Hordak (hahmo)
Hordak | |
---|---|
Hordak, Kauhujoukkojen häikäilemätön johtaja. |
|
Luoja(t) | Mattel-leluyhtiö, konsepti ja nimi Dave Capper[1] |
Kustantamo | Mattel, Mattel DE, Marvel Comics, DC Comics, London Editions Magazines, Ehapa. Suomessa Mattel FI ja Semic[2] |
Ensiesiintyminen | Toimintafiguurina vuonna 1985; lelun mukana oli pienoissarjakuva ”Hordak: The Ruthless Leader’s Revenge!” |
Henkilötiedot | |
Oikea nimi | Hec-Tor Kur |
Status | Kauhujoukkojen johtaja ja Etherian planeetan hallitsija |
Ryhmäsidokset |
Kauhujoukot Horde-imperiumi |
Voimat | Suuri fyysinen vahvuus, kyky muunnella kehoaan koneeksi tai aseeksi, taitava tiedemies ja velho, mustan magian hallitsija |
Suhteet | |
Sukulaiset |
Horde Prime (veli) prinssi Zed (veljenpoika) |
Hordak on yhdysvaltalaisen leluja valmistavan Mattelin luoma kuvitteellinen hahmo. Mattel esitteli Hordakin toimintafiguurina ensimmäisen kerran vuonna 1985 Masters of the Universe -lelusarjansa vihollishahmona. Hordak on Kauhujoukkojen (engl. Evil Horde) johtaja, jonka tavoite on valloittaa Eternia-planeetta ja saavuttaa lopulta koko maailmankaikkeuden herruus. Hän on Skeletorin johtamien Pahuuden taistelijoiden ja Kuningas Hissin Käärmemiesten ohella eräs Masters of the Universen päähahmon ja sankari He-Manin keskeisimmistä vastustajista, ja He-Manin kaksoissisar She-Ran arkkivihollinen.
Hahmo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luominen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lukuisia Masters of the Universe -lelusarjan hahmoja luoneen Roger Sweetin mukaan Hordakin nimen, hahmon keskeisen konseptin sekä idean tämän johtamasta Kauhujoukko-ryhmästä (engl. Evil Horde) kehitti Dave Capper, joka oli Mattel-yhtiön poikien lelujen osaston markkinointijohtaja.[1] Mattel sekä He-Man- ja She-Ra: Mahdin prinsessa -animaatiosarjojen tekemisestä vastannut Filmation tiettävästi loivat Hordakin hahmon yhteistyönä.[1] Eri piirtäjät ja taiteilijat olivat luoneet Hordakista monia erilaisia versioita, kunnes jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa. Näistä toinen päätyi Mattelin toimintafiguuriksi, ja toinen She-Ra: Mahdin prinsessa -animaatiosarjan viholliseksi.[1]
Hordakin luomiseen keskeisesti vaikuttaneita henkilöitä olivat Roger Sweetin ja Dave Capperin lisäksi muun muassa Gerald Forton ja Herb Hazelton, jotka tekivät hahmosta sen varhaisimpia luonnoksia ja hahmotelmia.[1] Ulkonäöllisesti Hordakin kuitenkin viimeisteli tiettävästi Mattelin piirtäjä Ted Mayer.[1] Mayerin luoman kokonaisuuden myötä Hordakin hahmo löysi muotonsa, josta Mattel loi alkuperäisen toimintafiguurin vuonna 1985.[1]
Hordakin karut kasvonpiirteet ovat eräs hahmon tunnistettavimmista osista. Roger Sweetin mukaan kasvojen mallina oli hollywood-peräisen afrikkalaisen noitatohtorin naamio.[1] Ted Mayer piirsi hahmolle sen punaisen viitan.[1] Lisäksi Hordakin päähineeksi luotiin luilla koristeltu huppu.[1]
Alkuperäisen Hordak-toimintafiguurin väreinä toimivat harmaa, musta ja punainen. She-Ra: Mahdin prinsessa -animaatiosarjan Hordak sen sijaan sai ylleen puvun, jonka pääväri oli sininen.[1] Tummanpuhuva väritys, teräväreunaiset punaiset silmät, kuonomainen nenä sekä teräväkärkiset hampaat ja korvat loivat Hordakille lepakkomaisen olemuksen.[3] Tämän tueksi hahmon rintapanssarin ja myös Kauhujoukkojen tunnukseksi valikoitui punainen lepakko, ja toimintafiguurin mukana tulleeseen aseistukseen lukeutuivat punainen lepakonmuotoinen kilpi sekä lepakon päällä koristeltu jalkajousi.[1]
She-Ra: Mahdin prinsessa -animaatiosarjassa Hordakin lepakkomaisuus korvautui osittain, ja hahmosta luotiin eräänlainen kyborgi, joka oli kykenevä muuntelemaan kehoaan erilaisiksi koneiksi tai aseiksi.[3] Myös Mattel tarttui myöhemmin kyborgi-ideaan tuodessaan markkinoille uuden Hurricane Hordak -toimintafiguurin, joka oli varusteltu pyörivällä robottikädellä.[4] Animaatiosarjassa myös hahmon puhetavasta luotiin jokseenkin erikoinen, sillä Hordak korskui ja tuhahteli puhuessaan.[3]
Ensiesiintyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Masters of the Universe -lelut ja He-Man-animaatiosarja olivat saavuttaneet suosionsa huipun vuonna 1985. Mattel oli lanseerannut lelusarjan alun perin vuonna 1982, ja kolmannen ikävuoden saavuttaminen oli pojille suunnatulle toimintafiguurien sarjalle varsin poikkeuksellinen saavutus.[5] Mattel halusi luomuksensa kestävästä menestymisestä huolimatta uudistaa ja piristää lelusarjaa uusien hahmojen avulla, minkä johdosta yhtiö esitteli Hordakin sekä hänen johtamansa Kauhujoukon vuonna 1985.[5]
Hordak joukkoineen oli uudenlainen Masters of the Universen vihollinen, sillä hahmo oli sekä sankari He-Manin että tämän arkkivihollinen Skeletorin vastustaja.[5] Lisäksi hahmon kerrottiin olevan tiettävästi jopa voimakkaampi kuin Skeletor,[5] joka oli tarinan mukaan aiemmin ollut Hordakin oppipoika.[5]
Hordakin toimintafiguurin pakkaus sisälsi aiempien Masters of the Universe -figuurien tapaisesti pienoissarjakuvan, joka oli nimeltään ”Hordak: The Ruthless Leader’s Revenge!”. Siinä Hordakin tarina esiteltiin tarkemmin lelun ostaneille.[5][6] Sarjakuvassa Hordak joukkoineen saapuu Eterniaan ja liittoutuu yhteen Skeletorin kanssa Harmaakllon Linnan valloittamiseksi.[6] He-Man liittolaisineen ryhtyy suojelemaan Harmaakallon Linnaa hyökkääjiltä. Hordak kuitenkin pettää Skeletorin, ja heidän välilleen syntyvän taistelun seurauksena Harmaakallon Linna säästyy.[6]
Tarina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuperäinen pienoissarjakuva ja vuoden 2009 lelusarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hordakin alkuperä on vuosien saatossa ollut vaihteleva riippuen siitä, onko hahmo esiintynyt lelusarjan osana, sarjakuvassa vai animaatiosarjassa. Vuonna 2009 lanseeratun Masters of the Universe Classics -lelusarjan esittämän taustatarinan mukaan Hordak oli alun perin Horden mahtavan hallitsijasuvun toinen perillinen Hec-Tor Kur, joka oli voimakas velho ja tiedemies.[5] Hec-Tor Kurin kerrotaan olleen läsnä monissa Eternian planeetan historian keskeisissä tapahtumissa, muun muassa Kolmen tornin (engl. The Three Towers of Eternia) rakentamisessa. Hec-Tor Kur saapui Eterniaan taistellessaan kosmisen sankarin He-Ron kanssa.[5] Eterniassa hän otti käyttöönsä nimen Hordak.[5]
Eterniassa Hordak kokosi itselleen Kauhujoukoksi nimeämänsä armeijan, jonka hän johdatti taisteluun Kuningas Hissin Käärmemiehiä vastaan tavoitellessaan planeetan herruutta itselleen. Kauhujoukot voittivat Käärmemiehiä vastaan käymänsä taistelun, mutta Kuningas Harmaakallo onnistui pysäyttämään armeijan valloitussuunnitelman ajoissa ja karkotti Hordakin joukkoineen Despondosin pimeän ulottuvuuden vangiksi.[5] Monia vuosisatoja myöhemmin, ollessaan yhä Despondosin vanki, Hordak tapasi lahjakkaan nuoren alkemistin nimeltään Keldor, josta tuli hänen oppipoikansa. Hordak opetti Keldorille muun muassa mustan magian saloja vastineeksi siitä, että Keldor lupasi vapauttaa hänet Despondosista.[5] Despondosin ulottuvuudessa Hordak myös valloitti Etherian planeetan, jonka hallitsija hänestä tuli.[7]
Alkuperäisen Hordak-toimintafiguurin liitteenä ilmestyneessä ”Hordak: The Ruthless Leader’s Revenge!” -pienoissarjakuvassa Hordak vapautuu pimeän ulottuvuuden vankeudestaan.[6] Hän palaa Eterniaan kostaakseen Skeletorille, joka oli aiemmin hänen oppipoikanaan toimiessaan pettänyt hänet, ja valloittaakseen Harmaakallon Linnan itselleen.[6] Hordak hyödyntää Harmaakallon ja Eternian herruuteen tähtäävien suunnitelmiensa toteuttamisessa sekä tiedemiehen että velhon taitojaan. Hänen johtamansa Kauhujoukon tukikohta sijaitsee Eternian laitamilla olevalla Kauhuvyöhykkeellä (engl. Fright Zone), joka on eräs koko universumin pelätyimmistä alueista.
She-Ra: Mahdin prinsessa (1985–1986)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1985-1986 esitetyssä Filmationin tuottamassa animaatiosarjassa She-Ra: Mahdin prinsessa Hordak on keskeisin vihollinen.[3]
Hordak on Etherian planeetan häikäilemätön tyranni, jolle muiden kipu ja tuska tuottavat suunnattoman ilon. Hänen veljensä on koko galaksin kattavan imperiumin paha hallitsija Horde Prime,[1] jonka poika on prinssi Zed. Hordakin tukikohta Kauhuvyöhyke.[1] Hän kidnappaa sarjassa vastasyntyneen Eternian prinsessa Adoran eli She-Ran yhdessä Skeletorin kanssa ja vie tämän Etheriaan. Adora palvelee Hordakin Kauhujoukoissa kapteenina, kunnes He-Man saapuu pelastamaan hänet. Palattuaan takaisin kotiplaneetalleen ja perheensä luo, Adora päättää palata takaisin Etheriaan omien taistelijoidensa kanssa sankaritar She-Ran muodossa vapauttaakseen planeetan Hordakin vallasta.[1]
She-Ra: Mahdin prinsessan mukaan Hordak on kykenevä muuntelemaan kehoaan, useimmiten käsivarsiaan, koneiksi ja aseiksi.[3][1] Hänen Kauhujoukkonsa koostuu muun muassa roboteista, tankeista, ilma- ja avaruusaluksista sekä muusta edistyksellisestä teknologiasta, joka mahdollistaa planeettojen valtaamisen ja hallitsemisen.
She-Ra: Mahdin prinsessat (2018–)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hordak on vihollinen myös alkuperäisen She-Ra: Mahdin prinsessa -animaatiosarjan uusintaversiossa She-Ra: Mahdin prinsessat,[9] jonka on tuottanut DreamWorks ja jota esittää suoratoistopalvelu Netflix. Hordakin alkuperäisenä ääninäyttelijänä sarjassa on Keston John,[10] ja suomenkielisessä versiossa Bruno Lähteenmäki. Uusintaversion tarinassa prinsessa Adora on Hordakin joukoissa varttunut orpo, joka eräänä päivänä löytää taikavoimia omaavan miekan, jonka voima muuttaa hänet sankaritar She-Raksi. Uuden voimansa myötä She-Ra aloittaa sankariystävineen kapinan Hordakin joukkoja KauhuKoplaa vastaan.
He-Man (2002–2004)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2002 He-Man-animaatiosarjan kertoman version mukaan Hordak oli alun perin taitava velho ja sotapäällikkö, joka vastusti Harmaakallon Linnan hallitsija kuningas Harmaakalloa valtavan armeijansa kanssa.[3] Hordak komensi joukkonsa karkottamaan Harmaakallon Linnan Despondosin pimeään ulottuvuuteen.[3] Kuningas Harmaakallon väliintulon ansiosta karkotusloitsu kuitenkin epäonnistui, ja Harmaakallon Linnaa ympäröivän alueen tuhoutuessa Hordak joukkoineen joutui itse pimeän ulottuvuuden nielaisemaksi.[3]
Despondosissa ollessaan Hordak kohtaa Eternian vanhimpien surmaamista yrittäneen Keldorin, joka on menettänyt kasvonsa niiden altistuttua syövyttävälle hapolle. Hordak poistaa taikuuden avulla vaurioituneen ihon ja kudoksen Keldorin kasvoista, minkä jälkeen Keldorin pään tilalle jää vain hänen pääkallonsa.[3] Hordak nimeää Keldorin uudelleen Skeletoriksi, joka lupaa hyvittää henkensä pelastamisen Hordakille hinnalla millä hyvänsä.[3] Skeletorista tulee hänen oppipoikansa, jonka Hordak myöhemmin kutsuu vapauttamaan hänet Despondosista. Skeletor kuitenkin pettää opettajansa luottamuksen ja tuhoaa tämän temppelin tavoitteenaan sulkea oppi-isänsä pimeän ulottuvuuden vangiksi aikojen loppuun asti.[3]
Toimintafiguuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuperäinen toimintafiguuri (1985)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hordakin alkuperäisen, vuonna 1985 esitellyn toimintafiguurin liitteenä ilmestyi pienoissarjakuva ”Hordak: The Ruthless Leader’s Revenge!”.[6] Toimintafiguurin varusteina olivat valkoinen jalkajousi, irrotettava rintapanssari ja viitta sekä lepakkokilpi.[11] Alkuperäinen Hordak-toimintafiguuri oli saatavilla myös yhteisessä paketissa joko Kauhujoukkoon kuuluneen Grizzlorin tai ratsu Mantisaurin kanssa,[12] sekä Kanadassa myydyssä paketissa Roboton ja Sy-Klonen kanssa.[1] Lisäksi Kauhujoukoille valmistettiin leluversio muun muassa Kauhuvyöhyke-tukikohdasta ja Liejuhauta-ansasta.[11]
Hurricane Hordak (1986)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1986 Hordakista julkaistiin toinen toimintafiguuriversio, Hurricane Hordak.[4] Hurricane Hordakin liitteenä ilmestynyt pienoissarjakuva oli nimeltään ”Between a Rock and a Hard Place”. Figuuri oli vastine samana vuonna ilmestyneille Flying Fists He-Man- ja Terror Claws Skeletor -figuureille. Eroja alkuperäisen ja uuden Hordakin välillä olivat Hurricane Hordakin kultainen rintapanssari, pyörivä robottikäsi sekä uudistettu asevalikoima.[4] Mattel lanseerasi Hurricane Hordakin pitkälti, koska hahmon kyborgimaisia ominaisuuksia vastaava versio oli esitelty aiemmin She-Ra: Mahdin prinsessa -animaatiosarjassa, jossa hahmo kykeni muuntelemaan kehoaan erilaisiksi koneiksi tai aseiksi.[3]
Buzz-Saw Hordak (1987)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolmas versio, vuoden 1987 Buzz-Saw Hordak, julkaistiin hieman ennen alkuperäisen Masters of the Universe -lelusarjan päättymistä.[13] Tämän vuoksi Buzz-Saw Hordak on vuosien saatossa muodostunut keräilijöiden keskuudessa halutuksi ja arvokkaaksi kohteeksi. Buzz-Saw Hordakin mukana tulivat alkuperäisen toimintafiguurin tavoin irrotettava viitta ja valkoinen jalkajousi sekä uutena lisäyksenä sirkkelimäinen panos, jonka hahmo pystyi ampumaan rintapanssaristaan.[13] Pienoissarjakuvana ilmestyi ”Enter... Buzz-Saw Hordak!”.[14]
Suomenkieliset äänikasetit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1988 suomenkielisessä C-kasettikuunnelmassa Masters of the Universe – Liejuhaudan vanki (ISBN 951-28-1776-4) Hordakin suomenkielisenä ääninäyttelijänä toimi Matti Olavi Ranin, joka myös suomensi ja ohjasi kuunnelman sekä toimi sen kertojaäänenä.[15] Liejuhaudan vanki -kasettikuunnelma oli osa ”Katsele kuvia, kuuntele satua, lue kirjaa” -sarjaa, ja sen kesto on 16.56 minuuttia.[15] Kuunnelman tuottamisesta vastasivat Finn-Kasper ja Matti Ranin ky,[15] ja sen julkaisi Kirjalito.[16] Viime vuosina kasettikuunnelma on ollut vapaasti kuunneltavissa YouTube-palvelussa.
Vuonna 1988 Suomessa myytyjen prinssi Adam -toimintafiguurien pakkauksessa mukana oli Message AV:n tuottama 37-minuuttinen suomenkielinen kuunnelmakasetti Teelan kidnappaus, jossa myös Hordak esiintyy.[17] Myös Teelan kidnappaus on kuunneltavissa YouTubessa, sekä perunamaa.net -sivustolla[vanhentunut linkki] muiden suomenkielisten Masters of the Universe -kuunnelmien ohella.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Hordak – Ruthless Leader of the Evil Horde (1985) battleramblog.com. 15.7.2017. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Masters of the Universe - Sarjakuvalistauksia perunamaa.net. Viitattu 15.2.2019.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h i j k l He-Man.org > Encyclopedia > BYCATEGORIES > Characters > Hordak he-man.org. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c He-Man.org > Toys > Masters of the Universe - The Original Series > Hurricane Hordak he-man.org. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Review > Hordak (Masters of the Universe Classics) poeghostal.com. 26.6.2009. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g He-Man.org > Publishing > Comics > Masters Of The Universe Mini-Comics (Mattel) > Hordak – The Ruthless Leader’s Revenge he-man.org. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Hordak (Character) comicvine.gamespot.com. Viitattu 16.2.2019. (englanniksi)
- ↑ She-Ra: Princess of Power (TV Series 1985–1987) - Full Cast & Crew - IMDb imdb.com. Viitattu 16.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Here's What The New "She-Ra" Characters Look Like Compared To The '80s Cartoon buzzfeed.com. 3.12.2018. Viitattu 16.2.2019. (englanniksi)
- ↑ She-Ra and the Princesses of Power (TV Series 2018– ) - Full Cast & Crew - IMDb imdb.com. Viitattu 16.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b He-Man.org > Toys > Masters of the Universe - The Original Series > Hordak he-man.org. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
- ↑ He-Man.org > Toys > Masters of the Universe - The Original Series he-man.org. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b He-Man.org > Toys > Masters of the Universe - The Original Series > Buzz-Saw Hordak he-man.org. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
- ↑ He-Man.org > Publishing > Comics > Masters Of The Universe Mini-Comics (Mattel) > Enter... Buzz-Saw Hordak! he-man.org. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Liejuhaudan vanki eurokolikonmaailma.fi. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Masters of the Universe: Liejuhaudan vanki perunamaa.net. Viitattu 15.2.2019.[vanhentunut linkki]
- ↑ Teelan kidnappaus eurokolikonmaailma.fi. Viitattu 15.2.2019.
He-Man |
He-Man (1983–1985) • Super He-Man (1990–1991) • He-Man (2002–2004) • Masters of the Universe: Revelation (tulossa) • Masters of the Universe (tulossa) |
---|---|
She-Ra |
She-Ra: Mahdin prinsessa (1985–1987) • She-Ra: Mahdin prinsessat (2018–2020) |
Elokuvat |
The Secret of the Sword (1985, animaatio) • He-Man & She-Ra: A Christmas Special (1985, animaatio) • Masters of the Universe (1987) • Masters of the Universe (peruttu)[1] |
Hahmoja |
He-Man • Skeletor • Asemies • Teela • Petomies • Orko • Sy-Klone • Hordak • Mer-Man • Evil-Lyn • She-Ra |
Tapahtumapaikkoja | |
Videopelit |
The Power of He-Man (1983) • The Arcade Game (1987) • The Movie (1987) • The Super Adventure (1987) • Power of Grayskull (2002) • Defender of Grayskull (2005) • The Most Powerful Game in the Universe (2012) |
- ↑ Matt Donnelly: ‘Masters of the Universe’ Movie Dead at Netflix After at Least $30 Million in Development; Mattel Shopping for New Buyer variety.com. 18.7.2023. (englanniksi)