IME-ohjelma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
IME-ohjelma Edasi-lehdessä syyskuussa 1987.

IME-ohjelma (vir. isemajandav Eesti, ’omavarainen Viro’) muodosti Neuvostoliitosta irti pyrkivän Viron ensiaskeleet osana Laulavaa vallankumousta. Ehdotus Neuvosto-Viron taloudelliseen omavaraisuuteen Neuvostoliiton sisällä eli IME-ehdotus julkaistiin 26. syyskuussa 1987 tartolaisessa Edasi-lehdessä kirjoittajina ajankohdan virolaiset yhteiskunnalliset vaikuttajat taloustieteilijät Siim Kallas, Tiit Made, yhteiskuntatieteilijä Edgar Savisaar ja sosiologi Mikk Titma.

IME-ohjelmaa lähdettiin toteuttamaan osana itsenäisyyden tavoitetta, jossa talouden lisäksi keskeisen osan muodostivat Laulavan vallankumouksen aikana tehdyt poliittiset ratkaisut.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähtökohtana perestroikka ja neuvostotalouden heikkous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitossa oli maaliskuussa 1985 valitun uuden puoluejohtaja Mihail Gorbatšovin johdolla käynnistynyt uudistuspyrkimyksiä eli perestroika (”uudelleenrakentaminen”) ja glasnost (”avoimuus”).

Neuvostoliiton taloudessa oli menossa syvenevä talouskriisi, jonka syyskuussa 1985 pääministeriksi valittu Nikolai Ryžkovkin myönsi. Käydessään joulukuussa 1986 avaamassa Neuvosto-Viron uuden Muugan sataman Ryžkov kehotti virolaisia taloudesta vastaavia ehdottamaan jotain perustavanlaatuista uutta koko Neuvostoliiton talouselämän järjestämiseksi. Silloinen Neuvosto-Viron puoluejohtaja Karl Vaino esitti Moskovalle pian vierailun jälkeen, että "Virossa ei ole sellaista tiedemiestä, joka voisi keksiä jotain rakentavaa".

Neuvosto-Viron talousmiehet tarttuvat asiaan - artikkeli Edasi-lehdessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvosto-Viron silloinen valtion suunnittelukomitean puheenjohtaja Edgar Savisaar reagoi pääministeri Ryžkovin esitykseen kutsumalla yhteiseen kokoukseen joukon virolaisia talouden alan asiantuntijoita. Tältä pohjalta syntyi syyskuun 1987 aikana ehdotus Isemajandav Eesti eli IME. Esityksen viime vaiheen laatijoina olivat Savisaar, Ivi Proos, Made ja Ivar Raig.[1]

Alunperin IME-ohjelman julkaisukanavaksi suunniteltu puolueen pää-äänenkannattaja Rahva Hääl jätettiin syrjään, koska yhteiskunnalliset artikkelit tuli lehteen hyväksyä Viron kommunistipuoleen keskuskomiteassa, joka siihen aikaan oli vanhoillisten eli Vainon, Georgi Aljošinin, Bruno Saulin ja Rein Ristlaanin vallassa.[1] Julkaisukanavaksi valittiin tartolainen Edasi. Allekirjoittajiksi artikkelille saatiin vain kolme eli Savisaar, Made ja Kallas muiden kieltäytyessä allekirjoituksesta. Lisäksi Savisaar sai allekirjoituksen myös sosiologi Titmalta, joka ei ollut osallistunut artikkelin tekstin kehittämiseen. Kirjoituksen julkistushetkellä Edasin päätoimittajana oli Mart Kadastik, joka hyväksyi tekstin julkaisun lehdessä.[2]

IME-ohjelma oli 10-kohtainen, ja se tähtäsi päätäntävallan talousasioissa siirrettäväksi liittotasavalloille, tässä tapauksessa Virolle. Ohjelman julkistuksen aikaan Neuvosto-Viron taloudesta yleisliittolaiset ministeriöt ja organisaatiot hoitivat virolaistataloudesta 90% eli Neuvosto-Viron ministeriöillä ei ollut vaikutusta kyseisiin yleisliittolaisiin yrityksiin. IME-ehdotuksessa keskusvallalle jäisi valvojan osa eli se suunnittelisi yhteisiä kehitysnäkymiä koko Neuvostoliitolle ja luonnostelisi yhteiset suuret raaka-aineiden ja polttoaineiden käyttösuunnitelmat. Tunnusomaista IME-ratkaisussaautonominen talousalue, vaihdettava rupla valuuttana, yksityinen yrittäjyys mahdollista, alue kävisi ulkomaan kauppaa itsenäisesti hankkien näin maalle valuuttaa.

Reaktio artikkeliin oli osaksi odotettu eli haluttiin rangaista heti päätoimittaja Kadastikia. Artikkelin kirjoittajat luokiteltiin Vainon, Aljošinin, Saulin ja Ristlaanin toimesta poliittisiksi seikkailijoiksi. Heidän mukaansa kyseessä oli kirjoittajien taholta nationalismin ilmaus ja separatistinen kiihotustoiminta.[3]

IME-ohjelman julkistusta ei kuitenkaan saatu virallisesti tuomittua, vaan asiat jäivät elämään. Samaan aikaan Neuvosto-Virossa oli käynnissä keväällä 1987 käynnistyneet protestit Rakveren alueelle suunnitellun fosforiittikaivoksen avaamista vastaan. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli siis muuttumassa.[4]

IME-ohjelma osana itsenäistymiskehitystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edgar Savisaar, Mikk Titma, Tiit Made ja Siim Kallas vuonna 1988 Viron TV:n lähettämässä IME-tapahtumassa.

Epäluottamus Vainon johtamaan vanhaan puoluejohtoon johti vuoden 1988 aikana siihen, että puoluejohto uusittiin täysin eli Vaino korvattiin Vaino Väljäksellä[5] ja Saul Indrek Toomella[6].

Samaan aikaan virolaiset ryhmittyivät vuoden 1988 aikana Kansanrintama-kansanliikkeeksi tukeakseen uudistuspolitiikkaa Virossa. Kansanrintama järjesti 17. kesäkuuta Tallinnan laululavalla kokouksen, johon osallistui yli 100 000 virolaista tukeakseen IME-ohjelmaa ja tukeakseen sen esittämistä NKP:n 19. konferenssille Viron kommunistipuolueen virallisena ohjelmana. Tämä olikin läpimurto, kun puoluekongressissa pohdittiin mahdollisuuksia Neuvostoliiton talouselämän radikaalin muuttamiseen. Virolaiset esittivät oman ratkaisunsa tilaisuudessa ja heidän tekstinsä pääsi osaksi puoluekokouksen päätöslauselmaa.[7]

Vuoden 1988 aikana virolaisessa yhteiskunnassa tapahtui radikaali muutos. Huipentumana kehitykselle voi pitää Neuvosto-Viron korkeimman neuvoston tekemää päätöstä 16. marraskuuta 1988 eli ns. suvereniteettijulistus, jolla Viron lainsäädäntö asetettiin etusijalle Neuvostoliiton lainsäädäntöön nähden.[8] Neuvostoliiton parlamentti Moskovassa tosin esitti myöhemmin ankaraa kritiikkiä virolaisten ratkaisulle, mutta tilanne oli käymistilassa niinkuin monet asiat silloin Neuvostoliitossa.[9]

Virossa itsenäistymiskehitys jatkui vuoden 1989 puolella. Uusi kielilaki, joka takasi vironkielen käytölle oikeuden jokapäiväisessä elämässä, hyväksyttiin 16. tammikuuta.[10] Viron tasavallan itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta nostettiin Pikk Hermannin torniin kansallislippu, jota pidettiin symbolisesti tärkeänä osoituksena siitä, kuka hallitsee Virossa.[11]

Päätökset IME-ohjelman toteuttamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virolaiset näkivät IME-ohjelman toteuttamisen osana itsenäisyyskehitystä. Sitä varten asetettiin vuoden 1989 alussa kaksi tiedemiesten ryhmää, toinen Tiedeakatemian virallinen ja toinen oma-aloitteinen IME-ongelman neuvosto. Niiden pohjalta alettiin koota yhteissuunnitelmaa.[12]

IME-suunnitelman julkistamishetkellä huhtikuussa 1989 Neuvostoliiton keskusjohto julkisti oman luonnoksensa yleisliittolaiseksi alueelliselle taloudelliselle itsenäisyydelle.[13] Paikallisesti Neuvosto-Virossa yleisliittolaisten suurtehtaiden, kuten Dvigatel, Volta, Kalinin sähkömoottoritehdas ja Punainen RET, pääosin ei-virolaiset työntekijät aloittivat lakkoilun kevään 1989 aikana protestoidakseen Neuvosto-Virossa tapahtunutta yhteiskunnallista kehitystä vaatien paluuta entiseen. Protestointia tuki vahvasti kesällä 1988 syntynyt yleislittolaista valtaa tukeva Inter-liike.[14]

Neuvosto-Viron Korkein neuvosto hyväksyi 18. toukokuuta 1989 lain tasavallan itsenäisestä taloudesta (IME).[15] Sen mukaan sallittiin yksityinen maanomistus sekä ulkomaalaisten sijoitus- ja omistusoikeus. Samassa yhteydessä IME-ehdotuksen alkuperäisestä esittäjästä Edgar Savisaaresta tehtiin Toomen hallituksen varapääministeri tehtävänään viedä IME-esitystä eteenpäin.[16] [16] Maaliskussa 1989 valittu uusi Neuvostoliiton parlamentti, Neuvostoliiton kansanedustajien kongressi valtuutti Baltian tasavallat eli Viron, Latviaan ja Liettuan, siirtämään kansantaloutensa itsenäisen kehityksen tielle.[17] Silloinen Neuvosto-Viron presidentti Arnold Rüütel totesi päätöksen jälkeen, että on päästävä keskusvallan kanssa käytännön neuvotteluihin päätöksen toteuttamiseksi.[18]

Syksyn 1989 alussa varapääministeri Savisaar joutui toteamaan, että IME-toteutuksessa ollaan vielä alkutekijöissä.[19] Lisäksi samaan aikaan lisääntyi Baltian toimien arvostelu, joka kertoi keskusvallan vanhoillisten kommunistien aseman vahvistumisesta.[20] Myös Gorbatšov tuomitsi syyskuisessa NKP:n keskuskomitean istunnossa separatismin ja korosti Baltian tasavaltojen taloudellista riippuuutta muusta Neuvostoliitosta.[21]

Baltian ketju, jolla Baltian tasavaltojen asukkaat loivat symbolisen ketjun Tallinasta Vilnaan Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 50-vuotispäivänä. Kyseinen sopimus antoi Neuvostoliitolle oikeutuksen Baltian maiden miehitykselle.

Neuvostoliiton keskusvalta antoi hieman yllättäen 27. marraskuuta Baltian tasavalloille oikeuden siirtää maa, luonnonvarat ja paikalliset pankit omaan hallintaan vuoden 1990 alusta. Lain mukaan "tasavalloilla on oikeus omistaa ja käyttää niitä "tasavallan ja Neuvostoliiton etujen mukaisesti".[22] Viro johto halusi samalla kuitenkin korjausta Neuvostoliiton budjettiin määrätyistä maksuista, koska ne olivat merkittävästi kasvaneet.[23]

Loppuvuoden 1989 aikana IME-suunnitelman mielessä näkyvimpiä toimenpiteitä oli oman keskuspankin perustaminen, jonka ensimmäiseksi pääjohtajaksi valittiin valtion suunnittelukomiteassa Savisaaren seuraajana toiminut Rein Otsason.[24]

Itsenäisyyden ja IME:n toteutuksessa vaikeuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IME:n mukainen taloudellisen itsenäisyyden toteuttaminen nähtiin vuoden 1990 alussa niin vaikeaksi, että sen toteutusta lykättiin puolella vuodella.[25] Selityksenä lykkäykselle esitettiin Moskovan jarrutus eli Viro ei yksin pysty ratkomaan asioita ilman keskusvallan neuvottelupanosta.[26]

Vaikka maaliskuun 1990 Neuvosto-Viron parlamenttivaalit johtivat Kansanrintaman valtaannousuun Korkeimassa neuvostossa Edgar Savisaaren noustessa vaalien seurauksena pääministeriksi. Korkein neuvosto päätti 8. toukokuuta 1990 ottaa käyttöön entisen nimensä, Viron tasavalta, vanhan valtion vaakunan ja lipun. Edelleen korkein neuvosto päätti, että se noudattaa vain Viron parlamentin säätämiä lakeja. Virossa oli korkeimman neuvoston mukaan alkanut siirtymäkausi kohti täyttä itsenäisyyttä.[27] Tosin Gorbatšov Moskovasta ilmoitti mitätöineensä Tallinnasa tehdyt päätökset.[28] Yleisliittolaisina vastatoimenpiteinä uudelle Viron parlamentille ja sen tekemille päätöksille nähtiin ensin 15. toukokuuta Inter-liikkeen kannattajien hyökkäys Toompeanmäelle[29] ja sen seurauksena uhkaus lähettää sisäministeriön erikoisjoukkoja Tallinnaan.[29] Erikoisjoukkojen lähettämisen sai uusi pääministeri Savisaar kuitenkin kumottua soitettuaan Neuvostoliiton sisäministerille kertoen tilanteen rauhallisuudesta Tallinnassa.[30]

Tilanteen jännittyneisyys jatkui edelleen. Uutena yleisliittolaisena vastauksena virolaisille nähtiin Neuvostoliiton keskusjohdon heinäkuun alussa muodostama Viron nk. yleisliittolainen talouden uusi erillisyksikkö eli Integral-niminen konserni, johon oli tarkoitus yhdistää kaikki Viron alueella toimivat Moskovasta johdetut talousyksiköt. Sen nähtiin vaikeuttavan Viron talouden itsenäistymispyrkimyksiä. Integral-yksikköön saattoivat kuulua myös kauppa, liikenne, kulttuurilaitokset ja koulut.[31]

Elokuussa 1990 aloitettiin Viron ja Neuvostoliiton neuvottelut suhteiden järjestämisestä. Ne etenivät hitaasti, ja keskusvallan edustajat näkivät ne enemmänkin konsultaatioina kuin varsinaisina itsenäisyysneuvotteluina.[32]

Syksyn mittaan taloudelliseen tilanteeseen tuli vielä lisävaikeuksia, joista elintarvikkeiden hintojen nousun nähtiin aiheuttavan yhteiskunnallisia ongelmia.[33] Samoihin aikoihin venäläisenemmistöisessä Koillis-Viron Narvassa torjuttiin Viron luoma talousraja Neuvostoliiton suuntaan. Kaupungin johto oli päättänyt, että kaupungissa noudatetaan edelleen entisiä Neuvosto-Viron lakeja.[34]

Myöhemmin syksyllä Neuvostoliiton keskusjohdossa vanhoillisten asema vahvistui. Gorbatšov nosti vuoden 1990 lopulla esille uuden liittosopimuksen, jota Baltian maat eivät tukeneet, vaan sanoutuivat siitä irti.[35]

Tammikuussa 1991 tilanne Latviassa ja Liettuassa kärjistyi sisäministeriön erikoisjoukkojen eli OMONin hyökkäykseen näiden maiden pääkaupunkien hallintorakennuksiin aiheuttaen useita siviilikuolonuhreja. Viron tilanne ei kuitenkaan päätynyt vastaavaan konfliktiin.[36]

Kevään kuluessa järjestettiin Virossa kolme kansanäänestystä. Ensin oli helmikuun lopulla Koillis-Viron venäläisenemmistöisillä alueilla toteutettu oma äänestys "halukkuudesta pysyä Neuvostoliiton osana". Toisena äänestyksenä oli 3. maaliskuuta järjestetty äänestys "Viron itsenäisyyden palauttamisesta".[37] Kolmas äänestys oli maaliskuun puolivälissä keskusjohdon toimesta järjestetty liittosopimusta koskeva kansanäänestys.[38] Viron itsenäisyyden kannalta merkittävin oli toinen äänestys, jossa virolaiset 83% äänestysaktiivisuudella saaavuttivat 78% kannatuksen itsenäisyydelle.[39]

Neuvostoliiton ja Viron neuvottelut koskien Viron osuudesta Neuvostoliiton budjettiin saatiin ratkaistua kesäkussa 1991. Samaan aikaan presidentit Gorbatshov ja Rüütel sopivat maiden välisten neuvottelujen jatkamisesta.[40]

IME-ohjelman toteutuminen tapahtui Viron itsenäistyttyä 20. elokuuta 1991 vanhakantaisten kommunistien vallankaappausyrityksen epäonnistumisen seurauksena.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauristin, Marju – Vihalemm, Peeter – Ruutsoo, Rein: Viron vapauden tuulet. Jyväskylä: Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3448-4.
  • Tiit Made, suom. Johanna Laakso: Imperiumi tienhaarassa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1989. ISBN 951-0-17467-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Made 1988: s. 939
  2. ↑ Toomas Kümmel: IME avaldusele söandas nime alla kirjutada vaid neli inimest 6.9.2002. Eesti Päevaleht. Viitattu 9-3-2024. (viroksi)
  3. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 125
  4. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 124-125
  5. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 160
  6. ↑ Lindstedt, Risto: Päivä, jona Viro jäi yksin. Suomen Kuvalehti, 25.11.1988, nro 47, s. 2–5. Helsinki: Otava Media Oy. ISSN 0039-5552. Maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.3.2024.
  7. ↑ Made 1988: s. 98-99
  8. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 171-173
  9. ↑ Neuvostojohto epäilee Viron mielipiteitä. Helsingin Sanomat, 30.11.1988, s. 33. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  10. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 200-203
  11. ↑ Viro juhli ensimmäistä itsenäisyyspäiväänsä sitten tasavallan. Helsingin Sanomat, 30.11.1988, s. 30. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  12. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 275
  13. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 279
  14. ↑ Viron suurtehtaissa uhataan lakolla huhtikuussa. Helsingin Sanomat, 29.3.1989, s. 27. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  15. ↑ Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 289
  16. ↑ a b Viroon radikaali talouslaki. Helsingin Sanomat, 19.5.1989, s. 39. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  17. ↑ Baltia irti Moskovan talouskahleista. Helsingin Sanomat, 28.7.1989, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  18. ↑ Historiallinen päivä Virolle ja koko maalle. Helsingin Sanomat, 28.7.1989, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  19. ↑ Viron talouden uudistus vielä alkutekijöissään. Helsingin Sanomat, 7.9.1989, s. 32. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  20. ↑ Neuvostoliittoon vanhoillinen työläisjärjestö - Venäjän yhtynyt työläisrintama vastustaa Baltian kokeiluja. Helsingin Sanomat, 14.9.1989, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  21. ↑ "Moskova ei voi ilmeisesti ymmärtää Viron ongelmia". Helsingin Sanomat, 22.9.1989, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  22. ↑ Neuvostoparlamentti hyväksyi Baltian talousautonomian. Helsingin Sanomat, 28.11.1989, s. 32. HS Aikakone (vain tilaajillne). Viitattu 9.3.2024.
  23. ↑ Viro haluaa tarkistaa maksujaan Moskovalle. Helsingin Sanomat, 11.12.1989, s. 32. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  24. ↑ Aivar Reinap: Rein Otsason säras rahaloojast professorina 2.11.2004. Postimees. Viitattu 9.3.2024. (viroksi)
  25. ↑ Viro lykkää talousuudistusta. Helsingin Sanomat, 3.2.1990, s. 42. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  26. ↑ Viron talousministeri: Moskovan kanssa tulee vielä kova taistelu. Helsingin Sanomat, 3.2.1990, s. 30. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  27. ↑ Viro karisti sosialismin nimestään - Parlamentti päätti uudesta, nimestä, lipusta ja kansallislaulusta. Helsingin Sanomat, 9.5.1990, s. C1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  28. ↑ Gorbatshov mitätöi balttien päätökset. Helsingin Sanomat, 15.5.1990, s. C1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  29. ↑ a b Venäläisten valtausyritys lyötiin takaisin Tallinnassa. Helsingin Sanomat, 16.5.1990, s. C1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  30. ↑ Päätös erikoisjoukoista Viroon ja Latviaan peruttiin. Helsingin Sanomat, 16.5.1990, s. C1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  31. ↑ Moskova keskittää talouttaan Virossa. Helsingin Sanomat, 17.7.1990, s. B3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  32. ↑ Viro valitsi edustajat neuvotteluihin Moskovan kanssa. Helsingin Sanomat, 17.7.1990, s. C3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  33. ↑ Peruselintarvikkeet kalistuvat maanantaina roimasti - Viron hinnankorotusten seuraukset arvaamattomia. Helsingin Sanomat, 17.7.1990, s. B3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  34. ↑ Narva torjui talousrajan - Venäläisenemmistöinen kaupunki ei hyväksy Viron parlamentin säätämän lain kaikkia kohtia. Helsingin Sanomat, 1.11.1990, s. C5. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  35. ↑ Gorbatshov painosti. Helsingin Sanomat, 3.3.1991, s. C3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  36. ↑ Gorbatshov vyörytti vastuun Vilnan ja Riian poliitikoille. Helsingin Sanomat, 3.3.1991, s. C3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  37. ↑ Viro toivoo äänestyksestä tukea itsenäisyyshaaveille. Helsingin Sanomat, 3.3.1991, s. B4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  38. ↑ Neuvostoliittolaiset äänestivät liittovaltion tulevaisuudesta. Helsingin Sanomat, 18.3.1991, s. C1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  39. ↑ Kansanäänestyksissä selkeä tuki Viron ja Latvian itsenäisyydelle. Helsingin Sanomat, 5.3.1991, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
  40. ↑ Rüütel ja Gorbatshov tapasivat yllättäen. Helsingin Sanomat, 28.6.1991, s. C3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.3.2024.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=IME-ohjelma&oldid=22281705”