Eero Haapalainen

Eero Haapalainen

Eero Haapalainen (1880–1937) oli sosialidemokraatti, Suomen työväen punaisen kaartin ylipäällikkö ja toimittaja.

Lapsuus ja nuoruus

Eero Haapalainen syntyi 27. lokakuuta vuonna 1880 Kuopiossa työläisperheeseen. Hänen isänsä Aaro Fredrik Haapalainen oli kirvesmies ja Miina-äiti(Wilhelmiina) kutoi kangasta kotona Minna Canthin kangaskauppaan. Haapalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion yhteiskoulusta 1901. Kouluvuosina hän ansaitsi rahaa rullatehtailija Saastamoisen vanhimman pojan yksityisopettajana historiassa ja matematiikassa. Vanhemmat toivoivat Haapalaisesta pappia, mutta jo hyvin nuorena hän liitti elämänsä työväen liikkeeseen. Luki lakitiedettä 1901–1904 Helsingin yliopistossa, mutta varojen puutteessa loppututkinto jäi suorittamatta.

Haapalainen oli yksi niistä ikäpolvensa monista nuorista miehistä, joka uskoi sosialismin ihanteisiin niin paljon, että oli valmis puolustamaan niitä ase kädessä. Hänen radikalismilleen on useita selityksiä. Ensiksikin työväen liikkeessä toimivat akateemiset nuoret olivat radikaaleja. Toiseksi vaikutteita tuli idästä venäläisiltä sekä Ruotsista, sikäläisen sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen parista. Kolmanneksi oma merkityksensä lienee ollut myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla.

1903–1906 Haapalainen oli Työmies – lehden toimittajana, Helsingin ammatillisen paikallisjärjestön sihteerinä 1906, ja Viipurilaisen Työ – lehden päätoimittajana 1907.

Nuori vallankumouksellinen

Suurlakossa 1905 Haapalainen kohosi näkyvälle paikalle yhtenä Punakaartin järjestäjänä.

Vuonna 1906 Haapalainen oli Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajana Venäjän sosialidemokraattisen puolueen IV edustajakokouksessa Tukholmassa. Istunnossa esitettiin Haapalaisen laatima puheenvuoro suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen näkökanta kysymyksessä Valtion Duumasta.

Samana vuonna Haapalainen osallistui Viaporin kapinaan, toimi sosialidemokraattisen puolueen edustajana Viaporin kapinaa valmistavassa maanalaisessa komiteassa.

Huhtikuussa 1907 Haapalainen valittiin Suomen ammattiyhdistyksen perustavassa kokouksessa järjestön ensimmäiseksi puheenpohjaksi. Virka oli päätoiminen. Hänen valintansa osoittaa, että hänet tunnettiin ammattiyhdistysmiehenä. Seitsemästä ehdokkaasta, mm. Yrjö Sirola, Emil Hytönen, Matti Paasivuori, hän sai eniten ääniä eli 233 ääntä. Lähinnä äänimäärässä oli K.Wartiainen 25 ääntä ja Lehokas 20 ääntä. Haapalaisen puheenjohtajakaudella Suomen Ammattijärjestö oli kehittynyt aktiiviseksi taistelevaksi järjestöksi. Haapalainen toimi Suomen Ammattijärjestö – lehden päätoimittajana 1908–1918. 1911 keväällä Haapalainen erosi Ammattijärjestön puheenjohtajan tehtävistä. Mutta hän jatkoi ammattiyhdistystoimintaa Sahateollisuuden Liiton asiamiehenä ja harjoitti laajaa ammattiyhdistysliikettä koskevaa julkaisutoimintaa. 1911 ilmestyi kirja Osuustoiminta ja ammattiyhdistysliike, 1913 Työväenjärjestöt ja työantajaliitot, 1917 Työehtosopimuksesta ja teollisuuslaillisuudesta. Hänen kirjojaa pidettiin ajankohtaisina. Haapalainen ajoi takaa käytäntöä, jonka mukaan ammattiyhdistysliikkeen ensisijaisena tavoitteena tuli olla kollektiivisten työsopimusten aikaansaaminen yksilöllisten sijaan. Haapalainen keksi työehtosopimus – sanan, joka on nyt laajassa käytössä.

Sisällissota 1918

Haapalainen kuului jo vallankumouksen veteraaneihin, kun Suomi ajautui sisällissotaan 28.1.1918.

Vuonna 1918 Haapalainen oli Suomen työväen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja,Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen ja sisä- ja sota-asioiden valtuutettuna.

Haapalainen määrättiin Suomen Työväen Punaisen kaartin ylipäälliköksi heti taistelujen alkaessa. Tässä tehtävässä hän oli 30. tammikuuta − 20. maaliskuuta 1918. Vaikka hänellä ei ollut sotilaskoulutusta, hän halusi johtaa tapahtumia itse ohi esikuntien.

Kun punaisten voitot muuttuivat jatkuviksi tappioiksi, tilanne koettiin pelastaa järjestämällä Punaisen Kaartin ylipäällikkyys uudelleen. Haapalainen teki tutustumismatkan Tampereelle, jossa sortui juopottelemaan ja riitautui Lylyn ylipäällikön Erkki Karjalaisen kanssa. Hugo Salmela sai tarpeekseen juoppolalliksi ruvenneesta Haapalaisesta ja passitti tämän Helsinkiin. Omavaltainen Haapalainen syrjäytettiin tehtävistä.

»Tulooko Haapalainen tänne? Vaikka mitäs apua hänestä olisi, eihän se mies osaa muuta kuin haukkua.»
(Pohjoisen rintaman päällikkö Hugo Salmela Haapalaisesta Tampereella 11. maaliskuuta 1918.)

Huhtikuun 26. päivänä 1918 useimmat kansanvaltuutetut sekä muut ylimmät päälliköt pakenivat Viipurista laivalla Pietariin. Haapalainen ja Edvard Gylling kieltäytyivät lähtemästä ja johtivat taistelua Viipurissa. He pakenivat Pietariin pienellä veneellä toukokuussa 1918.

Neuvostoliitossa

Neuvosto-Venäjällä Haapalainen toimi monissa luottamustehtävissä, mm. vuonna 1918 Suomalaisen rykmentin sotilaskomissaarina, 1919–1920 punaupseerikoulun opettajana, 1920–1921 Karjalan Työkansan Kommuunin Vallankumousneuvoston teollisuusosaston metsätyösektorin johtajana, 1921–1924 Petroskoin opettajaseminaarin lehtorina, 1924–1929 Karellesin (sahateollisuus) palveluksessa. Päätyönsä ohella hän kirjoitti sanomalehtiin ja suomensi poliittista kirjallisuutta. Vuonna 1930 Haapalainen määrättiin Karjalan ASNT:n tieteellisen tutkimusinstituutin historian osaston johtajaksi. Haapalainen harjoitti laajaa julkaisutoimintaa: v. 1931 Suomen työväen ensimmäinen nousu, v. 1932 Kansalaissota Karjalassa, v. 1935 Viaporin kapina 1906, v. 1935 Kommuuni Kylväjä. Hän laati ensimmäisen aapisen suomen kielellä, lukukirjan lapsille, lukuopin ym. Haapalaisen johdolla historian osaston tutkijat keräsivät aineistoa laajaa teosta – Karjalan historiaa varten.

Kuolema

Haapalainen menetti henkensä Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 27. lokakuuta 1937 Petroskoissa syytettynä vastavallankumouksellisesta nationalistisesta toiminnasta. Haapalainen ei murtunut NKVD:n kuulusteluissa. Hän ei tunnustanut syytöstä oikeaksi ja KASNT:n NKVD.n troikka tuomitsi hänet teloitettavaksi. Haapalainen ammuttiin 27. marraskuuta 1937 Petroskoissa. 7. toukokuuta 1956 Haapalainen rehabilitoitiin täydellisesti syyttömänä.

Poliittisten vainojen uhrien muistopäivänä 30. lokakuuta 1994 Petroskoin Zarekan hautausmaalle siirrettiin Suolusmäen joukkoteloituspaikalta sorakuopasta löydetyt kolmenkymmenenkahdeksan 22. marraskuuta 1937 teloitetun jäännökset. Yksi ammutuista oli Eero Haapalainen. Hänen jäännöksensä on poliittisten vainojen uhrien veljeshaudassa Zarekan hautausmaalla Petroskoissa.

Myös Eero Haapalaisen vanhin poika Toivo Haapalainen, Petroskoin suksitehtaan yli-insinööri, menetti henkensä Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 29. kesäkuuta 1938 ja ammuttiin 21. syyskuuta 1938 Petroskoissa. Toivo Haapalainen rehabilitoitiin 1956 täydellisesti syyttömänä. Hänen haudastaan ei ole tietoa.

Eero Haapalaisen syntymäkaupungissa Kuopiossa 14. syyskuuta 1989 kiinnitettiin muistolaatta Minna Canthin katu 49:n seinään: Tässä korttelissa sijaitsi Punakaartin ylipäällikön Eero Haapalaisen 1880–1938 syntymäkoti.

Lähteet

• Pertti Haapala, Tuomas Hoppu et al.: Sisällissodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35452-0.
• Julkiset muistokuvat ja muistomerkit. Muistolaatat: Riitta Huttunen. 1989, Kuopio.

Aiheesta muualla

• Haapalainen Kuopion kirjailijabiografiassa