Filip II (Orléans)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Orléansin herttua Filip II, Jean-Baptiste Santerre

Filip II, Orléansin herttua (2. elokuuta 1674 Saint-Cloud'n palatsi – 2. joulukuuta 1723 Versailles, Ranskan kuningaskunta)[1] oli Orléansin suvun päämies ja Ranskan sijaishallitsija kuningas Ludvig XV:n alaikäisyyden aikana vuosina 1715–1723. Ranskan historiassa kyseinen kausi tunnetaan nimellä La Régence ja Filipiin viitataan usein nimityksellä regentti.

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filip II:n vanhemmat olivat kuningas Ludvig XIV:n nuorempi veli Orléansin herttua Filip I ja Pfalz-sukuinen Elisabeth Charlotte. Hänet tunnettiin aluksi nimellä Chartresin herttua, kunnes hän peri isänsä arvon tämän kuoltua hänen käsivarsilleen kesäkuussa 1701.

Hänellä oli kaksi sisarusta, joista nuorempi sisar Élisabeth Charlotte d’Orléans (1676–1744) oli Lothringenin ja Barin herttuatar avioiduttuaan Lotringenin herttua Leopold I:n (1679–1729) kanssa. Lisäksi hänellä oli kolme vanhempaa sisaruspuolta, joista Marie Louise d’Orléans (1662–1689) oli Espanjan ja Intian kuningatar avioiduttuaan Kaarle II:n kanssa ja Orléansin herttuatar Anne Marie (1669–1728), josta tuli Sardinian kuningatar avioiduttuaan Viktor Amadeus II:n kanssa.

Françoise-Marie de Bourbon, Chartresin herttuatar, Pierre Gobert 1700

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1692 Filip avioitui serkkunsa Françoise Marie de Bourbonin (1677–1749) kanssa, joka oli kuningas Ludvig XIV:n ja tämän virallisen rakastajattaren Françoise-Athénaïs de Rochechouart, markiisitar de Montespanin (1640–1707) nuorin laillistettu tytär (Légitimée de France). Aviopuolisot eivät tulleet toimeen keskenään ja aviomies kutsui vaimoaan nimellä Madame Lucifer. Filip sai nuorena huonon maineen sopimattoman käytöksensä seurauksena ja hänen katsottiin laiminlyövän vaimoaan.

Filipille ja Françoiselle syntyi kahdeksan lasta:

  • Mademoiselle de Valois (17. joulukuuta 1693 – 17. lokakuuta 1694), kuoli alle vuoden ikäisenä
  • Marie Louise Élisabeth d'Orléans, "Joufflotte" (20. elokuuta 1695 – 21. heinäkuuta 1719), avioitui 1710 serkkunsa Berryn herttua Charlesin (1686–1714) kanssa, joka oli Ludvig XIV:n pojanpoika ja kruununperillinen 1700-1707; ei eloon jääneitä jälkeläisiä, kaikki kolme lasta kuolivat alle kuukauden ikäisinä
  • Louise Adélaïde d'Orléans (13. elokuuta 1698 – 10. helmikuuta 1743), kuoli Chellesin luostarin abbedissana naimattomana ilman jälkeläisiä
  • Charlotte Aglaé d'Orléans (22. lokakuuta 1700 – 19. tammikuuta 1761), avioitui 1721 Modenan herttua Francesco III d'Esten (1698–1780) kanssa, heillä oli kymmenen lasta
  • Louis d'Orléans (4. elokuuta 1703 – 4. helmikuuta 1752), avioitui 1724 Baden-Badenin maakreivitär Auguste Marie Johannan (1704–1726) kanssa, joka kuoli toisen lapsensa synnytykseen, peri isänsä tittelin Orléansin herttuana. Heidän poikansa Louis Philippe I (1725–1785) peri vuorostaan Orléansin herttua arvon.
  • Louise Élisabeth d'Orléans (11. joulukuuta 1709 – 16. kesäkuuta 1742), avioitui 1721 Espanjan kuningas Ludvig I:n kanssa, ei jälkeläisiä, avioliitto mitätöitiin 1724
  • Philippine Élisabeth d'Orléans (18. joulukuuta 1714 – 21. toukokuuta 1734), kuoli isorokkoon naimattomana ilman jälkeläisiä
  • Louise Diane d'Orléans (27. kesäkuuta 1716 – 26. syyskuuta 1736), avioitui 1732 Contin prinssi Louis François de Bourbonin (1734–1814) kanssa, heillä ei ollut jälkeläisiä

Koko elämänsä ajan Filipillä oli monia rakastajattaria; hänen vaimonsa asui mieluummin rauhallisesti Saint-Cloudissa, Palais-Royalissa tai talossaan Bagnoletissa. Hänen tunnetuin rakastajattarensa oli Marie-Thérèse de Parabère, joka oli hänen tärkein rakastajatar lähes koko sijaishallitsijana toimimisen ajan. Muita korkean profiilin suhteita olivat Madame de Sabran, Madame d'Avern ja Marie-Thérèse Blonel de Phalaris.

Filipillä oli lukuisia aviottomia lapsia eri naisten kanssa, joista hän tunnusti omikseen neljä lasta:

Suhteesta Léonore N:n, Palais-Royalin ovenvartijan kanssa:

  • N, bâtarde (äpärä) d'Orléans (n. 1688– ), avioitui Henri de Charencyn kanssa

Suhteesta Florence Pellerin, "la Florence", oopperan tanssijattaren kanssa, joka oli Filipin virallinen rakastajatar

  • Charles de Saint-Albin, l'Abbé d'Orléans, Cambrain arkkipiispa, laillistettu vuonna 1706 (1698 Pariisi – 1764 bur Paris)

Suhteesta Marie-Louise Madeleine Victorine Le Bel de La Bussière'n, kreivitär d'Argenton tai madame d'Argenton tai mademoiselle de Séryn (1684–1748) kanssa, aatelisouva, joka oli Filipin äidin, Orléansin leskiherttuatar Elisabet Charlotten hovinainen, Daniel Le Bel de La Bussièren ja Anne de Masparantin tytär:

  • Jean Philippe, Chevalier d'Orléans (28. elokuuta 1702 Chilly-Mazarin – 16. kesäkuuta 1748 Pariisi)

Suhteesta Christine Antoinette Charlotte Desmares'n (1682–1753) Théâtre-Français'n näyttelijättären kanssa, joka oli näyttelijöiden Nicolas Desmaresin ja Anne d'Ennebaultin tytär:

  • Philippe Angélique de Froissy (1700 Pariisi – 15. lokakuuta 1785, Bur Église Saint-Eustache, Pariisi)

Sotilasura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän palveli Ranskan armeijassa ja osallistui yhdeksänvuotiseen sotaan (1689–1697), mutta kuningas Ludvig XIV jätti hänet tuolloin armeijan korkeimman johdon ulkopuolelle. Espanjan perimyssodassa hän sitä vastoin pääsi komentamaan Ranskan joukkoja Italiassa vuonna 1706 ja Espanjassa vuosina 1707–1708.[1]

Sijaishallitsija 1715-1723

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Ensimmäisenä veriprinssinä” (prince du sang) Filip nimitettiin sijaishallitsijaksi Ludvig XIV:n kuoltua 1. syyskuuta 1715, jolloin uusi hallitsija Ludvig XV oli vasta viisivuotias. Ludvig XIV oli kuitenkin testamentissaan varmistanut, että suuri osa vallasta jäi kahden hänen tunnustamansa aviottoman pojan käsiin. Mikäli Ludvig XV kuolisi, heidän oli määrä tunnustaa Ranskan kruunun perijäksi Orléansin herttuan sijasta Ludvigin toinen pojanpoika, Espanjan kuningas Filip V. Niinpä Filip Orléans aloittikin sijaishallitsijakautensa järjestämällä Ludvig XIV:n testamentin kumotuksi Pariisin parlamentissa 12. syyskuuta 1715.[1]

Hän otti myöhemmin Ranskassa käyttöön polysynodiana (la polysynodie) tunnetun kokeellisen hallintojärjestelmän, jossa ministerit korvattiin neuvostoilla. Järjestelyn tarkoituksena oli lisätä ylhäisaatelin valtaa, mutta se osoittautui tehottomaksi ja siitä luovuttiin syyskuussa 1718. Auttaakseen valtiontaloutta toipumaan Ludvig XIV:n ajan sotien rasituksista Filip asetti vuonna 1717 skotlantilaisen pankkiirin John Law’n johtamaan talousuudistuksia. Seurauksena oli kolme vuotta myöhemmin tapahtunut taloudellinen romahdus.[1]

Filipin ulkopolitiikan perustana oli pyrkimys varmistaa hänen oma mahdollisuutensa päästä tulevaksi kuninkaaksi. Vuonna 1716 Filipin johtava ministeri Guillaume Dubois allekirjoitti Englannin kanssa liittosopimuksen, jossa Englanti sitoutui tukemaan häntä Ranskan kruununperijäksi Espanjan Filip V:n sijaan. Ranska ja Englanti julistivat vuonna 1719 Neliliiton sodan Espanjalle ja seuraavana vuonna Espanjan Filip V joutui luopumaan vaateistaan Ranskan kruunuun.[1]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orléansin herttuan sijaishallitsijuus päättyi helmikuussa 1723, jolloin Ludvig XV julistettiin täysi-ikäiseksi. Elokuussa samana vuonna kuningas nimitti hänet johtavaksi ministerikseen, mutta hän kuoli vain neljä kuukautta myöhemmin[1] 49-vuotiaana Versailles'ssa 2. joulukuuta 1723 rakastajattarensa herttuatar Marie-Thérèse Blonel de Phalaris'n käsivarsille.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Philippe II, duke d’Orléans (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.7.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Filip_II_(Orléans)&oldid=22533391”