John Mearsheimer

John Mearsheimer vuonna 2007

John Joseph Mearsheimer (s. 14. joulukuuta 1947 New York, New York) on yhdysvaltalainen kansainvälisten suhteiden tutkija. Mearsheimer on yksi tunnetuimmista kansainvälisen politiikan tutkijoista, ja häntä on pidetty Kenneth Waltzin ohella uusrealismin tunnetuimpana edustajana.

Ura

Mearsheimer valmistui Yhdysvaltain sotilasakatemiasta (West Point) vuonna 1970 ja palveli viiden vuoden ajan Yhdysvaltain ilmavoimissa. Hänet ylennettiin kapteeniksi. Mearsheimer sai kansainvälisissä suhteissa maisterin arvon Etelä-Kalifornian yliopistosta vuonna 1974. Hän sai hallinnossa vuonna 1978 maisterin ja vuonna 1981 filosofian tohtorin arvon Cornellin yliopistosta. Mearsheimer osallistui tutkimustyöhön Brookings Institutionissa vuosina 1979–1980 ja Harvardin yliopistossa vuosina 1980–1982. Vuonna 1982 hänestä tuli politiikan tutkimuksen professori Chicagon yliopistossa, jossa hän vuonna 1996 sai nimityksen politiikan tutkimuksen R. Wendell Harrison -professoriksi. Hänet valittiin vuonna 2003 Yhdysvaltain taide- ja tiedeakatemian jäseneksi.

Kansainvälisten suhteiden tutkimus

Offensiivinen realismi

Mearsheimer on kehittänyt offensiiviseksi eli hyökkäykselliseksi realismiksi kutsutun uusrealismin version etenkin pääteoksessaan The Tragedy of Great Power Politics (2001). Mearsheimer jakaa uusrealismin kehittäjän Kenneth Waltzin kanssa ajatuksen kansainvälisen järjestelmän anarkisesta rakenteesta valtioiden käyttäytymistaipumusten pääselittäjänä, mutta hänen mukaansa valtiot eivät tavoittele vain itsesäilytystä, kuten Waltz väitti, vaan ne pyrkivät jatkuvasti lisäämään valtaansa kilpailijoiden kustannuksella. Suurvallat pyrkivät maksimoimaan oman osuutensa maailman vallasta saavuttaakseen ylivallan muihin suurvaltakilpailijoihin nähden.

Mearsheimerin mukaan kansainvälistä järjestelmää luonnehtii viisi otaksumaa.

1. kansainvälinen järjestelmä on anarkistinen;
2. valtioilla on käytössään sotilaallista voimaa, jota ne voivat käyttää muita vastaan;
3. valtiot eivät voi koskaan olla varmoja toisten valtioiden aikomuksista;
4. valtioiden perimmäinen olemus on pyrkiä säilymiseen, sillä kaikki muut pyrkimykset seuraavat siitä;
5. valtiot ovat rationaalisia toimijoita.

Tällaisessa kansainvälisessä järjestelmässä jokaisella suurvallalla on Mearsheimerin mukaan kolme tavoitetta.

1. Pyrkimys alueelliseen ylivalta-asemaan. Suurvallat pyrkivät maailmanvallan sijaan juuri alueelliseen ylivaltaan, sillä niiden sotilaallinen voima nojaa yhä maavoimiin, minkä vuoksi maailman meret toimivat esteinä maailmanvallalle.
2. Pyrkimys vaurauteen. Vauraus on sotilaallisen voiman perusta, minkä vuoksi suurvallat kilpailevat myös taloudellisesti.
3. Pyrkimys saavuttaa yliote ydinaseista. Suurvaltojen päämääränä ei ole pelkästään "kauhun tasapainoon" vaan mahdollisimman paljon ydinasevaltaa oman turvallisuuden tueksi.

Kylmän sodan jälkeinen Eurooppa

Kylmän sodan päättymisen aikoina vuonna 1990 julkaistussa artikkelissaan Back to the Future: Instability in Europe After the Cold War Mearsheimer väitti, että mikäli kylmän sodan kaksinapainen maailmanjärjestys loppuisi, tuloksena olisi väistämättömästi paljon vaarallisempi moninapainen maailmanjärjestys. Mearsheimerin mukaan Neuvostoliiton vetäytyminen Itä-Euroopasta johtaisi myös Yhydsvaltojen vetäytymiseen Euroopasta, koska Neuvostoliiton taholta ei enää kohdistuisi hyökkäävää uhkaa, mikä aiheuttaisi lisää epävakautta kansainväliseen järjestelmään. Mikäli näin kävisi, Mearsheimer suositteli, että Yhdysvaltojen tulisi rohkaista rajoitettua ja huolellisesti hallittua ydinaseiden leviämistä Euroopassa, jotta maanosan voimatasapaino säilytettäisiin tai luotaisiin uudelleen.

Israelin tukeminen

Stephen Waltin kanssa kirjoittamassaan teoksessa The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy (2001) Mearsheimer väitti voimakkaan painostusryhmän vinouttavan Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa maan kansallisten etujen vastaisella tavalla ehdottomalla Israelin tukemisella.

Kiinan nousu

Mearsheimer on povannut Kiinan nousuun perustuvaa uutta maailmanjärjestystä vuodesta 2006 lähtien, ja kannattanut Yhdysvaltojen resurssien suuntaamista pois Euroopasta Kiinan kohtaamiseen. Mearsheimerin mukaan ennen pitkää Kiina tulee haluamaan alueelliseksi suurvallaksi tarvittaessa sotilaallista voimaa käyttäen. Tämä ajaa Kiinan naapurit Intian, Japanin, Singaporen, Etelä-Korean, Venäjän ja Vietnamin liittoutumaan Yhdysvaltojen kanssa padotakseen Kiinan voimaa.

Ukrainan sota

Mearsheimer on kritisoinut lännessä valtavirtana olevaa tulkintaa Ukrainan sodasta niin vuoden 2014 Krimin miehityksen kuin myös vuonna 2022 alkaneen Venäjän hyökkäyksen yhteydessä. Hänen mukaansa sodassa on kyse siitä, että länsi on liberalismin huumassaan provosoinut Venäjän puolustamaan alueellista suurvaltarooliaan. Mearsheimer on väittänyt Yhdysvaltoja ja EU:ta suurimmiksi syyllisiksi sotaan Naton ja EU:n voimakkaan itälaajentumisen sekä Ukrainan demokratialiikkeen tukemisen vuoksi. Tilanteen juuret ulottuvat hänen mukaansa jo vuonna 2008 Bukarestissa pidettyyn Naton kokoukseen, jossa Ukrainan julistettiin tulevan Naton jäseneksi, ja siihen ovat vaikuttaneet etenkin Ukrainan venäläismyönteisen presidentin Viktor Janukovytšin syrjäyttäminen sekä lännen ja Ukrainen yhteyksien tiivistyminen 2010-luvun lopulla ja 2020-luvun alussa. Mearsheimerin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ei käyttäydy arvaamattomasti tai irrationaalisesti, kuten lännessä on ajateltu, vaan hän on geopolitiikan ja reaalipolitiikan ykkösluokan strategikko. Venäjän toiminnassa ei Mearsheimerin mukaan ole kyse irrationaalisista tai imperialistisista motiiveista vaan siitä, minkä Venäjä kokee uhaksi itselleen. Tilanteen ratkaisemiseksi Ukrainasta tulisi Mearsheimerin mukaan tehdä neutraali valtio Venäjän ja lännen välissä. Mearsheimerin mukaan Venäjä on laskeva suurvalta eikä sitä tarvitsisi millään lailla padota Naton laajentumisella, mutta sen oikeutetut alueelliset suurvaltaedut tulee ottaa huomioon. Mearsheimer ennusti jo vuonna 2014, ettei Venäjä tule perääntymään Ukraina-kysymyksessä ja etteivät lännen pakotteet toimi Venäjän suhteen, ja hän uskoo, että Ukraina ja Venäjä tulevat molemmat kärsimään sodasta sotilaallisesti ja taloudellisesti.

Kritiikki

Mearsheimerin on väitetty tekevän Waltzin uusrealistisen teorian pohjalta pidemmälle meneviä johtopäätöksiä kuin Waltz itse ja suoristaneen teorian mutkia siinä määrin, että hän on jopa tehnyt enemmän haittaa uusrealismille ja sen maineelle kuin kukaan sen vastustajista. Mearsheimerin teoriansa soveltamisesta käytäntöön johtamia johtopäätöksiä on pidetty usein hätkähdyttävinä ja paikoittain suorastaan uusrealismin karikatyyrina.

Vaikka Mearsheimer itse on korostanut teoriansa johdonmukaisuutta, hänen kirjoituksiaan on pidetty epäjohdonmukaisina toistensa kanssa. Esimerkiksi Mearsheimerin Ukraina-analyysi vaikuttaa olevan ristiriidassa hänen ajatuksensa siitä, että suurvaltojen pitäisi juuri pyrkiä maksimoimaan oman osuutensa maailman vallasta, kanssa.

Mearsheimerin näkemyksiä on kritisoitu siitä, että hän jättää huomiotta valtioiden sisäpoliittisten tilanteiden merkityksen. Mearsheimer on esimerkiksi väittänyt, että toinen maailmansota syntyi pääosin järjestelmällisten syiden vuoksi, vaikka yleensä sodan on katsottu kummunneen Natsi-Saksan ideologiasta. Samoin Venäjän motiiveissa Ukrainan sodassa on katsottu olevan pikemminkin kyse sen oman sisäisen poliittisen järjestyksen ylläpitämisestä kuin ulkoisista geopoliittisista turvallisuusintresseistä.

Teokset

• Conventional Deterrence (1983)
• Liddell Hart and the Weight of History (1988)
• The Tragedy of Great Power Politics (2001)
• The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy (yhdessä Stephen Waltin kanssa) (2007)
• Why Leaders Lie: The Truth About Lying in International Politics (2011)
• The Great Delusion: Liberal Dreams and International Realities (2018)

Lähteet

• Forsberg, Tuomas; Pursiainen, Christen: Ulkopolitiikkaa norsunluutornista. Tampere: Cham Puma House, 2015.
• Hakovirta, Harto: Maailmanpolitiikka: Teoria ja todellisuus. Helsinki: Kustannus 54, 2012.
• Parkkari, Jani: Analyysi: Insinöörit ja humanistit kiskovat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa eri suuntiin – Ketä Trump nyt kuuntelee? 13.8.2017. yle.fi. Viitattu 8.9.2023.
• Ristimäki, Juha: Lännessä tehty suuri virhe? 11.9.2014. il.fi. Viitattu 8.9.2023.
• Wallenius, Tomas: Walt, Mearsheimer ja Ukrainan kriisin syyt 28.8.2014. The Ulkopolist. Viitattu 8.9.2023.
• Amerikkalaiselta politiikan tutkijalta varoitus: Lännen arvio todellisuudesta irtautuneesta Putinista on väärä ja vahingollinen 19.2.2022. mtvuutiset.fi. Viitattu 8.9.2023.