Isokultasiipi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isokultasiipi
Koiras.
Koiras.
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Lycaena
Laji: dispar
Kaksiosainen nimi

Lycaena dispar
(Haworth, 1809)

Katso myös

  Isokultasiipi Wikispeciesissä
  Isokultasiipi Commonsissa

Isokultasiipi (Lycaena dispar) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva päiväperhonen. Isokultasiipi on rauhoitettu Suomessa vuodesta 1983 alkaen[3] lähtien ja on erityisesti suojeltu laji[4]. Se kuuluu myös Euroopan unionin luontodirektiivin II liitteessä mainittuihin lajeihin, joiden suojelemiseksi on perustettava erityisten suojelutoimien alueita sekä IV liitteessä mainittuihin lajeihin, jotka edellyttävät tiukkaa suojelua[5].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokultasiiven koiraan siipien yläpuolen yleisväritys on hohtavan oranssi, naaraalla himmeämmän kuparinpunainen. Molemmilla sukupuolilla on siivissä myös melko leveät, mustanruskeat reunukset, jotka ovat naaraalla leveämmät. Koiraalla on kussakin siivessä selkeä, musta keskitäplä. Naaraan etusiivissä on rinnakkain kaksi mustaa laikkua ja ulkoreunan tuntumassa mustien laikkujen rivi. Takasiiven yläpuolen pääväri on tummanruskea ja niiden ulkoreunassa on leveä oranssi juova. Molempien sukupuolten etusiipien alapinnat ovat oranssit ja mustatäpläiset, ulkoreunasta harmaat. Takasiipien alapuolen pääväri on siniharmaa, niissä on mustia, valkoreunaisia täpliä ja ulkoreunassa oranssi vyö. Siipien kärkiväli on yleensä 33–40 millimetriä. Naaras on kookkaampi kuin koiras.[6][7]

Isokultasiiven kanssa samannäköinen laji on hyvin yleinen loistokultasiipi (Lycaena virgaureae), joka on kuitenkin huomattavasti isokultasiipeä pienempi ja etenkin siipien alapinnoilta selvästi erilainen.

  • Lycaena dispar ♂
    Lycaena dispar ♂
  • Lycaena dispar ♂ △
    Lycaena dispar ♂ △
  • Lycaena dispar ♀
    Lycaena dispar ♀
  • Lycaena dispar ♀ △
    Lycaena dispar ♀ △

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokultasiipeä esiintyy hajanaisesti Länsi-Euroopasta Aasian lauhkean vyöhykkeen kautta Amurin seudulle saakka. Euroopassa laji on taantunut voimakkaasti sopivien elinympäristöjen häviämisen vuoksi. Esimerkiksi Britanniassa esiintynyt nimialalaji Lycaena dispar dispar kuoli sukupuuttoon vuonna 1848[7][6] ja länsieurooppalaisella alalajilla L. d. batavus on enää kaksi esiintymää Alankomaiden alueella.[8] Pohjoismaista isokultasiipeä tavataan nykyisin lähinnä vain Suomessa, missä sitä on tavattu vuodesta 1972 alkaen hajanaisesti maan kaakkoisimmassa osassa, mutta 1990-luvun aikana myös laajemmin etenkin etelärannikolla.[9][3] Suomessa esiintyy itäeurooppalainen alalaji L. d. rutila.[6] Parikkalan Siikalahdella tavattiin ainakin 1990-luvun alussa vieraslajina myös alalajia L. d. batavus, jonka kanta sai ilmeisesti alkunsa hollantilaista alkuperää olevista, perhosharrastajalta kasvatuksesta karanneista tai vapautetuista yksilöistä.[10][11] Tanskassa perhonen esiintyi Falsterin saarella 1930-luvulta 1950-luvulle, mutta on nykyisin hävinnyt.[7]

Lentoaika on yhtenä sukupolvena kesäkuun lopulta heinäkuun lopulle.[9][3]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokultasiiven elinympäristöä ovat kosteat tulva- ja rantaniityt, joilla kasvaa toukan ravintokasveja, hierakoita, joista sille maistuvat etenkin isohierakka, vesihierakka ja poimuhierakka. Ajoittain sitä tavataan myös kuivemmista ympäristöistä kuten joutomailta. Laji on hyvin paikkauskollinen ja joskus yksilömäärät ovat niin pieniä, että lajin esiintyminen käy parhaiten esiin etsimällä munia. Perhoset oleskelevat pitkiä aikoja paikoillaan.[7][12].

Munat munitaan parin kolmen munan ryhminä ravintokasvin nuorten lehtien alapinnoille. Toukat kuoriutuvat parin viikon kuluttua ja kehittyvät varsin hitaasti. Laji talvehtii kolmannessa toukka-asteessa. Jos kultasiivelle kehittyy toinen sukupolvi, kesätoukat ovat täysikasvuisia jo 3–5 viikon kuluttua. Phryxa vulgaris -loiskärpänen on toukille merkittävä parasitoidi[7]

Vuoden 2010 kansallisessa uhanalaisarvioinnissa isokultasiipi on luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT), kun vuoden 2000 arvioinnissa se oli vielä erittäin uhanalainen.[13] Isokultasiipi rauhoitettiin Suomen kansallisessa lainsäädännössä yhtenä ensimmäisistä selkärangattomista jo vuonna 1983[12][4] ja se on nykyisin rauhoitettu koko Euroopan unionin alueella[5]. Suomessa yksittäisen perhosen korvausarvoksi on säädetty 1682 euroa[14].

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukan ravintokasveja ovat hierakat (Rumex), etenkin isohierakka (Rumex hydrolapathum), poimuhierakka (Rumex crispus) ja vesihierakka (Rumex aquaticus).[7]

Naaras.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Gimenez Dixon, M.: Lycaena dispar IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.8.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Isokultasiipi – Lycaena dispar Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ a b c Suomen Perhostutkijain Seura ry: Isokultasiipi (Lycaena dispar) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ a b Finlex: Luonnonsuojeluasetus (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b Euroopan unionin luontodirektiivi
  6. ↑ a b c Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7. s. 247–248
  7. ↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7. s. 228–229
  8. ↑ Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset. Gummerus Kustannus oy, 2012. 978-951-20-8386-2. s. 108
  9. ↑ a b Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Baptria 2001 nro 1: Perhosten istutukset lajien suojelussa (Translocations of Lepidoptera in species conservation). (pdf) Viitattu 6.5.2020.
  11. ↑ Suomen Ympäristökeskus: Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet – Suomen Natura 2000 -ehdotuksen luonnontieteellinen arviointi. (pdf) Viitattu 6.5.2020.
  12. ↑ a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 134
  13. ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. ↑ Finlex: Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lycaena dispar
Papilio dispar
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Isokultasiipi&oldid=22176775”