IB-vakoilutapaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

IB-vakoilutapaus on vuosina 1973–1974 tapahtunut Ruotsin puolustusministeriön salaisen tiedustelutoimiston Informationsbyrånin vakoilua koskeva aikakauslehti Folket i Bild/Kulturfrontin paljastusartikkelien sarja. Lehden paljastukset koskivat sekä Ruotsin omiin kansalaisiin että vieraisiin valtioihin kohdistuvaa vakoilua. Suomen aluetta oli lehden mukaan käytetty Neuvostoliiton vastaiseen tiedustelutoimintaan. Suomen hallitus jätti Ruotsille toiminnan johdosta vastalauseen maaliskuussa 1974.[1]

Bild/Kulturfrontin paljastusjutut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen aikakauslehti FiB/Kulturfront julkaisi toukokuussa 1973 artikkeleita, joiden mukaan tiedustelupalvelu Informationsbyrån (IB) olisi murtautunut Algerian ja Egyptin lähetystöihin Tukholmassa. Yleinen syyttäjä Carl Axel Robért ilmoitti kuitenkin 19. lokakuuta, että ei aio nostaa syytteitä Informationsbyrånin virkamiehiä vastaan. Robértilla oli ollut pääsyyttäjänä tehtävänään tutkia, olivatko IB:n virkamiehet syyllistyneet rikoksiin. Robért tutki kaksitoista tapausta. Kolmessa tapauksessa ei ollut tapahtunut rikoksia, neljässä tapauksessa rikoksille ei ollut todisteita, kahdessa tapauksessa mahdollinen rikos oli jo vanhentunut ja kolmessa tapauksessa ei löydetty perusteita tutkimusten aloittamiseen. Kaikki kanteet hylättiin.[2]

Pidätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman yleisen syyttäjän Carl Axel Robértin toimesta poliisi pidätti 22. lokakuuta 1973 yllättäen viisi henkilö epäiltyinä vakoilusta. Pidätetyt olivat FiB/Kulturfront-lehden toimittajat Peter Bratt ja Jan Guillou, entinen asiamies Håkan Isacsson, valokuvaaja Owe Holmqvist sekä viides henkilö, jonka nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen. Poliisi suoritti samanaikaisesti ratsian pidätettyjen koteihin ja työpaikoille, sekä takavarikoi aineistoa. Poliisi kävi myös Guilloun työpaikalla FiB/Kulturfrontin toimituksessa. Tutkiessaan Informationsbyrånin huoneiston naapurihuoneistoa Tukholman vanhassa kaupungissa poliisi löysi elektronisia kuuntelulaitteita, joita pidätettyjen epäiltiin käyttäneen.[3]

Pidätykset perustuivat epäilyyn vakoilusta, eivätkä artikkeleihin, jotka FiB/Kulturfront oli julkaissut Informationsbyråsta. Ruotsin hallitus ei ollut tietoinen pidätyksistä. Oikeusministeri Lennart Geijer totesi syyttäjän toimineen täysin oma-aloitteisesti. Pidätykset herättivät kuitenkin kärkevää keskustelua. Arvostelijat rinnastivat tapahtuneen Yhdysvaltain Pentagon-juttuun ja Länsi-Saksan Spiegel-juttuun 1960-luvun alussa. Heidän mielestään uhattuna oli lehdistön ja median vapaus.[3]

Vapautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi viidestä pidätetystä vapautettiin 26. lokakuuta ja 27. lokakuuta. Ensin vapautettiin valokuvaaja Owe Holmqvist ja seuraavana päivänä 20-vuotias nuorukainen jonka nimeä ei ole mainittu julkisuudessa. Informationsbyrånin entinen johtaja Birger Elmér esiintyi 30. lokakuuta Ruotsin valtiopäivien puolustusvaliokunnassa selvittäen vakoilujärjestön toimintaa. Elmér kertoi puolustusvaliokunnan kokouksen jälkeen, että ei ollut huolestunut tapauksen herättämästä huomiosta. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Per Peterssonin mukaan mikään ei osoittanut valiokunnan olevan niin huonosti informoitu, että olisi syytä aloittaa erityinen tutkimus.[4]

Syytteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman pääsyyttäjä Carl Axel Robért nosti 6. joulukuuta syytteen vakoilusta FiB/Kulturfrontin toimittajia Peter Brattia ja Jan Guillouta sekä entistä IB-agenttia Håkan Isacsonia vastaan. Oikeuskansleri Bengt Lännergren nosti samalla Brattia vastaan syytteen painovapautusasetuksen rikkomisesta. Syyte koski Brattin kirjaa IB och hotet mot vår säkerhet (suom. Tiedotustoimisto ja uhka turvallisuuttamme kohtaan). Syytteiden mukaan IB:tä koskevissa paljastuksissa oli ylitetty laillisuuden rajat.[5] 4. helmikuuta 1974 Svean hovioikeus hylkäsi vakoilusta tuomitun toimittajan Jan Guilloun anomuksen päästä vapaaksi. Guillou oli ollut IB-paljastusten keskeinen tekijä.[6]

Reaktiot ja vaikutukset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Ruotsin pääministeri Olof Palme tapasivat työlounaalla 17. maaliskuuta 1974 Tukholmassa. Tapaaminen koski lähinnä Informationsbyrånin tapausta, sillä asia oli herättänyt Suomessa yhä lisääntyvää kiinnostusta. Lehtitietojen perustella IB oli käyttänyt Suomen aluetta vakoilutoiminnassa. Lehtitietojen mukaan Suomen Tukholman suurlähettiläs Max Jakobson oli huomauttanut asiasta ulkoministeri Sven Anderssonille 18. helmikuuta.[7]

Ruotsalainen vakoilualus oli suorittanut radiokuuntelua Suomenlahdella ja käynyt sopimusten vastaisesti suomalaisessa satamassa. Pääministeri Palme myönsi satamavierailun sopimattomaksi. Suomen hallituksen esitti myös, että ruotsalaiset yksityislentokoneet olivat suorittaneet ilmavalokuvausta Suomen ilmatilassa. Kekkosen ja Palmen välisten keskustelujen jälkeen päätettiin, että asiaa voitiin pitää loppuunkäsiteltynä, ja että tapahtuneella ei ollut vaikutuksia Suomen ja Ruotsin välisiin suhteisiin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. IB- vakoilutapaus Elävä arkisto. Yleisradio.
  2. Vuosikirja 73, s. 273. IB ilman syytettä. KG Kustannus Oy.
  3. a b Vuosikirja 73, s. 274. IB:n paljastajia epäiltiin vakoilusta. KG Kustannus Oy.
  4. Vuosikirja 73, s. 280. Kaksi vapaaksi IB-jutun kuulusteluista. KG Kustannus Oy.
  5. Vuosikirja 73, s. 295. 3 syytteeseen vakoilusta IB-jutussa. KG Kustannus Oy.
  6. Vuosikirja 74, s. 20. Guillouta ei vapautettu. KG Kustannus Oy.
  7. a b Vuosikirja 74, s. 56. IB- keskustelua Tukholmassa. KG Kustannus Oy.