Dizzy Gillespie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dizzy Gillespie
Gillespie vuonna 1955
Gillespie vuonna 1955
Henkilötiedot
Syntynyt21. lokakuuta 1917
Cheraw, Etelä-Carolina, Yhdysvallat
Kuollut6. tammikuuta 1993 (75 vuotta)
Englewood, New Jersey, Yhdysvallat
Ammatti muusikko, säveltäjä, orkesterinjohtaja
Muusikko
Aktiivisena 1935–1993
Tyylilajit jazz, bebop
Soittimet trumpetti, piano, pasuuna
Levy-yhtiöt Pablo Records, Verve Records, Savoy Records, RCA Victor Records, Milan Records, Douglas Records
Aiheesta muualla
Kotisivut

John Birks ”Dizzy” Gillespie (21. lokakuuta 1917 Cheraw, Etelä-Carolina, Yhdysvallat6. tammikuuta 1993 Englewood, New Jersey, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jazzmuusikko ja trumpetisti.[1] 1940-luvulla Gillespie oli aikakautensa vaikutusvaltaisimpia oman instrumenttinsa soittajia ja hänessä henkilöityi 1940-luvun bebop-vallankumous. Hän opetti auliisti nuorempia muusikoita, mikä osaltaan vaikutti bebopin vakiintumiseen jazzin päälinjaksi.

Gillespie oli virtuoottinen soittaja, joka toisaalta teki esiintymisistä yleisölle myös viihdyttäviä ja ymmärrettäviä.[2]

Gillespie oli ensimmäisiä latinorytmejä jazziin tuoneista muusikoista. Hän teki yhteistyötä kuubalaisen lyömäsoittaja Chano Pozon kanssa.[2] Dizzy toimi uransa aikana monien big bandien johtajana. Yksi näistä yhtyeistä kiersi Yhdysvaltain kulttuurilähettiläänä vuosina 1956–1957. Dizzy esiintyi Suomessa, Pori Jazz festivaaleilla (vuosina 1979 ja 1990), Helsingissä UMO-yhtyeen vierailevana solistina sekä Kajaanissa Kainuun Jazzkevät -tapahtumassa vuonna 1989.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespie syntyi köyhän yhdeksänlapsisen perheen kuopukseksi 21. lokakuuta 1917 Cheraw’n kaupungissa Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa.[3] Kodissa oli piano, kitara, rumpusetti ja ”iso punainen yksikielinen bassoviulu”.[4] Gillespie oli soittimista kiinnostunut, muttei varsinaisesti harjoitellut soittamista.[5] Nelivuotiaana Gillespie osasi pianolla yhden sävelmän, mutta hänen henkinen kypsyytensä näkyi siinä, että opettajanaapuriltaan saamansa opin vuoksi hän osasi jo viisivuotiaana, Robert Smallsin kansakouluun astuessaan aakkoset, laskea yli sataan ja lukeakin hieman.[6] Koulussa hän sai useasti ruumiillista kuritusta ja tappeli toisten lasten kanssa.[7]

Gillespien kiinnostus musiikkiin heräsi kolmannella luokalla, ja hän alkoi osallistua koulun minstrel show’hun noin 13-vuotiaana.[8] Koulun orkesterissa hän soitti aluksi vetopasuunaa,[9] mutta ihastui eniten naapurissa asuvan opiskelutoverinsa trumpettiin.[9] Ennen nousemistaan maineeseen ”kaupungin parhaana trumpetistina”[10] hän oli valkoisten keskuudessa ”melkoisen tanssijan maineessa” ja ansaitsi sillä lama-aikaan nähden melko hyvin.[11] Trumpetistina hän ei maineestaan huolimatta aluksi kuitenkaan osannut soittaa kuin yhdessä sävellajissa, Bb:ssä.[12]

Gillespie muutti kotoaan loppukesällä 1933 opiskellakseen Laurinburg Institutessa Pohjois-Carolinassa. Gillespien pääasiallinen tehtävä oli täyttää koulun parhaan trumpetistin paikka, mutta hän sanoi myös oppineensa paljon maataloudesta, oppilaitoksen varsinaisesta oppiaineesta.[13] Bändin lisäksi Gillespie myös pelasi ahkerasti koulun amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa, mutta lopetti, kun oivalsi hampaittensa saattavan vahingoittua.[14]

Ammattilaisura alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuodesta 1935 Gillespie muutti Philadelphiaan, sai ensimmäisen oman trumpettinsa[15] ja pääsi eri orkestereihin soittamaan. Tuolloin hän ei kuitenkaan aluksi improvisoinut soolojaan, vaan otti ne valmiina suurimmalta idoliltaan, Roy Eldridgeltä.[16] Kutsumanimen ”Dizzy” hän sai myös näihin aikoihin.[17]

Philadelphiassa Gillespie pääsi ”ensi kertaa sisälle latinalaisiin rytmeihin” jammailtuaan Chick Webbin orkesterin kanssa ja tutustuttuaan sen ykköstrumpetistiin, kuubalaiseen Mario Bauzáan, jonka kanssa hän myöhemmin soitti myös Cab Callowayn yhtyeessä.[18] Vähän tämän jälkeen, hieman alle kaksikymmenvuotiaana, Gillespie pääsi Teddy Hillin orkesterin mukana ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen.[18]

Bebopin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespien soiton edistyneisyyteen vaikutti hänen mukaansa erityisen paljon se, että hän oli jo varhaisessa vaiheessa niin hyvin perehtynyt pianoon ja sitä kautta jazzin harmoniaan.[19] Bebopissa erittäin tärkeä[20] alennettu kvintti oli ensimmäisiä harmonisia oivalluksia, joka vaikutti syvästi Gillespien musiikkiin. Tähän hän törmäsi vuonna 1938 Edgar Hayesin yhtyeessä. [21]

Henkilötasolla ensi askeleet bebopin historiassa otettiin, kun Gillespie ja Charlie Parker tapasivat Kansas Cityssä vuonna 1940. Gillespie sanoi kohtaamisesta ”siinä samassa kun kuulin [Parkerin] soittavan, minä tuumin että tässä minulla on hengenheimolainen. ... [Parker] ja minä olimme menossa samaan suuntaan, mutta kumpikaan meistä ei tiennyt sitä.”[22] Gillespie oli tosin soittanut jo Thelonious Monkin kanssa vuosien 1937 ja 1938 paikkeilla.[23]

Ensimmäinen soittopaikka, jossa bebop alkoi toden teolla kehittyä, oli Minton’s Playhouse New Yorkissa.[24] Gillespien mukaan hän ja Monk tekivät monia uraauurtavia keksintöjä Minton’silla vuonna 1942, mutta tuolloin voimassa olleen muusikoiden liiton määräämän levytyskiellon vuoksi niitä ei ole taltioituna.[25] Vuonna 1944 tapahtui jotain, josta Gillespie sanoi muistelmissaan: ”Ensi-iltamme [52. kadun] Onyx-klubilla merkitsi bebop-kauden syntyä.” Parker ei vielä tuolloin ollut ehtinyt mukaan, mutta myöhemmin Three Deucesissa, jossa Gillespien mukaan bebop koki ”huippuhetkensä”, soitti muun muassa kvintetti, jossa olivat Gillespien lisäksi Parker, rumpali Max Roach, pianisti Bud Powell ja basisti Curley Russell.[26]

Huomattavimpina bebopin alkuvaiheen muusikoina Gillespie piti Monkin ja Parkerin ohella rumpali Kenny Clarkea ja basisti Oscar Pettifordia, joista jälkimmäisen soitto pohjautui Gillespien mukaan kitaristi Charlie Christianin tyylille. Kitaristeista Gillespie arvosti John Collinsia C. Christiania korkeammalle.[27]

Oman panoksensa bebopin kehitykseen Gillespie koki antaneensa erityisesti afroamerikkalaisen ja latinalaisamerikkalaisen rytmin sekä uudenlaisen harmonian alalla.[28]

Latinalaisvaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1940-luvun vaihteessa ensi kertaa tapaamansa trumpetisti Mario Bauzán ansiosta Gillespie ryhtyi ”toden teolla ymppäämään [latinalaisamerikkalaisia] ja erityisesti afrokuubalaisia vaikutteita” musiikkiinsa. Hän ei kuitenkaan ennen vuotta 1947 ollut valmis toden teolla siihen.[29] Tällöin hän juuri Bauzán suosituksesta sai yhtyeeseensä kuubalaisen congarumpalin. Chano Pozo oli Gillespien mukaan ”ensimmäinen jazzbändissä soittanut congarumpali”.[30]

Gillespien mielestä ”bossa nova on samban vesitetty muoto. Samba on aito asia.”[31]

Euroopassa 1948[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespien oman orkesterin ensimmäinen Euroopan-kiertue kesti tammikuusta maaliskuuhun 1948. Ensin orkesteri soitti kiertueen Ruotsissa – ”[yleisön] ikä vaihteli kuudesta kuuteenkymmeneen! Me näimme jopa kainalosauvojen varassa hoippuvien ukkojen taputtavan ja hihkuvan”.[32] Seuraavaksi orkesteri soitti Ranskassa, jossa juuri Gillespien Parkerin kanssa levyttämät levyt olivat ensimmäisiä, jota ranskalaiset saivat vapautuksen jälkeen kuunneltavakseen. Molemmissa maissa valkoinen yleisö suhtautui mustiin muusikoihin nimenomaan autenttisina ”modernin jazzin” esittäjinä, minkä reaktion vastakohta, valkoisten jäljittelijöiden tuomitseminen, nimettiin lehdistössä ”crow-jimiksi” (vastakohtana rotuerottelulle, ”Jim Crow’lle”).[33]

Bebop ja julkisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain lehdistö ei etenkään vuodesta 1946 ”bebop-muodin” päättymiseen saakka Gillespien mukaan kohdellut bebopiksi nimittämäänsä ilmiötä hyvin.[34] Kliseet kertoivat kovasta huumeidenkäytöstä, ”rotujen” välisistä epäsovinnaisista suhteista ja muusta aikakautta huolestuttavasta. Muistelmissaan Gillespie sanoo, että monissa syytöksissä oli paljon perääkin, mutta että itse musiikki uhkasi hukkua sensaatiouutisoinnin alle.[35]

”Diplomaattina”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1956 Gillespie oli Yhdysvaltain ulkoministeriön rahoittamalla kiertueella Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa. Gillespien omien sanojen mukaan tavallinen kansa piti hänestä, mitä ilmeisimmin siksi, että hän jakoi ilmaisia lippuja ja käski päästää köyhemmänkin väestönosan kuulemaan musiikkiaan.[36]

Newportin jazzfestivaalin sekä vuoden 1963 työpaikkoja ja vapautta ajavan marssin tukemisesta sai vakavammin alkunsa kampanja, jossa Gillespie pyrki ensimmäistä kertaa presidentiksi.[37] Kampanja keskittyi lähinnä muusikkojen oikeuksiin ja rotuerottelun vastaisuuteen, mutta oli muuten varsin kevyt ja humoristinen.[38] Toisen kerran Gillespie pyrki maan johtavaan virkaan 1972, mutta peruutti kampanjansa konsultoituaan uskonnollisia neuvonantajiaan.[39] Hän sanoi, ettei ollut varsinaisesti tavoitellut poliittista asemaa, vaan halunnut ainoastaan ”kiinnittää huomiota siihen, miten välttämätöntä on lähentää maailman kansoja toisiinsa, jotta kaikista sodista tulisi loppu.”[40]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodullinen identiteetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo lapsuudestaan lähtien Gillespie tunsi itsensä samanarvoiseksi valkoisten kanssa.[41] Sen lisäksi hänellä oli mielestään monia muita mustia selvempi käsitys ”mustasta tietoisuudestaan”.[42] Gillespie sai apua taistelussaan rotuerottelua vastaan promoottori Norman Grantzilta, jonka Jazz at the Philharmonic -kiertuesarja perustettiin syrjinnän nujertamiseksi. Gillespie esiintyi kiertueella vuodesta 1946 lähtien.[43]

Suhde päihteisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorena Gillespie ei juonut eikä käyttänyt muitakaan päihteitä.[44] Kannabiksen polton hän aloitti vanhemman muusikon kehotuksesta 1937, mutta niin sanottuihin koviin huumeisiin Gillespie ei kokaiinia lukuun ottamatta[45] lainkaan koskenut. Heroinistina tunnettu Parker ei tohtinut koskaan tunnustaa ankaralle Gillespielle käyttöään, vaikka jäikin kerran ystävänsä edessä siitä kiinni.[46]

Rakkauselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1937 Gillespie tapasi vaimonsa Lorrainen.[47] He menivät virallisesti naimisiin 9. toukokuuta 1940.[48]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespie anoi Vapaamuurareiden jäsenyyttä, mutta vihkitodistuksessaan olleen silloisen epäselvyyden vuoksi ei tullut hyväksytyksi.[49]

Gillespie ei koskaan ollut muslimi, vaikka kerran hänet yllytettiinkin Life-lehden kuvaussessioissa esittämään Mekkaan päin kumartavaa rukoilevaa muslimia, mitä hän sanoi myöhemmin hävenneensä.[50] Se, että niin monet yhdysvaltalaiset muusikot kääntyivät rotuerottelun voimassaoloaikana muslimeiksi, tapahtui Gillespien mukaan ”enemmän yhteiskunnallisista kuin uskonnollisista syistä”.[51]

Gillespie liittyi Bahá´í-uskoon noin vuonna 1968.[52]

Taiteilijakuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespie esiintymässä vuonna 1973

Vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespie sanoi saaneensa ”useimpien mustien muusikkojen tapaan” suuren osan varhaisista vaikutteistaan kirkosta.[53] Trumpetissa Gillespien suurin esikuva oli Roy Eldridge.[54] Gillespien mukaan vaikutteitten ottaminen oli esimerkiksi 1930-luvun lopulla hyvin helppoa, sillä muusikot ”jakelivat tuolloin ideoitaan auliisti muiden tietoon”.[55] Gillespie sanoi oppineensa paljon muun muassa Thelonious Monkilta,[56] ja Parkerista hän sanoo, että ”rytmisesti [Parker] oli tosi pitkällä, siinä miten hän jakoi fraasit ja siirtyi sävelestä toiseen. ... minä aloin soittaa rytmisesti enemmän hänen tavallaan.”[57]

Gillespien mukaan ”ehkä ainoa todellinen ero meidän musiikissamme [bebopissa] oli, että me fraseerasimme eri tavalla.”[58] Myöhemmistä (= 1980-luvun vaihteeseen saakka) muusikoista Gillespie sanoo muistelmissaan, että ”esitystavassa, sävelten esitystavassa ja fraseerauksessa ei ole tapahtunut paljoakaan muutoksia ... eli se kuulostaa samalta kuin se mitä me soitimme.”[59] ”Vaikutteistaan ei koskaan pääse irti, ei koskaan. ... Juuristaan ei koskaan pääse irti.”[60]

Näkyvät erityispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gillespien yksi tunnettu tavaramerkki olivat soittaessa pullistuvat posket – ”yhtäkkiä minä näytin soittaessani sammakolta”.[61] Gillespie sanoo muistelmissaan, ettei hän suosittele posket pullollaan soittamista yhdellekään trumpetistille, mutta mainitsee myös, että ilmiössä oli etujakin. Lisäksi Gillespie väittää musiikkitieteilijöiden havainneen, että Pohjois-Nigeriassa ja Tšadissa trumpetistit soittaisivat samalla tavalla.[62]

Toinen Gillespien ulkoinen tunnusmerkki, ylöspäin taipuva trumpetin torviosa, syntyi vahingossa vääntyneen torven ideasta. Juhliessaan vaimonsa syntymäpäiviä 6. tammikuuta 1953 New Yorkissa eräällä klubilla, oli eräs vieraista vahingossa kaatanut trumpettitelineen ja kaatunut torven päälle, vääntäen sen. Tämän seurauksena trumpetin ääni muuttui ja Gillespie tykkäsi efektistä, vaikka väänsikin trumpetin takaisin suoraksi. Gillespie ei voinut kuitenkaan unohtaa väännetyn trumpetin ääntä ja päätti teettää Martin Companylla vastaavanlaisen torven. Hieman samankaltaisen Ranskassa 1860-luvulla tehdyn keksinnön vuoksi Gillespie ei kuitenkaan saanut torvelleen patenttia.[63]

Vuonna 1957 Gillespie tuki New Yorkin kaupunginvaltuuston huumeongelmaa tutkivaa toimikuntaa merkittävällä rahasummalla, tarkoituksenaan muistaa Charlie Parkeria ja Billie Holidayta.[64]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1937–1949: The Complete RCA Victor Recordings (kokoelma-albumi) (RCA Victor)
  • 1945–1947: Groovin’ High (kokoelma-albumi) (Savoy)
  • 1948: Gene Norman Presents Dizzy Gillespie in Concert (GNP Crescendo)
  • 1950: Bird and Diz (Clef) – Charlie Parkerin kanssa
  • 1951–1952: Dee Gee Days: The Savoy Sessions (kokoelma-albumi) (Savoy) – sisältää kaikki kappaleet albumeilta The Champ (Savoy) ja School Days (Regent)
  • 1952–1953: The Great Blue Star Sessions 1952–1953 (kokoelma-albumi)
  • 1952: Horn A Plenty (Blue Note)
  • 1953: Dizzy Digs Paris (Giant Steps) – sisältää kaikki kappaleet albumilta Dizzy Over Paris (Roost)
  • 1953: Jazz at Massey Hall (Debut) – Charlie Parkerin, Bud Powellin, Charles Mingusin ja Max Roachin kanssa
  • 1953: Diz and Getz (Norgran) – Stan Getzin kanssa
  • 1954: Afro (Norgran)
  • 1954: Dizzy and Strings (Norgran)
  • 1954: Roy and Diz (Clef) – Roy Eldridgen kanssa
  • 1954–1964: The Verve/Philips Dizzy Gillespie Small Group Sessions (Mosaic)
  • 1954–1955: Jazz Recital (Norgran) – julkaistu nimellä Dizzy Gillespie and His Orchestra
  • 1955: One Night in Washington (Elektra Musician)
  • 1956: Modern Jazz Sextet (Norgran)
  • 1956: World Statesman – Big Band (Norgran)
  • 1956 ja 1957: Dizzy in Greece – Big Band Studio Recordings (Verve)
  • 1956: For Musicians Only (Verve) – Stan Getzin ja Sonny Stittin kanssa
  • 1957: Birks’ Works – Big Band (Verve)
  • 1957: Dizzy Gillespie and Stuff Smith (Verve)
  • 1957: Sittin’ In (Verve) – Stan Getzin ja Coleman Hawkinsin kanssa
  • 1957: Dizzy Gillespie at Newport – Big Band (Verve)
  • 1957: Duets (Verve) – Sonny Rollinsin ja Sonny Stittin kanssa
  • 1957: The Greatest Trumpet of Them All (Verve) – Benny Golsonin kanssa
  • 1957: Sonny Side Up (Verve) – Sonny Rollinsin ja Sonny Stittin kanssa
  • 1959: The Ebullient Mr. Gillespie (Verve)
  • 1959: Have Trumpet, Will Excite! (Verve)
  • 1960: The Copenhagen Concert (SteepleChase) – Leo Wrightin ja Junior Mancen kanssa
  • 1960: A Portrait of Duke Ellington (Verve)
  • 1960: Gillespiana (Verve) – säveltänyt ja sovittanut Lalo Schifrin
  • 1961: An Electrifying Evening with the Dizzy Gillespie Quintet (Verve)
  • 1961: Carnegie Hall Concert (Verve)
  • 1961: Perceptions (Verve) – säveltänyt ja sovittanut J.J. Johnson
  • 1962: Dizzy on the French Riviera (Philips) – Elek Bacsikin kanssa
  • 1962: The New Continent (Limelight) – säveltänyt ja sovittanut Lalo Schifrin
  • 1963: New Wave (Philips) – 8 raitaa
  • 1963: New Wave! (Wing WL1152) – 7 raitaa
  • 1963: Something Old, Something New (Philips)
  • 1963: Dizzy Gillespie and the Double Six of Paris (Philips)
  • 1964: Dizzy Goes Hollywood (Philips)
  • 1964: The Cool World (soundtrack) (Philips)
  • 1964: Jambo Caribe (Limelight)
  • 1964: I/We Had a Ball (Limelight, 1965)
  • 1965: Gil Fuller & the Monterey Jazz Festival Orchestra featuring Dizzy Gillespie (Pacific Jazz) – Gil Fullerin kanssa
  • 1966: The Melody Lingers On (Limelight)
  • 1967: Swing Low, Sweet Cadillac (Impulse!)
  • 1967: Live at the Village Vanguard (Solid State)
  • 1968: The Dizzy Gillespie Reunion Big Band (MPS)
  • 1969: It’s My Way (Solid State) – julkaistu myös nimellä My Way
  • 1969: Cornucopia (Solid State)
  • 1970: The Real Thing (Perception) – James Moodyn kanssa
  • 1970: Portrait of Jenny (Perception)
  • 1971: Giants (Perception) – Bobby Hackettin ja Mary Lou Williamsin kanssa
  • 1971: Dizzy Gillespie and the Mitchell Ruff Duo in Concert (Mainstream) – Willie Ruffin ja Dwike Mitchellin kanssa
  • 1971: The Giants of Jazz (Atlantic) – Art Blakeyn, Al McKibbonin, Thelonious Monkin, Sonny Stittin ja Kai Windingin kanssa
  • 1973: The Giant (America)
  • 1973: The Source (America)
  • 1974: Dizzy Gillespie’s Big 4 (Pablo)
  • 1974: The Trumpet Kings Meet Joe Turner (Pablo) – Big Joe Turnerin, Roy Eldridgen, Sweets Edisonin ja Clark Terryn kanssa
  • 1974: Oscar Peterson and Dizzy Gillespie (Pablo) – Oscar Petersonin kanssa
  • 1974: Oscar Peterson and The Trumpet Kings - Jousts (Pablo) – Oscar Petersonin kanssa
  • 1975: The Bop Session (Sonet) – Sonny Stittin, John Lewisin, Hank Jonesin, Percy Heathin ja Max Roachin kanssa
  • 1975: Jazz Maturity...Where It’s Coming From (Pablo) – Oscar Petersonin ja Roy Eldridgen kanssa
  • 1975: Afro-Cuban Jazz Moods (Pablo) – Machiton
  • 1975: The Dizzy Gillespie Big 7 (Pablo) – julkaistu myös nimellä Dizzy
  • 1975: The Trumpet Kings at Montreux ’75 (Pablo) – Roy Eldridgen, Clark Terryn ja Oscar Petersonin kanssa
  • 1975: Bahiana (Pablo)
  • 1976: Carter, Gillespie Inc. (Pablo) – Benny Carterin
  • 1976: Dizzy’s Party (Pablo)
  • 1977: Free Ride (Pablo) – säveltänyt ja sovittanut Lalo Schifrin
  • 1977: The Gifted Ones (Pablo) – Count Basien kanssa
  • 1977: Dizzy Gillespie Jam (Pablo) – John Faddisin kanssa
  • 1980: The Trumpet Summit Meets the Oscar Peterson Big 4 (Pablo) – Freddie Hubbardin, Clark Terryn ja Oscar Petersonin kanssa
  • 1980: The Alternate Blues (Pablo) – Freddie Hubbardin, Clark Terryn ja Oscar Petersonin kanssa
  • 1980: Digital at Montreux, 1980 (Pablo)
  • 1981: Musician, Composer, Raconteur (Pablo)
  • 1981: To a Finland Station (Pablo) – Arturo Sandovalin kanssa
  • 1984: Closer to the Source (Atlantic)
  • 1985: New Faces (GRP)
  • 1986: Dizzy Gillespie Meets Phil Woods QuintetPhil Woodsin kanssa
  • 1988: Endlessly (Impulse!)
  • 1988: Oop-Pop-A-Da (Soundwings) – Moe Koffmanin kanssa
  • 1989: Live at the Royal Festival Hall (Enja) – United Nation Orchestran kanssa
  • 1989: Max + Dizzy: Paris 1989 (A&M) – Max Roachin kanssa
  • 1989: The Paris All Stars Homage to Charlie Parker (A&M) – Jackie McLeanin, Phil Woodsin, Stan Getzin, Milt Jacksonin, Hank Jonesin, Percy Heathin ja Max Roachin kanssa
  • 1989: The Symphony Sessions (ProJazz)
  • 1990: The Winter in Lisbon (soundtrack) (Milan Entertainment)
  • 1991: Live! at Blues Alley – Ron Hollowayn, Ed Cherryn, John Leen ja Ignacio Berroan kanssa
  • 1992: Bird Songs: The Final Recordings (Telarc)
  • 1992: To Bird with Love (Telarc)
  • 1992: To Diz with Love (Telarc)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fraser, Al: Dizzy Gillespie: Dizzy muistelee. Doubleday, 1979.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dizzy Gillespie (”To many, Gillespie ranks as the greatest jazz trumpeter of all time, with the possible exception of Louis Armstrong.”) Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.5.2013.
  2. a b Dizzy Gillespie all music guide. Viitattu 2.5.2013.
  3. Fraser, s. 14
  4. Fraser, s. 16
  5. Fraser, s. 16 & 17
  6. Fraser, s. 18
  7. Fraser, s. 18–22
  8. Fraser, s. 32
  9. a b Fraser, s. 33
  10. Fraser, s. 39
  11. Fraser, s. 38
  12. Fraser, s. 39
  13. Fraser, s. 44, 45, ???
  14. Fraser, s. 49
  15. Fraser, s. 63
  16. Fraser, s. 58
  17. Fraser, s. 59
  18. a b Fraser, s. 68, 99
  19. Fraser, s. 58, ???
  20. ???
  21. Fraser, s. 84, 85
  22. Fraser, s. 101
  23. Fraser, s. 110
  24. Fraser, s. 110
  25. Fraser, s. 111
  26. Fraser, s. 152, 168
  27. Fraser, s. 113, 114
  28. Fraser, s. 115
  29. Fraser, s. 99
  30. Fraser, s. 223
  31. Fraser, s. 305
  32. Fraser, s. 232
  33. Fraser, s. 232
  34. Fraser, s. 189
  35. Fraser, s. 189
  36. Fraser, s. 293, 300, 302
  37. Fraser, s. 326
  38. Fraser, s. 330–332
  39. Fraser, s. 333
  40. Fraser, s. 333
  41. Fraser, s. 29
  42. Fraser, s. 202
  43. Fraser, s. 286, 287
  44. Fraser, s. 63, 194
  45. Fraser, s. 194, 195
  46. Fraser, s. 171
  47. Fraser, s. 77
  48. Fraser, s. 106
  49. Fraser, s. 105
  50. Fraser, s. 204
  51. Fraser, s. 202
  52. Fraser, s. 339, 347
  53. Fraser, s. 41
  54. Fraser, s. ???
  55. Fraser, s. 89
  56. Fraser, s. 110
  57. Fraser, s. 142
  58. Fraser, s. 117
  59. Fraser, s. 89
  60. Fraser, s. 92
  61. Fraser, s. 221
  62. Fraser, s. 221
  63. Fraser, s. 274, 275
  64. Fraser, s. 319

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]