Keskustelu:Muhammad Ali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Korjauksia[muokkaa wikitekstiä]

Alia koskeva teksti oli melkein ok. Joitakin korjauksia jotka löytyvät mistä tahansa Alia koskevasta lähteestä. Ali voitti olympia kultaa keskiraskaassa sarjassa ei raskaassa sarjassa. Alin ensimmäinen tittelimatsi raskaansarjan ammattilaisuudesta oli nimenomaan 1. matsi Listonia vastaan vuonna -64 ja sai silloin mestaruuden, -65 oli sitten vain uusinta matsi. Ali ei voittanut Chuvaloa tyrmäyksellä vaan pistevoitolla 15. erä. Ali ei myöskään havinnyt Frazierille luvun laskulla vaan hän nousi ja jatkoi matsin lopuun asti ja hävisi niukasti pistein. Foreman ottelussa ei Georgen iskut hiipuneet vaan George itse. Jos Foreman vain olisi osunut niin homma olisi ollut selvä. Hän väsyi eikä pystynyt osumaan. Nyrkkeilylehden nimi on the Ring eikä mikään Ringo. Jimmy Young hävisi Alille. Ali ei myöskään hävinnyt Spinksille mestaruuttaan tyrmäyksellä vaan pistevoitolla (Ali ei ollut harjoitellut käytännössä yhtään mitä ei muisteta kertoa). Alkuperäinen Alin kirjoittaja voisi itse korjata omia kertomisiaan. Terveisin Olli-Pekka Mustonen

Olet tervetullut korjaamaan väärät faktat itsekin. Muokkaukset ovat Wikipediassa jokaisen etuoikeus. --Jaakonam 4. joulukuuta 2006 kello 00.59 (UTC)

Vietkong-lausunnosta[muokkaa wikitekstiä]

Alin Vietkong-lausunto kuuluu suomeksi pikemminkin: "- - eivät ole sanoneet minua nekruksi" (nigger). Sana neekeri (negro) oli vielä 1960-luvun alussa Amerikassakin aivan neutraali ja yleisessä käytössä, mutta nigger on aina ollut haukkumasana. -- The Ring 19. 3. 09 Kommentin jätti 128.214.197.173 (keskustelu – muokkaukset).

Vuosisatamme Kronikka[muokkaa wikitekstiä]

Korjailin artikkelia Vuosisatamme Kronikka-kirjasta löytyvillä päivämäärillä ja vuosiluvuilla. Monissa kohdissa oli aika paljon heittoakin ja siksi olen lisäillyt lähteitä varsinkin tittelinpuolustus ja tittelin vieminen-osioihin. Tämä voi olla häiritsevää, mutta yritän etsiä täytteeksi myös muitakin lähteitä, jottei tämä yksi teos joutuisi ylikäytetyksi artikkelissa. Kirjoitan tämän, jos joku katsoo jo nyt Kronikan käyttämistä pahalla.--Bluto 11. syyskuuta 2010 kello 15.46 (EEST)

Arkistoitu vertaisarviointi 1[muokkaa wikitekstiä]

Arkistoitu vertaisarviointi 2[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelin kehitys äänestyskelpoiseksi[muokkaa wikitekstiä]

(siirretty sivulta keskustelu käyttäjästä:Crimson Cherry Blossom#Muhammad Ali)

Ajattelin vain ehdottaa, että jos saat sen Ali-kirjan itsellesi tässä lähiaikoina itsellesi, voisit lisäillä siitä viitteitä tuohon artikkeliin. Minä taas yrittäisin etsiä tekstiä internetistä, kuten tähänkin asti, ja ehkäpä artikkeli sitten yhteistyön turvin nousisi jonkin valtakunnan äänestyskuntoon. Yritän ainakin kirjoitta jotain hänen säätiönsä toiminnasta ja liiketoimista uran jälkeen. Miten on, kiinnostaako yhteistyö? :)--Bluto 21. syyskuuta 2010 kello 18.06 (EEST)

Kiinnostaa ehdottomasti, jälleen. =) En ole mitenkään erityisesti nyrkkeilyn ystävä mutta Muhammad Ali on poikkeustapaus, ehkä osasyynä se, että hän on muslimi kuten minäkin (ainakin pian). Käyn heti ilmoittamassa vaikka sinunkin keskustelusivullesi kun kirja on tullut postilaatikkoon. Edit: Ja sitä odotellessa voisin tehdä sivun hänen tähdittämästään elokuvasta. Crimson Cherry Blossom™ 21. syyskuuta 2010 kello 21.26 (EEST)
Hienoa, että asia hoituu näin helposti :) Yritän parannella artikkelia muualta löytämilläni lähteillä parhaani mukaan, mutta toivon kirjan täydentävän sen kohtia ja tuovan sille jonkinlaista suositellulta sivulta vaadittavaa "arvovaltaisuutta". Elokuvalla tarkoitat varmaankin Greatestia? ;)--Bluto 21. syyskuuta 2010 kello 22.54 (EEST)
Sitä juuri! Crimson Cherry Blossom™ 22. syyskuuta 2010 kello 11.35 (EEST)
Valmis. Pitäisiköhän muuten tällaisestakin piirretystä mainita artikkelissa? =D Crimson Cherry Blossom™ 25. syyskuuta 2010 kello 11.49 (EEST)
Ehkä siitä täytyy, kuten myös tästä ;) Ei saamari, jos jotain olen Alista tätä tutkimusta tehdessäni oppinut, niin sen, että tuotteistetumpaa urheilijaa saa hakea! Pitäisiköhän artikkeliin tehdä omaa osio, jossa käsiteltäisiin Alin vaikutusta ja esiintymisiä populäärikulttuurissa erikseen? Onko siinä kirjassasi muuten lähde tuolle Alin kommentille "Allah teki tämän minulle..." siinä uran jälkeen osiossa? Ajattelin aloittaa oikoluvun aikani ratoksi ja mietin, kannattaako sitä pitää tuolla, kun en itse löydä mistään. Mitä mieltä?--Bluto 25. syyskuuta 2010 kello 23.04 (EEST)
Ehdottomasti kannattaa laittaa oma osio populaarikulttuurille, sen verran on kaikenlaista jutskaa tehty, en-wikissä on ihan oma artikkelinsakin: [5] On muuten Batman tuolla yleisön joukossa sarjiksen kannessa! =D Ja kyllä, tuo lause löytyy kirjan loppupuoliskosta. Crimson Cherry Blossom™ 25. syyskuuta 2010 kello 23.11 (EEST)
Ok, tein jo jotain lukujakoa, mielipide? Tällä hetkellä populäärikulttuuri-osio käsittelee vain elokuvia, mutta eiköhän se siitä kasva. Korjaan myös jossain vaiheessa tuon ottelutaulukon samanlaiseksi, kuin Mike Tyson-artikkelissa. PS: Yleisön joukosta löytyvät myös Jackson Five ja Don King, jonka paikalla alun perin oli Mick Jagger, mutta hänet poistettiin jostain syystä ;)--Bluto 25. syyskuuta 2010 kello 23.24 (EEST)
Oikein hyvältä näyttää, varsinkin otsikko "Merkitys" on mainiosti keksitty. Sellaista enwikin kaltaista listausta ei kannattane tehdä koska siellä tuntuu olevan vähän liikaakin mutta hyvä jos saisi jotain muutakin jutskaa kuin elokuvia. Hänestä tehtiin muuten vielä TV-elokuvakin ennen sitä Will Smithin tähdittämää. Jossain muuten luki Alin sanoneen Will Smithin oleen ainoa oikea henkilö näyttelemään häntä mutten millään muista, mistä sen luin. Hän on muuten myös suosittu imitaatiokohde Amerikkalaisessa stand up -piirissä, esimerkki! [6] Crimson Cherry Blossom™ 25. syyskuuta 2010 kello 23.31 (EEST)
Kiitos, itse pelkäsin Merkityksen olevan harhaanjohtava, kun olen viime päivät tapellut tuon J. R. R. Tolkien-artikkelin ja sen loputtomien otsikoiden hienosäätöjen ja harhaan johtamisten kanssa. Luit muuten tuon Will Smith-faktan artikkelista, lisäsin sen sinne viikko sitten ;) Löysin muuten tällaisen juttuluettelon, yritän huomenna etsiä, jos SI vaikkapa arkistoisi noita vanhoja juttuja. Silti sitaateista saa hyvän kuvan joidenkin otteluiden kulusta ja ihmisten mielipiteistä. Esimerkiksi kohtaa "A Case of Conscience" ajattelin siteerata jossakin merkitys-osion kohdassa: "Call him Cassias Clay or Muhammad Ali, the Muslim name he prefers. He is the best-known athlete in the world. He is also the most hated, and an enigma even to those closest to him." Jo vuonna 1966 Alin merkitys urheilumaailmassa oli suuri ja sitä se on yhä edelleen.--Bluto 26. syyskuuta 2010 kello 00.17 (EEST)
Joo ja siinä kirjassakin on vissiin melkein jokaiselta Alin vastustajalta sitaatti, jossa he kuvailee ottelua ja mielipidettään Aliin. Lisäksi on paljon tietoa lapsuudesta ja mielenkiintoinen kertomus siitä, miten hän oikeastaan päätyi alalle.
Vai se olikin siinä artikkelissa se teksti! Tuli mieleen toinenkin seikka; jossain kerrottiin George Bensonin "Suurin"-elokuvaan tekemän kappaleen "the Greatest love of All" olevan eräänlainen laulusymboli Alista. Mielenkiintoinen juttu muttei kannata lisätä, koska lähdettä ei ole tiedossa ja niitähän nyt tarvitaankin. Crimson Cherry Blossom™ 26. syyskuuta 2010 kello 00.27 (EEST)
Tällaisen tutkimuksen aikana löytyy paljon tietoa, jota ei kannata laittaa artikkeliin, vaikka tietoa olisikin. Poistin juuri yhden viittauksen siihen, miten Clay-Liston-valittiin Ringin vuoden otteluksi, koska Alin otteluja palkittiin tällä tittelillä varmaan viisi. Thrilla in Manila tehköön poikkeuksen erityisyytensä vuoksi, muut lisäykset vain sotkisivat lukemista ja veisivät huomion pois itse Alista.--Bluto 26. syyskuuta 2010 kello 00.32 (EEST)
Nyt löytyi uusi tiedon aarreaitta Time magazinen arkistojen lisäksi [7] ;) Lisäsin jo pari viitettä näistä. Ainakin uran alkupään otteluita saa täydennettyä mukavasti, kun se tuntuu jääneen vähän pienemmälle. Onko siinä kirjassasi muuten viitettä noihin Henry Cooper-juttuihin ennen ottelua Listonia vastaan? (Kruunu päässä ja sellainen) :D--Bluto 26. syyskuuta 2010 kello 21.22 (EEST)
Eiköhän siellä kruunustakin mainittu. =) Muistan selvästi vain että siellä on kuva Alista (vai Claysta!) juuri lattiaan pudonneena ja kuva jossa hän ja Cooper kättelevät ottelun jälkeen. Runsaasti löytyy kyllä juttua siitä, kuinka epätodennäköisenä kaikki pitivät Clayn voittoa Listonista ja artikkeliin pitää ehdottomasti saada yksi jos toinenkin sitaatti lehdistön edustajilta, miten sanoivat ottelun päättyvän. Olen muuten nyt odottanut viikonn kirjan saapumista, kauan tuntuu ensikerralla menevän. Crimson Cherry Blossom™ 27. syyskuuta 2010 kello 07.06 (EEST)
Ei siinä mitään, löydän näistä amerikkalaisista lehtiarkistoista mukavasti tietoa artikkeliin. Kirjaan voi sitten viitata useammassakin kohdassa näiden aiemmin viittamieni tietojen varmistamiseksi, jotta lähdemateriaalista tulisi monipuolista. Lehdistön kommentteja tosiaan kaivataan ainakin tuohon kohtaan, jossa ottelun epäiltiin olevan sopupeli. Katson, jos löydän! --Bluto 27. syyskuuta 2010 kello 11.43 (EEST)

Luin jostakin jutusta, että Alin imago on uran jälkeen joutunut valkopesun kohteeksi ja itse henkilöstä on tullut lähes pelkkien ylistysten, eikä enää hänen 60-luvulla edustamiensa ristiriitojen, kohde. Tätä ei ehkä kannata mainita artikkelissa, koska se oli vain kirjoittajan näkemys, mutta tuli vain mieleen mainita. Koko henkilöstä tuntuu olevan vaikea (jopa minulle) kirjoittaa ilman ihailua ja sitä tuntuvat nuo IP:tkin ajavan takaa, jotka ovat jo pariin otteeseen kyseenalaistaneet artikkelin johdannossa viitatun näkemyksen Alista teknisesti huonona nyrkkeilijänä, vaikka viitteet sanovat siihen suuntaan. Ajattelin vain mainita sinulle, koska en haluaisi artikkelin olevan vain ylistyslaulua ;)--Bluto 27. syyskuuta 2010 kello 17.47 (EEST)

Ymmärrän. Mutta minäkin voin puolueettomasti sanoa että tuo pitää kyllä täysin paikkansa; ei kukaan enää "muista" niitä ristiriitoja, ja kaikki entiset vihamiehetkin ylistävät häntä. Esim. George Foreman kertoo sen kirjan (joka ei vielä tänäänkään tullut >:( , esipuheessa että aikoinaan hävittyään Alille hän vihasi tätä, ei pelkästään häviön johdosta vaan hänen uskontonsa. Mutta tänä päivänä hän sanoo pitävänsä häntä parhaimpana, sekä nyrkkeilijänä että ihmisenä, ja kunnioittaa myös hänen uskontoaan. Myös Yhdysvaltain valtiojohto pyysi häneltä myöhemmin anteeksi langettamaansa ottelurangaistusta ja oikeudenkäyntejä silloin Vietnamin sodan aikaan! Tämän ainakin voi mainita ilman sen kummempia ylistyksiä. =) Crimson Cherry Blossom™ 28. syyskuuta 2010 kello 12.27 (EEST)
NY Timesin artikkelin mukaan vanhoista vastustajista enää Joe Frazier kantaa hänelle kaunaa, minkä takia hän edelleen kutsuu Alia Cassius Clayksi. Lisäksi Ali haukkui häntä jatkuvasti setä Tuomoksi (en.wikissä on erillinen artikkelinsa sanasta, josta on tullut valkoisia nöyristelevän tummaihoisen haukkumanimi), joka muutamien katsomieni YouTube-clippien mukaan on yksi loukkaavimmista sanoista, joilla toinen tummaihoinen voi toista haukkua. Tai ainakin oli -60-70-luvulla. Frazier tiettävästi sanoi Alin sytyttäessä Olympiatulen, että hän haluaisi työntää Alin liekkeihin.
Vain Amerikassa voisi Muhammad Ali, on radikaalimuslimien ryhmään kuulunut, rasistisia mielipiteitä laukonut ja asepalvelukseksta kieltäytynyt mies nousta kansallissankariksi :D Uskon, että urheilusta sulkemisella ja huikealla paluulla epärehellisen tuomion jälkeen on ollut vaikutusta tähänkin jälkimaineeseen.--Bluto 28. syyskuuta 2010 kello 19.22 (EEST)
Oho, vai on heillä vieläkin kaunoja keskenään? Ovat ainakin muutamassa kuvassa hymyilleet keskenään, tuossa esimerkki. Frazier vieraili Tampereellakin muutama vuosi sitten. Löytyisikö lähdettä tuolle olympiatuli-jutulle? Voisi lisätä artikkeliin. Ei ole muutes vieläkään kirjaa tullut mutta eikös tuo Bookplus.com ole saman konsernin kuin Cdon.com? Ainakin sivujen ulkoasut ovat kovin samanlaiset. Meinaan sitä että kun ensimmäisen kerran tilasin Cdonista niin siinä meni kolme viikkoa! Crimson Cherry Blossom™ 30. syyskuuta 2010 kello 16.07 (EEST)
Tässä. Juttu voi muutenkin kiinnostaa sinua. Siteeraan tässä vielä erikseen sitä mainitsemaani kohta olympiatulesta ja kaunoista: "“They were bitter rivals, and Muhammad always made jokes about Joe, calling him things like an Uncle Tom and a gorilla, and Joe was hurt so he fired back, but sometimes he went too far,” said Prince, who recalled that when Ali lighted the Olympic flame in Atlanta in 1996, Frazier told a reporter that he would like to throw Ali into the fire.".--Bluto 30. syyskuuta 2010 kello 16.27 (EEST)
Mielenkiintoista. Tuossa ainakin kutsuu näköjään Aliksi. Crimson Cherry Blossom™ 30. syyskuuta 2010 kello 16.42 (EEST)
Joo, se taisi olla jossain Time-lehden jutussa -80-luvulla, kun hän käytti vielä Clayta. Sittemmin Frazier on kuulemma tullut uskoon ja antanut anteeksi.--Bluto 30. syyskuuta 2010 kello 16.50 (EEST)
Jaa. Mutta siis edelleen soimaavat silti toisiaan? Crimson Cherry Blossom™ 30. syyskuuta 2010 kello 16.52 (EEST)
Ei ole helppoa antaa anteeksi kokonaista vuosikymmentä täynnä gorillaksi, setä Tuomoksi ja rumilukseksi haukkumista.--Bluto 30. syyskuuta 2010 kello 21.29 (EEST)
No näinhän se on. Päiväposti tuli vähän aikaa sitten eikä kirjaa/saapumisilmoitusta tullut. Ehkä sitä odotellessa voisin käydä kirjasto Leijassa katsomassa, jos siellä olisi jotain matskua. Ensi viikon olen wikilomalla kun menen avovaimoni ja koiramme kanssa Pieliselle mökkeilemään (äidin miehen omalle saarelle!) ja nyt en kyllä ota läppäriä mukaan, kun on muutakin seuraa. =) Crimson Cherry Blossom™ 1. lokakuuta 2010 kello 14.39 (EEST)

Lisäilen noista vanhoista Sports Illustratedeista viitteitä sitä mukaa, kun juttuja luen. Otteluista löytyy ainakin tietoa ja homma kehittyy, toivottavasti parempaan suuntaan. Pidä hauskaa lomalla :D Odotan, että kirjasi on tullut sen loppuessa ;)--Bluto 4. lokakuuta 2010 kello 18.34 (EEST)

Kiitos. Avovaimoni otti läppärin mukaan ja hänen lähdettyään kauppaan olin hetken koneella ja päätin muokata ip:n takaa mutta nyt en muokkaakaan enää, kts. täältä tarkemmin niin tiedät, ketä syyttää mikäli en voikaan auttaa siuna tässä projektissamme. Onneksi minulla on täällä maailman ihanin ihminen jonka kanssa jakaa tämä juttu, ettei tarvitse yksin märehtiä. Tämä voi tuntua ihan pikkujutulta mutta minulle se on paljon enemmän ja se vaikuttaa itsetuntoon pahasti. Mutta nyt menen jatkamaan lomailua. Crimson Cherry Blossom™ 6. lokakuuta 2010 kello 12.22 (EEST)
No, sait Jisikseltä anteeksipyyntösi, eli kai asia on sillä selvä. Tuosta IP-osoitteiden syrjinnästä keskustelusivuilla voi muuten päätellä, miltä monista Hikipediaa ja Wikipediaa yhtaikaisesti muokkaavista käyttäjistä tuntuu, kun heidän keskustelun avauksensa tulkitaan usein liiankin hanakasti vihamielisiksi tai riitaa haastaviksi. Olen törmännyt erääseen sinunkin joskus Hjassanin keskustelusivulla esittämään kommenttiin, jossa kuvailit hikipedialaisia "teikäläläisiksi", joilla ei ole tapana tulla tänne mitään hyvää tekemään. Joskus olen jopa törmännyt vandaalien estoista ilmoitettaessa ivallisiin viesteihin tyyliin "tervemenoa Hikipediaan". Minähän olen itsekin Hikipedian (entinen, mutta ylpeä) muokkaaja, kuten varmaan muistat. Mutta ei tästä sen enempää, hauskaa lomaa :)--Bluto 6. lokakuuta 2010 kello 20.05 (EEST)

Ajetaan joko sunnuntai-iltana tai maanantaiaamuna takaisin, matkaa menee ainaskin viisi tuntia. Kovasti odotan että kirja olisi saapunut. Tein muutes tuossa eilenillalla nopsaan uuden artikkelin. Crimson Cherry Blossom™ 9. lokakuuta 2010 kello 12.18 (EEST)

Kirja oli tullut. Käyn lisäämässä viitteitä lähteettömiin kohtiin näin aluksi. Crimson Cherry Blossom™ 11. lokakuuta 2010 kello 17.25 (EEST)

Tuon verran muutoksia sain tehtyä tänä iltana, jatkan huomenna. Hieno tuo tekemäsi ottelutilasto. Kun minulla ei ole artikkeliin mitään lisättävää, on aika sinistää jäljellä olevia punaisia linkkejä. Muhammad Ali Center on ainakin luotava. =) Crimson Cherry Blossom™ 11. lokakuuta 2010 kello 18.51 (EEST)

Oikein :) Huomasin juuri, että artikkelissa ei mainita, koska Ali aloitti amatööriuransa, mutta sen luulisi löytyvän kirjasta ;) Muut kappaleet alkavat olla jo aika hyvin lähteistettyjä, mutta yritän kaivella Sportin arkistoja löytääkseni tietoja uran loppupuolen otteluista.--Bluto 12. lokakuuta 2010 kello 00.04 (EEST)
Sitä ei harmi kyllä löytynyt. Lähteistys alkaa tosiaan olla jo valmis, mutta lisättävää löytyy kirjasta vaikka kuinka paljon! Pitää vaan olla varovainen, ettei artikkeli ala muistuttaa täysin sitä kirjaa. ;) Ja kiitos kehuista, mukavaa että niitäkin saa. =) Crimson Cherry Blossom™ 12. lokakuuta 2010 kello 10.49 (EEST)
Oletko muuten poistanut ne kuuluisat lauseet? Niille on kyllä hankala löytää lähdettä joka sanoo niiden olevan kuuluisia. =( Crimson Cherry Blossom™ 12. lokakuuta 2010 kello 18.26 (EEST)
Niin ja kirjassa ei olekaan mainintaa siitä kruunujutusta. Crimson Cherry Blossom™ 12. lokakuuta 2010 kello 18.46 (EEST)
Hetkonen – siinä viimeisessä Rocky-elokuvassa mainittiin ja näytettiin pätkiä Alin ja Rocky Marcianon välisestä "ottelusta" (näytelty tai jotain), joka käytiin hänen ottelukiellon aikana. Ehdottomasti saatava artikkeliin, mistähän löytyisi lähteitä? Muistaakseni kirjani pitkissä lukukohdissa luki jotain siitä mutta en pysty itse lukemaan sitä kun on niin pienellä fntilla. Avovaimoni lukee kirjaa minulle iltaisin, pyydän häntä etsimään sen luvusta Armeijaselkkaus. Crimson Cherry Blossom™ 12. lokakuuta 2010 kello 19.05 (EEST)
Siitä Rockyn ja Alin välisestä ottelusta on jo kirjoitettu pitkät pätkät ottelukielto-osioon, mutta jos kirjasta löytyy jotain lisättävää/tarkentavaa, niin hyvä ;) Kyllä, poistin ne kuuluisat lauseet lopusta, koska ne eivät kuulu sellaisena luettelona artikkeliin (nykyisellään artikkelista löytyy jo monia Alin sitaatteja tekstiin upotettuna). Sports Illustratedissa tai jossain muussa urheilujulkaisussa oli lista Alin kuuluisista lauseista, niistä jollakin voin varmaan lähteistää tuon "chilla, killa, thrillan", kunhan löydän. Mietin muuten, että siitä sinun kirjastasi voisi löytyä joidenkin kuuluisien ottelukuvien kuvaajien nimet ja muutenkin tarkemmat tiedot. Eikö ottelukuvia voitaisi tällöin käyttää artikkelissa aiheen havainnollistamiseksi tekijänoikeuslain nojalla? Jos voisit lisätä muutaman wikipediaan, Rumble in the Junglesta ja Thrilla in Manilasta olisi hauska löytää ottelukuvia.--Bluto 13. lokakuuta 2010 kello 00.29 (EEST)
Muuten: Se sinun kirjasi pitäisi varmaan merkitä lähdeluetteloon ja tämänkin keskustelun voisi siirtää Muhammad Alin keskustelusivulle ;)--Bluto 13. lokakuuta 2010 kello 17.34 (EEST)

Mitenkäs, kannattaisiko tuo Fight of the Century laittaa oman alaotsikon alle? Viime lisäykses jälkeen se näyttää aika muhkealta. Crimson Cherry Blossom™ 13. lokakuuta 2010 kello 21.22 (EEST)

Ja hyvä kun korjaat laittamieni lauseiden rakennetta; ne on välillä todella jäykkiä, etten sanoisi! Crimson Cherry Blossom™ 13. lokakuuta 2010 kello 21.27 (EEST)

Miten olisi "Paluu ja Fight of the Century" ja sitten seuraavaksi vaikkapa "Rumble in the Jungle ja toinen maailmanmestaruus". Kolmas osio näiden jälkeen voisi olla "Thrilla in Manila ja aika kaksinkertaisena maailmanmestarina", jotta sarja pysyisi katkeamattomana. Näistä kolmesta ottelusta Ali tietääkseni parhaiten tunnetaan ja onhan ne katsottu Pediassa jopa oman artikkelinsa arvoisiksi kohtaamisiksi.--Bluto 13. lokakuuta 2010 kello 22.23 (EEST)
Vielä parempi. Crimson Cherry Blossom™ 13. lokakuuta 2010 kello 22.28 (EEST)
Tein vähän enemmän lukujakoa, mielipide? Nyt kappaleisiin ainakin mahtuu tekstiä.--Bluto 13. lokakuuta 2010 kello 22.30 (EEST)
Hienolta näyttää. Lisäsin itsekin pari alaotsikkoa. Olisiko vielä Super Fight tarpeeksi merkittävä omaksi alaotsikokseen ja/tai onkohan niitä sitten liiaksi? Ai niin, kysyit niistä kuvista! Neil Leifer on ainoa henkilön nimi, joka kuvalähteissä mainitaan (muissa on vain tekijäinoikeuksien haltija, esim. Popperfoto) ja hän on ainakin ottanut yhden hienon kuvan sekä Ali-Frazier 1:stä että Ali-Frazier-3:sta (tämä löytyi Googlettamalla) ja Rumble in the Junglesta. Nämä kaikki ovat sellaisia in ring -kuvia, eli kuvat on niin läheltä että näyttää että ne olisi otettu kehässä, ja lisäksi näissä kaikissa Ali näkyy selvästi ja kuvat on upeita. Hän on ottanut myös tuon artikkelissa olevan Ali-Liston II -kuvan, eli kyseessä taitaa olla herra joka on ottanut kaikki parhaat ottelukuvat Alista. Olisi kyllä todella hienoa jos näitä saisi käyttää! Crimson Cherry Blossom™ 14. lokakuuta 2010 kello 07.58 (EEST)
Samaa mieltä :) Tietääkseni lisenssi sallii kuvien käyttämisen aiheen havainnollistamistarkoituksessa, olenko oikeassa? Ja ehkä tehdään enemmän alaotsikkojakoa sen jälkeen, kun elämä-osio alkaa olla kunnossa. Silloin näkee selkeämmin, jäävätkö jotkut osiot liian köykäisiksi. Esimerkiksi Rumble in the Jungle on nyt aika lyhyt, mutta sitä varmaan saadaan täydennettyä. Alihan vietti ennen ottelua pitkän ajan Zairessa mainostaen ottelua ja tietääkseni Foreman meinasi ainakin kerran lähteä kotiin ja perua ottelun johonkin vammaan vedoten.--Bluto 14. lokakuuta 2010 kello 11.14 (EEST)
Hyvä artikkeli,kertoo kattavasti Alin urasta ja persoonasta. Ali oli aikansa voi sanoa merkittävin mediahenkilö ja ennenkaikkea hyvä nyrkkeilijä.Wikipediassa yhdistyy parhaimmillaan eri ihmisten näkemykset kys. artikkelista.Muokkausrohkeus on tärkeää, jokainen voi antaa panoksensa artikkelin tekemisessä.Artikkeli on varmaan äänestyskelpoinen, se on muuttunut ja laajentunut hyväksi.Kiitokset kaikille muokkaajille myös oman panoksensa antanut allekirjoittanut--Hannu 14. lokakuuta 2010 kello 11.42 (EEST)
Kiitos kehuista (Niitä on Wikipedian kaltaisessa ympäristössä lähes mahdoton saada miltään suunnalta), toivottavasti muistat antaa äänesi sitten, kun artikkeli on minun ja CCB:n mielestä valmis äänestykseen :)--Bluto 14. lokakuuta 2010 kello 13.16 (EEST)
Kyllä täällä pitäisi paljon enemmän korostaa yhteistyön merkitystä ja antaa kiitosta tehdystä työstä.Esim. viikon yhteistyöartikkeli meinaa jäädä muutama uskallikon tai pahimmassa tapauksessa yksin tekemiseksi.Ihmettelen suuresti. Täällä tunnutaan etsittävän ns. "täydellisiä muokkaajia", joista meistä on harva.Arvostelun "rapaa" tulee joskus niskaan ihan tarpeeksi.--Hannu 14. lokakuuta 2010 kello 15.13 (EEST)
Minäkin kiitän Hannua palautteesta! Uskon kyllä Bluto, että kuvia voi käyttää siihen tarkoitukseen koska ne eivät ole muotokuvia mutta ehkä pitäisi vielä kysyä vaikka Tekijänoikeudet-kahvihuoneesta? Ja kyllä, kirjassa on paljon infoa Rumble in the jungle -ottelua edeltävistä tapahtumista, lisään huomenna. Laitan myös asiantuntijoiden näkemyksiä Alin mahdollisuuksista Listonia vastaan heidän ekasta kohtaamisestaan. Crimson Cherry Blossom™ 14. lokakuuta 2010 kello 23.55 (EEST)
laitoin kysymyksen tänne. Crimson Cherry Blossom™ 15. lokakuuta 2010 kello 00.01 (EEST)

En ole lukenut artikkelia, mutta silmämääräisesti katsottuna näyttää hyvältä. Osiot on rakennettu fiksusti ja rakenne kunnossa. Asiaakin on varmasti paljon ja viitteistetysti. Kieltä täytyisi katsoa. Lopun taulukko on myös korjattava, sillä se on kronologisesti väärinpäin. Ehdottomasti se pitäisi kääntää toisinpäin, eli järjestykseen vanhimmasta uusimpaan. Lisäksi siihen voisi lisätä lyhenneselitykset. Urheilua seuraavilla KO ja TKO ja muut ovat selviä, mutta kaikki ei näitä välttämättä osaa tulkita. --PtG 15. lokakuuta 2010 kello 12.58 (EEST)

Tanár lupasi aiemmin vertaisarvioinnissa käydä kielen läpi, kun artikkeli on äänestyskunnossa. Kiitos palautteesta ja kehuista, PtG. Lisäsin KO, TKO ja PTS-määritelmät tulosten yläpuolelle. Lopun taulukon kronologisuudesta voin sanoa vain, että taulukko tuntuu olevan noin päin kaikissa en.wikin nyrkkeilyartikkeleissa ja suomenkielisessä pediassa ainakin Mike Tyson-artikkelissa (kaikki artikkeleihin ei ole taulukkoa tehty). Jos tämä saa kannatusta niin käännän taulukon mielelläni, koska se on minustakin omituinen, mutta muuten en jaksa vaivaan ryhtyä.
Joskus käytiin tällaisten kronologisten luetteloiden järjestyksestä keskustelu kahvihuoneessa ja päädyttiin siihen lopputulokseen, että ne tulisi esittää järjestyksessä vanhin ensin. Asia on nykyään myös tyylioppaassa. --PtG 15. lokakuuta 2010 kello 22.32 (EEST)
CCB: En ymmärrä, mikä noissa kuvan tekijänoikeuksissa voi olla ongelmana, kun kerran Commonsistakin löytyy tämä kuva, joka on julkaistu Sports Illustratedissa.--Bluto 15. lokakuuta 2010 kello 16.33 (EEST)
Minäkin kiitä PtG:ta palautteesta. Ilman sitä atrikkelin parantaminen no vaikeampaa. Ja kiitos Blutolle, kirja on kyllä erinomainen lähdeteos. Noista kuvista: ilmeisesti linkittämäsä kuvan lataaja on saanyt kuvaajalta luvan, niinkuin Uölrikakin sanoi sen olevan pakollista. Crimson Cherry Blossom™ 15. lokakuuta 2010 kello 18.04 (EEST)
Nyrkkeilyaiheiset artikkelit on mielenkiintoisia ongelmana näissä tulee se ongelma, että mitä korostaa yksittäisiä otteluita, urheilija itseään vai muuta elämää.Nykyään urheilijoiden ja muitten "julkkisten" töppäilyt mainitaan yleisesti.Siitä voi olla monta mieltä mitä kannattaa kertoa. Tässä on kohtuudella kerrottu Alin elämästä.--Hannu 15. lokakuuta 2010 kello 18.18 (EEST)
Juu, sellaiset töppäilyt ovat yleensä turhia, elleivät ole aiheuttaneet erityisen paljon huomiota. Kaikki nämä ottelut, joista on pääartikkeli, ovat erittäin merkittäviä mutta minäkin yritin Rumble in the Jungle -osiota laajentaessa pidättäytyä kirjoittamatsa esim. ottelun yksityiskohtia. Crimson Cherry Blossom™ 15. lokakuuta 2010 kello 18.25 (EEST)

Laajensin Liston-Ali -osiota, minusta artikkeli alkaa olla valmis (muttei ihan vielä, pari viitettä ja vähän lisäyksiä on vielä jäljellä). Mutta mitä äänestystä ajattelit, Bluto – hyväksi vai suositelluksi artikkeliksi? Crimson Cherry Blossom™ 15. lokakuuta 2010 kello 20.02 (EEST)

Tällaisella pituudella ajattelisin, että olisi nössöilyä lähteä koettamaan hyvää, eli tähdätään korkealle ja jos ei tärppää, niin sitten hyvä. Elokuva-osiota voisi vielä laajentaa (palkinnoista, tuotosta ja muusta saisi olla tietoa) ja Earnie Shavers-kommenttiin tarvitaan vielä viite. Ura näyttää hyvältä, mutta populaarikulttuuria voi vielä parantaa. Imdb:stä löytyy varmaan tietoa Alin näyttelijäntöistä, joten lisään viitteet sieltä.
Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta ;) Lisäsin omiin töihin IMDb-viitteet. Katso sinä niitä vielä (tuohon Alin floppiin olisi kiva löytää viite)--Bluto 15. lokakuuta 2010 kello 22.15 (EEST)

CCB: Jos ymmärsin oikein esimerkiski tämän kuvan käyttäminen Alin nyrkkeilytyylin (suojauksen laskemisen ja iskujen väistelyn) havainnollistamiseksi olisi sallittua. Odotan vielä vastausta tekijänoikeuskeskusteluun, mutta haluaisin tietää, onko tämän kuvaajan nimi jossakin tiedossa vai löytyykö tiedoista minkäänlaista vastaavaa kuvaa? Artikkeli alkaa kohta olla valmis äänestykseen :D--Bluto 17. lokakuuta 2010 kello 15.01 (EEST)

Piirtäkää oma kuva tuon kuvan perusteella, niin saatte ainakin käyttää vapaasti. Gopase+f 17. lokakuuta 2010 kello 15.06 (EEST)
Tuokin on ihan hyväksyttävä vaihtoehto, kiitos :)--Bluto 17. lokakuuta 2010 kello 15.09 (EEST)

Thrilla in manila osio ihmetyttää. Muhammad Ali artikkelissa lukee:Ali voitti ottelun 14. erässä teknisellä tyrmäyksellä, kun Frazierin valmentaja Eddie Futch heitti pyyhkeen kehään. Olen itse aikanani kirjoittanut Thrilla in Manila artikkeliin että Ali olisi voittanut 14 ja 15 erän välisellä erätauolla. http://boxrec.com/media/index.php?title=Fight:22901 osoitteessa mainitaan että ali olisi voittanut mainintani mukaisesti erien 14 ja 15 välillä. En ole löytänyt myöskään netistä mainintaa 14.erän pituudesta joten olettaisin sen olleen täysimittainen. Pitäisikö artikkeliin korjata että Ali voitti ottelun erätauolla eikä 14.erässä vai enkö vain osaa etsiä oikeaa lähdettä?--Nvidia 17. lokakuuta 2010 kello 15.32 (EEST)

Oikeassa olet [8]. Olen sekoillut näköjään tuon kanssa, hyvä huomio. Korjattu.--Bluto 17. lokakuuta 2010 kello 17.31 (EEST)
Nyt alkaisi olla valmis. Miunlla tuli kyllä myös mieleen että voisi piirtää itse mutta kun ei saa olla mallista niin on todella vaikeaa. Minä ainakaan en kyllä osaa piirtää ihmisiä hyvin, saati sitten kaksi ihmistä jossa pitäisi vielä näkyä vartaloakin ja taustaa. Lisäksi siihen menee pitkän aikaa. Crimson Cherry Blossom™ 17. lokakuuta 2010 kello 19.56 (EEST)
Voit ihan hyvin käyttää valitsemaasi valokuvaa mallina. Gopase+f 17. lokakuuta 2010 kello 19.58 (EEST)
Mutta minulle on sanottu että henkilökuva ei saa olla mallista eikä siitä saa tulla mieleen jotain tiettyä kuvaa..?Crimson Cherry Blossom™ 17. lokakuuta 2010 kello 20.01 (EEST)
Minäkin olen tuommoista kuullut. Helpointa olisikin käyttää ehdottamaani kuvaa. Tuossa tekijänoikeus-kiistassa en ole vieläkään ymmärtänyt syytä, miksei kuvaa saisi käyttää havainnointiin. PS: Alin Earnie Shavers-kommentti kaipaisi vielä lähdettä, CCB.--Bluto 17. lokakuuta 2010 kello 21.15 (EEST)
Joo, muistin väärin eli Ali sanoi Foremanin olleen kovin iskijä; korjasin sen. Crimson Cherry Blossom™ 17. lokakuuta 2010 kello 21.18 (EEST)
Hyvä, artikkeli taitaa olla kunnossa äänestykseen, sillä isompia muutoksia siihen tuskin enää tehdään. Pitääkö käydä läpi toinen kahden viikon vertaisarviointi vai saanko nimetä saman tien? :D--Bluto 17. lokakuuta 2010 kello 21.21 (EEST)
Lisää vain samantien minun puolestani. Kiitän tässä vaiheessa mielenkiintoisesta yhteistyöstä. =) Crimson Cherry Blossom™ 17. lokakuuta 2010 kello 21.27 (EEST)
Artikkeli on nyt nimetty, pyydän Tanárin tekemään vielä kielenhuoltoa, joka hoitunee äänestyksen aikana (tuskin siellä isompia virheitä on). Kiitos kaikille!--Bluto 17. lokakuuta 2010 kello 21.39 (EEST)

Pieni kirjoitusvirhe[muokkaa wikitekstiä]

Eli voisitteko korjata : Ei Veronica Porche, vaan Porsche. –Kommentin jätti 80.222.158.88 (keskustelu – muokkaukset)

Thomas Hauserin kirjassa (Muhammad Ali. Suurin ja kaunein) nimi kirjoitetaan Porche.--Bürpstäfyl (keskustelu) 28. lokakuuta 2018 kello 03.44 (EET)

Allah vai Jumala[muokkaa wikitekstiä]

Ohjeiden mukaisesti aloitan nyt keskustelun aiheesta. Tässä on siis ollut yhden käyttäjän toimesta epäselvyyttä siitä, miksi artikkelissa käytetään islamilaisesta Jumalasta arabiankielistä nimitystä Allah eikä suomeksi Jumala. Perustelut olen jo esittänyt omalla keskustelusivullani, jonne käyttäjä tuli alkuperäisestä kumouksestani huomauttamaan. Allah-muodon käyttöä artikkelissa puoltaa se, että englantia äidinkielenään puhunut Ali itse käytti sanaa käytti islamilaisesta Jumalasta nimitystä Allah, ja sana esiintyy artikkelissa usein epäsuorana siteerauksena. Toivon pääseväni jatkamaan artikkelin kehittämistä kunhan tämä asia on ensin selvitetty. Ping Qwerty12302, Lax.--Bürpstäfyl (keskustelu) 13. joulukuuta 2018 kello 12.11 (EET)

Suomenkielisessä Wikipediassa käytetään ensisijaisesti suomenkielisiä nimityksiä, jollainen on tässä tapauksessa Jumala. Lisäksi koska kyseessä on nimenomaan epäsuora eikä suora lainaus, en näe aihetta käyttää arabiankielistä termiä Allah. Sana Jumala on vakiintunut käytettäväksi Jumalasta myös islaminuskon yhteydessä. Mielestäni on selkeää myös asiayhteydestä, että artikkelissa tarkoitetaan Jumalaa islaminuskon yhteydessä. Yhdessä kohdassa oli kyllä suora lainaus, jossa voisi kuitenkin mielestäni käyttää sanaa Allah. --Qwerty12302 (kesk | muok) 13. joulukuuta 2018 kello 12.28 (EET)
Kuten tuolla ylempänä linkatulla keskustelusivulla mainitsin, mennään alkuperäisen lähteen mukaan, mikäli sellainen on käytettävissä. Jos Ali on käyttänyt sanaa Allah eikä englanninkielistä sanaa God, on noissa jossain määrin lainaustyylisissä kohdissa hyvä käyttää tuota tarkempaa ilmaisua Allah eikä Jumala. Kyse on kuitenkin siitä, mitä Ali on halunnut sanoa, eikä mistään suomalaisten jumalkäsityksistä. Buddhasta puhuttaessakin kirjoitetaan Buddha eikä mikään pyhä olento, ja jos joku ulkomaalainen puhuu Lasse Virénistä, ei silloin pidä poistaa Virénin nimeä ja puhua vain yhdestä suomalaisjuoksijasta. --Lax (keskustelu) 13. joulukuuta 2018 kello 12.57 (EET)
Olen käyttänyt pääasiallisena lähteenäni Hauserin Ali-elämäkertaa, jossa sanaa Jumala käytetään sitaateissa yleensä kuvaamaan kristillistä Jumalaa, poikkeuksena kohta jossa Ali kertoo uskovansa edelleen samaan Jumalaan kuin äitinsä. Tässä tapauksessa jättäisin sanan kääntämättä myös epäsuorissa sitaateissa, koska se oli selvästi oleellinen osa puhujansa sanavarastoa. Asiayhteyksistä käy selvästi ilmi, että sanaa käytti Ali eikä se ole tulkittavissa suomen kielen yleislinjaukseksi.--Bürpstäfyl (keskustelu) 13. joulukuuta 2018 kello 13.26 (EET)
Artikkeliversiossa ennen kuin muokkasin Allahit Jumaliksi sana Allah esiintyi kolmessa kohtaa:
Alin asianajaja vetosi rotusyrjintään, ja mestari itse anoi lykkäystä uskontoonsa vetoamalla, sillä Koraanin mukaan muslimi ei saa osallistua sotaan, ellei se ole Allahin tai hänen sanansaattajansa (jolla Ali viittasi Nation of Islamin johtajaan Elijah Muhammadiin) tahto.
Ali on itse kuvaillut tuomiotaan Allahin tavaksi testata kannattajiensa uskoa: ”Jos läpäisen testin, palaan vahvempana kuin koskaan.”
Ali sanoi itse sairaudestaan: ”Hän (Allah) antoi minulle Parkinsonin taudin näyttääkseen, että Hän on minua suurempi ja minä olen heikko niin kuin muutkin ihmiset.”
Olkoot sitten näin. Mielestäni kyllä ensimmäisessä kohdassa ei välttämättä ole ihan selkeää, että Allah on Alin sanomaa. Se riippuu siitä, kuinka lukija virkkeen lukee ensilukemalla. Mielestäni jonkin Allaheista, vaikka ensimmäisen, kannattaisi olla linkki artikkeliin Jumala (islam). Mutta korostan silti, että Jumala on vakiintunut ilmaus abrahamilaisten uskontojen Jumalalle uskonnosta riippumatta. --Qwerty12302 (kesk | muok) 13. joulukuuta 2018 kello 18.57 (EET)
Kukaan ei ole tainnut mitään muuta väittääkään. Muutenhan asiasta ei tarvitsisi keskustella. Tuo ehdottamasi linkitys on hyvä idea. Aiemminhan artikkelissa on ohjattu Allahista suoraan Allah-artikkeliin, joka käsittelee pelkkää sanaa.--Bürpstäfyl (keskustelu) 13. joulukuuta 2018 kello 19.41 (EET)

Arkistoitu vertaisarviointi 3[muokkaa wikitekstiä]