Hafnium

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
LutetiumHafniumTantaali
Zr

Hf

Rf  
 
 
Hf-TableImage.png
Yleistä
Nimi Hafnium
Tunnus Hf
Järjestysluku 72
Luokka Siirtymämetalli
Lohko d
Ryhmä 4, siirtymäalkuaine
Jakso 6
Tiheys 13,31×103 kg/m3
Väri Hopeanharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1923, Dirk Coster ja George de Hevesy
Atomiominaisuudet
Atomipaino 178,49[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 155 (208) pm
Orbitaalirakenne [ Xe] 4f145d26s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 10, 2
Hapetusluvut +IV
Kiderakenne heksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste 2500 K (2227 °C)
Kiehumispiste 4875 K (4602 °C)
Höyrystymislämpö 571 kJ/mol
Sulamislämpö 27,1 kJ/mol
Äänen nopeus 3010 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,3 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,144 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus 3.3×106 S/m
CAS-numero 7440-58-6
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Hafnium on siirtymäalkuaine, jonka lyhenne on Hf (lat. hafnium), järjestysluku on 72 ja CAS-numero 7440-58-6. Olemukseltaan se on kiiltävä ja hopeanharmaa. Hafnium muistuttaa kemiallisilta ominaisuuksiltaan zirkoniumia ja sitä löytyy luonnossa yhdistyneenä zirkoniumyhdisteiden kanssa, mutta ei vapaana alkuaineena. Hafnium ei ole myrkyllistä. Se on hienojakoisena helposti syttyvää ja pyroforista.[2][3] Hafniumin löysivät Dirk Coster ja George de Hevesy vuonna 1923 KööpenhaminassaTanskassa. Nimi tulee Kööpenhaminan latinalaisesta nimestä Hafnia.[4]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafnium muistuttaa kemiallisesti zirkoniumia ja jota löytyy zirkoniummineraaleista. Zirkonium on puolta tiheämpää kuin hafnium.[5] Tiheys on 13,31 g/cm3. Sulamispiste on 2500 K (2227 °C) ja kiehumispiste on 4875 K (4602 °C).[5]

Hafnium on metalli, joka on korroosionkestävä. Tämä metalli ei syövy helposti happojen vaikutuksesta, mutta voi hapettua halogeenien kanssa tai palaa ilmassa. Kuten sisarusmetallinsa zirkonium, hienoksi jauhettu hafnium voi syttyä itsestään ilmassa. Metalli kykenee vastustamaan vahvoja emäksiä.[6]

Hafniumkarbidi (HfC) ja hafniumnitridi (HfN) ovat valoa taittavimmat yhdisteet. Hafnium on resistentti emäksille, mutta halogeenit reagoivat hafniumin kanssa muodostaen tetrahalideja. Hafnium reagoi kiivaasti vahvojen happojen, voimakkaiden hapettimien ja halogeenien sekä korkeassa lämpötilassa myös typenfosforin ja rikin kanssa.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raportissaan "Kemiallisten alkuaineiden jaksollinen laki", vuodelta 1869, Dmitri Mendeleev oli tarkasti ennustanut titaanin ja zirkoniumin raskaamman vastineen olemassaolon. Vuonna 1871 teoriaansa työstäessään, Mendeleev uskoi, että alkuaineet olivat järjestyneet atomimassojensa mukaan ja asetti lantanumin (alkuaine 57) paikalle, joka oli zirkoniumin alapuolella. Alkuaineiden tarkka sijoittelu ja puuttuvien alkuaineiden paikat pääteltiin alkuaineen painon mukaan, ja vertaamalla kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia.[7]

Henry Moseleyn vuonna 1914 tekemät röntgenspektroskopiat osoittivat suoran yhteyden spektriviivojen ja ydinvarauksen välillä. Tämä johti ydinvarauksen, tai alkuaineen atominumeron, käyttöön määräten sen paikan jaksollisessa järjestelmässä. Tällä menetelmällä Moseley selvitti lantanidien lukumäärän ja osoitti aukot atomien numeroiden järjestyksessä paikoissa 43, 61, 72 ja 75.[8]

Aukkojen löytäminen johti puuttuvien alkuaineiden ahkeraan etsintään. Vuonna 1914 useat ihmiset ilmoittivat tehneensä löydöksen sen jälkeen, kun Henry Moseley ennusti aukon jaksollisessa järjestelmässä silloin löytämättömälle alkuaineelle 72.[9] Georges Urbain teki tiettäväksi että hän löysi alkuaine 72:n  vuonna 1907 ja julkaisi tuloksensa "celtiumista" vuonna 1911.[10] Niin spektri kuin kemialliset ominaisuudetkin erosivat myöhemmin löydetystä alkuaineesta, joten hänen väitteensä kumottiin pitkän kiistelyn jälkeen.[11] Kiista johtui osittain siitä että kemistit suosivat kemiallisia tekniikoita jotka johtivat celtiumin löytämiseen, kun taas fyysikot luottivat uuden röntgen-spektroskopian käyttöön, joka osoitti että Urbainin löytämät aineet eivät sisältäneet alkuainetta 72.[11] Vuoden 1923 alkuun mennessä useat fyysikot ja kemistit kuten Niels Bohr[12] ja Charles R.Bury[13] ehdottivat, että alkuaine 72:n tulisi muistuttaa zirkoniumia ja siten ei olisi osa harvinaisten maametallien ryhmää. Nämä ehdotukset pohjautuivat Bohrin atomiteoriaan, Mosleyn röntgen-spektroskopiaan ja Friedrich Panethin kemiallisiin perusteluihin.[14][15]

Rohkaistuneina näistä ehdotuksista sekä vuonna 1922 uudelleen ilmaantuneista Urbanin väitteistä, että alkuaine 72 oli harvinainen maametalli, joka löydettiin 1911 Dirk Coster ja Georg von Hevesy päättivät etsiä uutta alkuainetta zirkoniumin malmeista.[16] Nämä kaksi löysivät hafniumin vuonna 1923 Kööpenhaminassa, Tanskassa, osoittaen oikeaksi Mendeleevin alkuperäisen ennustuksen vuodelta 1869.[17][18] Paikka, jossa löydös tehtiin, johti alkuaineen nimeämiseen Kööpenhaminan latinankielisen nimen "Hafnia" mukaan, joka oli Niels Bohrin kotikaupunki. Nykyään Kööpenhaminan yliopiston yksi tiedekunta käyttää sinetissään hafnium-atomin tyyliteltyä kuvaa.[19]

Hafnium eroteltiin zirkoniumista ammoniumin tai kaliumin fluoridien toistuvilla uudelleenkiteytyksillä, joita kehittivät Valdemar Thal Jantzen ja von Hevesey.[20] Anton Eduard van Arkel ja Jan Hendrik de Boer olivat ensimmäisiä, jotka valmistivat metallista hafniumia laskemalla hafnium-tetrajodidihöyryä kuumennetun wolframilangan ylle vuonna 1924.[21][22] Tämä prosessi zirkoniumin ja hafniumin eriyttävää puhdistamista varten on yhä edelleen käytössä.[23]

Vuonna 1923 neljä ennustettua alkuainetta puuttuivat yhä jaksollisesta järjestelmästä: 43 (teknetium) ja 61 (prometium) ovat radioaktiivisia ja niitä löytyy vain pieninä jääminä luonnossa,[24] näin ollen alkuaineet 75 (renium) ja 72 (hafnium) olivat kaksi viimeistä tuntematonta vakaata alkuainetta. Koska renium löytyi vuonna 1925[24], hafnium oli toiseksi viimeinen vakaa isotooppeja omaava alkuaine, joka löydettiin.

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisyydeltään hafnium on verrattavissa alkuaineisiin bromi ja cesium sekä kauan tunnettuihin alkuaineisiin kultaan ja elohopeaan.[25]

Hafniumin arvioidaan muodostavan noin 5.8 ppm maan kuoren massasta. Sitä ei esiinny vapaana alkuaineena planeetallamme, mutta sitä löytyy sitoutuneena kiinteässä olomuodossa zirkoniumin kanssa luonnossa esiintyvissä zirkonium-yhdisteissä kuten zirkoni, ZrSi, mikä yleensä sisältää noin 1-4% zirkoniumin korvannutta hafniumia. Joskus harvoin Hf/Zr-suhde lisääntyy kiteyttäminen yhteydessä muodostaen saman rakenteisen mineraalin "hafnonin" (Hf,Zr)Si, jossa hafnium-atomeja on enemmän kuin zirkoniumia.[26] Vanhentunut nimi zirkonille, joka sisältää epätavallisen paljon hafniumia, on alviitti.[27]

Tärkeä zirkoniumin (ja siten myös hafniumin) malmien lähde ovat raskaiden mineraalihiekkojen malmiesiintymät, pegmatiitit, varsinkin Brasiliassa ja Malawissa, sekä karbonatiitti-intruusiot, varsinkin Crown Polymetallic Deposit Mount Weldissä, läntisessä Australiassa. Potentiaalisia hafniumin lähteitä ovat trakhiittituffit, jotka sisältävät harvinaisia zirkon-hafnium silikaatteja eudialyyttiä tai armstrongiittia, Dubbossa New South Walesissa, Australiassa.[28]

Hafnium esiintymien on erään lähteen mukaan arveltu kestävän alle kymmenen vuotta, jos maailman väestö kasvaa ja kysyntä lisääntyy.[29] Todellisuudessa, koska hafniumia esiintyy zirkoniumin kanssa, hafniumia voidaan aina saada sivutuotteena zirkoniumin erottelussa siinä määrin, että rajoitettu kysyntä saadaan täytettyä.

Hafniumin esiintyminen erilaisissa ympäristöissä[30]:

ppb painon suhteen ppb atomien määrän suhteen
maailmankaikkeus 0.7 0.005
aurinko 1 0.01
hiilipitoinen meteoriitti 170 20
maankuoren kivet 3300 380
merivesi 0.008 0.00028

Arvot on annettu yksikössä ppb (osa per miljardi) sekä painon että atomien määrän suhteen. Arvot on vaikea määrittää varmuudella, joten on syytä suhtautua kaikkiin arvoihin varovaisesti.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafniumilla on tapana muodostaa epäorgaanisia yhdisteitä, joiden hapetusaste on +4. Halogeenit reagoivat sen kanssa muodostaen hafnium-tetrahalideja.[31] Korkeammissa lämpötiloissa, hafnium reagoi hapen, typen, hiilen, boronin, rikin sekä piin kanssa.[31] Kuudennen jakson alkuaineiden lantanidikutistuminen vuoksi zirkoniumilla ja hafniumilla on lähes identtinen ionisäde. +:n ionisäde on 0.79 ångströmiä ja :n 0.78 ångströmiä.[31]

Hafnium(IV)kloridilla ja hafnium(IV)jodidilla on joitakin käyttökohteita hafnium-metallin tuotannossa ja puhdistuksessa. Ne ovat reaktioherkkiä kiinteitä aineita joilla on polymeerinen rakenne.[32] Nämä tetrakloridit ovat esivaiheita eräille orgaanohafnium-yhdisteille, kuten hafnoceeni-dikloridille ja tetrabensyylihafniumille.

Valkoinen hafnium-oksidi (), jonka sulamispiste on 2812 [null °]C ja kiehumispiste noin 5100 °C, on hyvin samanlaista kuin zirkonia, mutta hieman emäksisempää.[32] Hafnium-karbidi on kaikkein kuumuutta kestävin binäärinen yhdiste joka tunnetaan, sen sulamispiste on yli 3890 °C, ja hafnium-nitridi on kuumuutta kestävin tunnettu metallinitridi, sen sulamispiste on 3310 °C.[31] Tämä on johtanut ehdotuksiin, että hafnium tai sen karbidit voisivat olla hyödyllisiä materiaaleja rakenteissa, jotka altistuvat erittäin korkeille lämpötiloille. Karbidisekoite tantaali-hafniumkarbidi () omaa korkeimman sulamispisteen millään tunnetulla yhdisteellä, 4215 °C.[33] Viimeaikaiset supertietokonesimulaatiot osoittavat eräälle hafniumyhdisteelle sulamispistettä 4400 K.[34]

Titaanin malmien ilmeniitin ja rutiilin raskaiden mineraalihiekkojen malmiesiintymät tuottavat suurimman osan zirkoniumista ja siten myös hafniumista.

Zirkonium on hyvä pinnoitemateriaali ydinreaktoreiden polttoainesauvoille, hyvinä ominaisuuksina erittäin pieni neutronien kaappauspinta-ala ja hyvä kemiallinen vakaus korkeissa lämpötiloissa. Sen sijaan hafniumin neutroneja imevien ominaisuuksien takia, hafnium-epäpuhtaudet zirkoniumissa tekisivät sen paljon vähemmän käyttökelpoisemmaksi ydinreaktoreissa. Siksi zirkonium ja hafnium on lähes täysin eroteltava toisistaan, jotta niitä voidaan hyödyntää ydinvoimassa. Hafniumista puhdistetun zirkoniumin tuotanto on hafnium tärkein lähde.[23]

Ensimmäisenä käytetyt menetelmät ammoniumfluoridisuolojen jakokiteytys[20] tai kloridin jakotislaus eivät ole osoittautuneet sopiviksi teollisen mittakaavan tuotantoon. Sen jälkeen, kun zirkonium valittiin materiaaliksi ydinreaktoriohjelmiin 1940-luvulla, erottelumenetelmä oli kehitettävä. Neste-neste erotteluprosesseja useiden eri liottimien kanssa kehitettiin ja niitä käytetään yhä hafniumin tuotannossa.[35] Erottelun lopputuloksena saadaan hafnium(IV)kloridia.[36] Puhdistettu hafnium(IV)kloridi muutetaan metalliksi magnesiumin tai natriumin kanssa pelkistämällä, kuten Krollin prosessissa.[37]

                 + 2 Mg (1100 C) ->2  + Hf

Suurempi puhtausaste saavutetaan kemiallisen kuljetusreaktion avulla, jonka kehittivät Arkel ja de Boer.  Suljetussa astiassa hafnium reagoi jodin kanssa 500 Celsius-asteen lämmössä, muodostaen hafnium(IV)jodidia, wolframilangan luona 1700 Celsius-asteen lämmössä päinvastainen reaktio tapahtuu ja jodi sekä hafnium vapautuvat. Hafnium muodostaa wolframilangalle kiinteän pinnoitteen ja jodi voi reagoida jälleen uuden hafniumin kanssa, tuottaen jatkuvan prosessin.[22][32]

                Hf + 2  (500 C) ->

                (1700 C) -> Hf + 2

Vaikka hafniumia käytetään monipuolisesti, markkinat ovat melko pienet - vuosittain tuotetaan vain noin 70 tonnia hafniumia. Odotetaan kuitenkin kysynnän kasvua, ensisijaisesti ydinteollisuudessa - World Nuclear Associationin mukaan tällä hetkellä rakennetaan 60 uutta ydinreaktoria maailmanlaajuisesti.[38]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat seikat vaikuttavat siihen, että hafniumille on vain harvoja käyttökohteita: ensinnäkin, hafniumin ja zirkoniumin samankaltaisuus tekevät mahdolliseksi käyttää zirkoniumia useimpiin käyttökohteisiin; toisekseen hafnium tuli saataville puhtaana metallina sen jälkeen, kun ydinvoimateollisuudessa otettiin käyttöön hafniumista puhdistettua zirkoniumia 1950-luvun lopulla. Lisäksi sen pienet pitoisuudet ja hankala erotteluprosessi väistämättä tekevät siitä harvinaisen aineen.[23]

Suurin osa tuotetusta hafniumista käytetään ydinreaktoreiden ohjaussauvojen tuotannossa[35], mm. ydinsukellusveneissä, koska sillä on kyky absorboida neutroneja ja sillä on erinomaiset mekaaniset ja korroosionkesto-ominaisuudet.[3] Sitä käytetään myös rauta-, titaani-, niobium- ja tantaalilejeeringeissä sekä plasmaleikkauksessa elektrodina, koska se kykenee lähettämään elektroneja ilmaan.[35]

Hafniumin nanomateriaalit tarjoavat uusia ja ainutlaatuisia ominaisuuksia ja etuja nanoteknologiassa. Hafniumoksidia jauheena ja tiheänä pellettimuotona käytetään esim. optisena pinnoitteena. Oksidit ovat yleensä liukenemattomia. Fluoridit ovat myös liukenemattomia ja ne sopivat sellaisiin käyttötarkoituksiin, joissa happi on ei toivottu aine, esim. metallurgiassa, kemiallisessa ja fysikaalisessa kaasufaasipinnoituksessa ja joissakin optisissa pinnoitteissa. Hafniumia on saatavilla myös liukenevassa muodossa, kuten kloridi, nitraatti ja asetaatti.[39]

Ydinreaktorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafniumin suuri neutroninkaappauspinta-ala tekee siitä hyvän materiaalin neutronien absorptioon ydinvoimaloiden säätösauvoissa, mutta vaatii myös, että se poistetaan neutroneille läpinäkyvien korroosiota kestävien zirkoniumseosten joukosta, joita käytetään ydinreaktoreissa.

Useiden hafnium-isotooppien ytimet voivat absorboida useita neutroneja. Tämä tekee hafniumista hyvän materiaalin ydinreaktoreiden ohjaussauvoissa. Sen neutronikaappauspinta-ala on noin 600-kertainen zirkoniumiin verrattuna. (Eräitä muita hyviä neutronien absorboija-aineita ovat kadmium ja boori.) Erittäin hyvät mekaaniset ominaisuudet ja loistava korroosionkesto sallivat sen käytön paineistetun veden reaktoreiden vaikeissa olosuhteissa.[35] Saksalainen tutkimusreaktori FRM II käyttää hafniumia neutronien absorboimiseen.[40] Se on myös käytössä sotilasreaktoreissa, varsinkin Yhdysvaltain laivaston reaktoreissa[41], mutta harvemmin siviilireaktoreissa, Shippingportin atomivoimala huomattavana poikkeuksena (muunnettu laivastoreaktori).[42]

Metalliseokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafniumia käytetään seoksissa raudan, titaanin, niobiumin, tantaalin ja muiden metallien kanssa. Seosmetalli, jota käytetään nestemäisten rakettien rakettisuuttimissa, kuten Apollo-ohjelman kuumodulien päämoottorissa on C103, jonka koostumus on 89% niobiumia, 10% hafniumia ja 1% titaania.[43]

Pienet määrät lisättyä hafniumia lisäävät nikkelipohjaisten seosmetallien suojaavien oksidisuomujen kiinnittyvyyttä. Se näin ollen lisää korroosionkestävyyttä varsinkin syklisissä lämpötiloissa joilla on tapana rikkoa oksidisuomuja luomalla lämpöstressejä bulkkiaineen ja oksidikerroksen välille.[44][45][46]

Mikroprosessorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafnium-pohjaisia yhdisteitä käytetään portti-eristeissä 45 nanometrin sukupolven integroiduissa piireissä kuten Intelin, IBM:n ja muiden valmistajien laitteissa.[46][47] Hafnium-oksidipohjaiset yhdisteet ovat käytännöllisiä korkean k-arvon dielektrisissä komponenteissa, sallien porttien virtavuotojen vähentämisen mikä parantaa suorituskykyä sellaisilla mittakaavoilla.[48][49]

Geokemian isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafniumin ja lutetiumin isotooppeja (kuten myös ytterbiumia) käytetään isotooppien geokemiassa ja geokronologisissa käyttötarkoituksissa. Sitä käytetään usein merkkiaineena maan vaipan isotooppisen aikakehityksen seurannassa.[49] Tämän syynä on se, että 176Lu muuttuu 176Hf:ksi noin 37 miljardin vuoden puoliintumisajalla.[50][51][52]

Useimmissa geologissa materiaaleissa zirkon on hafniumia hallitsevana isäntänä (>10,000 ppm) ja on usein hafniumia koskevien geologisten tutkimusten kohteena.[53] Hafnium korvaa herkästi zirkonin kiderakenteessa ja vastustaa siten hafniumin liikkuvuutta ja epäpuhtauksia. Vaikkakin Lu/Hf systeemiä voidaan käyttää laskemaan "malli-ikää", toisin sanoen aikaa jolloin se erkautui tietystä isotooppilähteestä kuten maan vaipasta. Nämä "iät" eivät pidä sisällään samaa geologista merkitystä kuin muut geokronologiset tekniikat, koska tulokset usein antavat isotooppien seoksia ja näin tarjoavat alkuperämateriaalin keskimääräisen iän.

Garnetti on eräs toinen mineraali, joka sisältää huomattavia pitoisuuksia hafniumia, jota voidaan käyttää geokronometrina. Garnetista löytyvät korkeat ja vaihtelevat Lu/Hf suhteet tekevät siitä hyödyllisen metamorfisten tapahtumien ajoittamisessa.[54]

Muut käyttötavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkean lämmönsietonsa vuoksi ja hapen sekä typen affiniteettinsa takia, hafnium on hyvä hapen ja typen kerääjä kaasutäytteisissä ja hehkulampuissa.[55]

DARPA:n rahoittama tutkimus Yhdysvalloissa tutki mahdollisuutta käyttää hafniumin ydinisomeeria (178m2Hf) rakennusaineena suuritehoisille aseille, joissa röntgeniä käytettäisiin laukaisuun -indusoidun gammasäteilyn käyttökohteena -joka todettiin epäkäytännölliseksi suurten kustannusten takia. Lisätietoa aiheesta Hafnium-kiista löytyy tästä linkistä.

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainakin 34 hafniumin isotooppia on havaittu, massanumeroiltaan väliltä 153:sta 186:een.[34][56] Viisi vakaata isotooppia ovat välillä 176:sta 180:een. Radioaktiivisten isotooppien puoliintumisaika alkaa vain 400:sta 153Hf:lle,[56] jopa 2.0 petavuoteen (10^15 vuotta) vakaimmalle isotoopille, 174Hf.[34] Luonnollinen hafnium (172Hf) koostuu viidestä stabiilista isotoopista (176Hf, 177Hf, 178Hf, 179Hf ja 180Hf) ja yhdestä hyvin pitkäikäisestä radioisotoopista, 174Hf, jonka puoliintumisaika on 2 × 1015 vuotta. Lisäksi on 30 muuta tunnettua radionuklidia, joista stabiilein on 182Hf (sen puoliintumisaika on 8,9 × 106 vuotta). Ei ole olemassa muuta radioisotooppia, jonka puoliintumisaika olisi yli 1,87 päivää. Tunnetaan myös 26 ydinisomeeriä, joista stabiilein on 178m2Hf (puoliintumisaika 31 vuotta). Ydinisomeeri 178m2Hf oli kiistojen keskipisteenä useiden vuosien ajan liittyen sen mahdolliseen asekäyttöön.

Varotoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varovaisuutta tarvitaan silloin, kun hafniumia koneistetaan, koska se on pyroforista - pienet partikkelit voivat syttyä itsestään altistuessaan ilmalle. Yhdisteet jotka sisältävät tätä metallia ovat harvoin useimpien ihmisten saatavilla. Puhdas metalli ei ole myrkyllistä, mutta hafniuminyhdisteitä tulisi käsitellä kuin ne olisivat myrkyllisiä, koska metallien ioniset muodot ovat yleensä suurimpia myrkyllisyysriskejä, ja on tehty vain vähän eläinkokeita hafniumin yhdisteillä.[6]

Ihmiset voivat altistua hafniumille työpaikallaan hengittämällä sitä, nielemällä sitä, ihokontaktilla tai silmäkontaktilla. Yhdysvaltain Työterveys ja -turvallisuusvirasto OSHA on asettanut laillisen sallitun rajan hafniumille ja sen yhdisteille altistumiselle tasolle TWA 0.5 mg/m^3 8-tuntisen työpäivän aikana. National Institute for Occupational Safety and Health NIOSH on asettanut samat suositukset. Tasolla 50 mg/m^3 hafnium muodostaa välittömän vaaran hengelle ja terveydelle.[57]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. KH Wedepohl: koostumus Manner kuori. In: Geochimica et Cosmochimica Acta. 59, 7, 1995, sivut 1217-1232, doi: 10,1016 / 0016-7037 (95) 00038-2
  3. a b Hafnium: the essentials Viitattu 27.6.2017. englanniksi
  4. Timo Paukku: Hafnium kaappaa ydinvoimalassa neutroneja Helsingin Sanomat 7.3.2006. Viitattu 9.7.2010.
  5. a b c Hafniumjauheen kansainvälinen kemikaalikortti ISCS. Viitattu 9.7.2010.
  6. a b "Occupational Safety & Health Administration: Hafnium". U.S. Department of Labor. Viitattu 10.9.2008.
  7. Kaji, Masanori (2002). "D. I. Mendeleev's concept of chemical elements and The Principles of Chemistry" (pdf). Bulletin for the History of Chemistry. 27: 4. Viitattu 20.8.2008.
  8. Heilbron, John L. (1966). "The Work of H. G. J. Moseley". Isis. 57 (3): 336. doi:10.1086/350143.
  9. Heimann, P. M. (1967). "Moseley and celtium: The search for a missing element". Annals of Sci-ence. 23 (4): 249–260. doi:10.1080/00033796700203306.
  10. Urbain, M. G. (1911). "Sur un nouvel élément qui accompagne le lutécium et le scandium dans les terres de la gadolinite: le celtium (On a new element that accompanies lutetium and scandium in gadolinite: celtium)". Comptes rendus (in French): 141. Viitattu 10.9.2008.
  11. a b Mel'nikov, V. P. (1982). "Some Details in the Prehistory of the Discovery of Element 72". Centau-rus. 26 (3): 317–322. Bibcode:1982Cent...26..317M. doi:10.1111/j.1600-0498.1982.tb00667.x.
  12. Bohr, Niels. The Theory of Spectra and Atomic Constitution: Three Essays. p. 114. ISBN 1-4365-0368-X.
  13. Bury, Charles R. (1921). "Langmuir's Theory of the Arrangement of Electrons in Atoms and Mole-cules". J. Amer. Chem. Soc. 43 (7): 1602–1609. doi:10.1021/ja01440a023.
  14. Paneth, F. A. (1922). "Das periodische System (The periodic system)". Ergebnisse der Exakten Naturwissenschaften 1, p. 362.
  15. Fernelius, W. C. (1982). "Hafnium" (PDF). Journal of Chemical Education. 59 (3): 242. Bib-code:1982JChEd..59..242F. doi:10.1021/ed059p242.
  16. Urbain, M. G. (1922). "Sur les séries L du lutécium et de l'ytterbium et sur l'identification d'un celtium avec l'élément de nombre atomique 72" [The L series from lutetium to ytterbium and the identification of element 72 celtium]. Comptes rendus (in French). 174: 1347. Viitattu 30.10.2008.
  17. Coster, D.; Hevesy, G. (1923). "On the Missing Element of Atomic Number 72". Nature. 111 (2777): 79. Bibcode:1923Natur.111...79C. doi:10.1038/111079a0.
  18. Hevesy, G. (1925). "The Discovery and Properties of Hafnium". Chemical Reviews. 2: 1–41. doi:10.1021/cr60005a001.
  19. "University Life 2005 (pdf). University of Copenghagen. p. 43. Viitattu 19.11.2016.
  20. a b Van Arkel, A. E.; de Boer, J. H. (1924). "Die Trennung von Zirkonium und Hafnium durch Kristallisa-tion ihrer Ammoniumdoppelfluoride (The separation of zirconium and hafnium by crystallization of the double ammonium fluorides)". Zeitschrift für anorganische und allgemeine Chemie. 141: 284–288. doi:10.1002/zaac.19241410117.
  21. van Arkel, A. E.; de Boer, J. H. (1924). "Die Trennung des Zirkoniums von anderen Metallen, ein-schließlich Hafnium, durch fraktionierte Distillation (The separation of zirconium and hafnium by fractionated distillation)". Zeitschrift für anorganische und allgemeine Chemie. 141: 289–296. doi:10.1002/zaac.19241410118.
  22. a b Van Arkel, A. E.; de Boer, J. H. (1925). "Darstellung von reinem Titanium-, Zirkonium-, Hafnium- und Thoriummetall (Production of pure titanium, zirconium, hafnium and Thorium metal)". Zeitschrift für anorganische und allgemeine Chemie. 148: 345–350. doi:10.1002/zaac.19251480133.
  23. a b c Schemel, J. H. (1977). ASTM Manual on Zirconium and Hafnium. ASTM International. pp. 1–5. ISBN 978-0-8031-0505-8.
  24. a b Curtis, David; Fabryka-Martin, June; Dixon, Pauland; Cramer, Jan (1999). "Nature's uncommon el-ements: plutonium and technetium". Geochimica et Cosmochimica Acta. 63 (2): 275–285. Bib-code:1999GeCoA..63..275C. doi:10.1016/S0016-7037(98)00282-8.
  25. Hochspringen Webmineral – Mineral Species sorted by the element Hf (Hafnium).
  26. Deer, William Alexander; Howie, R.A.; Zussmann, J. (1982). The Rock-Forming Minerals, volume 1A: Orthosilicates. Longman Group Limited. pp. 418–442. ISBN 0-582-46526-5.
  27. Lee, O. Ivan (1928). "The Mineralogy of Hafnium". Chemical Reviews. 5: 17–37. doi:10.1021/cr60017a002.
  28. “Dubbo Zirconia Project Fact Sheet" (PDF). Alkane Resources Limited. June 2007. Viitattu 10.9.2008.
  29. ”New Scientist diagram How Long Will It Last".
  30. Abundances of hafnium in various environments Viitattu 27.6.2017.
  31. a b c d "Los Alamos National Laboratory – Hafnium". Viitattu 10.9.2008.
  32. a b c Holleman, Arnold F.; Wiberg, Egon; Wiberg, Nils (1985). Lehrbuch der Anorganischen Chemie (91–100 ed.). Walter de Gruyter. pp. 1056–1057. ISBN 3-11-007511-3.
  33. Deadmore, D. L. (1964). "Vaporization of Tantalum-Carbide-Hafnium-Carbide Solid Solutions at 2500 to 3000 K" (PDF). NASA. Viitattu 2.11.2008.
  34. a b c EnvironmentalChemistry.com. "Hafnium Nuclides / Isotopes". Periodic Table of Elements. J.K. Barbalace. Viitattu 10.9.2008.
  35. a b c d Hedrick, James B. "Hafnium" (pdf). United States Geological Survey. Viitattu 10.9.2008.
  36. Griffith, Robert F. (1952). "Zirconium and hafnium". Minerals yearbook metals and minerals (ex-cept fuels). The first production plants Bureau of Mines. pp. 1162–1171.
  37. Gilbert, H. L.; Barr, M. M. (1955). "Preliminary Investigation of Hafnium Metal by the Kroll Pro-cess". Journal of the Electrochemical Society. 102 (5): 243. doi:10.1149/1.2430037.
  38. Alkane is in position to benefit from hafnium demand rise Viitattu 27.6.2017.
  39. Hafnium Viitattu 27.6.2017.
  40. "Forschungsreaktor München II (FRM-II): Standort und Sicherheitskonzept" (PDF). Strahlen-schutzkommission. 1996-02-07. Archived from the original (pdf) on October 20, 2007. Viitattu 22.9.2008.
  41. J. H. Schemel (1977). ASTM Manual on Zirconium and Hafnium. ASTM International. p. 21. ISBN 978-0-8031-0505-8.
  42. C.W. Forsberg; K. Takase & N. Nakatsuka (2011). "Water Reactor". In Xing L. Yan & Ryutaro Hino. Nuclear Hydrogen Production Handbook. CRC Press. p. 192. ISBN 978-1-4398-1084-2.
  43. Hebda, John (2001). "Niobium alloys and high Temperature Applications" (pdf). CBMM. Viitattu 4.9.2008.
  44. Maslenkov, S. B.; Burova, N. N.; Khangulov, V. V. (1980). "Effect of hafnium on the structure and properties of nickel alloys". Metal Science and Heat Treatment. 22 (4): 283–285. doi:10.1007/BF00779883.
  45. Beglov, V. M.; Pisarev, B. K.; Reznikova, G. G. (1992). "Effect of boron and hafnium on the corro-sion resistance of high-temperature nickel alloys". Metal Science and Heat Treatment. 34 (4): 251–254. doi:10.1007/BF00702544.
  46. a b Voitovich, R. F.; Golovko, É. I. (1975). "Oxidation of hafnium alloys with nickel". Metal Science and Heat Treatment. 17 (3): 207–209. doi:10.1007/BF00663680.
  47. Markoff, John (2007-01-27). "Intel Says Chips Will Run Faster, Using Less Power". New York Times. Viitattu 10.9.2008.
  48. Fulton, III, Scott M. (January 27, 2007). "Intel Reinvents the Transistor". BetaNews. Viitattu 27.1.2007.
  49. a b Robertson, Jordan (January 27, 2007). "Intel, IBM reveal transistor overhaul". The Associated Press. Viitattu 10.9.2008.
  50. Söderlund, Ulf; Patchett, P. Jonathan; Vervoort, Jeffrey D.; Isachsen, Clark E. (March 2004). "The 176Lu decay constant determined by Lu–Hf and U–Pb isotope systematics of Precambrian mafic intrusions". Earth and Planetary Science Letters. 219 (3-4): 311–324. Bibcode:2004E&PSL.219..311S. doi:10.1016/S0012-821X(04)00012-3.
  51. Blichert-Toft, Janne; Albarède, Francis (April 1997). "The Lu-Hf isotope geochemistry of chondrites and the evolution of the mantle-crust system". Earth and Planetary Science Letters. 148 (1-2): 243–258. Bibcode:1997E&PSL.148..243B. doi:10.1016/S0012-821X(97)00040-X.
  52. Patchett, P. J.; Tatsumoto, M. (11 December 1980). "Lu–Hf total-rock isochron for the eucrite me-teorites". Nature. 288 (5791): 571–574. doi:10.1038/288571a0.
  53. Kinny, P. D. (1 January 2003). "Lu-Hf and Sm-Nd isotope systems in zircon". Reviews in Mineralogy and Geochemistry. 53 (1): 327–341. doi:10.2113/0530327.
  54. Albarède, F.; Duchêne, S.; Blichert-Toft, J.; Luais, B.; Télouk, P.; Lardeaux, J.-M. (5 June 1997). "The Lu–Hf dating of garnets and the ages of the Alpine high-pressure metamorphism". Nature. 387 (6633): 586–589. doi:10.1038/42446.
  55. Ramakrishnany, S.; Rogozinski, M. W. (1997). "Properties of electric arc plasma for metal cutting" (pdf). Journal of Physics D: Applied Physics. 30 (4): 636–644. Bibcode:1997JPhD...30..636R. doi:10.1088/0022-3727/30/4/019.
  56. a b Georges, Audi; Bersillon, O.; Blachot, J.; Wapstra, A. H. (2003). "The NUBASE Evaluation of Nuclear and Decay Properties". Nuclear Physics A. Atomic Mass Data Center. 729: 3–128. Bib-code:2003NuPhA.729....3A.doi:10.1016/j.nuclphysa.2003.11.001.
  57. "CDC - NIOSH Pocket Guide to Chemical Hazards - Hafnium". www.cdc.gov. Viitattu 3.11.2015.
Hafniumia

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hafnium.