Gustaf Komppa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gustav Komppa
Gustav Komppa 1930-luvun alussa.
Gustav Komppa 1930-luvun alussa.
Henkilötiedot
Syntynyt 28. heinäkuuta 1867 Viipuri[1]
Kuollut 20. tammikuuta 1949 Helsinki (81 vuotta)[1]
Kansallisuus Suomi
Ammatti kemian professori, yliopiston kansleri[1]
Tieteilijä
Koulutus ja ura
Tutkinnot Polytekninen opisto (DI 1890), Helsingin yliopisto (FK 1891, FL 1893 ja FT 1894)[1]
Instituutti Teknillinen korkeakoulu, Turun yliopisto[1]

Gustaf Komppa (28. heinäkuuta 1867 Viipuri20. tammikuuta 1949 Helsinki) oli arvostetuimpia suomalaisia kemistejä 1900-luvun alkupuolella. Hän toimi kemian professorina Teknillisessä korkeakoulussa 1908–1937 ja Turun yliopiston kanslerina 1935–1945. Hän oli merkittävä yhteiskunnallinen toimija Suomen tiede-elämässä.[1][2]

Komppa aloitti opinnot vuonna 1886 ja valmistui diplomi-insinööriksi Helsingin Polyteknisestä opiston kemian osastolta vuonna 1890.[2] Helsingin yliopistosta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1891, filosofian lisensiaatiksi 1893 ja filosofian tohtoriksi 1894. Hän opiskeli myös ulkomailla: Zürichissä vuonna 1892 (Arthur Hantzschin luo) aloittaessaan väitöskirjatutkimustaan; Komppa väitteli Helsingissä 1893[2]), Leipzigissä 1995 ja Pariisissa 1902. Tämän ohella hän matkusti useasti eri maihin Euroopassa ja Yhdysvaltoihin. Hän oli Helsingin yliopiston kemian dosentti vuosina 1898–1903.[1]

Hän työskenteli Polyteknisen opiston yleisen kemian apuopettajana vuonna 1894 ja nuorempana kemian opettajana vuonna 1899. Hän oli Teknillisen korkeakoulun (Polyteknisen opiston) kemian laboratorion prefekti vuosina 1895–1937 ja kemian professori 1908–1937. Turun yliopiston kanslerina hän toimi vuodet 1935–1949.[1]

Hän vaikutti suuresti kemian insinöörikoulutuksen edistämiseen Suomessa lähes puolen vuosisadan ajan.[2] Hänen tunnetuimpia tieteellisiä saavutuksiansa oli kamferin kokonaissynteesin kehittäminen vuosina 1901–1903[2] sekä myös pineenin totaalisynteesin kehittäminen 1937. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän valmisti hartsihappoja kotimaisista raaka-aineista. 1930-luvulla Komppa kehitti ns. Komppa-menetelmän synteettisen bensiinin ja voiteluöljyjen valmistamiseksi paineen alla turpeesta[2] ja puuraaka-aineesta mutta ei onnistunut saamaan rahoitusta bensiinin teollisen valmistamisen aloittamiseen.

Komppa sai mainetta myös koristepuiden ja -kasvien viljelijänä. Hänellä oli laaja puutarha koristepensaineen ja hedelmäpuineen ensin Vääksyssä, myöhemmin Karjalohjalla.[2] Jälkimmäisestä on muotoutunut nykyinen Tammiston arboretum.[3]

Komppa vaikutti panoksellaan merkittävästi myös suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen. Hän toimi jäsenenä tai puheenjohtajana lukuisissa valtiollisissa komiteoissa vuodesta 1903 lähtien. Hän oli eräs lääkevalmistaja Orionin ja Valtion Ruutitehtaan (Vihtavuori) perustajista. Komppa taisteli myös väsymättömästi suomen kielen yleisemmän käytön puolesta opetuksessa ja teollisuudessa. Hän oli aloitteentekijöitä suomenkielisen Suomalaisen tiedeakatemian (*1907) perustamiseksi, ja hänestä tuli tämän tiedeakatemian ensimmäinen pysyvä sihteeri vuoteen 1944 saakka, jolloin hänet kutsuttiin kunniajäseneksi. Samoin hän oli perustamassa suomenkielistä Suomalaisten Kemistien Seuraa vuonna 1919 ja oli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Ansioistaan kemian alalla Suomessa hänet palkittiin vuonna 1937 ensimmäisellä Gadolin-mitalilla.[2] Hän oli monien muidenkin järjestöjen kunniajäsen ja sai useita kunniamerkkejä ansioistaan.[1]

Hän oli sekä Suomalaisen tiedeakatemian että Suomen tiedeseuran jäsen. Hän kuului jäsenenä myös Norjan kuninkaalliseen tiedeakemiaan (1927-), Saksan luonnontiedeakatemiaan Hallessa (1931-), Tanskan tiedeseuraan (1933-), Ruotsin insinööritieteiden akatatemiaan (1935) ja Uppsalan kuninkaalliseen tiedeseuraan (1936-). Hän oli Kööpenhaminan (1929), Uppsalan (1932) ja Heidelbergin yliopiston (1936) kunniatohtori. [1]

Kompan tuotanto käsitti noin 200 tieteellistä julkaisua orgaanisen synteettisen kemian alalta ja muita julkaisua. [1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 888. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. a b c d e f g h i Komppa, Gustaf uppslagsverket.fi. Viitattu 3.7.2017. (ruotsiksi)
  3. Kristin Lauharo: Tammiston arboretum – yksi maamme upeimmista puulajipuistoista 13.10.2014. retkipaikka.fi. Viitattu 5.7.2017. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]