Hallinnan loukkaus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hallinnan loukkaus on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, johon syyllistyy henkilö, joka luvattomasti ottaa haltuunsa toisen hallinnassa olevaa omaisuutta. Se on rikosoikeudellinen erityiskriminalisointi, josta on ollut tarve säätää omana säännöksenään, koska muiden rikosten tunnusmerkistöt eivät kata tällaisia tapauksia.[1]

Säännös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rikoslain 28. luvun 11. pykälä on säännös hallinnan loukkauksesta.[2]

Joka luvattomasti
1) ottaa haltuunsa, siirtää tai piilottaa toisen hallinnassa olevaa irtainta omaisuutta,
2) käyttää toisen pihamaata kulkutienään taikka toisen hallinnassa olevaa maata rakentamalla, kaivamalla tai muulla sen kaltaisella tavalla tai
3) ottaa haltuunsa toisen hallinnassa olevaa maata taikka rakennuksen tai sen osan,
on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, hallinnan loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.
Hallinnan loukkauksena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.

Säännöksen soveltaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säännös on ryhmitelty sen mukaan, millaisen omaisuuden hallintaan rikos kohdistuu. Ensimmäinen kohta käsittelee irtainta omaisuutta. Hallinnan loukkauksen kohteena on mahdollista olla myös rikoksen tekijän omistama esine, joka on annettu toisen hallintaan. Tällainen tilanne on vaikkapa pantiksi annetun esineen luvaton haltuunotto. Sen sijaan, jos heittää toisen hallitseman esineen mereen, jolloin sitä ei mitenkään saa takaisin, on kyseessä lievä, tavallinen tai törkeä vahingonteko.[1]

Toinen kohta käsittelee kiinteää omaisuutta. Toisen pihamaan käyttäminen kulkutienä voi olla rangaistavaa myös kotirauhan rikkomisena. Tällöin hallinnan loukkaus on toissijainen rikos ja se syrjäytyy. Jotta pihamaan kautta kulkeminen olisi rangaistavaa, sen on oltava toistuvaa. Jos kulkija aikaansaa vahinkoa käyttämällä kulkutienään istutusta, niittyä tai peltoa, on kyseessä vahingonteko. Maaperän hallinnan loukkaamisesta rangaistaan tapauksissa, joissa sen alkuperäinen muoto muuttuu tilapäisesti tai pysyvästi toisenlaiseksi. Maa-aineksen anastaminen täyttää varkaus- tai kavallusrikosten tunnusmerkistön.[1]

Kolmas kohta koskee valtauksia. Sellaisena ei kuitenkaan pidetä tilapäistä leiriytymistä toisen maalle, vaan lainkohdassa tarkoitetaan pitkäaikaista luvatonta oleskelua. Jokamiehenoikeuden mukaan muun muassa parin päivän telttailu on sallittua, kunhan siitä ei aiheudu vahinkoa eikä sillä rikota kotirauhaa. Säännöksessä mainittu rakennus tai sen osa voi olla oikeudellisesti irtainta tai kiinteää omaisuutta. Säännöksellä on käyttöä esimerkiksi talonvaltausten yhteydessä.[1]

Tätä rikoslain pykälää ei voi soveltaa tapauksiin, joissa vuokralainen ei suostu muuttamaan pois kiinteistöstä tai asunnosta vuokraoikeuden päätyttyä. Lainsäätäjän mielestä se ei ole haltuunottoa. Tällaista tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi missään muussakaan rikoslain säännöksessä, vaan vuokranantajan oikeussuojan takeena on häätömenettely.[1]

Hallinnan loukkaukseen liittyy osittain oikeus lailliseen itseapuun. Kalastuslain mukaan vesialueen omistajalla, osakkaalla tai kalastusoikeuden haltijalla on oikeus ottaa talteen merkitsemätön pyydys ja siinä oleva saalis, jos pyydyksen omistajaa ei tavoiteta tai tämä ei kehotuksesta huolimatta poista pyydystä tai viranomaisilta ei ole saatavilla riittävää ja oikea-aikaista apua.[3] Jokaisella on oikeus ottaa kiinni rikosta tekemässä tai pakenemasta tavattu epäilty, jos rikoksesta on mahdollista seurata vankeutta. Enimmäisrangaistus hallinnan loukkauksesta on kolme kuukautta vankeutta, joten tähän rikokseen syyllistyneeseen voidaan soveltaa yleistä kiinniotto-oikeutta.[4]

Hallinnan loukkauksesta rangaistaan vain silloin, kun rikoksesta ei ole toisaalla lainsäädännössä säädetty ankarampaa rangaistusta. Säännöksen toissijaisuuslauseketta sovelletaan esimerkiksi kavallus-, vahingonteko- ja varkausrikosten yhteydessä. Hallinnan loukkausta käsittelevän säännöksen toinen momentti sisältää rajoitussäännöksen, jonka mukaan vähäistä haittaa aiheuttanutta tekoa ei pidetä hallinnan loukkauksena. Sillä karsitaan juttumäärää, jotta viranomaiset voivat keskittyä vain tarpeellisempina pidettyjen juttujen hoitamiseen.[1]

Oikeuskäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkisten vastustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:91 käsitellään tapausta, jossa virallinen syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta hallinnan loukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle. Vastaajat olivat turkistarhausta vastustaneen mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä vuonna 1998 kytkeytyneet kaulastaan turkisliikkeen myymälän oveen polkupyörän U-lukkojen avulla. Näin sisään- ja uloskulku myymälään estyi ja liikkeen myyntitoiminta keskeytyi. A ja B eivät olleet kertoneet poliiseille lukkojen avainten sijaintia ja he olivat yrittäneet estää lukkojen murtamisen kulmahiomakoneen avulla. Lukkojen avaamisen jälkeen vastaajat jouduttiin kantamaan poliisiautoon, koska he eivät suostuneet itse kävelemään.[5]

Helsingin käräjäoikeuden mukaan vastaajien menettely toteutti hallinnan loukkauksen ja haitantekoa virkamiehelle koskevan rikoksen tunnusmerkistön. A ja B olivat olleet teon tehdessään alle 18-vuotiaita ja tehneet suunnitelmallisen teon, joten kyse ei voinut olla ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta. Käräjäoikeus tuomitsi molemmat vastaajat nuorena henkilönä tehdyistä hallinnan loukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle yhteensä 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, ja korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.[5]

Tien tukkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Suomen hovioikeuden 9. marraskuuta 2004 antamassa ratkaisussa numero 1470 syyttäjä vaati vastaajalle rangaistusta hallinnan loukkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta. Vastaaja oli Puolangalla 2003 kasannut asianomistajien käyttämälle mökkitielle useita kertoja puita kulkuesteeksi ja kiinnittänyt useita kertoja kulkuesteisiin lappuja, joissa esitti vaatimuksia ja uhkauksia. Ensimmäisten tapahtumien aikana asianomistajilla ei ollut tien käyttöön laillista oikeutta, vaan he saivat sen vasta myöhemmin.[6]

Kajaanin käräjäoikeus katsoi, ettei vastaajan teko ollut hallinnan loukkaus, sillä siinä on kysymys kiinteän omaisuuden luvattomasta käytöstä. Sellaisesta olisi ollut kysymys tapauksissa, joissa haltijaa estetään käyttämästä omaisuuttaan esimerkiksi leiriytymällä tai muutoin pitkäaikaisesti oleskelemalla. Käräjäoikeus hylkäsi tämän syytteen ja siihen perustuvat asianomistajien korvausvaatimukset. Sen sijaan toisen syytekohdan osalta käräjäoikeus katsoi vastaajan syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen ja tuomitsi vastaajalle 40 päiväsakkoa sekä kummallekin asianomistajalle 500 euron korvauksen henkisestä kärsimyksestä. Itä-Suomen hovioikeus katsoi, että vastaajan menettely oli rinnastettavissa toisen hallinnassa olevan maan haltuunottamiseen ja vastaaja näin ollen syyllistyi hallinnan loukkaukseen. Hovioikeus katsoi vastaajan syyllistyneen myös kotirauhan rikkomiseen ja tuomitsi teoista 50 päiväsakon yhteisen sakkorangaistuksen sekä pysytti henkisestä kärsimyksestä maksettavaksi tuomitun korvauksen ennallaan.[6]

Säännöksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyistä hallinnan loukkausta vastaavat säännökset olivat aiemmin hajallaan rikoslaissa ja muissa säädöksissä. Hallinnan loukkausta koskevan yleissäännöksen puutteen korvasi eräiltä osin varkautta, luvatonta käyttöönottamista ja vahingontekoa koskevat säännökset. Alkuperäisessä vuoden 1889 rikoslaissa oli vanhastaan joihinkin yksittäistapauksiin sovellettavia säännöksiä. Tällainen oli esimerkiksi rikoslain 33. luvun 5 §,[L 1] jossa säädettiin luvattomasta rakentamisesta toisen maalle sekä toisen maan kaivamisesta, kyntämisestä, siihen kylvämisestä ja istuttamisesta. Toinen oli saman luvun 11 §,[L 2] jossa säädettiin pihamaan luvattomasta käyttämisestä kulkutienä. [7]

Omaan omaisuuteen kohdistuva hallinnan loukkaamistapaus sisältyi rikoslain 38. luvun viidenteen pykälään.[L 3] Kirjallisuudessa tämän pykälän sisältämästä säännöksestä käytettiin nimitystä hallinnan luvaton anastus (lat. furtum possessionis), vaikka tällainen rikosnimike ei sisältynytkään itse lakiin.[8]

Hallinnan loukkaukseen liittyy osittain myös luvaton viljelys, joka tosin on hallinnan loukkausta laajempi käsite. Rikoslain ohella hallinnan loukkaamiseen liittyi toisissa säädöksissä olleita säännöksiä. Sellainen oli muun muassa vuoden 1734 lain maakaaren 18. luku.[L 4][9]

Rikoslain 38. luvun 5. pykälän kirjoitusasua modernisoitiin lainmuutoksella 1930 ja joitakin uusia momentteja pykäliin lisäiltiin, mutta muuten säännökset pysyivät vuosikymmeniä samanlaisina.[10] Nykyinen säännös hallinnan loukkauksesta tuli voimaan vuoden 1991 alussa.[11] Se sisältyi Suomen rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäiseen vaiheeseen. Rikoslaissa ei ollut aiemmin pelkästään hallintaa suojaavaa yleissäännöstä, jollaisen puute tuli esille muun muassa rakennusten valtauksissa. Nimenomaisen säännöksen puuttuessa hallinnan loukkaukset rangaistiin joskus omankädenoikeutena, mutta sitä jouduttiin soveltamaan sellaisiinkin tapauksiin, joihin sitä ei alun perin ollut tarkoitettu. Vanhat rikoslain rangaistussäännökset oli luotu maatalousvaltaisen yhteiskunnan tarpeisiin, ja monia säännöksiä sovellettiin 1980-luvulla enää hyvin harvoin tai tuskin koskaan.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lappi-Seppälä, Tapio: Varkaus, kavallus ja luvaton käyttö. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio et al.: Rikosoikeus. Helsinki: WSOYpro 2009. ISBN 978-951-0-33997-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Lappi-Seppälä s. 744–748.
  2. Rikoslaki, 28. luku varkaudesta, kavalluksesta ja luvattomasta käytöstä finlex.fi. 22.8.2014. Edita Publishing Oy. Viitattu 6.10.2014.
  3. Kalastuslain 101 §.
  4. Pakkokeinolain 2. luvun 2 § finlex.fi. 22.7.2011. Edita Publishing Oy. Viitattu 8.10.2014.
  5. a b Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2002:91.
  6. a b Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisu 09.11.2004 1470.
  7. Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muuttamiseksi, HE 66/1988, s. 45–47.
  8. Iso tietosanakirja. Helsinki: Otava 1932. Osa 3, palsta 1049, hakusana furtum possessionis.
  9. Ruotsin valtakunnan laki, hyväksytty ja noudatettavaksi otettu valtiopäivillä vuonna 1734. Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1877. Maakaaren 18 luvun 1 pykälä.
  10. Laki rikoslain 38 luvun 5 §:n muuttamisesta, Suomen asetuskokoelma 40/1930.
  11. Laki rikoslain muuttamisesta, 769/1990.
  12. Hallituksen esitys HE 66/1988, s. 29–30.

Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki, 19.12.1889/39, 33 luvun 5 §.
    Joka, luvattomasti, rakentaa toisen maalle, taikka sitä kaivaa tahi kyntää, taikka siihen kylvää tahi istuttaa, taikka ottaa siitä jotakin haltuunsa; vetäköön sakkoa enintään kaksisataa markkaa.
    Kasvu tahi istutus, taikka sen arvo, menköön maan lailliselle haltijalle.
  2. Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki, 19.12.1889/39, 33 luvun 11 §.
    Jos joku luvattomasti ottaa tiensä tahi polkunsa yli toisen pihamaan, taikka yli toisen pellon, niityn tai istutuksen, jolle siitä saattaa olla vahinkoa; vetäköön sakkoa enintään viisikymmentä markkaa.
  3. Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki, 19.12.1889/39, 38 luvun 5 §.
    Joka luvattomasti ottaa pois tahi kätkee sellaista irtainta omaisuutta, jota toinen panttina tahi tunnustodisteena hallitsee taikka on oikeutettu pitämään takanansa tahi käyttämään, rangaistakoon sakolla tahi vankeudella korkeintaan yhdeksi vuodeksi, ellei rikos muun lainpaikan mukaan ole kovemmin rangaistava.
  4. Vuoden 1734 lain maakaari, 18 luvun 1 §.
    Joka väkivallalla ottaa maan, huoneen, metsän, veden tahi vesirakennuksen niiden hallitsialta, taikka jollakin tavalla saattaa ne hänelle hyödyttömiksi, ja tahtoo vallata ne itsellensä, palkitkoon vahingon, ja sakoitettakoon hän ja kaikki, jotka samassa rikoksessa hänen kanssansa olivat, neljäkymmentä talaria kukin.