Isokytö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isokytö
Kaupungin kartta, jossa Isokytö korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Isokytö korostettuna.
Kaupunki Järvenpää
Suuralue Itäiset kaupunginosat[1]
Kaupunginosa nro 13 [2]
Väkiluku 2 762[1] (31.12.2014)

Isokytö on Järvenpään 13. kaupunginosa. Se sijaitsee parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta koilliseen.[2] Vuoden 2014 lopussa siellä asui 2 762 ihmistä.[1]

Kaupunginosassa toimii muun muassa vuonna 1986 rakennettu Mankalan koulu ja päiväkoti. Kaupunginosan lähes kaikki kadut, tiet ja polut on nimetty eri paikkakuntien (esimerkiksi Tammela, Somero ja Loppi) sekä maakuntien mukaan (esimerkiksi Uusimaa, Kymenmaa ja Ahvenanmaa). Isökytö on esikaupunkialuetta. Kaupunginosan asunnot ovat suurimmaksi osaksi rivitaloyhtiöitä tai omakotitaloja. Kerrostaloja on erittäin vähän.

Alueella sijaitsee suuri leikkipuisto. Ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät runsaiden kevyen liikenteen väylien määrästä johtuen. Alueelta on lyhyehkö kävely- tai pyöräilymatka Haarajoen asemalle, josta pääsee kerran tunnissa Z-junalla Helsingin ja Lahden suuntiin. Naapurikaupunginosista löytyy useita kauppoja ja palveluita, kuten Alepa, K-Supermarket Peltola, Kotipizza ja Tokmanni.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tilastotietoja Järvenpäästä 2014 (xls (Excel-tiedosto)) (Tiedoston välilehti Väestö ja väestömuutokset, Taulukko 3.4. Väestö kaupunginosittain iän mukaan 31.12.2014) Järvenpään kaupunki. Arkistoitu 31.5.2019. Viitattu 20.7.2017.
  2. a b Järvenpään karttapalvelu (Layer list -valikosta "Kaupunginosat") Järvenpään kaupunki, Paikkatietopalvelut. Viitattu 20.7.2017.