Tuomiokirkonkatu (Tampere)
Tuomiokirkonkatu on Tampereen keskustassa sijaitseva pohjois-eteläsuuntainen katu, joka kulkee Jussinkylän ja Kyttälän kaupunginosien halki. Katu on noin kilometrin pituinen. Pohjoisessa sen päätteenä on Lapintie, etelässä Vuolteenkatu.[1][2][3]
Kyttälässä osa Tuomiokirkonkadusta on muutettu kävelykaduksi. Tulevaisuudessa kävelykatuosuutta on tarkoitus laajentaa niin, että se ulottuu lopulta Kyttälänkadulta etelään Suvantokadulle ja Sorin aukiolle asti.[4][5]
Kadun nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katu on saanut nykyisen nimensä vuonna 1936, jolloin kaupungissa toteutettiin suuri kadunnimiuudistus. Tuomiokirkonkatu viittaa Tampereen tuomiokirkkoon, joka sijaitsee kadun varrella. Aikaisempi nimi Viinikankatu oli asemakaavassa vuosina 1886–1936. Vanhasta nimestä luovuttiin, koska sitä pidettiin harhaanjohtavana; asemakaavamuutosten jälkeen katu ei enää johtanut Viinikan kaupunginosaan.[6]
Rakennuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tuomiokirkonkadulla on useita rakennustaiteen, kulttuurihistorian ja kaupunkikuvan kannalta tärkeitä kohteita. Valtakunnallisesti merkittävän Tampereen tuomiokirkon (1906) lisäksi kadun varrella kohoaa Ortodoksinen kirkko (1898), joka oli Kyttälän ensimmäinen kirkkorakennus. Muita huomattavia arvorakennuksia ovat Klassillinen koulu (1907) ja Tuomisen kivimuuri (1910).[7][8][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Keskustan pyörätiet ja -parkit (PDF) Tampere: Tampereen kaupunki, 2018. Viitattu 31.8.2019.
- ↑ Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012 (PDF) s. 60. Tampere: Tampereen kaupunki & A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2012. Viitattu 31.8.2019.
- ↑ Tampereen ajantasa-asemakaava (Avoindata.fi) 28.8.2019. Tampere: Tampereen kaupunki. Arkistoitu 9.10.2018. Viitattu 31.8.2019.
- ↑ Keinänen, Elina: Tuomiokirkonkadun uusi kävelykatuosuus on viittä vaille valmis – terassit mahtuvat kadulle pian entistä paremmin Aamulehti. 28.6.2018. Arkistoitu 31.8.2019. Viitattu 31.8.2019.
- ↑ Vikman, Matti: Tampereen Tuomiokirkonkatu muuttuu kävelykaduksi – ”Jalankulkija on kuningas” 12.4.2016. Yle Uutiset. Viitattu 31.8.2019.
- ↑ Louhivaara, Maija: Tampereen kadunnimet, s. 85, 116. Tampere: Tampereen museot, 1999. ISBN 951-609-105-9
- ↑ Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, s. 13, 145, 147, 157, 171. Tampere: Tampereen kaupungin kaavoitusyksikkö, 1998. ISBN 951-609-076-1
- ↑ Tampereen tuomiokirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Helsinki: Museovirasto, 2009. Viitattu 31.8.2019.
- ↑ Helen, Olli & Seppänen, Jouko: Tampere kartalla, s. 84. Tampere: Tampere-Seura, 2015. ISBN 978-952-5558-23-4