Eero Yli-Vakkuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eero Yli-Vakkuri
Yli-Vakkuri xxx_ryhmän esiintymisessä Porissa 2008.
Yli-Vakkuri xxx_ryhmän esiintymisessä Porissa 2008.
Syntynyt 3. helmikuuta 1981 (ikä 35)
Tampere
Kansallisuus suomalainen
Ala performanssi, yhteisötaide, käsitetaide, kuvataide, mediataide
Kuuluisimpia töitä 2500 km avaruudessa!
Hevoslinja

Eero Markus Sakari Yli-Vakkuri (s. 1981 Tampere) on Helsingissä toimiva monialainen kuvataiteilija.

Eero Yli-Vakkuri tunnetaan paikan, esimerkiksi kaupunginosan, tietyn tilan tai ryhmän ehdoilla toteutetuista performansseista, käsitetaiteellisista projekteista sekä teknologia- ja mediakriittisistä videoteoksista. Hän työskentelee käyttäen eri taidemedioita, yhteistyössä teoksen teemoihin ja toteutukseen liittyvien asiantuntijoiden kanssa. Yhteystyötahoihin lukeutuu muun muassa käsityöläisiä, tähtitieteilijöita ja hevosalan ammattilaisia.[1][2][3][4]

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie taiteilijaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eero Yli-Vakkuri valmistui ylioppilaaksi Kallion ilmaisutaidon lukiosta 2000 ja siirtyi opiskelemaan puu-alaa Lempäälään. Puuseppä-artesaanin opinnot jäivät kesken, kun hän hakeutui opiskelemaan kuvataidetta Tampereen ammattikorkeakouluun 2004. Opiskeluaikana Yli-Vakkuri tutustui taiteen akateemikko Outi Heiskaseen ja toimi tämän assistenttina vuodesta 2005.[5][6][7] Vuoden 2006 hän opiskeli Tallinnassa Viron taideakatemian monialaisen taiteen maisterinohjelmassa Jaan Toomikin opastuksella.[8]

Hänen taiteellisen työskentelynsä aiheita ovat erilaisten ryhmien väliset vuorovaikutukset, ympäristön vaikutus käyttäytymiseen sekä identiteettin muodostumiseen ja vastavuoroisesti ihmisen toiminnan vaikutus ympäristöön.[9][10] Performanssiensa aikana Yli-Vakkuri pyrkii luomaan yleisöstä tilapäisen yhteisön, jonka organisoitumista tutkitaan esityksen aikana.[11] Taiteellinen toiminta sijoittuu tyypillisesti perinteisten taidetilojen ulkopuolelle ja pyrkii vaikuttamaan jaetun ympäristön hahmottamiseen sekä hyvinvointiin.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Performansseja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2500 km avaruudessa!

Yli-Vakkuri tuli tunnetuksi Tampereella kesällä 2005 toteutetusta 2500 km avaruudessa! -teoksesta. Esitys kesti 85 päivää ja se esitettiin Tuomiokirkonkadun kävelykatuosuuden neljä metriä pitkällä graniittipaadella. Taiteilija käveli sitä edestakaisin tehden 30 kilometrin päivämatkaa. Päivittäiset esitykset kestivät viisi tuntia. Yhteensä matkaa kertyi 2500 kilometriä. Matkan etenemistä kuvattiin planeetta Marsin kartalla, joka päivittyi internetissä. Työn toteuttamiseen osallistui 13-henkinen tuotantoryhmä ja sen tilasi Tampereen kaupungin kuvataiteen asiantuntijaryhmä.[12][13][14]

Projekteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ore.e Jalostamot (englanniksi Ore.e Refineries) on Yli-Vakkurin ja seppä Jesse Sipolan perustama käsityöläiskulttuurin edistämiseen erikoistunut rekisteröimätön organisaatio. Projekti käynnistettiin suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon tukemana Beninin Grand-Popossa, syksyllä 2007. Samassa yhteydessä valmistettiin grafiikan painamiseen soveltuva kuparilaatta paikallisten artesaanien avustuksella. Laatta luovutettiin Outi Heiskaselle, joka vedosti tästä teoksen "Hommage á Pentti Kaskipuro". Ryhmän toimintaan on vuodesta 2012 alkaen osallistunut myös muita taiteilijoita, muotoilijoita ja tutkijoita.[7][15]

Organisaatio tuli suurelle yleisölle tunnetuksi muotoilupääkaupunki 2012 -vuodelle ajoittuneen NO-CHAIR-DESIGN kampanjan myötä. Kampanja haastoi maailman muotoilijat jättämään tuolit suunnittelematta. Ore.e Jalostamot on myös tuottanut julkista taidetta ja pyörittää muun muassa yksityistä Neiti Aika palvelua.[16][17][18] Vuonna 2014 ryhmä toteutti Helsingin ja Turun yhdistäneen "Hevoslinja" ratsastusperformanssin. Reitti myötäili Kuninkaantien teistöä. Urakkaa varten hankittiin oma suomenhevonen Toivottu Poika. Matka toteutui neljässä erässä (9 päiväetapissa) heinä-syyskuussa.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markus Hotakainen: Mars: From Myth and Mystery to Recent Discoveries, s. 228, "Mars Rocks". Helsinki: Springer, 2008. ISBN 038-7-76507-7. (englanniksi)
  2. xxx_group. ANTI – Contemporary Art Festival. Viitattu 22.9.2013.
  3. xxx_group illuminates power structures. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 24.5.2010.
  4. Maija Mustonen; Toim. Lea Kantonen: Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua: Keskustelevaa kirjoitusta paikkasidonnaisesta taiteesta, s. 107-109. Helsinki: Kustannus Oy Taide / KuvA, 2010. ISBN 978-851-53-3260-8.
  5. Akateemikko Outi Heiskasen peilisali Nelimarkka-museossa. Järviseutu, 29.4.2009.
  6. Suurperhe vierailulla Voipaalassa – Yhteistyö on voimaa taiteessakin. Hämeen Sanomat, 13.2.2009, nro 5.
  7. a b O-HEIS-GRUP Valkeakosken kaupunki. Viitattu 22.9.2013.
  8. Interdisziplinary Art, Port Performance Blog, Sonance.net Wayback Machine verkkoarkisto. Viitattu 22.9.2013.
  9. Unique congregation of minds. Yhteiskunta 2.0, Blogi. Viitattu 24.5.2010.
  10. sonance.artistic.network: re.sonance.network.mission.007, s. 88–89. Wien: Art Direction Print: Andrea Kessler & Bernhard Faiss, 2007. ISBN 978-3-200-01086-4. (englanniksi)
  11. Revohka – taiteilijat. Tampereen Ammattikorkeakoulu. Viitattu 24.5.2010.
  12. Kutsu taiteilijoille: Taideteos Tampereen kävelykadulle kesäksi 2011 Tampereen kaupunki -nykytaiteenmuseo. Viitattu 22.9.2013.
  13. When The Show Ends and Performance Begins. Framework. (ISSN 1459-6288), 2006, nro 5, s. 54–57.
  14. "2500 km avaruudessa!" verkkoarkisto Trans-Mars Group. Viitattu 30.8.2016.
  15. Huomenta Afrikka! Helsingin Taidehalli. Viitattu 22.9.2013.
  16. Yhteiskouluun tuleva teos ammentaa historiasta ja haluaa herätellä Akaan seutu, Pirkanmaan lehtitalo. Viitattu 22.3.2013.
  17. "Time to Your Door" Alternative Design Capital 2012. Viitattu 22.3.2013.
  18. Now Here Finland - Design Exhibition 2012 http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_k%C3%A4sity%C3%B6n_museo. Viitattu 22.3.2013.
  19. Taiteilija Eero Yli-Vakkuri uskoo: Hevosessa on tulevaisuus. Turun Sanomat, 20.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]