Johannes Paavali I

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Paavali I
Ioannes Paulus I
GiovanniPaoloI1978.jpg
Syntymänimi Albino Luciani
Paavius alkoi 26. elokuuta 1978
Paavius päättyi 28. syyskuuta 1978
Edeltäjä Paavali VI
Seuraaja Johannes Paavali II
Syntynyt 17. lokakuuta 1912
Canale d'Agordo, Italia
Kuollut 28. syyskuuta 1978 (65 vuotta)
Apostolinen palatsi, Vatikaanivaltio
Paavi Johannes Paavali I Karol Wojtylan kanssa Vatikaanissa

Johannes Paavali I (alkuperäinen nimi Albino Luciani, 17. lokakuuta 1912, Forno d' Canale, nyk. Canale d'Agordo – 28. syyskuuta 1978) oli katolisen kirkon johtaja eli paavi 34 päivän ajan vuonna 1978. Vatikaanin julkaiseman epävirallisen paaviluettelon mukaan hän oli järjestyksessä 263. paavi.

Nykyään tämä paavi muistetaan pääosin lyhyestä pontifikaatistaan ja yllättävästä kuolemastaan. Johannes Paavali I:n paavikausi olikin paaviuden historian lyhin sitten vuonna 1605 paavina olleen Leo XI:n.[1] Vain hiukan yli kuukauden kestänyt pontifikaatti synnytti useita erilaisia salaliittoteorioita, joista osan mukaan luonnollisen kuoleman sijasta paavi olisi murhattu.

Johannes Paavali I:stä käytettiin usein nimeä "hymyilevä paavi".[2] Yllättävän ja pikaisen kuolemansa takia hän jäi suuren yleisön muistiin vain inhimillisenä ja ystävällisenä miehenä, mitä hänelle annettu lempinimi kuvastaa.

Elämä ennen paaviutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albino Luciani syntyi vuonna 1912 Giovanni Lucianin ja Bortola Tacon perheeseen Dolomiittien etelärinteellä sijaitsevassa kylässä. Kasteen hän sai jo synnyinpäivänään kotona, koska hän oli vaarassa kuolla pian syntymänsä jälkeen.[3] Perheeseen kuului neljä lasta: Albino, veli Edoardo, sisar Nina ja neljäs lapsi, veli Federico, joka kuoli pienenä.[4] Perheen isä Giovanni Luciani oli ammatiltaan muurari, mutta perheen taloudellinen tilanne oli huono.[5]

Albino Luciani vietti nuoruusvuotensa pienessä kotikaupungissaan. Hänen lapsuusvuotensa osuivat ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin Lucianien perhe joutui kärsimään sotavuosien puutteesta.[4] Tänä aikana nuori Albino Luciani oppi tuntemaan ahdingon ja köyhyyden hyvin läheisesti.[4] Hänen kirkollinen kutsumuksensa sai alkunsa erään munkin ansiosta, kun hän oli kymmenvuotias,[4] ja vuonna 1923 Albino Luciani astui Feltren kaupungissa sijaitsevaan pappisseminaariin.[3]

Albino Luciani sai koulutuksensa pappisseminaareissa Bellunossa ja sai pappisvihkimyksensä vuonna 1935.[5] Hänen isänsä Giovanni Luciani oli sosialisti, mutta ei kuitenkaan ryhtynyt vastustamaan poikansa kirkollista kutsumusta. Albino Luciani jatkoi pappisvihkimyksen jälkeen työtään kirkon piirissä jatkamalla opiskeluaan Roomassa.[5] Rooman jälkeen hän palasi kotiseuduilleen, missä kirkollinen ura jatkui piispan apulaisena ja Bellunon seminaarin opettajana.[5] Hänen opetusalueitaan olivat moraalinen ja dogmaattinen teologia, kanoninen laki ja taidehistoria.[4]

Vuonna 1937 Albino Luciani nimitettiin gregoriaanisen seminaarin vararehtoriksi. Vuonna 1947 Rooman Gregorian Pontifical University palkitsi Lucianin myöntämällä hänelle tohtorinarvon teologiassa.[4] Vuonna 1949 hän julkaisi kirjan Catechetica In Briciole. Samana vuonna hän oli myös organisoimassa Bellunon eukaristista kongressia.[4]

Vuonna 1958 Lucianista tuli silloisen paavin Johannes XXIII:n päätöksellä Vittorio Veneton piispa.[5] Hän sai virkansa 27. joulukuuta 1958 Pietarinkirkossa järjestetyssä seremoniassa, minkä jälkeen hän toimi yhdentoista vuoden ajan saamassaan tehtävässä.[4]

»Olen miettinyt näiden päivien aikana, että Herra käyttää vanhaa tapaansa minuun: Hän ottaa yksittäisiä pieniä [ihmisiä] katujen mudasta ja laittaa heidät korkeisiin asemiin. Hän ottaa kansaa pelloilta, meren verkoista, järviltä, ja Hän tekee heistä apostoleja. Se on Hänen vanha tapansa. Todellisia asioita Herra ei halua kirjoittaa pronssiin taikka marmoriin, mutta pölyyn kylläkin, joten, jos kirjoitukset säilyvät häviämättöminä, eikä tuuli niitä tuhoa, on selvää, että kaikki on Hänen työtään, ja että kaikki on Jumalan ylistykselle. --- Tähän pölyyn Herra on kirjoittanut Vittorio Veneton piispuuden episkopaalisen ylevyyden.[6] »

Vuonna 1962 Luciani osallistui alkavaan Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jonka paavi Johannes XXIII oli kutsunut koolle. Paikalla oli yhteensä noin 2 400 piispaa, jotka olivat tulleet paikalle 136 eri valtiosta.[7] Luciani oli omalta osaltaan mukana kokouksen tekemissä päätöksissä ja uudistuksissa. Vatikaanin toinen kirkolliskokous oli erittäin merkittävä tapahtuma katolisen kirkon kannalta ja kuuluu katoliselle kirkolle merkittävimpiin tapahtumiin koko 1900-luvulla.[8] Kirkolliskokous aiheutti käänteen katolisen kirkon suhtautumisessa muihin kristillisiin kirkkoihin ja uskontoihin.[8] Samoin kirkolliskokouksen seurauksena katolisen kirkon käsitys itsestään muuttui, sekä sen käsitys modernisoituvaan maailmaan.[8]

Johannes XXIII:n seuraaja Paavali VI nimitti pääosin venetsialaisten pyynnöstä Albino Lucianin vuonna 1969 Venetsian patriarkaksi.[5] Luciani vastusteli nimitystä ja perusteli kantaansa muun muassa huonolla terveydentilallaan. Hän ilmaisi vastustustaan paaville kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän totesi: "Ääneni on käymässä yhä heikommaksi, ja terveyteni on huono."[5] Paavi kuitenkin teki Lucianista Venetsian patriarkan ja vastauksena kirjeeseen kehotti häntä turvautumaan mikrofoniin ja terveydensä osalta jättämään sen Jumalan haltuun.[5] 5. maaliskuuta 1973 Lucianista tuli kardinaali. Kolmen vuoden ajan eli vuosina 19731976 Luciani toimi myös Italian episkopaalisen konferenssin varapresidenttinä.[4] Tässä asemassa hänellä oli oma osansa piispojen synodeissa vuosina 1971, 1974 ja 1977.[4] Vuonna 1976 hän julkaisi kirjan Illustrissimi.

Valinta paaviksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Johannes Paavali I:n vaakuna

Ennakkotunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1978 ensimmäisessä konklaavissa Sikstuksen kappeliin kokoontui tuolloin ennätysmäärä kardinaaleja, joita oli 111. Edellinen paavi Paavali VI oli kieltänyt kaikkia yli 80-vuotiaita kardinaaleja osallistumasta paavinvaaliin, joten viisitoista kardinaalia joutui jäämään äänestyksen ulkopuolelle.

Konklaavin tarkoituksena oli valita seuraaja kuolleelle paavi Paavali VI:lle, joka oli johtanut katolista kirkkoa noin viidentoista vuoden ajan.[9] Ennen konklaavia pääkysymys oli tulevan paavin lisäksi myös se, valitsisiko konklaavi poliittisen vai hurskaan miehen piispanistuimelle.[9]

Konservatiivien pääehdokkaana konklaavissa oli Genovan arkkipiispa, kardinaali Giuseppe Siri. Hänen vastaehdokkaikseen ilmaantuivat ensimmäisellä äänestyskierroksella kardinaalit Albino Luciani, Sergio Pignedoli, Sebastiano Baggio ja Franz König. Heistä Luciani tunnettiin seurakuntatyön, hiippakuntahallinnon ja kirkollisen kasvatuksen tuntijana, minkä lisäksi häntä pidettiin myös huumorintajuisena.[10] Kun Lucianilta itseltään kysyttiin hänen mahdollisuuksistaan paaviksi, vastasi hän huumorintajuisesti olevansa paaviehdokkaista "C-listalla".[9]

Äänestyksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen äänestyskierros osoitti, että konservatiivien ehdokas kardinaali Siri johti äänestystä kahdellakymmenelläviidellä äänellä, mutta Lucianin äänisaalis oli vain kahta ääntä pienempi.[10] Muiden ehdokkaiden väliset erot kärkikaksikkoon olivat suurempia, ja kolmantena ollut Sergio Pignedoli sai ääniä kahdeksantoista, Sebastiano Baggio yhdeksän ja Franz König kahdeksan.[10] Toisessa äänestyksessä Albino Luciani siirtyi selvään johtoon keräten taakseen viisikymmentäkolme ääntä.[10] Giuseppe Sirin äänisaalis ei kasvanut toisella kierroksella, vaan putosi yhdellä. Toisella äänestyskerralla jälkeen vaalissa annettiin myös muutama ääni Karol Wojtyłalle, josta tuli vain hiukan yli kuukauden kuluttua uusi paavi Johannes Paavali II.

Luciani valittiin paaviksi 26. elokuuta neljännen äänestyskerran jälkeen. Hän itse totesi valinnan tehneille kardinaaleille:[10]

»Jumala antakoon teille anteeksi sen minkä olette tehneet minulle.»

Lausahduksen syy ei ollut konklaavin kardinaaleille täysin selvä, sillä vielä paavinvaalin aikaan Lucianin terveydentila ei ollut yleisessä tiedossa.[10]

Konklaavin lyhyt kesto yllätti monet. Jo neljännellä äänestyskerralla kardinaalit pääsivät sopuun tulevasta paavista. Luciani oli selvä kompromissiehdokas, mutta vielä ennen konklaavia hänet oli mainittu vaihtoehtona vain siinä tapauksessa, että konklaavi lukkiutuisi eikä minkäänlaista sopua liberaalien ja konservatiivien välillä syntyisi.[11] Toisaalta heti konklaavin jälkeen esimerkiksi kardinaali Basil Hume Westministeristä totesi, ettei hänellä ollut epäilystäkään siitä, etteikö juuri Luciani olisi ollut oikea valinta paaviksi.[9] Kardinaali Hume totesikin Lucianin olleen "Jumalan ehdokas" ("The God's candidate") konklaavissa.[9]

Lucianin valinta oli kuitenkin vähintään pienoinen yllätys monille, eikä häntä ollut ennustettu konklaavin pääehdokkaiden joukkoon. Lontoon The Sunday Times otsikoikin uutisensa tekstillä "Tuntematon paavi" (The Unknown Pope).[11] Paavin tuntemattomuutta maailmalla kommentoi myös Filippiineillä toimiva jesuiittajohtaja, joka totesi: "Emme ole koskaan kuulleet hänestä täällä. Olemme kuitenkin kiitollisia, ettei se [uusi paavi] ollut joku muista [konklaavin ehdokkaista]."[11]

Luciani valitsi itselleen paavilliseksi nimekseen Johannes Paavali I:n. Nimivalinta oli harvinaisuus katolisen kirkon historiassa, sillä yksikään paavi ei ollut ennen häntä ottanut kaksiosaista nimeä.[10] Lisäksi kukaan muu paaveista ei koskaan ollut käyttänyt järjestyslukua I.[10] Nimivalinnallaan Luciani heijasteli tulevaa linjaansa, joka jatkaisi hänen edeltäjiensä Johannes XXIII:n ja Paavali VI:n aloittamaa tietä.[10]

Paavina 34 päivää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkaanastujaiset ja vastaanotto maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Paavali I astui vaatimattomin seremonioin paavinvirkaansa. Hän oli silloin myös 1900-luvun ainoa paavi, joka asetettiin piispanistuimelle ilman aiemmin tavanomaista paavin kolmikerroksista tiaaraa eli paavinkruunua. Samoin Johannes Paavali I oli ensimmäinen paavi, joka ei puheissaan käyttänyt itsestään monikon ensimmäistä persoonaa, vaan siirtyi "me" -muodosta "minä" -muotoon.[12] Paavin julistus tulevasta ohjelmastaan ei sisältänyt yllätyksiä, ja siinä hän lupasikin jatkaa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen työtä. Tarkoituksena oli estää kirkolliskokouksen uudistusten jarruttaminen, varmistaa järjestys Paavali VI:n aikana riitautuneessa kirkossa ja edistää kirkkojen välistä yhteyttä. Itseään paavi luonnehti seitsemän minuutin puheessaan seuraavanlaisesti:[13]

»Minulla ei ole paavi Johanneksen sydämen viisautta, eikä paavi Paavalin valmistautumista ja sivistystä. Joka tapauksessa olen nyt heidän paikallaan ja minun täytyy yrittää auttaa kirkkoa. Toivon, että autatte minua rukouksillanne.»

Johannes Paavali I antoi itsestään hyvän ensivaikutelman paavina. Hän sai hyvän vastaanoton Pietarinaukiolle kokoontuneelta ihmisjoukolta, joka käsitti noin 200 000 ihmistä.[14] Häntä kommentoitiin esimerkiksi seuraavasti:[15]

»Kirkkoon ja julkisuuteen on tehnyt vaikutuksen ennen kaikkea se ilmapiiri, jonka on luonut uuden paavin vaatimattomuus, konstailematon hurskaus ja spontaani sydämellisyys, huumori ja tervejärkisyys. Ehkä tärkein asia hänen ensimmäisen viikkonsa aikana on se, että paavi ei ole lukenut hänelle kuuriassa muotoiltuja papereita, vaan on puhunut vapaasti kuulijoittensa kanssa.»

Heti paavin valinnan jälkeen media alkoi ottaa selvää uudesta Rooman piispasta. Paavin veli Edoardo Luciani, eläkkeellä oleva opettaja, kertoi, kuinka Johannes Paavali I oli kasvanut "riuhdonnassa paholaisen ja pyhän veden välillä".[14] Tällä hän viittasi paavin vanhempiin, joista äiti oli ollut harras katolilainen ja isä sosialisti. Median haastatellessa erästä vanhaa 80-vuotiasta miestä paavin entisessä kotikylässä tämä kommentoi Albino Lucianin valintaa paaviksi seuraavasti: "Se on skandaali, tämän paavin tämä valinta. Hän on hyvin hyvä mies, mutta hänen isänsä poltti krusifikseja kaminassaan."[14]

Uusi paavi, uusi tilanne kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Median Vatikaanista tavoittaman kommentaattorin mukaan konklaavin tekemä paavinvalinta oli "kuin todistus kuurialle reputtavalla arvosanalla".[16] Kardinaalikollegio oli konklaavissa hylännyt kuurian ehdokkaan ja valinnut uudeksi paaviksi hiippakuntapiispan.

Henkilönä Johannes Paavali I tunsi hyvin kirkollisen kasvatuksen. Hän ei pitänyt kirkollisesta koreilusta, minkä vuoksi hänen virkaanastujaisseremoniansa oli poikkeuksellisen vaatimaton. Paavinkruunua ei käytetty, ja paavi itse liikkui jalan seremonian aikana.[14] Paavillisista tunnuksista hänen virkaanastujaisissaan käytettiin palliumia, valkoista nauhaa, joka symboloi paavin asemaa "lännen patriarkkana."[14]

Pontifikaatin alkuhetkillä selvä linja paavilliselle politiikalle ei ollut vielä täysin selvillä. Eräs belgialainen kardinaali kiteyttikin ihmisten ajatuksia todetessaan: "Ihmiset tulevat kysymään 'Onko hän Johannes vai onko hän Paavali?' Hän tulee omalla tavallaan olemaan molempia. Hänen tapansa ovat enemmän Johannesta, mutta silti se on kuin sekoittaisi happea ja vetyä – saat aikaan vettä, kaksi erilaista elementtiä tuottavat kolmatta."[17]

Teoriat uudistuksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Paavali I ei ehtinyt toteuttaa lyhyen paavinkautensa aikana merkittäviä uudistuksia kirkossa. Myöskään hänen suunnitelmansa kirkon johtamiseksi eivät ole kunnolla tiedossa, ja luotettavin lähde hänen suunnitellulle linjalleen on paavin virkaanastujaispuhe. Monet tutkijat ja salaliittoteoreetikot ovat lähteiden vähyydestä huolimatta pohtineet, millainen Johannes Paavali I:n linja olisi ollut ilman äkillistä kuolemaa.

Yksi tunnetuimmista Johannes Paavali I:tä käsittelevistä salaliittoteorioista esitetään David Yallopin kirjassa In God's Name. Kyseinen kirja nousi maailmalla bestselleriksi ja tuli erittäin tunnetuksi, mutta se ei ole saavuttanut tutkijoiden yleistä hyväksyntää. Lisäksi kirja on kirjoitettu pikemminkin romaanin kuin tieteellisen tutkimuksen muotoon.[18] Kirjassaan Yallop esimerkiksi esittää, että Johannes Paavali I:n oli tarkoitus suostua hyväksymään ehkäisyvälineiden käyttö Amerikan Vatikaanissa vierailevalle delegaatiolle pitämässään puheessa.[19] Muun muassa uskonnollisen Crisis Magazine -lehden mukaan Yallopin väitteet ovat "yksinkertaisesti naurettavia".[19]

Yallop väittää myös, että paavi aikoi puuttua Vatikaanin pankin sisäisiin väärinkäytöksiin. Tähän on vastattu vasta-argumenttina, että vain päälle kuukauden pontifikaattinsa aikana Johannes Paavali I:llä ei olisi voinut olla mitään mahdollisuutta tutustua Vatikaanin pankin monimutkaiseen ja labyrinttimaiseen pankkijärjestelmään ja sen toimintamalleihin.[20] Lisäksi on huomautettu, että ainakin paavin virallisen elämäkerran kirjoittajan Guilio Nicolinin mukaan Johannes Paavali I oli hidas tekemään päätöksiä, eikä siten kuulosta todennäköiseltä, että hän olisi ryhtynyt heti paavinkautensa alussa tekemään radikaaleja uudistuksia.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Paavali I:n hauta.

Johannes Paavali I kuoli 33 päivää valintansa jälkeen, minkä vuoksi hän jäi historiaan yhtenä kaikkien aikojen lyhytaikaisimmista paaveista. Kuolema tuli yllätyksenä Vatikaanille, ja sen seurauksena seuraava konklaavi kokoontui käytännössä kriisitunnelmissa.[21] Vatikaanin tiedotukset kuolemasta olivat paikoin ristiriitaisia ja kömpelöitä, ja jotkin tiedot osoittautuivat myöhemmin valheiksi.[22] Ensimmäisenä annetun lausunnon mukaan Johannes Paavali I oli kuollut vuoteeseensa lukiessaan Tuomas Kempiläisen hartauskirjaa Kristuksen seuraamisesta.[22] Saman lausunnon mukaan paavin löysi kuolleena hänen sihteerinsä.[22] Vatikaanin lausunto osoittautui myöhemmin valheeksi. Todellisuudessa paavi oli menehtynyt työpöytänsä ääreen asiakirjoja lukien.[22] Löytäjä ei myöskään ollut sihteeri, vaan sisar Vincenza -niminen nunna.[22] Totuuden pimittämisen syy saattoi olla se, ettei Vatikaani halunnut myöntää naisen löytäneen kuollutta paavia.[22]

Aikalaistodistusten mukaan kuolema aiheutui siitä, että uuden paavin aloittaessa työnsä ei hän itse eivätkä hänen avustajansa ymmärtäneet pitää huolta vaikeaa verenpainetautia sairastavan paavin lääkityksestä. John Cromwellin tutkimuksen A Thief in the Night mukaan paavi menehtyi lääkintänsä laiminlyönnin ohella liikarasitukseen.

Johannes Paavali I:n kuolema yllätti Vatikaanin lisäksi muuallakin maailmassa. BBC:n julkaisemassa kuolinilmoituksessa haastateltu Liverpoolin katolilainen arkkipiispa Derek Warlock, joka oli ollut uutisen kuullessaan Roomassa, kertoi:

»En usko, että kukaan pystyi uskomaan sitä – he kertasivat sitä yhä uudestaan ja uudestaan. ("I don't think anyone could believe it – they kept repeating it over and over again".)»

BBC:n ilmoituksessa todettiin virheellisesti Johannes Paavali I:n olleen historian lyhimmän aikaa hallinnut paavi.[23] Samoin kuolinilmoitus kertoi vielä Vatikaanin todistelemaa kantaa, jonka mukaan paavi oli menehtynyt sängyssään lukien kristillistä teosta.

Johannes Paavali I:n lyhyt pontifikaatti teki hänestä yhden lyhyimmän aikaa hallinneista paaveista.[24] Tapaus ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen paaviuden historiassa. Listalla lyhyimmän aikaa hallinneista paaveista Johannes Paavali I on sijalla yksitoista:

  1. Urbanus VII (15. syyskuuta27. syyskuuta 1590): 13 kalenteripäivää.
  2. Bonifatius VI (huhtikuu, 896): 16 kalenteripäivää
  3. Celestinus IV (25. lokakuuta10. marraskuuta 1241): 17 kalenteripäivää
  4. Theodorus II (joulukuu, 897): 20 kalenteripäivää
  5. Sisinnius (15. tammikuuta4. helmikuuta 708): 21 kalenteripäivää
  6. Marcellus II (9. huhtikuuta1. toukokuuta 1555): 22 kalenteripäivää
  7. Damasus II (17. heinäkuuta9. elokuuta 1048): 24 kalenteripäivää
  8. Pius III (22. syyskuuta18. lokakuuta, 1503): 27 kalenteripäivää
  9. Leo XI (1. huhtikuuta27. huhtikuuta 1605): 27 kalenteripäivää
  10. Benedictus V (22. toukokuuta23. kesäkuuta 964): 33 kalenteripäivää
  11. Johannes Paavali I (26. elokuuta28. syyskuuta 1978): 33 kalenteripäivää

Salaliittoteoriat kuolemasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavin kuolema niin lyhyen virassaolon jälkeen synnytti spekulaatioita salaliitoista ja jopa salamurhasta.

Kuusi vuotta Johannes Paavali I:n kuoleman jälkeen David Yallop julkaisi kirjansa In God's Name. Kirjassa Yallop esitti, että paavin kuoleman takana oli salamurha, ja että Johannes Paavali I:n kuolema liittyi tämän uudistushaluihin Vatikaanissa.[25] Kirjan mukaan paavi puuttui Vatikaanin pankin väärinkäytöksiin, minkä lisäksi hän aikoi myös siirtää syrjään muutaman johtavan kardinaalin, joilla kirjan mukaan oli mafiayhteyksiä ja suhteita vapaamuurareihin.[25] Yallop myös nimesi kirjassaan pääsyyllisen murhaan, joka hänen mukaansa tehtiin myrkyttämällä paavi. Salaliiton sieluna Yallop piti kardinaalivaltiosihteeri Jean Villot'a, joka ei kuulemma ollut hyvissä väleissä uuden paavin kanssa.[25]

Johannes Paavali I:n kuolemaan viitataan elokuvassa Kummisetä, osa III. Elokuva niveltyy todellisiin tapahtumiin liittäen ne paavi Johannes Paavali I:n lyhyeen paavinkauteen, joka kesti 34 päivää. Elokuvan mukaan paavi oli tekemässä muutoksia Vatikaanin hallintoon, jonka takia Corleone-perheen vastaiset tahot järjestivät paavin ja usean muun henkilön murhan.

Perintö paavinistuimelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Paavali I:n muistolaatta Venetsiassa, missä hän toimi kaupungin patriarkkana.

Johannes Paavali I jätti kuollessaan jälkeensä kriisitilassa olevan katolisen kirkon, ja hänen poismenonsa jälkeen kardinaalit joutuivat pitämään uuden konklaavin vain vähän yli kuukauden kuluttua edellisen päättymisestä. Uudeksi paaviksi valittiin paaviksi poikkeuksellisen nuori, vain 58-vuotias puolalainen Karol Wojtyła, joka otti paavinimekseen Johannes Paavali II:n. Konklaavi päätyi terveydeltään heikosta Johannes Paavali I:sta poiketen hyväkuntoiseen kardinaaliin. Johannes Paavali I:n voidaankin katsoa vaikuttaneen seuraavaan paavinvaaliin ainakin siten, että hänen lyhyen virkakautensa jälkeen kardinaalikollegio toivoi fyysisesti terveempää ja kauemmin hallitsevaa paavia.[26]

Lyhyen paavinkautensa takia Johannes Paavali I ei ehtinyt tehdä huomattavia muutoksia katoliseen kirkkoon. Paavillisen ohjelmansa perusteella hänen oli ollut tarkoitus olla uudistusmielinen ja Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen linjaa jatkava paavi, jonka pontifikaattien suunta olisi ollut lähellä Johannes XXIII:n ja Paavali VI:n paavinkausia. Paavin yllättävä kuolema päätti kuitenkin Johannes XXIII:stä alkaneiden uudistusmielisten paavien ketjun, sillä Johannes Paavali I:n kuoleman jälkeen konklaavi valitsi uudeksi paaviksi konservatiivien ehdokkaan.

Kanonisointiprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vatikaani ilmoitti marraskuussa 2003, että Johannes Paavali I:n kanonisoimisprosessi voidaan aloittaa.[27] Ennen kanonisoimisprosessin aloittamista paavi Johannes Paavali II oli kertonut oman mielipiteensä edeltäjästään ja esimerkiksi todennut, että "nöyryys ja optimistisuus olivat tunnuspiirteitä hänen elämässään".[27] Hidas kanonisointiprosessi oli auki vielä tammikuussa 2007.[28] Kanonisointiin kuuluva autuaaksi julistaminen vaatii vähintään yhden Vatikaanin hyväksymän ihmeteon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heininen s. 164
  2. Crisis Magazine: A Quiet Death in Rome: Was John Paul I Murdered? Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  3. a b Vatican.va: Highlights of the life of His Holiness John Paul I Viitattu 15. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j Papaluciani.com: Albino Luciani Viitattu 15. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h Heininen s. 167
  6. Papaluciani.com: Albino Luciani Viitattu 15. joulukuuta 2007. (englanniksi) Sitaatti: I am thinking that during these days the Lord uses his old system on me: He takes the little ones from the mud of the street and He puts them in high places. He takes people from the fields, the nets of the sea, the lake, and He makes Apostles of them. It is His old system. Certain things the Lord does not want to write on bronze, nor on marble, but in the dust, so that, if the writing remains without being deleted, without being scattered by the wind, it is clear that everything is His work and everything is for the glory of God (...). In this dust, the Lord has written the Episcopal dignity of the illustrious diocese of Vittorio Veneto.
  7. Heininen s. 153
  8. a b c mm. Ralph Ludwig: Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7. s. 210
  9. a b c d e Peter Gould: 1978: Year of the three popes BBC. Viitattu 28. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h i Heininen s. 166
  11. a b c Time: A Swift, Stunning Choice Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  12. Kenneth L. Woodward: Progressive, Conservative or Rock Star? The New York Times. Viitattu 28. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  13. Time: How Pope John Paul I Won (sivu 4) Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi) Sitaatti: "I do not have the wisdom of heart of Pope John, nor the preparation and culture of Pope Paul. However, now I am in their place and must try to help the church. I hope you will help me with your prayers."
  14. a b c d e Time: How Pope John Paul I Won (sivu 4) Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  15. Heininen s. 167
  16. Time: How Pope John Paul I Won (Sivu 5) Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  17. Time: How Pope John Paul I Won (Sivu 6) Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi) Sitaatti: "People will ask, 'Is he John or is he Paul?' He will be both in his own way. His manner is more John's, but it is like mixing oxygen and hydrogen — you get water, two different elements producing a third substance."
  18. Heininen s. 165
  19. a b Crisis Magazine: A Quiet Death in Rome: Was John Paul I Murdered? Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi) Sitaatti: "Yallop’s thesis that John Paul was about to approve the birth-control pill and do it in a statement to an American congressional delegation visiting Rome is simply ludicrous."
  20. Crisis Magazine: A Quiet Death in Rome: Was John Paul I Murdered? Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi) Sitaatti: "Yallop’s second thesis that John Paul was going to clean house at the Vatican Bank on the basis of a few conversations is likewise untenable. His 33-day reign was deluged by papers from the secretariat of state — a situation that gave him no time to master the labyrinthine complexities of the banking system."
  21. Heininen s. 168
  22. a b c d e f Heininen s. 164
  23. BBC: 1978: Catholics mourn Pope's death Viitattu 24. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  24. Popes and the Papacy: History, Doctrines, News About Popes Viitattu 24. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  25. a b c Heininen s. 164-165
  26. Heininen s. 169
  27. a b John Paul I's Beatification Process Opens Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  28. Roman Phase of John Paul I's Cause Is Open Viitattu 25. marraskuuta 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johannes Paavali I.


Edeltäjä:
Paavali VI
Luettelo paaveista

Emblem of the Papacy SE.svg

Seuraaja:
Johannes Paavali II