Tämä on lupaava artikkeli.

Hyvinkään parantola

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hyvinkään parantola laajennettuna kaksisiipikseksi 1930-luvulla, Lars Sonckin suunnittelemassa arkkitehtonisessa asussaan
Parantola nykyasussaan

Hyvinkään Parantola eli Hyvinkään Sanatoorio (ruots. Hyvinge Sanatorium) oli Hyvinkäällä vuosina 1896–1939 toiminut Suomen ensimmäinen ympärivuotinen muille kuin keuhkotautisille tarkoitettu lepo- ja toipumispaikka.

Hyvinkään parantola toi aikanaan kansainvälisiä tuulahduksia pienen tehdasyhdyskunnan arkeen. Se jätti jälkensä myös Hyvinkään nimistöön. Kaupungista löytyy Parantolan kaupunginosa ja Parantolankatu sekä lääkäreihin viittaavat Hagelstaminpolku, Runeberginkatu ja Sandelininkatu.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parantolahanke käynnistyi amerikkalaisista hoitoideoista kiinnostuneen tohtori Jarl Hagelstamin aloitteesta vuonna 1895. Hän innosti mukaan helsinkiläisiä lääkäreitä, ja 23. helmikuuta 1896 perustettiin Aktiebolaget Hyvinge Sanatorium. Johtokuntaan valittiin filosofian tohtori August Ramsay ja lääketieteen tohtorit Axel Holmberg, Jarl Hagelstam, ja Johan Wilhelm Runeberg sekä tohtori Oskar Heikel. Hagelstam valittiin toimitusjohtajaksi ja nimitettiin myöhemmin parantolan ylilääkäriksi.[1] Parantolan sijoituspaikaksi valikoitui Hyvinkää, koska se oli tunnettu suotuisasta mantereisesta ilmastostaan ja sijaitsi pääradan varrella.

Vita Villan (Valkoinen huvila), arkkitehti Magnus Schjerfbeckin piirtämä puuhuvila Hyvinkään parantolan perustamisvuodelta 1896.

Parantola osti Erkylän kartanolta kuuden hehtaarin tontin keskeltä mäntymetsää noin puoli kilometriä Hyvinkään rautatieasemalta koilliseen. Alue sijaitsi 120–130 metriä merenpinnan yläpuolella, ja se oli suojassa kovilta tuulilta ja sumulta. Hiekkapohjainen mäntykangas imi kosteutta ja sai ilman tuntumaan kuivalta ja helpolta hengittää.[2]

Luonnontilainen puisto puhdistettiin vähitellen. Valtion Rautateiden hyvinkääläinen ylipuutarhuri Wilhelm Nykopp (1863–1934) laati puutarhasuunnitelman, jonka mukaan tehtiin kävelyteitä, istutettiin puita ja raivattiin tilaa pelikentälle.[2] Kesäisin puistossa pelattiin tennistä, ja miehille ja naisille oli omat aidatut alueensa ilmakylpyjä varten. Talvella alueella oli luistinrata ja kelkkamäki.[3] Puisto oli suljettu yleisöltä 1910-luvun lopulle asti.[4]

Kaksi arkkitehti Magnus Schjerfbeckin piirtämää puuhuvilaa valmistui 15. syyskuuta 1896, ja niissä oli yhteensä 20 potilashuonetta. Lisäksi rakennettiin arkkitehti Karl Hård af Segerstadin suunnittelema talousrakennus, jossa sijaitsi parantolan ensimmäinen kylpylä.[2] Schjerfbeck ja af Segerstad olivat aikansa tunnetuimpia arkkitehteja.[5]

Lännenpuoleinen, suurempi huvila oli varsinainen päärakennus. Se myytiin vuonna 1918 Yhdistyneille Villatehtaille ja siirrettiin radan varteen naistyöntekijöiden asunnoksi. Uuden käyttötarkoituksensa mukaan Impilinnaksi nimetty rakennus purettiin 1960-luvulla.

Toinen huvila, Vita Villan (Valkoinen huvila), on ainoa jäljellä oleva rakennus parantolan perustamisvuodelta. Parantolatoiminnan päätyttyä se tunnettiin vuosikymmeniä Sinisenä talona, ja siellä oli muun muassa neuvola, koulutoimisto, lääkärin vastaanottotiloja, työterveyshuolto, TVH:n toimistoja ja asuintiloja. 1980-luvun loppupuolella huvilan käyttö kiellettiin, ja se joutui huonon kuntonsa vuoksi purku-uhan alle.[6] 2000-luvun alussa rakennus siirtyi yksityisomistukseen ja se palautettiin takaisin 1900-luvun alun muotoonsa.

Parantolan laajennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1901 potilastiloja oli päärakennusten ohella naapuritontin mukana ostetussa huvilassa, josta käytettiin nimitystä Skogsvillan (Metsähuvila). Koska kysyntä oli kasvanut huomattavasti, parantolaa päätettiin laajentaa. Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema uusi parantolarakennus, yksitorninen valkoinen kivilinna, otettiin käyttöön huhtikuussa vuonna 1906. Kaksi- ja puolikerroksinen rakennus on tyyliltään jugendia, ja siinä oli 24 potilashuonetta ja kylpylaitos.[2] Sonck oli aikansa muotiarkkitehti, joka suunnitteli usean suomalaisen kylpylän: Hyvinkään parantolan lisäksi Kaunaisten (nyk. Kaunialan Sairaala), Loviisan ja Maarianhaminan kylpylät.[7] Uuden parantolarakennuksen myötä valmistui myös parantolalle oma sähkölaitos, josta jaettiin sähköä muuallekin Hyvinkäälle.[1]

Lars Sonck suunnitteli myös rakennuksen laajennusosat, jotka valmistuivat vuosina 1914 ja 1917. Vuonna 1914 rakennettiin lisää potilashuoneita, parvekkeita ja katolle pystytettiin laaja lepohalli. Vuoden 1917 laajennuksessa kivilinnan koko kasvoi reilusti kaksinkertaiseksi, ja siitä tuli symmetrisesti kaksitorninen. Uudistuneessa parantolassa potilashuoneita oli kaikkiaan 119 ja vuodepaikkoja 150.[2] Puuhuviloitakin laajennettiin 1910-luvulla lisäämällä katonharjoja, parvekkeita ja potilashuoneita. Samalla ne maalattiin sinisiksi.[6]

Vuonna 1916 parantolalle hankittiin Välenojan mailta oma puutarha noin kilometrin päästä rautatieasemalta. Puutarhurille rakennettiin K. Hämäläisen suunnittelema asunto, joka on edelleen paikallaan Vaiveronkadun varrella.[8]

Parantolan alueelle rakennettiin vuonna 1917 Lars Sonckin suunnittelema alilääkärin asuin- ja vastaanottorakennus, joka kuitenkin jo seuraavana vuonna vuokrattiin ulkopuolisille.[2] Nykyisin piparkakkutaloksikin kutsutussa rakennuksessa toimii kaupungin päiväkoti.

Henkilökuntaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parantolan ensimmäinen ylilääkäri Jarl Hagelstam muutti syksyllä vuonna 1899 Helsinkiin, ja osa ylilääkärille kuuluneesta vastuusta siirtyi alilääkäreille. Vuonna 1900 Hyvinkäälle rautatien lääkäriksi ja parantolan alilääkäriksi saapui tohtori Josef Wäinö Sandelin (1871–1940), joka nimitettiin ylilääkäriksi vuonna 1903. Vuonna 1937 parantolan johtavaksi lääkäriksi nimitettiin lääketieteen lisensiaatti Ragnar Lundsten, joka kävi Hyvinkäällä kahdesti viikossa.[2]

Parantolan alilääkäreinä toimivat esimerkiksi J. Silvast, E. Ehrnroth, Artur v. Bonsdorff, Erik Calonius ja Håkan Sandelin (ylilääkäri Sandelinin poika). Ylihoitajia olivat muun muassa Nina Kontinen, Fanny Kavaleff, Gurli Sandelin (ylilääkäri Sandelinin sisar) ja Anna-Marie Baumgartner. Vahtimestari Nils Fredrik Nikander tunnettiin paikkakunnalla ystävällisenä ja rauhallisena ”parantolan Nikanderina”. Parantolan kirvesmies Theodor Nyman toimi korjaustehtävien lisäksi muun muassa parturina ja autonkuljettajana.[2]

Hoitoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvinkään parantola oli pääasiallisesti lepokoti tai hermo- ja toipilasparantola. Tartuntavaaran vuoksi parantolassa ei hoidettu tuberkuloosipotilaita. Alkavia keuhkotauteja kuitenkin hoidettiin, samoin sydän-, maksa- ja munuaispotilaita, joiden toipumista rauhallinen elämänmeno ja puhdas, kuiva ilma merkittävästi edistivät. Lisäksi helpotusta sai hermotauteihin, reumaan, anemiaan, yleiseen heikkouteen ja katarreihin.[9] Parantolassa ei hoidettu tarttuvia tauteja, epilepsiaa eikä mielisairaita.[5]

Hoidot määräytyivät kunkin potilaan tarpeiden mukaan – totaalisesta levosta ja eristyksestä täyteen toimintaan. Vettä käytettiin sekä sisäisesti että ulkoisesti erilaisissa koko- tai puolikylvyissä, esimerkiksi suola-, männynhavu- ja hiilihappokylvyissä. Pääasiallisia hoitoja kylpyjen lisäksi olivat kuiva, havupuiden täyttämä ilma, hieronta ja sähkö.[9] Liikunta seudun mäkisessä maastossa oli merkittävä osa vieraiden päiväohjelmaa. Läheisellä Härkävehmaanmäellä parantolan vieraat pystyivät nauttimaan alppimaisista elämyksistä, ja puistoaluetta alettiinkin kutsua Sveitsiksi.[5]

1920-luvun alusta ilmapiiri muuttui viihteellisemmäksi, ja hoitojen ja lepohetkien sijaan keskityttiin enenevässä määrin huvituksiin ja seurusteluun.[2]

Potilaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvinkään parantolan potilaat olivat yleensä varakkaampaa väkeä. Vieraat olivat lievästi sairaita tai kiivaan elämän rasittamia. Parantolan kukoistuskausi sijoittui vuosiin 1905–1918. Parantola oli niin hyvässä maineessa Venäjällä, etenkin Pietarissa, että paikalliset lääkärit lähettivät potilaansa joko Krimille tai Hyvinkäälle.[8] Hyvinkään parantola oli etenkin ylirasituksesta ja hermojännityksestä kärsivän sivistyneistön suosiossa.[5]

1910-luvulla parantolan asiakkaista jopa yli 80 prosenttia oli ulkomaalaisia, enimmäkseen venäläisiä.[5] Venäläisestä ylimystöstä ja sivistyneistöstä Hyvinkäällä vierailivat muun muassa ruhtinas Feliks Jusupov ja bassolaulaja Fjodor Šaljapin. Runoilija Anna Ahmatova viipyi Hyvinkään parantolassa kaksi viikkoa syksyllä 1915.[2] Ahmatova kirjoitti runon ”Joka ilta saan häneltä kirjeen” Hyvinkäällä.[5] Hänen vierailunsa muistoksi kivilinnan seinään kiinnitettiin Jan Neimanin ja Filipp Gebnerin suunnittelema muistolaatta vuonna 1992.

Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläispotilaat katosivat ja parantolasta tuli etenkin helsinkiläisten suosima lepo- ja toipilaspaikka. Hyvinkään parantolassa kävivät lepäämässä ja toipumassa muun muassa Saima Harmaja, Eino Leino, Erkki Melartin, Hjalmar Procopé, Heikki Renvall, Signe Relander, Aino Sibelius, Hugo Simberg ja Ester Toivonen.

Parantolan tuho ja rakennusten myöhempi käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parantola muutettiin 14. lokakuuta 1939 Suomen 3. sotasairaalaksi.[2] Parantolan tenniskentälle laitettiin suuri punainen risti osoittamaan, että kyseessä oli sairaala, ja se houkutteli Neuvostoliiton pommikoneet paikalle.[5] Kivilinna vaurioitui pahoin ja vuoden 1917 laajennusosa tuhoutui täysin talvisodan pommituksissa 31. joulukuuta 1939. Parantolan toimintaa ei enää sodan jälkeen jatkettu, ja toukokuussa vuonna 1946 päärakennus, Vita Villan ja 11 700 neliömetrin maa-alue myytiin Invalidisäätiölle. Lisäksi Hyvinkään kauppala pakkolunasti osan parantolan maista puineen ja rakennuksineen.[2]

Invalidisäätiö kunnosti parantolan kivisen päärakennuksen rakennusmestari Heikki Siikosen korjaussuunnitelman mukaan. Samalla jugendrakennuksen ulkonäkö muuttui tuntuvasti. Jyrkkä kattomuoto hävisi, kun kaksi- ja puolikerroksisesta rakennuksesta tehtiin kolmikerroksinen. Lisäksi tornin katon terävä kartiomuoto typistyi.[3] Rakennuksen sisätiloista löytyy entisiä huonetiloja sekä koristeellisia maalausornamentteja, jotka entisöitiin osittain vuonna 1984[2].

Aktiebolag Hyvinge Sanatorium lakkautettiin 1950-luvun alussa. Vuonna 1952 parantolarakennus siirtyi Hyvinkään kaupungille ensin sairaalaksi ja vuodesta 1975 alkaen osaksi terveyskeskusta.[2] Pääterveyskeskuksen ulkoseinässä on Terho Sakin vuonna 1990 suunnittelema Hyvinkään parantolan (1906–1939) muistolaatta.

Parantolarakennus on vuodesta 1975 lähtien ollut osa kaupungin terveysasemaa.[2] Vuonna 1983 terveyskeskusta laajennettiin. Laajennuksen suunnitteli arkkitehtitoimisto Eeva ja Jaakko Paatela.[5] Vita Villan on ollut yksityisomistuksessa 2000-luvun alusta lähtien. Alilääkärin asuin- ja vastaanottorakennuksessa, ns. piparkakkutalossa, on kaupungin päiväkoti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alanko, Marja: Hyvinkään kulttuuriympäristön historiallinen kuvaus, Helsinki 1985.
  • Bergström, Lea, Javanainen, Heli & Laurila-Hakulinen, Raisa (toim.): Unelma kaupungista, Hyvinkää 1994.
  • Eronen, Marjatta: 100-vuotiaan parantolan tarina, Hyvinkää 1997.
  • Forslund, Jukka & Hämäläinen-Forslund, Pirjo (toim.): Tuuli ja pilvet ja männynlatvat – Hyvinkään parantola – Hyvinge sanatorium och badanstalt 100 vuotta, Kerava 1996.
  • Hautala, Kustaa: Hyvinkään seudun historia, Forssa 1951.
  • Junnila, Olavi: Hyvinkään seudun historia, Hyvinkää 1989.
  • Suvikumpu, Liisa: Suomalaiset kylpylät. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-239-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hautala 1951.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Forslund & Hämäläinen-Forslund 1996.
  3. a b Bergström et al. 1994.
  4. Junnila 1989.
  5. a b c d e f g h Suvikumpu 2014, s. 142–143.
  6. a b Eronen 1997.
  7. Suvikumpu 2014, s. 40.
  8. a b Alanko 1985.
  9. a b Oulun Ilmoituslehti No 94, 14.8.1896.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]