Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2017

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eurobasket 2017
EuroBasket 2017 logo.png
Joukkueet 24
Isäntämaa Turkin lippu Turkki,
Israelin lippu Israel,
Romanian lippu Romania,
Suomen lippu Suomi
Kaupungit Istanbul, Tel Aviv,
Cluj-Napoca, Helsinki
Ajankohta 31. elokuuta – 17. syyskuuta 2017
Mitalistit
Gold medal blank.svg Kulta  Slovenia
Silver medal blank.svg Hopea  Serbia
Bronze medal blank.svg Pronssi  Espanja
Arvokkain pelaaja Slovenian lippu Goran Dragić

Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2017 olivat järjestyksessään 40:nnet koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut. Toisen kerran peräkkäin turnauksen alkulohkot pelattiin neljässä eri maassa elo–syyskuussa 2017.

EM-lopputurnauksen logo julkistettiin toukokuussa 2016.[1]

A-alkulohkon isäntämaa Suomen avausottelun yleisömäärä 12 167 rikkoi Suomen 51 vuotta vanhan koripallomaajoukkueiden katsojaennätyksen.[2]

Kisajärjestäjän valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisajärjestäjät julkistettiin Saksan Münchenissä 12. joulukuuta 2015. Rohkaistuneena historian ensimmäisen kerran neljän maan kesken jaetuista vuoden 2015 EM-kilpailuista myös vuoden 2017 EM-lopputurnaus jaettiin neljän maan kesken. Yhden alkulohkon isännäksi nimettiin Turkki, joka isännöi myös pudotuspelivaiheen. Turkki isännöi miesten EM-lopputurnausta kahdesti aikaisemmin, edellisen kerran vuonna 2001, ja lisäksi se järjesti muun muassa miesten vuoden 2010 ja naisten vuoden 2014 MM-kilpailut. Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi, ja miesten EM-kilpailut on järjestetty maassa kerran aikaisemmin, itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna 1967. Romania ja Israel isännöivät miesten EM-lopputurnausta ensimmäisen kerran.[3][4]

14 maajoukkueen sulku-uhka EM-turnauksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2016 FIBA Europe uhkasi sulkea 14 lajiliittoaan ulos miesten vuoden 2017 EM-turnauksesta, koska maiden lajiliittojen alaisia seurajoukkueita oli ilmoittautunut ULEBin seurajoukkueturnauksiin FIBAn omien Koripallon Mestarien liigan ja FIBA Europe Cupin sijasta. Sulku-uhan piiriin kuuluivat myös kisaisännät Turkki ja Israel.[5]

#Eurobasket2017-teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 2016 turnauksen kunniaksi pystytettiin neljässä isäntämaassa massiiviset #EuroBasket2017-teokset, jotka muistuttavat tulevissa kisakaupungeissa ohikulkijoita arvoturnauksesta. Suomessa teos pystytettiin Helsingin Rautatientorille,[6] mutta myöhemmin se siirrettiin sieltä Kansalaistorin laidalle, Kiasman taakse.[7]

Areenat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pudotuspelivaihe järjestettiin Istanbulissa Sinan Erdem Domella, ja yksi alkulohko myös Istanbulissa Abdi İpekçi Arenalla.[3] Suomen alkulohko pelattiin Hartwall Arenalla.[8]

Istanbul
Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2017 (Eurooppa)
Sinan Erdem Dome
Kapasiteetti: 16 000
Sinan Erdem Dome Panaroma.jpg
Istanbul
Ülker Sports Arena
Kapasiteetti: 12 270
Ülker Sports Arena bowl.jpg
Helsinki Tel Aviv Cluj-Napoca
Hartwall Arena Menora Mivtachim Arena Polyvalent Hall
Kapasiteetti: 14 000 Kapasiteetti: 11 000 Kapasiteetti: 7 308
Hartwall Areena
Yad Eliyahu Arena Tel Aviv - panoramio.jpg
Cluj Polyvalent Hall 2.jpg

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkoarvonta suoritettiin 22. marraskuuta 2016.[9]

Alkulohkovaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohko A (Helsinki)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V H TK PK KE P Karsinta
1  Slovenia 5 5 0 446 384 +62 10 Pudotuspelit
2  Suomi 5 4 1 426 408 +18 9
3  Ranska 5 3 2 450 422 +28 8
4  Kreikka 5 2 3 421 400 +21 7
5  Puola 5 1 4 411 414 −3 6
6  Islanti 5 0 5 355 481 −126 5
Lähde: EuroBasket
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Keskinäisten ottelujen tulokset; 3) Koriero; 4) Tehdyt korit.
31. elokuuta 2017
Slovenia  90–81  Puola
Islanti  61–90  Kreikka
Ranska  84–86 (ja.)  Suomi
2. syyskuuta 2017
Puola  91–61  Islanti
Kreikka  87–95  Ranska
Suomi  78–81  Slovenia
3. syyskuuta 2017
Ranska  115–79  Islanti
Slovenia  78–72  Kreikka
Suomi  90–87 (ja.)  Puola
5. syyskuuta 2017
Islanti  75–102  Slovenia
Puola  75–78  Ranska
Kreikka  77–89  Suomi
6. syyskuuta 2017
Slovenia  95–78  Ranska
Kreikka  95–77  Puola
Suomi  83–79  Islanti

Lohko B (Tel Aviv)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V H TK PK KE P Karsinta
1  Liettua 5 4 1 426 359 +67 9 Pudotuspelit
2  Saksa 5 3 2 355 346 +9 8[a]
3  Italia 5 3 2 346 322 +24 8[a]
4  Ukraina 5 2 3 367 392 −25 7[b]
5  Georgia 5 2 3 390 394 −4 7[b]
6  Israel 5 1 4 358 429 −71 6
Lähde: EuroBasket
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Keskinäisten ottelujen tulokset; 3) Koriero; 4) Tehdyt korit.
Huomioita:
  1. a b Italia 55–61 Saksa
  2. a b Georgia 81–88 Ukraina

Lohko C (Cluj-Napoca)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V H TK PK KE P Karsinta
1  Espanja 5 5 0 449 303 +146 10 Pudotuspelit
2  Kroatia 5 4 1 397 334 +63 9
3  Montenegro 5 3 2 378 367 +11 8
4  Unkari 5 2 3 335 370 −35 7
5  Tšekki 5 1 4 356 441 −85 6
6  Romania 5 0 5 316 414 −98 5
Lähde: EuroBasket
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Keskinäisten ottelujen tulokset; 3) Koriero; 4) Tehdyt korit.

Lohko D (Istanbul)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V H TK PK KE P Karsinta
1  Serbia 5 4 1 400 353 +47 9[a] Pudotuspelit
2  Latvia 5 4 1 444 396 +48 9[a]
3  Venäjä 5 4 1 378 366 +12 9[a]
4  Turkki 5 2 3 378 380 −2 7
5  Belgia 5 1 4 353 410 −57 6
6  Iso-Britannia 5 0 5 390 448 −58 5
Lähde: EuroBasket
Sijoituksen määrittäminen: 1) Pisteet; 2) Keskinäisten ottelujen tulokset; 3) Koriero; 4) Tehdyt korit.
Huomioita:
  1. a b c Serbia 7 p, +7 KE ; Latvia 7 p, +5 KE; Venäjä 7 p, −12 KE

Pudotuspelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnauspuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 
Neljännesvälierät Puolivälierät Välierät Loppuottelu
 
                           
 
9. syyskuuta
 
 
 Saksa 84
 
12. syyskuuta
 
 Ranska 81
 
 Saksa 72
 
10. syyskuuta
 
 Espanja 84
 
 Espanja 73
 
14. syyskuuta
 
 Turkki 56
 
 Espanja 72
 
9. syyskuuta
 
 Slovenia 92
 
 Slovenia 79
 
12. syyskuuta
 
 Ukraina 55
 
 Slovenia 103
 
10. syyskuuta
 
 Latvia 97
 
 Latvia 100
 
17. syyskuuta
 
 Montenegro 68
 
 Slovenia 93
 
9. syyskuuta
 
 Serbia 85
 
 Liettua 64
 
13. syyskuuta
 
 Kreikka 77
 
 Kreikka 69
 
10. syyskuuta
 
 Venäjä 74
 
 Kroatia 78
 
15. syyskuuta
 
 Venäjä 101
 
 Venäjä 79
 
9. syyskuuta
 
 Serbia 87 Pronssiottelu
 
 Suomi 57
 
13. syyskuuta 17. syyskuuta
 
 Italia 70
 
 Italia 67  Espanja 93
 
10. syyskuuta
 
 Serbia 83  Venäjä 85
 
 Serbia 86
 
 
 Unkari 78
 

Sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Maajoukkue V–T
Kultaa  Slovenia 9–0
Hopeaa  Serbia 7–2
Pronssia  Espanja 8-1
4.  Venäjä 6–3
5.  Latvia 5–2
6.  Saksa 4–3
7.  Italia 4–3
8.  Kreikka 3–4
9.  Liettua 4–2
10.  Kroatia 4–2
11.  Suomi 4–2
12.  Ranska 3–3
13.  Montenegro 3–3
14.  Turkki 2–4
15.  Unkari 2–4
16.  Ukraina 2–4
17.  Georgia 2–3
18.  Puola 1–4
19.  Belgia 1–4
20.  Israel 1–4
21.  Tšekki 1–4
22.  Iso-Britannia 0–5
23.  Romania 0–5
24.  Islanti 0–5

Televisiointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kisoja esittivät kanavillaan sekä Yle että Viasat Urheilu. Yle näytti televisiossa suorana Suomen pelit, molemmat välierät ja loppuottelun. Viasat puolestaan esitti jokaisena pelipäivänä kaksi peliä suorana.

Ylellä pelejä selosti TV:seen suomeksi Antti-Jussi Sipilä, asiantuntijanaan Pieti Poikola ja ruotsiksi Alf Strömberg. Ylen studiota juonsivat Inka Henelius ja Tapio Suominen. Viasatin selostajana kisoissa toimi Kristian Palotie.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]