Ekokylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dyssekilden ekokylä Tanskassa

Ekokylä on useimmiten pientaloista muodostuva kylämäinen asuntoryhmä, jossa asumiseen liittyy ekologisia tavoitteita. Usein asumiseen liittyy myös erilaisia sosiaalisia tavoitteita:[1] esimerkiksi kansainvälinen ekokyläorganisaatio Global Ecovillage Network on kirjannut ekoyhteisöasumisen piirteiksi johonkin kuulumisen tunteen.[2] Monet ekoyhteisöt järjestävät toisaalta sosiaalista ja kulttuurista toimintaa kuten kursseja, työpajoja tai juhlia. Tapahtumat saattavat olla myös yhteisön ulkopuolisille avoimia. Lisäksi yhteisöt saattavat vuokrata tilojaan majoitus- ja kokoustiloiksi.[3] Monessa ekoyhteisössä toimii osuuskunta, jonka kautta jäsenet harjoittavat yritystoimintaa. Yhteisöjen tilat saattavat omalta osaltaan mahdollistaa yrittäjyyden. On olemassa ekoyhteisöjä, jotka tarjoavat yritystoiminnan ansiosta monenkinlaisia palveluita.[4]

Ekokylien perusajatukseen kuuluu omavarainen ruoantuotanto. Osa ekokylistä tuottaa ruokaa myyntiin, mutta osa vain kylän asukkaiden omaan käyttöön.[3]

Monet ekokylät on suunniteltu joustamaan asukkaiden elämäntilanteiden mukaan esimerkiksi lastenhoito- tai asumisjärjestelyissä. Joissain ekokylissä kotiopetus on suosittua.[5]

Ekokylän määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekokylille ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Hyvin erityyppisiä, ja ekologisilta periaatteiltaan hyvin erisuhtaisia asuntoryhmiä on nimitetty ekokyliksi.[1] Suomen Kestävän Elämäntavan Yhteisöt ry:n (SKEY) hallituksen puheenjohtaja Pauliina Helle määrittelee ekokylän asuinyhteisöksi, joka tavoitteellisesti edistää ja huomioi toiminnassaan niin ekologista, ekonomista, sosiaalista kuin maailmankuvallistakin kestävyyttä.[6] Ekokylä on enemmän käsitteellinen kuin fyysinen määrite, ja ekokyläksi voidaankin nimittää myös kerrostaloihin tai vanhoihin rakennuksiin perustettuja ekologisin periaattein toimivia asuinyhteisöjä.[1]

Rakennetut ekokylät voidaan jaotella toimintansa ja sijaintinsa puolesta kolmeen tyyppiin:[7]

  1. Tilakylä: kylä elää symbioosissa elintarvikkeita tuottavan maatilan kanssa.
  2. Ekokortteli sijaitsee kaupunkiympäristössä
  3. Eri asteiset ekokylävaihtoehdot yllä mainittujen määritysten väliltä

Kylät voidaan jaotella myös suhteessa ympäristöön:[7]

  • Ensimmäisen sukupolven ekokylät keskittyivät rakennusten tekniikkaan ja toimintaan; esimerkiksi energiansäästöön ja terveellisiin rakennusmateriaaleihin.
  • Toisen sukupolven ekokylät huomioivat myös ympäristön: esimerkiksi ravinteita kierrätetään ja tehdään yhteistyötä lähialueen maatilojen kanssa.
  • Kolmannen sukupolven ekokylillä on jo positiivinen vaikutus ympäröivään ekosysteemiin.

Rakennetut ekokylät kuuluvat jaottelun mukaan lähinnä ensimmäiseen polveen. Kolmannen sukupolven ekokylät ovat harvinaisia.

Ekokylien kriteerejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: näissä kriteeristöissä on paljon samaa. voisi kirjoittaa samoista kriteereistä yhteisesti ja erikseen mainita, mitä eri kriteeristöt korostavat.

Boverket 1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin rakennuslaitos Boverket tuotti ekokylän kriteeristön vuonna 1991. Määritelmän mukaan ekokylässä tulisi voida harrastaa merkittävää omatarveviljelyä, ja siinä olisi ostoenergiasta riippumaton kylmätila ruokatarvikkeille. Kohteella on paikallinen puhdasvesikaivo, mikäli mahdollista. Jätevesien käsittely tapahtuu mahdollisimman pitkälle paikallisesti, ja jätevesiä käytetään lannoitteina. Hulevedet imeytetään maastoon. Jätteet erotellaan ja kompostoitava jäte kompostoidaan paikallisesti.[8]

Rakennukset on suunnattu ja muotoiltu otollisen mikroilmaston luomiseksi. Rakennukset, oleskelualueet ja viljelykset ovat aurinkoisilla, tuulensuojaisilla ja kuivilla paikoilla. Rakennukset on suunnattu esimerkiksi avonaiselle etelään viettävälle maalle niin, että ne saavat vähintään 75 % auringon ympärivuotisesta säteilystä. Lämmitysenergian tarve on alle 50 kWh/m² vuodessa. Käyttöveden lämmittäminen suoritetaan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla käyttäen uusiutuvia energialähteitä. Joka asunnossa on muurimainen varaava rakennusosa. Kaikki sähkölaitteet ovat vähän energiaa kuluttavia. Sähköjohdotukset suunnitellaan magneettikentät minimoiden. Tutkitaan mahdollisuudet paikalliseen sähköntuotantoon. Rakennusmateriaalit eivät ole allergisoivia tai muuten epäterveellisiä. Materiaalit ovat tyyppihyväksyttyjä tai niissä on tuoteseloste. Rakenteet on suunniteltu niin ettei synny kosteusongelmia. Sisäilmasto on hyvälaatuinen, miellyttävä ja vedoton. Ilmanvaihto on hoidettu painovoimaisesti tai tarpeen mukaan käynnistyvällä koneellisella ilmanvaihdolla. Kaikissa huoneissa on avattava ikkuna.[8]

Lisäksi asukkaiden käytössä on yhteisiä tiloja erilaista yhteistoimintaa varten. Yhteistiloja voidaan käyttää esimerkiksi päivähoitotoimintaan, kohteen huoltoon, harrastuksiin ja oleskeluun, sekä mahdollisesti myös häiriötä tuottamattomaan yritystoimintaan.[8]

Robert Gilman 1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen filosofian tohtori Robert Gilman korostaa kriteereissään sitä, että ekokyläyhteisön tulee olla riittävän pieni: teollistuneissa kulttuureissa siihen kuuluisi alle sata ja vähemmän teollistuneissa kulttuureissa korkeintaan 500 henkeä. Ekokylässä kaikki elämisen perustoiminnot - asuminen, ruoan tuotanto, hyödykkeiden tuotanto, vapaa-aika, yhteiskuntaelämä ja kaupankäynti - ovat tasapainoisesti edustettuina. Kylän toiminnot eivät vahingoita ympäristöä, ainevirtojen periaatteena käytetään kierrätystä, ja kylä toimii kestävän kehtyksen periaatteiden mukaisesti tavalla, jota voidaan jatkaa pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi ekokylä toimii tavalla, joka tukee asukkaiden täysipainoista kehitystä ihmisenä ja yhteisön jäseninä.[9]

Siipola 2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulimyllyjä Findhornin ekokylässä Skotlannissa

Arkkitehti Pirjo Siipola tutki lisensiaatintyössään ekokyliä. Siipola jakaa ekokylän määritelmän useaan eri kriteeriin: paikan olosuhteet, energiatalous ja aineiden kiertokulku, ihmisen resurssit ja hankkeen toteutus. Paikan olosuhteet hän jakaa erikseen yhdyskuntarakenteeseen, maisemaan, luonnonolosuhteisiin ja kulttuuriympäristöön: ekokylän tulee sijaita edullisesti olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen nähden, liikkumiseen tulisi voida käyttää joukkoliikennettä, ja päivittäisten palvelujen on oltava kävely-/ pyörämatkan päässä; aluetta on suunniteltava maiseman lähtökohdista ekologisena kokonaisuutena, rakennuspaikan on oltava ilmastollisesti ja rakentamisen sekä maisemarakenteen kannalta hyvä, ja alueen pienilmaston on oltava tuulelta suojaava ja aurinkoenergian hyödyntämisen mahdollistava; luonnonolosuhteiden on oltava tutkittu ennen rakentamista; kulttuuriympäristö on huomioitu ekokylän rakentamisessa siten, että arvokkaat kulttuurihistorialliset alueet on huomioitu ja paikallisen rakennusperinteen antamia malleja on hyödynnetty.[1]

Siipolan mukaan sekä energia- että vesitalouden on perustuttava omavaraisuuteen, käytettävien materiaalien on noudatettava tiettyjä kriteereitä, ja jätteitä on ekokylässä lajiteltava, kierrätettävä ja paikallisesti kompostoitava. Siipola tarkoittaa ihmisen resursseilla sitä, että kylän asukkailla on mahdollisuus elää ekologista elämäntapaa ja oppia luonnin prosesseja. Heille tulee tarjota yhteistoimintaa, demokraattisia päätöksentekotapoja ja mahdollisuus osallistua kylän aktiiviseen kehittämiseen. Hankkeen toteutus on tehtävä siten, että ekokylän rakentamisella kehitetään rakentamista ekologisempaan suuntaan (koerakentaminen), kylän rahoituksessa huomioidaan mahdolliset avustukset, ja ekologisten periaatteiden jatkuvuus on turvattu esimerkiksi kaavamääräyksin.[1]

Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry ja Maailman ekokyläverkosto on julkaissut Yhteisön itsearviointikriteeristön, jolla ekoyhteisöt voivat arvioida omia ekologisia, sosiaalisia ja henkisiä ulottuvuuksiaan.[10]

Ekokylät maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekokylät ovat järjestäytyneet maailmanlaajuiseksi verkostoksi The Global Ecovillage Network, jonka puitteissa välitetäänselvennä tietoa, järjestetään koulutusta ja vierailuja eri puolille maailmaa.[11] Ekokyliä on koko maailmassa noin 10 000, ja suurimmat niistä ovat satojen ja tuhansienkin ihmisten kokoisia.[6]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZEGG-ekokylä Saksassa

Ruotsissa ekoyhteisöjä on toiminut 1960-luvulta lähtien.[2] Ekokyliä on Ruotsissa kymmeniä. Vaikka tavoitteet eroavat eri kylissä, ovat toteutetut kohteet kuitenkin varsin samankaltaisia. Asukasluku vaihtelee 5–50 ruokakunnan välillä. Kylät sijaitsevat usein yhdyskuntarakenteen ulkopuolella ja pyrkivät mahdollisimman omavaraiseen energian ja veden käyttöön, sekä ravinnontuotantoon. Kierrätys on toteutettu määrätietoisesti. Ruotsalaiset ekokylät korostavat sosiaalista kanssakäymistä, ja kohteissa onkin tiloja muun muassa yhteisiä tilaisuuksia varten.[12] Vuonna 2011 Ruotsissa asui ekokylissä arviolta noin 2000 ihmistä.[2]

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri puolille Saksaa on viimeisten 30 vuoden aikanamilloin? rakennettu 172 ekokylää vaihtelevin ekostandardein. Kylistä suunnilleen puolet muodostuu pientaloista, toinen puoli kerrostaloista. Asukkaita niissä on yhteensä vajaat 60 000, ts. 0,073% koko maan väestöstä. Kylien määrä kasvaa vain runsaan prosentin vuosittain, koska ekologisen suunnittelun taitavia yrityksiä on liian vähän, eikä eri kokeiluista saatuja kokemuksia käytetä hyödyksi. Saksassa ekoasumisen kustannukset ovat keskiluokan ulottuvilla. Kunnat ja valtio rahoittavat perusinvestointeja kuten aurinkopaneeleita.[13]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekokylinä voidaan pitää suomalaisten 1900-luvun alussa Yhdysvaltoihin perustamia maaseutuyhteisöjä. 1970-luvulla Suomessa alettiin jälleen puhua ekoyhteisöistä ympäristöliikkeen yhteydessä. Pääosin suomalaiset ekoyhteisöt ovat kuitenkin 2000-luvulla perustettuja. Vuonna 2004 päättynyt Yhteisökylien kehityshanke oli tärkeässä roolissa suomalaisten ekoyhteisöjen tukemisessa ja perustamisessa.[2] Vuonna 2015 Suomessa oli määritelmästä ja laskentatavasta riippuen 15–50 ekoyhteisöä, joissa asui arviolta 250–500 ihmistä.[14] Suomalaiset ekoyhteisöt ovat maailmanlaajuisesti verraten pieniä.[6]

Eri suomalaiset ekoyhteisöt korostavat toiminnassaan eri asioita: ekologisuus saattaa painottua esimerkiksi rakentamiseen, omavaraisuuteen tai ympäristökasvatukseen. Myös asumisjärjestelyt vaihtelevat yhteisön mukaan, sillä joissain ekoyhteisöissä asukkaat elävät samassa päärakennuksessa ja joissain he elävät joko enemmän tai vähemmän tiiviisti rakennetuissa pientaloissa. Suomen ekokyläyhteisöjen kattojärjestö on Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry.[10]

Katso myös: Luettelo suomalaisista ekokylistä

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisten ekokylien syntyyn vaikutti Neuvostoliiton romahtaminen, koska venäläisille jäi kommunismista jäljelle henkinen tyhjiö. He alkoivat täyttää sitä kristinuskolla tai vaihtoehtoisilla maailmankuvilla. 2000-luvulla Venäjällä alkoi puolestaan vahvistua ajatus luonnonläheisestä elämisestä, jonka taustalla on elämän kohtuullistamiseen liittyvä maailmanlaajuinen trendi downshiftaaminen. Venäjällä on satoja ekoyhteisöjä, joiden toiminta pohjautuu henkisiin arvoihin.[15]

Venäläisissä ekokylissä asui vuoden 2011 arvion mukaan noin 1000 ihmistä.[2] Venäjällä on tyypillistä, että ekokylien asukkaat elävät pitkienkin välimatkojen päässä toisistaan haja-asutusalueen lailla.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haapamatti, Kirsi & Elo, Suvi: Unelmien ekokylät: Kurkistuksia suomalaiseen ekoyhteisöasumiseen. Basam Books, 2015. ISBN 978-952-260-340-1.
  • Siipola, Pirjo: Kestävän kehityksen mukainen pientaloryhmä - kolmen suomalaisen ekokylähankkeen toteutus. Julkaisu A29. Oulun yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Arkkitehtuurin osasto, 2000.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Siipola 2000, s. 194–201.
  2. ↑ a b c d e Haapamatti & Elo 2015, s. 27.
  3. ↑ a b Haapamatti & Elo 2015, s. 36 - 39.
  4. ↑ Haapamatti & Elo 2015, s. 64 - 65.
  5. ↑ Haapamatti & Elo 2015, s. 30.
  6. ↑ a b c Köyhyystutkija on asunut Ähtärin ekokylässä useaan otteeseen, välillä yksinkin, mutta ei luovuta – "Jos tämä paikka kaikista epäonnistumista huolimatta saataisiin toimimaan" Yle Uutiset. 27.10.2018. Viitattu 14.7.2022.
  7. ↑ a b Günther, Folke: Ekobyar : ekologiskt anpassad och resurssnål bebyggelse : en modell : ekonomi : jämförelser med existerande projekt. Genarp : Institutionen för miljö- och energisystem i Lund, 1989. 1468711.
  8. ↑ a b c Boverket: Ekobyar (Ecovillages). Boverket, 1991. Boverket no. 7147-000-X.
  9. ↑ Robert Gilman: The Eco-Village Challenge. In Context, 1991, nro 29, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ a b c Haapamatti & Elo 2015, s. 17 - 19.
  11. ↑ GEN Information Services Team: Global Ecovillage network ("About GEN") 2007. The Global Ecovillage Network (GEN). Arkistoitu 30.6.2007. Viitattu 19.6.2007. (englanniksi)
  12. ↑ Siipola 2000, s. 20–21.
  13. ↑ Ilkka Ahtiainen: Ekoasuminen vaatii malttia ja kokeilunhalua. Helsingin Sanomat, 8.6.2006, s. B3.
  14. ↑ Haapamatti & Elo 2015, s. 12.
  15. ↑ Venäjällä ekoilu ei ole ilmastoahdistusta vaan kaipuuta menneeseen maailmaan – Jelena Šahrai löysi onnen ekokylästä, vaikka alku oli "shokki" Yle Uutiset. 26.1.2020. Viitattu 14.7.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ekokylä.
Rakentaminen ja kestävä kehitys
Yhdyskuntasuunnittelu
Suunnitteluperiaatteet
Lämmitys
Talotekniikka
Rakennustekniikka
Perinnerakentaminen
Organisaatiot
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ekokylä&oldid=22195888”