Gustafva Sofia Hjärne

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gustafva Sofia Hjärne (o.s. Rosenborg, 4. heinäkuuta 17806. maaliskuuta 1860 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kääntäjä ja kulttuurivaikuttaja. Hjärne oli varhaisimpia kirjan julkaisseita suomalaisia naiskirjailijoita runoteoksellaan Tavastehus slott (’Hämeen linna’). Hjärne piti myös salonkia ensin Helsingissä, sitten Hämeenlinnassa, ja niistä muodostui kulttuurin keskuksia.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salongin emäntänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gustafva Sofia Rosenborg syntyi Ruotsissa vuonna 1780. Hänen isänsä oli sotaneuvos Anders Rosenborg. Äiti oli vapaaherratar Christina Charlotta Rosenborg (o.s. Funck). Gustafva Sofian lapsuudesta tiedetään melko vähän.

Vuonna 1801 Gustafva Sofia Rosenborg meni naimisiin Gustaf Hjärnen kanssa. Aviomies oli sotilasarvoltaan majuri ja toimi Viaporin asevaraston hoitajana vuodesta 1804 alkaen. Gustafva Sofia Hjärne asui muiden upseerinvaimojen tavoin Helsingin puolella ja piti siellä salonkia, jossa harrastettiin seuraelämää ja kirjallisuutta. Salongilla oli helsinkiläisten parissa huono maine, mutta siitä huolimatta Hjärnen järjestämiin seurapiiritapahtumiin, naamiaisiin, konsertteihin ja tanssiaisiin osallistuttiin innokkaasti. Hjärneä pidettiin älykkäänä ja sivistyneenä naisena.

Suomen sodan aikana Gustafva Sofia Hjärne oli ilmeisesti hyvissä väleissä venäläisten kanssa, ja hänen on epäilty auttaneen venäläisiä Viaporin kukistamisessa. Myös Gustaf Hjärnen epäpätevyyttä sotilaana on pidetty yhtenä syynä Viaporin kukistumiseen. Gustaf Hjärne erosi Ruotsin armeijasta vuonna 1811 ja sai seuraavana vuonna Suomen tullilaitoksen ylijohtajan viran. Vuonna 1816 Gustaf Hjärne nimitettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi, jolloin perhe muutti asumaan Hämeenlinnaan.

Perheeseen syntyi neljä lasta: Beata Sofia Johanna (1802–1893), Gustaf Adolf (1805–1857), Alexandra (1821–1893) ja Hedvig (k. 1821). Nuorimmat lapset olivat kaksosia, joista Hedvig kuoli pian syntymänsä jälkeen. Perheen kotiopettajattarena toimi jonkin aikaa 1810-luvulla myöhemmin kirjailijana tunnettua Sara Wacklin. Hjärnen ja Wacklinin välille syntyi ystävyyssuhde, joka kesti jälkimmäisen kuolemaan asti. Hjärnen salongin on katsottu vaikuttaneen suuresti Wackliniin, joka pääsi kosketuksiin seuraelämän ja aikansa kulttuurivaikuttajien kanssa.

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeenlinnassa Hjärne tutustui suomalaisiin kansantaruihin. Hänen tiettävästi ensimmäinen julkaistu runonsa oli Tidningar ifrån Helsingfors -lehdessä vuonna 1830 ilmestynyt Schiller-mukaelma ”Pilgrimen” (’Pyhiinvaeltaja’), mutta heti seuraavana vuonna ilmestyi kokonainen runoteos Tavastehus slott, joka oli varhaisimpia suomalaisen naiskirjailijan julkaisemia kirjoja.

Tavastehus slott perustuu kirjan esipuheen mukaan kansantaruun, jota kerrottiin Hämeenlinnan seudulla. Alaotsikkonsa Romans (’Romanssi’) mukaan teos sisältää romanttisen tarinan Birger-jaarlin ajoilta. Siinä voi havaita vaikutteita Esaias Tegnérin runoudesta. Vaikka kirja ilmestyi nimettömänä ja kirjoittajaan viitattiin esipuheessa lyhenteellä förf., kirjailijan henkilöllisyys tuskin pysyi salassa. Kirjan rahalliset tuotot käytettiin Hämeenlinnan palossa kotinsa menettäneiden hyväksi.

Runoteoksen ilmestyessä Hjärnen perhe oli muuttanut Helsinkiin, koska Gustaf Hjärne valittiin senaatin jäseneksi. Aviomies toimi vuosina 18331841 senaatin talousosaston varapuheenjohtajana, ja hän sai salaneuvoksen arvonimen.

Gustafva Sofia Hjärne jatkoi Helsingissä kulttuuririentoja ja ruotsinsi 1830- ja 1840-luvulla saksalaisen Theodor Körnerin näytelmät Så äro de alla (’Sellaisia ne kaikki ovat’) ja Guvernanten (’Kotiopettajatar’, alk. Die Gouvernante, 1813), jälkimmäisen jopa aleksandriini-mittaisena. Så äro de alla -näytelmän esitti Delandin teatteriryhmä Helsingissä vuonna 1851, ja se ilmestyi painettuna Aina-runokalenterissa 1850. Hjärnen kääntämiä mutta julkaisematta jääneitä komedioita ovat ainakin Fången (’Vangittu ’), Villervallan (’Sekasotku’) ja Ludvig Holbergin Det arabiska pulvret (’Arabialainen pulveri’).

Omia runoja Hjärne julkaisi lehdissä ja kirjallisissa kalentereissa. Pari Saima)-lehdessä ilmestynyttä runoa on luultavasti hänen tekemiään. Hjärne oli mukana toimittamassa Necken, Lärkan ja Aina -runokalentereita, ja Ainassa julkaistun runon ”Kaffekalasen” tiedetään olevan hänen käsialaansa. Runon ironiassa näkyy vaikutteita Anna Maria Lenngrenin runoudesta; Hjärne oli kääntänyt Lenngrenin runon ”Porträtterna” ranskaksi, samoin erään Zacharias Topeliuksen runoista.

Vanhuuden vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hjärne sai vapaaherrattaren arvon 1842, kun hänen miehensä korotettiin vapaaherralliseen säätyyn. Aviomies ehti nauttia uudesta asemasta ennen kuolemaansa vain kolme vuotta. Gustafva Sofia Hjärne ei jäänyt kuitenkaan tyhjän päälle, sillä hän sai eläkkeen. Viimeiset elinvuotensa Hjärne eli poissa julkisuudesta, mutta hän ehti nähdä kahdeksan lastenlasta ja yhden lapsenlapsenlapsensa ennen kuin kuoli 6. maaliskuuta 1860 79 vuoden iässä. Papperslyktan-lehden muistokirjoituksessa 12. maaliskuuta Hjärneä muistettiin myös kirjailijana:

»Hän oli Kustaa III:n aikojen lapsi, ja niiden aikojen kaikkien muiden tunnusomaisten piirteiden ohella hän rakasti myös kaunokirjallisuutta ja kirjallisuutta elämänsä iltaan saakka. Itse hän usein huvitteli sepittämällä runosäkeitä niin ruotsiksi kuin ranskaksi. Suurempi runoelma ”Tavastehus slott” on jopa ilmestynyt painosta.»

Kuolemansa jälkeen Gustafva Sofia Hjärneä on muistettu pääasiassa Viaporin tapahtumien vuoksi. Maila Talvio on kuvannut häntä romaanissaan Linnoituksen iloiset rouvat. Kirjailijana Hjärne on jäänyt kuitenkin paljolti unohduksiin, joskin naiskirjailijoita käsittelevä Sain roolin johon en mahdu on nostanut hänet suomalaisten naiskirjailijoiden uranuurtajien joukkoon.

Tavastehus slott[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hjärnen ainoaksi kirjaksi jäänyt Tavastehus slott kertoo Hämeen linnaan ja sen lähiseuduille sijoittuvan onnettoman rakkaustarinan. Siinä ristiretkelle Suomeen saapuneen Birger Jaarlin sisar Hildegard rakastuu suomalaiseen pakanalliseen heimopäällikköön nimeltä Ruho tämän pelastettua hänet. Rakastavaisia erottaa kuitenkin uskonto: Ruho johtaa suomalaisia puolustustaistelussa vieraita ristiretkeläisiä vastaan.

Hildegardia tavoittelee myös toinen kosija, linnaa Birgerin poissa ollessa hallussaan pitävä Måns Ferla. Rakkautensa vuoksi Hildegard kuitenkin torjuu hänet. Kun kristinuskoon kääntynyt Ruho lähettää sanansaattajan kosimaan Hildegardin vaimokseen, Måns Ferla sulkee mustasukkaisena Hildegardin vankilaan pakottaakseen tämän naimisiin kanssaan.

Ruho rientää miehineen pelastamaan rakastettuaan. Vaikka he lyövät helposti Måns Ferlan, Ruho saa taistelussa kuolettavan haavan. Hän ehtii rakastettunsa luokse mutta liian myöhään: Hildegard on vankeudessaan vapautunut maallisesta tomumajastaan. Kuolemassa rakastetut kuitenkin tavoittavat toisensa, ja heidät haudataan yhteiseen hautaan Hämeen linnan muurin viereen.

Teoksensa esipuheessa kirjailija aikansa tapojen mukaisesti vähättelee itseään sanomalla, että ”tietää tunnossaan todellakin ettei hän omaa mitään varsinaisia taipumuksia runoustaiteeseen” ja että ”vain lämmin tunne Pohjoisia muinaismuistelmia kohtaan on herättänyt ensimmäiset ajatukset tätä romanssia kohtaan”. Esipuheessa toivotaan, että ”onnellisemmat Runoilijamme” jatkaisivat hänen yritelmänsä nostamista aiheista runoilua.

Vähättelystä huolimatta Tavastehus slott oli nykytutkimuksen silmin merkittävä julkaisu aikana, jolloin kansallisrunoilijaksi noussut J. L. Runeberg julkaisi vasta ensimmäisiä kokoelmiaan ja suomalainen kaunokirjallisuutta oli vielä hyvin vähän, saati sitten naisten kirjoittamaa. Feministinen kirjallisuudentutkimus on korostanut runoteoksen päähenkilön voimakkuutta ja itsetietoisuutta, kun tämä torjuu kuoleman uhallakin epämieluisan kosijan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. 1896. Suomen Naisyhdistys, Helsinki.
  • Dödsfall. Finlands Allmänna Tidning 19.4.1860.
  • Eerola, Esko: Keisarillinen Suomen senaatti.
  • Pia Forssell: Hjärne, Gustafva (1780–1860) (maksullinen) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Forsell, Pia 1999: Kirjoittavat naiset. Suomentanut Maija Hirvonen. Teoksessa Varpio, Yrjö & Liisi Huhtala (toim.): Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin. Suomen kirjallisuushistoria 1. SKS:n Toimituksia 724 : 1. SKS, Helsinki.
  • Hjärne, Gustafva Sofia: Hämeen Linna: Romanssi. Suomentanut Matti Järvinen. Julkaisematon käsikirjoitusluonnos.
  • Hjärne, Gustafva Sofia 1831: Tawastehus Slott: en Romans af Birger Jarls af Bjelbo Tidehwarf. G. O. Wasenius, Helsingfors. Myös digitoituna versiona Åbo Akademin kirjaston sivuilla.
  • Kopistens krönika. Papperslyktan 12.3.1860.
  • Mäkelä Anneli & al. 1989: Romantiikan nukkenaisia. Teoksessa Nevala, Maria-Liisa (toim.): ”Sain roolin johon en mahdu”: suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja s. 269–277. Otava, Helsinki.
  • Märsynaho, Jaana 2005: Sara Wacklin. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto.
  • Pilgrim. Tidningar ifrån Helsingfors 30.7.1830.
  • Savolainen, Raimo: Gustaf Hjärne. Kansallisbiografia.
  • SKS = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Suomen kirjailijat -tietokanta.