Facel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1948 Bentley Mk. VI Cresta (Facel-kori)
Vuoden 1955 Facel Vega FV1.
Facel-Vega Excellence EX2, taustalla EX1 (1958-1964)
Vuonna 1959 esitelty Facel Vega HK 500.
Facel Vega Facellia.

Facel S.A. oli ranskalainen autojen ja lentokoneiden metalliosien valmistaja, joka vuosina 1954–1964 valmisti myös omia loistoautomalleja nimellä Facel Vega ja Facellia.

Facel (Forges et Ateliers de Constructions d’Eure-et-Loir) perustettiin 1939 Pariisin länsipuolelle Courbevoien esikaupunkiin valmistamaan komponentteja Bronzavian sotilaslentokoneisiin. Vuonna 1945 Facel alkoi valmistaa avo- ja coupé-erikoismallien koreja Simcalle, Fordille, Panhardille ja Delahayelle.

Kun itsekantavat korit alkoivat vallata alaa sarjavalmisteisten henkilöautojen tuotannossa, Facel menetti isoja asiakkaita ja päätti ryhtyä suunnittelemaan ja valmistamaan omia automalleja. Niissä käytettiin Chryslerin, Volvon ja Austinin moottoreita. Ensimmäinen Vegaksi ristitty malli esiteltiin 1954.

Alkuvuosien menestyksestä huolimatta Facelin tarina päättyi lokakuussa 1964 tehtaan sulkemiseen. Autonvalmistusta ei koskaan ollut saatu kannattavaksi, vaan sitä oli rahoitettu Facel-yhtiön muilla liiketoimilla. Tappiokierre syveni vuonna 1959 esitellystä Facellia-urheiluautosta ja sen runsaista takuukorjauksista.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Facelin perusti joulukuussa 1939 ranskalainen sotilaslentokoneiden valmistaja Bronzavia tuottamaan tarvitsemiaan erikoiskomponentteja. Bronzavian tekninen johtaja Jean Daninos oli aloittanut uransa Citroënilla autosuunnittelijana Traction Avant -mallien parissa. Hän siirtyi Citroënilta ensin Morane-Saulnier’lle ja sitten Bronzavialle. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli Yhdysvalloissa General Aircraft -yhtiössä, joka käytti valmistuksessaan Bronzavian patentteja. Sodan jälkeen Daninos palasi Ranskaan ja otti johtoonsa Facelin. Facel oli fuusioituneena Metallon-yrityksen kanssa tammikuuhun 1953 saakka.[1]

Daninos’n ansiosta Facel pääsi rakentamaan erikoiskoreja Ranskan johtaville autonvalmistajille. Yhdessä l'Aluminium Français -yhtiön kanssa Facel suunnitteli kokoalumiinisen Panhard Dyna X -automallin ja rakensi 45 000 kappaletta sen koreja.[1]

Facelin luksusauto-osasto perustetiin 1948 tuottamaan Simca Sport -mallin koreja. Osasto tuli tunnetuksi Pininfarinan muotoilemasta erikoiskorista Bentley Mark VI:n alustalle, joka nimettiin Bentley Crestaksi. Vuosina 1951–1955 Facel valmisti koreja Ford Comète -automalliin, mutta tuotanto lopetettiin kun Simca osti Fordin Ranskan-toiminnot.[1]

Autonkorien rinnalla Facel-Metallon prässäsi peltiosia Delahaye-sotilasmaastoautoihin ja kuorma-autoihin, Simcan ja Somuan kuorma-autoihin, Vespa-, Piaggio- ja Motobécane-skoottereihin sekä Massey-Fergusonin traktoreihin. Ruostumattomasta teräksestä Facel valmisti puskureita, pölykapseleita ja jäähdyttimen säleikköjä Simcalle, Fordille ja Renault’lle.[1]

Yhdessä Hispano-Suizan kanssa Facel tuotti erikoismetalliosia Rolls-Roycen suihkumoottoreihin.[1]

Ensimmäiset Facel Vega -mallit oli varustettu aluksi DeSoton ja sitten Chryslerin V8 -moottoreilla. Putkirakenteinen kori, kaksoistukivarsijousitus (double wishbone) edessä ja jäykkä akseli takana olivat tuttuja piirteitä tuon ajan amerikkalaisautoista. 1800-kiloiset Vega-autot olivat myös yhtä painavia kuin amerikkalaiset, mutta tehokkaiden moottorien ansiosta ylsivät 190 km/h huippunopeuteen ja alle 10 sekunnin kiihtyvyyteen nollasta sataan.

Useimmat Vega-mallit olivat kaksiovisia hardtopeja ilman keskipilaria, mutta Facel rakensi myös Vega-avoautoja. Kolme neljäsosaa tuotannosta vietiin Ranskan ulkopuolelle, koska Ranskassa autoverotus hyljeksi tehokkaita automalleja.[2]

Vuosimallin 1956 Vegoihin asennettiin vieläkin suurempi 5,4-litrainen Chrysler-moottori, jota varten myös vaihteistoa ja muuta voimansiirtomekaniikkaa uudistettiin. Samana vuonna alkoi neliovisen Excellence-mallin tuotanto. Sen takaovet oli saranoitu takaa (ns. kaappariovet) eikä keskipilaria ollut lainkaan. Tämän takia korin jäykkyys ei ollut riittävä, mikä vaikutti auton ajo-ominaisuuksiin.

Vuoden 1959 malleihin otettiin yhä isompi, nyt 5,8 litran ja pian 6,8 litran Chrysler V8 -moottori. Vuonna 1962 esiteltiin entistä kevyempi ja elegantisti muotoiltu Facel Vega II.

Vuonna 1960 Facel esitteli pienen Facellia-urheiluauton, jonka oli tarkoitus kilpailla Alfa-Romeota ja Mercedeksen suosittua 190 SL -mallia vastaan. Facelliaa markkinoitiin 2+2- ja nelipaikkaisena coupéna sekä avomallina. Amerikkalaismoottorin sijasta Facellia varustettiin 1,6 litran nelisylinterisellä DOHC-moottorilla, jonka suunnitteli Paul Chevalier ja jota valmisti Pont-à-Mousson -yhtiö. Monet muotoiluyksityiskohdat, kuten korinpintaan upotetut ovenkahvat, tulivat pian käyttöön Mercedes-Benzin automalleissa.

Siirtyminen amerikkalaismoottoreista ranskalaiseen oli Facellian ja koko automerkin suuri virhe. Moottorin nokka-akseleissa oli vain kaksi laakerointia tavanomaisten neljän tai viiden sijasta, mikä aiheutti venttiilien epätarkkaa ajoitusta ja rikkoutumista. Yhtiön uusi johtaja, öljyalalta tullut André Belin, antoi määräyksen korjata kaikki rikkoutuneet Facellia-moottorit takuutyönä, ja Facellian seuraavaan malliversioon otettiin moottori Volvolta. Tätä Facellia-versiota valmistettiin noin 1100 kappaletta – enemmän kuin mitään muuta Facelin automallia, mutta silti liian vähän kannattavaan toimintaan pääsemiseksi. Viimeisenä uutuutena esiteltiin Austin Healeyn 2,8-litraisella moottorilla varustettu Facel 6-malli, mutta niitä tehtiin vain 30 kappaletta. Facelin tehtaat suljettiin 1964.

Kuuluisia omistajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Facel-autot olivat jo valmistusaikanaan pienten piirien luksusajoneuvoja. Niiden omistajiin ovat lukeutuneet tuolloin tai myöhemmin Pablo Picasso, Ava Gardner, Christian Dior, Joan Collins, Ringo Starr, Max Factor Jr, Joan Fontaine, Stirling Moss, Tony Curtis, Dean Martin, Fred Astaire, Danny Kaye, Louis Malle, François Truffaut, Robert Wagner, Anthony Quinn, Debbie Reynolds, Frank Sinatra ja Maurice Trintignant sekä monet Saudi-Arabian prinssit, Persian šaahi Mohammad Reza Pahlavi ja muut kuninkaalliset.

Nobel-palkittu kirjailija Albert Camus kuoli 4. tammikuuta 1960 paluumatkalla uudenvuoden vietosta huvilaltaan Lourmarinissa Vauclusessa takaisin Pariisiin, kun hänen kustantajansa Gaston Gallimardin serkun Michel Gallimardin omistamasta ja ohjaamasta Facel Vega FV3B-loistoautosta räjähti vasen takarengas Fontainebleaun eteläpuolella Villeblevinin kylän alueella. Auto lähti kuljettajansa hallinnasta, törmäsi tien vieren plataanipuuhun, ja repesi etulattiatilan kohdalta kahtia. Kirjailijaa esittelevä artikkeli mainitsee salaliittoteorian, jonka mukaan rengasrikko olisi johtunut sabotaasista, mutta Gallimardille oli huomautettu matkan edellä auton pyöränlaakereita vaihdettaessa renkaiden huonosta kunnosta. Edessä törmäyskohdassa istunut Camus, jonka oli alun perin ollut tarkoitus tehdä paluumatka junalla, mutta joka flunssansa vuoksi valitsikin kyydin hyvän ystävänsä autossa, sai surmansa välittömästi. Autosta törmäyksessä sinkoutunut Michel Gallimard kuoli vammoihinsa sairaalassa muutama päivä onnettomuuden jälkeen. Puun halkaiseman loistoauton takapenkillä matkanneet Gallimardin vaimo Jeanne ja tytär sen sijaan selvisivät onnettomuudesta hengissä[3][4][5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e L'Histoire Facel-Vega, Amicale Facel Vega. Viitattu 6.10.2015.
  2. Sedgwick, Michael: The Facel Vega 1954 - 1964, facel-vega.com. Viitattu 6.10.2015.
  3. Albert Camus' crash, Stephen Bailey. Viitattu 5.10.2015.
  4. Albert Camus n`est plus, La Liberté 5.1.1960. Viitattu 14.12.2018.
  5. Il-y-à 57 ans..., L`Yonne républicaine 4.1.2017. viitattu 14.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Facel Vega