Johan Tast

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Otto Johan Tast (13. helmikuuta 1936 Loviisa14. tammikuuta 2012 Tampere) oli suomalainen biologian ja maantiedon opettaja, filosofian tohtori, oppikirjantekijä ja Tampereen kaupunginvaltuutettu.

Tast vietti lapsuutensa Hämeenlinnassa. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta hän opiskeli biologiaa Helsingin yliopistossa.

Jo opiskeluaikanaan Tast tutki Kilpisjärvellä professori Olavi Kalelan johdolla lapinmyyrää, josta tuli myös hänen opinnäytetöidensä aihe. Tast tutki myös tunturisopulia ja muita pikkunisäkkäitä. Häntä kutsuttiinkin pohjoisessa “Hiiri-Jussaksi”. Linnut olivat Tastille tutkimuskohde ja harrastus. Hän tutki mm. hemppoa, naakkaa ja kesykyyhkyä.

Tast toimi biologian ja maantiedon opettajana Tampereella Sammon yhteislyseossa 39 vuotta. Hän toimi myös koulun vararehtorina ja biologian ja maantiedon opettajien lääninkouluttajana.

Tastin yhdessä kollegojensa kanssa laatimat lukion biologian oppikirjat ovat olleet käytössä 1970-luvulta 2000-luvulle asti.

Tast toimi 1970-luvulla Tampereen Luonnon Ystävien ja Tampereen Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtajana. Hän oli Tampereella Kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna (1989–2000) ja ympäristölautakunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä Tampereen seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä ja ympäristötoimikunnan puheenjohtajana. Pirkanmaan ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana hän toimi 2001–2005.

Tast oli vakaumuksellinen kristitty, joka kuului lapsuudestaan asti esikoislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Tässä liikkeessä hän toimi yli 40 vuoden ajan ruotsin, norjan ja englannin kielen tulkkina. Tast toimi myös Esikoislestadiolaiset ry:n hallituksessa.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanedustaja Akseli Kanerva oli Johan Tastin äidin isä.

  • Matti Leinonen, Teuvo Nyberg, Johan Tast, Heikki Tyrväinen ja Simo Veistola: Koulun biologia Lukio 1–5. Otava. Useita painoksia 2000-luvulla.
  • Johan Tast: The Root vole (Microtus oeconomus) Pallas as an inhabitant of seasonally flooded land. – Väitöskirja, Helsingin yliopisto 1966.
  • Johan Tast, Heikki Tyrväinen, Rauno Mattila ja Teuvo Nyberg: Koulun Biologia Lukio 1–3. Otava. Useita painoksia 1970-luvulta 1990-luvulle.
  • Lasse Kosonen: Johan Tast 1936–2012. Lintuviesti 1/2012 s. 6–9
  • Lasse Kosonen: Opettaja ja lintuharrastaja, Johan Tast 70 vuotta. – Lintuviesti 1/2006 s. 14–15.
  • Matti Leinonen Opettaja 24.2.2012 (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Teemu Tast: Oppikirjantekijä ja kaupunginvaltuutettu. Aamulehti 27.1.2012

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]