Juhani Kyöstilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juhani Laurinpoika Kyöstilä (4. heinäkuuta 1931 Helsinki30. kesäkuuta 2010 Kouvola[1][2]) oli suomalainen koripalloilija. Myös hänen isänsä, uimahyppääjä Lauri Kyöstilä edusti Suomea olympialaisissa.[2]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyöstilän vanhemmat olivat edustaja Lauri Viljo Kyöstilä ja Anni Matilda Saario. Hän tuli ylioppilaaksi Helsingin lyseosta ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1961. Lääkärinuransa alkuvaiheessa Kyöstilä työskenteli Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.[3]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyöstilä voitti urallaan kahdeksan Suomen mestaruutta HOK-Veikkojen riveissä. Hän pelasi SM-sarjassa kaikkiaan 126 ottelua ja Suomen koripallomaajoukkueessa viisitoista ottelua. Hän oli mukana myös vuoden 1952 olympiajoukkueessa. Kisojen parhaan ottelunsa hän pelasi Bulgariaa vastaan. Siinä hän teki kymmenen pistettä, joka oli myös hänen maaotteluiden piste-ennätyksensä. EM-kisoissa Kyöstilä oli mukana vuonna 1951.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vesa-Matti Peltola: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 22. Urheilutietäjän kesä, 2013, s. 61.
  2. a b Juhani Kyöstilä Sports-Reference. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
  3. Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 314. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  4. Juhani Kyöstilä on poissa 8.7.2010. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 9.7.2010.