Charlie Parker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Charlie Parker
Parker esiintymässä New Yorkissa vuonna 1947.
Parker esiintymässä New Yorkissa vuonna 1947.
Henkilötiedot
Syntynyt29. elokuuta 1920
Kansas City, Kansas, Yhdysvallat
Kuollut12. maaliskuuta 1955 (34 vuotta)
New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti muusikko, säveltäjä
Muusikko
Taiteilijanimi Bird
Yardbird
Aktiivisena 1937–1955
Tyylilajit jazz, bebop
Soittimet alttosaksofoni, tenorisaksofoni
Levy-yhtiöt Savoy, Dial, Verve
Aiheesta muualla
charliebirdparker.com

Charles Parker, Jr., tunnettu lempinimeltään Bird, (29. elokuuta 1920 Kansas City12. maaliskuuta 1955 New York) oli saksofonisti ja säveltäjä, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä jazzmuusikoista. Virtuoosimaisena soittajana ja nerokkaana improvisoijana tunnettu Parker oli ehkä vaikutusvaltaisin hahmo ”bebopiksi” kutsutun modernin jazzin synnyssä 1940-luvulla.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charlie Parker syntyi 29. elokuuta 1920 Kansas Cityssä. Hän oli Charles ja Addie Parkerin ainoa lapsi. Isäänsä hän näki hyvin harvoin tämän alkoholistisen elämäntavan vuoksi. Myöhemmin Charles Parker katosikin kokonaan pikku Charlien elämästä, luultavasti lähdettyään toisen naisen mukaan.

Parker ei lapsena näyttänyt erityisiä musikaalisia kykyjä. Hän aloitti varhaisella iällä soittamaan koulun bändissä baritonitorvea, mutta vaihtoi saksofoniin 11-vuotiaana.

Teini-iässä Parker alkoi kiertää öisin Kansas Cityn jameissa katsomassa ja kuuntelemassa soittajia. Hän ihastui erityisesti Count Basie -yhtyeen tenorisaksofonisti Lester ”Pres” Youngin tyyliin.[1] Näihin aikoihin hän sai myös luultavasti lempinimensä ”Yardbird”, joka myöhemmin lyheni yksinkertaisemmaksi ”Birdiksi”. Parker kokeili itsekin osallistua kaupungin kovatasoisiin jamisessioihin, mutta hänet naurettiin ulos. Tästä hän sai vain lisää intoa harjoitella. Hänen kerrotaan viettäneen 3–5 vuotta harjoitellen 15 tuntia päivässä.

17-vuotiaana vuonna 1937 Parker liittyi Jay McShannin yhtyeeseen. Hän oli kehittynyt soittajana huimasti lyhyessä ajassa ja hallitsi soittimensa jo virtuoosimaisesti. Jay McShannin kanssa hän pääsi myös suuriin yhdysvaltalaisiin kaupunkeihin kuten New Yorkiin ja Chicagoon.

New York[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1939 Parker muutti New Yorkiin, jossa hän loi uransa. Soittamisen lisäksi hän teki myös muita töitä. Hän muun muassa tiskasi klubilla, jossa esiintyi pianistilegenda Art Tatum, jolta Charlie otti vaikutteita, jotka näkyvät hänen tuotannossaan. Hän soitti myös tanssikeikkoja, joilla oppi ulkoa valtavan määrän yhdysvaltalaisia iskelmäkappaleita.[1] Parker erosi McShannin yhtyeestä vuonna 1942 ja liittyi Earl Hinesin yhtyeeseen puoleksi vuodeksi. Näihin aikoihin hän alkoi käydä jamisessioissa ”Minton Playhousella”. Jameissa soittivat Parkerin lisäksi muun muassa jazzlegendat kuin Thelonious Monk, Dizzy Gillespie ja Charlie Christian. Näissä jameissa syntyivät myös puitteet tulevalle ”bebopille”. Kyiseisten muusikoiden kanssa Parker alkoi soittaa keikkoja kuuluisilla 52nd streetin jazzklubeilla.

Bebop[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1940-luvun puolivälin aikoihin Parkerista alkoi tulla ”bebopliikkeen” johtohahmo. Hänen legendansa alkoi kasvaa ja saavutti lopulta valtavat puitteet.

Vuonna 1945 Parker levytti ensimmäiseksi beboplevytykseksi kutsutun levytyksen Savoy-levymerkille. Sessioon osallistui myös myöhemmin suureen maineeseen nousseet Miles Davis ja Dizzy Gillespie. Parker soitti mahtavan soolon nopeaan, ”Cherokee”-nimiseen kappaleeseen perustuvaan ”Kokoon”. Davis väläytteli kykyjään ”Now‘s the Timen” mietteliäässä soolossaan.

Pian tämän jälkeen Parker lähti länsirannikolle, Kaliforniaan. Lyhyen oleskelun jälkeen muu yhtye päätti palata New Yorkiin, mutta Parker jäi Los Angelesiin, jossa hänen itsetuhoinen elämäntyylinsä, runsas heroiinin ja alkoholin käyttö, riistäytyivät käsistä. Tämä johti Birdin henkiseen ja fyysiseen romahtamiseen Dial-levymerkille äänitetyssä ”Lover Man” -sessiossa. Session jälkeen Parker sytytti hotellihuoneensa tuleen, ja hänet passitettiin Camarillon mielisairaalaan.

Päästyään sairaalasta vuonna 1947 Parker oli päässyt irti huumeista ja oli terve. Näinä aikoina hän levytti kenties parhaimmat beboplevytyksensä Max Roachin, Duke Jordanin, Tommy Potterin ja Miles Davisin kanssa muodostamassaan kvintetissä. Parker sortui kuitenkin pian taas huumeisiin ja jo vuonna 1949 hänen kanssaan oli vaikeaa soittaa samalla lavalla. Parker muun muassa päristeli ilmapallolla mikrofoniin ja ampui pianistia nallipyssyllä. Käytökseen kyllästyneenä yhtye lähti muihin töihin.

Jazztähteys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parker ja tuleva muusikko Göran Schultz Gävlessä vuonna 1950.

Yhtyeen hajoamisen jälkeen Parker alkoi tehdä konsertteja ja levytyksiä jousiorkesterin kanssa. Nämä olivat aikanaan hyvin suosittuja esityksiä, mutta monien nykyisten jazzharrastajien mielestä ne eivät ole kestäneet aikaa kovinkaan hyvin. Tunnetuin näistä jousilevytyksistä oli ”Just Friends”, jonka Parker on maininnut onnistuneimmaksi esityksekseen.

1950-luvulle tultaessa Parker oli jo valtava kulttisankari ja monet saksofonistit kopioivat ahkerasti hänen tyyliään. Parker itse ei ollut enää kovimmassa terässään, ja hänen terveytensä alkoi horjua. Hän teki kiertueita Eurooppaan ja viihtyi erityisesti Ranskassa ja Ruotsissa. Parker käytti yhä heroiinia, minkä lisäksi hänen alkoholinkäyttönsä oli riistäytynyt hallinnasta. Hän myöhästeli esiintymisistä, ja soiton laatu oli epätasaista.

Merkittävin Parkerin 1950-luvun esitys oli Charles Mingusin äänittämä konsertti Jazz at Massey Hall, jossa hän näytti vielä pystyvänsä huimiin suorituksiin.

Kuolema ja jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1955 Parkerin henkinen ja fyysinen tila oli hyvin heikko. Hän oli yrittänyt itsemurhaa, oli erossa vaimostaan, ja hänen lapsensa oli kuollut sairauteen. Hän vietti öitä metroasemilla, kulki yksinään New Yorkin jazzklubeilla ja oli jatkuvasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Eräänä päivänä Parker kävi vierailemassa ystävänsä paronitar Nica de Koenigswarterin luona huonossa tilassa. Paronitar käski Parkerin jäädä luokseen ja sai hänet suostuteltua lääkärin tutkittavaksi. Tästä huolimatta Parker kuoli pian tämän jälkeen sairauskohtaukseen 34-vuotiaana. Lääkäri arvioi hänen iäkseen 50–60 vuotta.

Parkerin kuoleman jälkeen New Yorkin kaduille ilmestyi graffiteja, joissa julistettiin Bird Lives! (”Bird elää!”).

Charlie Parkerin vaikutus jazzmusiikkiin oli valtava. Monet nykyajan jazzmuusikot laskevat hänet tärkeäksi esikuvakseen. Monet saksofonistit ja muidenkin instrumenttien soittajat harjoittelevat Parkerin sooloja ulkoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Yanow, Scott: Charlie Parker Biography AllMusic. Viitattu 24.11.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Russell, Ross: Bird elää! Charlie Parkerin makea elämä ja kovat ajat. Alkuteos Bird Lives!, 1972. Suomentanut Seppo Loponen. Helsinki: WSOY. Toinen painos, BEST seller, 377 sivua, 1988. ISBN 951-0-15421-0.
  • Westin, Martin: Charlie Parker i Sverige – med en avstickare till Köpenhamn. Tukholma: Premium Publishing, 2014. ISBN 978-91-87581-05-2. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]