Casper Wrede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo elokuvaohjaajasta. Taidemaalarista kertoo artikkeli Casper Wrede (taidemaalari) ja ilmailuharrastajasta Kasper Wrede (jääkäri).

Casper Wrede[1] (8. helmikuuta 1929 Viipuri28. syyskuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja, joka loi uransa Britanniassa. Wrede tuli tunnetuksi teatteri-, televisio- ja elokuvaohjaajana sekä yhtenä Manchesterin The Royal Exchange Theatren perustajista.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wrede syntyi Viipurissa kuuluisaan Wrede af Elimän sukuun. Hänen isänsä oli toimitusjohtaja Kenneth Alexander Wrede (1898–1983).[2] Casper Wrede taisteli viisitoistavuotiaana jatkosodassa ja Lapin sodassa. Häneen vaikutti jo nuorena hänen sukulaisensa, Helsingin ruotsalaisen teatterin ohjaaja, myöhemmin apulaisjohtaja ja teatteripedagogi Gerda Wrede. Hänen suosituksestaan Wrede matkusti Englantiin opiskelemaan teatteriohjaajaksi vasta perustettuun Old Vic Schooliin, jossa opettajina olivat muun muassa Glen Byam Shaw, George Devine ja Michel St Denis. Hän meni naimisiin koulun lupaavan näyttelijän Dilys Hamletin kanssa. Myöhemmin Wrede tapasi ohjaaja Michael Elliottin, josta tuli hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa.

Wrede ja Elliott tuottivat television alkuvaiheessa 1950-luvun puolessa välissä BBC:lle teatterin klassikoita, kuten Kahdestoista yö, Anton Tšehovin Vanja-eno, Euripideen Troijan naiset ja Ibsenin Merenneito. Wrede ohjasi televisiota varten useita kuuluisia näyttelijöitä, muun muassa Ronald Harwoodia. Hän teki myös muun muassa Ibsenin vanhuudesta ja Sibeliuksesta kertovat televisiodokumentit.

Vuonna 1959 Wrede perusti teatteriseurueen, josta tuli 1976 hänen kollegoidensa Michael Elliottin, James Maxwellin ja Braham Murrayn kanssa Manchesterin puuvillapörssin rakennukseen sijoitettu maailmankuulu The Royal Exchange Theatre, jossa Wrede ohjasi yli 20 teatteriproduktiota.

Wrede ohjasi muun muassa elokuvat Sotamies Potter (1962) ja Ivan Denisovitshin päivä (1970), joissa kummassakin pääosaa näytteli Tom Courtenay. Edellinen on tarina sotilaasta, joka väittää nähneensä Jumalan kesken taistelun. Väite saa sotilaan esimiehet epäilemään miehen järkeä. Jälkimmäinen on Aleksandr Solženitsynin romaaniin pohjautuva elokuva eräästä Stalinin vankileiristä ja siellä olevan vangin normaalista päivästä. Elokuvan vastaanottoa Suomessa on pidetty esimerkkinä suomettumisesta. Se määrättiin esityskieltoon 1970-luvulla, koska se käsitteli Neuvostoliiton Gulag-vankileiriä, eikä elokuvaa voitu vielä vuonna 1994 edelleenkään esittää kaupallisissa esityksissä. [3] Vuoden 2001 alusta alkaen kaikkien elokuvien esittäminen aikuisille on ollut sallittua, kunhan elokuvasta on ilmoitettu Valtion elokuvatarkastamolle[4] eikä elokuvan esittämistä ole kielletty rikoslaissa[5][6].

Wreden viimeiseksi elokuvaksi jäi Viimeiset sekunnit (engl. Ransom / The Terrorists, 1975), joka oli Norjassa kuvattu trilleri lentokonekaappareista. Elokuvan pääosissa esiintyivät Sean Connery ja Ian McShane.

Wreden avioliitto Dilys Hamletin kanssa päättyi vuonna 1976. Hän meni naimisiin lapsuudenystävänsä Karin Bangin kanssa 1982 ja asui elämänsä loppuajan Suomessa. [7]

Dokumentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klas Fransberg ohjasi loppuvuodesta 2008 kuvatun televisiodokumentin Casper och den förbjudna filmen. Elokuvassa seurattiin Wreden jalanjälkiä, tavattiin hänen työkavereita ja yritettiin selvittää, miksi Ivan Denisovitshin päivä kiellettiin Suomessa. Ensi-ilta oli toukokuussa 2009. [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wrede af Elimä, Finlands ridderskaps och adels kalender, 1956, sivu 534
  2. Veli-Matti Autio: Wrede (1200 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.2.2012. .
  3. Kalle Kniivilä: Elokuvasensuuri hellitti 24 vuoden jälkeen Kansan Uutiset. 15.11.1994. Kalle Kniivilän blogi. Viitattu 10.8.2008. (suomeksi)
  4. Laki kuvaohjelmien tarkastamisesta 775/2000, 11 § ja 26 §
  5. Rikoslaki 1889/39, erityisesti 17 luku, 17–18b §
  6. Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460, 5 luku
  7. Trevor Peacock, Obituary: Casper Wrede, The Independent 30.9. 1998. Viitattu 10.8.2008.
  8. Baron Wrede af Elimä, lyhyet dokumenttielokuvat, Tukipäätökset kesäkuu 2008, Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 10.8.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]