Hälleforsinkoira
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Hälleforsinkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Ruotsi |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 50[1] |
| Rodun syntyaika | 1930-luku |
| Alkuperäinen käyttö | hirvikoira |
| Nykyinen käyttö | hirvikoira |
| Muita nimityksiä | Hälleforshund, Hällefors, hälleforsi koer |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu SKL: ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 2 Pohjoiset metsästyskoirat #907[1] |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus | uros 55–63 cm, narttu 52–60 cm |
| Väritys | kellertävän punainen mustalla maskilla |
Hälleforsinkoira (ruots. hälleforshund) on hirvenmetsästyksessä käytettävä koira, joka kuuluu pystykorvien ja alkukantaisten koirien ryhmään (nro 5). Vaikka rotu ei ole FCI:n hyväksymä, Suomen Kennelliitto on tunnustanut sen. Rodusta huolehtii Ruotsissa Hälleforshundklubben[2] ja Suomessa Suomen Harmaahirvikoirajärjestö[3].
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hälleforsinkoira on selvästi metsästyskoiratyyppinen pystykorva, jonka koko vaihtelee keskikokoisesta suureen. Se on suorakaiteen muotoinen eli rungon pituus on jonkin verran säkäkorkeutta suurempi. Se on voimakas ja ryhdikäs. Selkä on suora ja voimakaslihaksinen. Sen pää on pitkänomainen ja kiilanmuotoinen.
Hälleforsinkoiran peitinkarva on karkeaa, aluskarvaa pitempää. Aluskarva on pehmeää, tiivistä ja runsasta kellanvalkeaa. Turkki on kellanpunainen, kuono tumma.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hälleforsinkoira on luonteeltaan itsevarma, sosiaalinen ja ihmisystävällinen. Se kaipaa runsaasti liikuntaa, eikä siten sovellu omistajalle, jolla ei ole aikaa koiralle myös metsästyskauden ulkopuolella. Se ei sovellu usean henkilön hallittavaksi.
Ennen vanhaan rodun luonne oli aggressiiviinen, ja sitä pidettiin uhkana vieraille ihmisille. Tämä johtui sen "ostjakkipystykorvan" (ostjakkilaika) perimästä. Nykyisellä jalostuksella on kuitenkin saatu karsittua tämä ominaisuus pois. Vaikka hälleforsinkoiran pääasiallinen riista onkin hirvi, sitä voidaan käyttää myös karhuja ja ilveksiä vastaan. Se ei ole yhtä haukkuherkkä kuin moni muu metsästyspystykorva.[2]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu on saanut alkunsa Keski-Ruotsissa 1930-luvulla. Tuolloin hälleforsilainen teräs- ja metsäteollisuuskonserni Hellefors Bruks AB halusi ostaa hirvikoiran ja paikallinen metsätoimikunta ilmoitti siitä lehdessä. Ilmoitukseen vastasi pohjoishälsinglandilainen Petrus Hasselblad, joka tarjosi Per Fermin omistamaa vuonna 1930 syntynyttä punaruskeaa koiraa nimeltä Pajo. Sen isä oli gråhundin ja ajokoiran risteytys Ture ja emä valkoinen sekarotuistaustainen pystykorva. Pajosta oli määrä tulla jäniskoira, mutta se olikin kiinnostunut lähinnä hirvistä, joita ei ollut Hälsinglandin metsissä kovin suurta määrää. Niinpä vuonna 1936 se myytiin Hellefors Bruks'lle 800 Ruotsin kruunulla, jolloin se päätyi metsänhoitaja Edvard Rådbergin hallintaan. Se kuoli 11-vuotiaana vuonna 1941, ja siihen mennessä sillä oli ammuttu 156 hirveä. Suomenpystykorvanarttu Akka astutettiin Pajolla - tarkoituksena oli säilyttää punainen väritys, koska se oli helppo havaita metsässä. Tästä yhdistelmästä syntyi Puck-niminen uros, joka puolestaan astui oman emänsä Akan. Viimeksi mainitusta yhdistelmästä oli peräisin Karr I.[2]
Metsänvartija Martin Normanilla oli niihin aikoihin harmaa pystykorvanarttu Spanja, joka oli rodultaan ostjakkilaika - näitä laikoja oli tuonut alueelle Luoteis-Siperiasta insinööri Appelgren. Ostjakkilaikoja oli kuitenkin ollut Ruotsissa jo 1800-luvun lopulla, ja 1900-luvun alussa Skansenin ulkoilmamuseossa oli esitteillä muutamia. Rodulla oli maine hyvänä metsästys- ja yleiskoirana, joskin kovaluonteisena. Spanja astutettiin Karr I:llä, ja useista niiden jälkeläisistä tuli hyviä hirvikoiria. Siitä lähtien "hälleforsilaisten koirien" maine alkoi kasvaa ja levitä metsästyspiireissä. Martin Normanista tuli 30 vuoden ajaksi keskeisin rodun harrastaja ja kasvattaja, ja hänen kasvattejaan myytiin lähinnä Ruotsin pohjoisosiin. Hänen perintöään jatkoi myöhemmin sollefteålainen Jonas Gulin, jonka kasvateissa säilyi keskeisenä ostjakkilaikan perimä. Vuodesta 1954 alkaen hälleforsilaiset Axel ja Astrid Hellström ovat osallistuneet aktiivisesti rodun jalostukseen, minkä lisäksi myös Edvard Rådberg ja Yngve Nilsson ovat olleet keskeisiä ihmisiä rodun muodostumisessa.[2]
Vuonna 1994 perustettiin Hälleforshundklubben, ja samana vuonna järjestettiin arviointitilaisuus, johon osallistui yli 40 koiraa - tarkoituksena oli selvittää, olivatko ne oikeantyyppisiä. Seuraavien vuosien aikana arvioitiin vielä 300 yksilöä. Huhtikuussa 2000 hälleforsinkoira saavutti Ruotsin Kennelliitossa virallisen rodun aseman, ja se sisällytettiin aluksi lisärekisteriin (10 vuoden "kokeiluajaksi"). Vielä nykyisinkin rodun keskeisin esiintymisalue on Norlanti.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Suomen Kennelliitto. Hälleforsinkoira. Koiranet Jalostustietojärjestelmä, 2020. Haettu 6.6.2020.
- ↑ a b c d e Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 66-73. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. ISBN 978-91-7055-366-0.
- ↑ Suomen Harmaahirvikoirajärjestö. Viitattu 27.1.2023.
| ||||||||||||||||||