Indrek Toome

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Indrek Toome

Indrek Toome 20.8.2008.jpg
Indrek Toome vuonna 2011.

Neuvosto-Viron pääministeri

marraskuu 1988 – maaliskuu 1990

Edeltäjä Bruno Saul
Seuraaja Edgar Savisaar
Viron kommunistinen puolue (EKP), ideologiasihteeri

tammikuu 1988 – marrraskuu 1988

Edeltäjä Rein Ristlaan
Seuraaja Mikk Titma
Tiedot
Syntynyt 19. syyskuuta 1943
Tallinna, Viro
Kansalaisuus viro
Puolue Viron kommunistinen puolue (EKP)

Indrek Herberti Toome (s. 19. syyskuuta 1943 Tallinna) oli vuosina 1988–1990 Neuvosto-Viron ministerineuvoston puheenjohtajana eli viimeinen Neuvosto-Viron pääministeri. Poliittisen uransa jälkeen Toome on toiminut kiinteistöliikemiehenä.

Insinööri ja kommunistipuolueen aktiivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indrek Toome syntyi tallinnalaiseen työläisperheeseen. Hän oli perustamssa opiskelijoiden malev-toimintaa vuonna 1964 ja liittyi Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen vuonna 1968. Hän suoritti sähköinsinöörin tutkinnon Tallinnan Polyteknisessä Instituutissa. Toome kuului Neuvosto-Viron kommunistisen nuorisoliiton johtoportaaseen vuosina 1968–1978, ja sen jälkeen hän toimi Viron kommunistisen puolueen johtotehtävissä.[1]

Poliitikkona Neuvosto-Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indrek Toome toimi Tarton kaupungin puoluejohtajana vuosina 1978–1984. Hänestä tuli vuonna 1981 Neuvosto-Viron puolueen keskuskomitean ehdokasjäsen. Vuonna 1984 Toomesta tuli Neuvosto-Viron hallituksen eli ministerineuvoston varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja Bruno Saulin ensimmäinen sijainen. Vuodesta 1988 alkaen Toome kuului Neuvosto-Viron kärkipoliitikkoihin, sillä hänestä tuli keskuskomitean ideologiasihteeri Rein Ristlaanin seuraajana. Silloinen Neuvosto-Viron puoluejohtajan Karl Vainon uskottiin ideologiasihteeriä vaihtamalla pyrkivän rauhoittamaan tilanne, sillä syksyllä 1987 virolaisten talousmiesten julkistama itsenäisempään Viron talouteen pyrkivä IME-talousohjelma sekä käynnistynyt fosforiittikaivosten vastainen liike olivat tuoneet esiin vastarintaa Vainon johtamaa politiikkaa kohtaan, jossa tunnusomaista oli virolaisen yhteiskunnan venäläistäminen sekä Moskova-keskeinen talouspolitiikka.[2]

Kommunistipuolueen keskuskomitean ideologiasihteerin tehtävissä Tooome oli vain 10 kuukautta marraskuuhun 1988 asti. Kesällä 1988 yhdessä Indrek Toome, Tallinnan kaupungin puoluejohtaja Enn-Arno Sillari ja silloisen Neuvosto-Viron KGB-johtaja Karl Kortelainen saivat NKP:n puoluejohtajan Mihail Gorbatšovin siirtämään Neuvosto-Viron silloinen puoluejohtaja Karl Vaino syrjään ja nimittämään uudistusmielinen Vaino Väljas hänen seuraajakseen.[3] Indrek Toomesta tuli marraskuussa 1988 Neuvosto-Viron päääministerin Bruno Saulin seuraaja. Ajankohdasta muodostui Toomen suosion huipentuma. Hän oli mukana 16. marraskuuta 1988 Korkeimman neuvoston hyväksymässä suvereneisuusjulistuksessa, jossa Viron lait asetettiin Neuvostoliiton lakien edelle. Toome kuului uuden puoluejohtajan Vaino Väljaksen ja Korkeimman neuvoston puhemiston puheenjohtajan Arnold Rüütelin kanssa sen hetkiseen Neuvosto-Viron poliittiseen johtotroikkaan.[4] Muutokset eivät enää kuitenkaan olleet vanhojen vallanpitäjien hallinnassa, joihin myös Toome kuului. Uudeksi valtaryhmäksi nousi Kansanrintama, josta muodostui Neuvosto-Viron kommunistipuolueen edustajien näkökulmasta kilpaileva poliittinen ryhmä.

Indrek Toome toimi Neuvosto-Viron ja sittemmin Viron parlamentissa, Korkeimmassa neuvostossa, ns. Vapaa Viro-ryhmän johtajana, joka oli itsenäisyysliikkeen johdossa olleen Kansanrintaman kannalta kilpaileva ryhmä. Vapaa Viro-ryhmä oli lähellä vanhaa kommunistitaustaista valtaeliittiä, ja pyrki tämän kautta pitämään valtaa hallussaan. Toome itse toimi maaliskuussa 1990 valitun Korkeimman neuvoston ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana. Maaliskuussa 1990 valtaan nousseelle Kansanrintamajohtoiselle hallitukselle pääministerinä Edgar Savisaar Vapaa Viro-ryhmä johtajanaan Indrek Toome oli selvä oppositioryhmä, joka vuoden 1990 yritti kaataa Savisaaren hallitusta onnistumatta kuitenkaan siinä. Toomelle itselleen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana hallituksen ulkoministeri Lennart Meri oli oppositiokauden Toomen ankarasti kritisoima vastapeluri.[5]

Liikemiehenä itsenäisessä Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indrek Toome, Tiit Made ja Edgar Savisaar kuvattu vuonna 2011. Savisaar oli Toomen seuraaja Viron pääministerinä – Toome oli viimeinen Neuvosto-Viron pääministeri ja Savisaar ensimmäinen Viron pääministeri.

Syksystä 1992 alkaen Toome on ollut mukana kiinteistöyhtiö SRV Kinnasvara AS:ssä, sen omistajana ja hallituksessa. Toome ja hänen omistamansa kiinteistöyritykset ovat olleet mukana mm. Viru Keskuksen rakentamisessa 1990-luvulla.[6]

Marraskuussa 1994 Toome pidätettiin epäiltynä petokseen ja lahjontaan, kun hänen epäiltiin olleen auttamassa väärennetyillä papereilla hankittujen Viron kansalaisuuksien saamisessa. Asiasta Toome joutui pidätetyksi 10 vuorokaudeksi ja maksamaan sakkoa.[7]

Indrek Toomen veljenpoika Koit Toome on tunnettu virolainen laulaja ja musikaalinäyttelijä, joka osallistui vuoden 2017 Eurovision laulukilpailuihin.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. EKP KK SEKRETÄRID – Toome, Indrek Herberti Viitattu 12.7.2015. (viroksi)
  2. Lauristin, Marju; Vihalemm, Petter; Ruutsoo, Rein: ”Luottamuskriisi”, Viron vapauden tuulet, s. 117–125. Suomentanut Lille, Eva. Jyväskylä: Gummerus Oy, 1979. ISBN 951-20-3448-4.
  3. Miljan, Toivo: ”Toome, Indrek”, Historical Dictionary of Estonia, s. 456. Lanham, MD, USA: Rowman & Littlefield, 2015. ISBN 978-0-8108-7244-8. (englanniksi)
  4. Lindstedt, Risto: Päivä, jona Viro jäi yksin. Suomen Kuvalehti, 25.11.1988, nro 47, s. 2–5. Helsinki: Otava Media Oy. ISSN 0039-5552. Maksullinen verkkoversio Viitattu 18.3.2017.
  5. Savisaar, Edgar: ”Viron tuleva presidentti Lennart Meri”, Viron vapauden tuulet, s. 105–107. Suomentanut Vanhanen, Jouko; Hämäläinen, Raija. Helsinkiä: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3456-34.
  6. Indrek Toome müüs Viru Keskuse osaluse 2.6.2014. Tartto: Postimees. Viitattu 18.3.2017. (viroksi)
  7. Postimees 1994. aastal: Indrek Toome riiklikku süüdistajat meelitati altkäemaksuga ja ähvardati tappa 7.12.2016. Tallinna: Äripäev. Viitattu 18.3.2017. (viroksi)
  8. Sven Haljand: Samanimelised – kes on kelle sugulane 4.1.2001. Tallinna: Kroonika. Viitattu 18.3.2017. (viroksi)