Regentti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Regentti (lat. regens, hallitseva) tarkoittaa hallitsijaa, hallituksen hoitajaa tai sijaishallitsijaa. Sijaishallitsija hoitaa kruunun vakinaisen haltijan tehtäviä tämän ollessa alaikäinen, pitkään sairaana, mielenvikainen tai matkoilla. Regentti-nimitystä käytetään erityisesti Orléansin herttua Filipistä, joka vuosina 1715–1723 sijaishallitsijana johti Ranskan hallitusta Ludvig XV:n puolesta tämän ollessa alaikäinen.[1]

Sijaishallitsijana saattaa toimia jopa hallitsijasukuun kuulumaton henkilö. Näin kävi esimerkiksi Espanjassa 1841–1843, kun kenraali Baldomero Espartero toimi Isabella II:n sijaishallitsijana ja holhoojana. Regentiksi voidaan kutsua myös valtionhoitajaa, jolla on kuninkaallista valtaa, vaikka hän ei itse omistakaan kruunua.[2]

Regenttimaisteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Regenttimaisteri on historiallinen kunnianosoitus, jonka Cambridgen ja Oxfordin yliopistot myönsivät maistereille aluksi vuoden, myöhemmin viiden vuoden kuluttua loppututkinnosta.[3]

Regenttikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Regenttikuva (holl. Regentenstuk) on Alankomaiden 1500- ja 1600-luvun taiteessa esiintyvä ryhmämuotokuva, joka esittää jonkin ammattikunnan tai järjestön johtomiehiä.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana regentti.
  2. Svenska uppslagsbok, Förlagshuset Norden 1952, hakusana regent.
  3. The Oxford english dictionary, Clarendon Press 1989, ISBN 0-19-861186-2, hakusana regent.
  4. Annukka Aikio & Rauni Vornanen: Uusi sivistyssanakirja, Otava 1988, ISBN 951-1-06288-3, hakusana regenttikuva.
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.