Carlo Buonaparte

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carlo Maria Buonaparte

Carlo Maria Buonaparte tai Charles-Marie Bonaparte (27. maaliskuuta 174624. helmikuuta 1785) oli korsikalainen lakimies ja diplomaatti, joka tunnetaan parhaiten Napoleon Bonaparten isänä ja Napoleon III:n isoisänä.

Buonaparte toimi lyhyen aikaa vallankumouksellisen johtajan Pasquale Paolin henkilökohtaisena avustajana, taistellen Korsikan joukkojen mukana Ranskan valloittaessa Korsikan. Kun saari valloitettiin ja vastarinta voitettiin, Buonaparte nousi lopulta Korsikan edustajaksi Ludvig XVI:n hoviin. Kaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen toisesta eloonjääneestä pojastaan Napoleonista tuli Ranskan keisari; myöhemmin useat Buonaparten muut lapset saivat kuninkaalliset tittelit veljeltään ja menivät naimisiin kuninkaallisten kanssa.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carlo Buonaparte syntyi Ajacciossa, Korsikassa, nuorimpana kolmesta lapsesta. Hänen isänsä, Giuseppe Maria Buonaparte, oli edustanut Ajaccioa Corten kirkolliskokouksessa vuonna 1749. Korsikan Buonapartet olivat toscanalaista alkuperää. Carlon esi-isä, Guglielmo di Buonaparte, oli ollut Firenzen ghibelliinien hallitseman kunnanvaltuuston jäsen 1300-luvulla. Kun guelfien puolue otti vallan Firenzessä, Guglielmo perheineen pakeni Sarzanaan. Hänen jälkeläisensä Francesco di Buonaparte purjehti Liguriasta Korsikaan 1500-luvulla uutta elämää varten.

Carlo seurasi alun perin isänsä jalanjälkiä ja opiskeli asianajajaksi Pisan yliopistossa, mutta saatuaan huomattavan perinnön isänsä kuoltua, hän lähti ennen tutkinnon suorittamista hoitaakseen perintöään ja ottaakseen vastuun perhevelvollisuuksista. 2. kesäkuuta 1764 hän meni naimisiin 14-vuotiaan Maria Letizia Ramolinon kanssa: Ramolinot polveutuivat langobardeista ja olivat asuneet Korsikassa 250 vuoden ajan. Heidän avioliittonsa järjestivät heidän perheensä. Taloudellinen mukavuus oli yksi useista liittoa puoltavista tekijöistä, joista tärkeimpiä olivat kulttuurinen yhteensopivuus, kuten murre, tottumukset kirkon ja ruokailun suhteen, pukeutuminen ja muut perheen perinteet. Buonaparten uusi vaimo toi mukanaan 31 eekkeriä maata, mukaan lukien myllyn ja leipomon, joiden vuosituotto olivat noin 10 000 puntaa.

Korsikan luovutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajacciossa 2.–7. kesäkuuta 1764 solmimansa avioliiton jälkeen, Buonaparte työskenteli Pasquale Paolin sihteerinä ja henkilökohtaisena avustajana. Hänellä oli poika Napoleone, joka kuoli lapsuudessa vuonna 1765. Paoli lähetti hänet Roomaan neuvottelemaan paavi Klemens XIII:n kanssa vuonna 1766. Buonaparte nautti ajastaan ​​Roomassa, kunnes hänet pakotettiin tuntemattomista syistä takaisin Korsikaan vuonna 1768 - hänen mahdollinen suhteensa naimisissa olevaan naiseen saattoi vaikuttaa tähän. Buonaparten palattua Genovan tasavalta oli tarjonnut Korsikaa Ludvig XV:lle velan maksuna. Ranskalaiset halusivat saada strategisesti tärkeän saaren omien rannikoidensa suojelemiseksi ja Genova oli yhtä innokas luopumaan hallinnasta, koska he eivät kyenneet vastustamaan kasvavia itsenäisyysliikkeitä. Buonaparte tunnettiin kiihkeästä puheesta Ranskan "hyökkäystä" vastaan. Seurasi poliittisia mullistuksia, kun Ranska sai Korsikan omistukseensa ja monet Paolin kannattajat joutuivat pakenemaan vuorille. Buonaparte ja hänen perheensä kuuluivat myös tähän joukkoon. Perhe palasi lopulta kaupunkiin, jossa Buonaparten vaimo synnytti kolmannen pojan, Napoleonen.

Pian Ranskan saatua Korsikan hallintaansa, Carlo Buonaparte hyväksyi uuden hallituksen. Hänet nimitettiin Ajaccion ja naapurialueiden kuninkaallisen oikeuslaitoksen asessoriksi 20. syyskuuta 1769. Hän valmistui oikeustieteen tohtoriksi Pisan yliopistosta saman vuoden marraskuussa.

Nousu tunnetuksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1770 Ranskan hallinto loi Korsikan aateliston. Hänestä tuli Korsikan ylimmän neuvoston edustaja 11. joulukuuta 1769 ja Ranskan kuninkaan sijaisprokuraattori Ajacciossa lokakuussa 1770. Carlolla oli jo vuodesta 1769 lähtien Pisan arkkipiispan myöntämä arvonimi "Toscanan jalo patriisi" (Nobile Patrizio di Toscana), ja hänen aatelisarvonsa vahvistettiin 13. syyskuuta 1771. Sitten hänestä tuli Ajaccion kuninkaallisen oikeuslaitoksen asessori helmikuussa 1771, Korsikan yleissäätyjen aateliston varaedustaja 13. syyskuuta 1771, Dilan (Länsi-Korsika) kahdentoista aatelisen neuvoston jäsen toukokuussa 1772, Korsikan aateliston varaedustaja Ranskan kuninkaallisessa hovissa heinäkuussa 1777, ja lopulta hänet nimitettiin Korsikan edustajaksi Ranskan Ludvig XVI:n hoviin Versaillesiin vuonna 1778.

Monista arvonimistä huolimatta Buonaparten tyytymätön luonne sai hänet ryhtymään riskialttiisiin liikeyrityksiin. Hän esitti monia maa- ja rahavaateita oikeusistuimissa, mutta hänen menestyksensä oli vähäistä ja hän kulutti varansa nopeasti. Hänen ilmeinen intohimonsa uhkapeleihin pahensi hänen talousvaikeuksiaan. Buonaparte merkitsi huomion tilanteestaan tilikirjaansa:

»Pariisissa sain kuninkaalta 4000 frangia ja hallitukselta 1000 kruunun maksun, mutta palasin takaisin ilman penniäkään.»

Vuoteen 1782 mennessä Buonaparte alkoi heikentyä ja kärsi jatkuvasta kivusta. Hän matkusti Montpellieriin hakemaan asianmukaista lääketieteellistä hoitoa. Mitään ei voitu tehdä oletetun mahasyövän hoitamiseksi. (Hänen kuuluisimman poikansa Napoleonin on esitetty myös kuolleen mahasyöpään.) Carlo Buonaparte kuoli 24. helmikuuta 1785; hänen tuhlaavaisuutensa takia hänen vaimonsa ja kahdeksan lastaan jäivät rahattomaksi. Carlo Buonaparten nuorin poika syntyi vain kolme kuukautta ennen hänen kuolemaansa.

Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carlo Buonaparten sai Letizia Ramolinon kanssa kolmetoista lasta vuosina 1768-1784; viisi heistä kuoli lapsina, kaksi syntyessään ja kolme varhaislapsuudessaan. Kahdeksan lasta selvisi hengissä.

  • Napoleone Buonaparte (syntynyt ja kuollut 17. elokuuta 1765).
  • Maria Anna Buonaparte (3. tammikuuta 1767 – 1. tammikuuta 1768).
  • Joseph Bonaparte (7. tammikuuta 1768 – 28. heinäkuuta 1844) Napolin ja Sisilian kuningas, Espanjan ja Intian kuningas sekä Comte de Survilliers. Avioitui 1. elokuuta 1794 Marie Julie Claryn kanssa.
  • Napoleon Bonaparte (15. elokuuta 1769 - 5. toukokuuta 1821), kuolleen vanhemman veljensä kaima ja Ranskan keisari. Meni 1. kerran naimisiin 9. maaliskuuta 1796 Joséphine de Beauharnaisin ja toisen kerran 2. huhtikuuta 1810 Marie Louisen, Itävallan arkkiherttuataren kanssa.
  • Maria Anna Buonaparte (s. ja kuoli 1770), kuolleen vanhemman sisarensa kaima.
  • Maria Anna Buonaparte (14. heinäkuuta 1771 – 23. marraskuuta 1771), kuolleiden vanhempien sisarustensa kaima.
  • Kuolleena syntynyt poika (1773).
  • Lucien Bonaparte (21. maaliskuuta 1775 – 29. kesäkuuta 1840), Caninon ja Musignanon prinssi,. Meni ensimmäisen kerran naimisiin 4. toukokuuta 1794 Christine Boyerin kanssa ja toisen kerran 26. lokakuuta 1803 Alexandrine de Bleschampin, Hippolyte Jouberthonin lesken kanssa, joka tunnetaan myös nimellä "Madame Jouberthon".
  • Maria Anna (Elisa) Bonaparte (3. tammikuuta 1777 – 7. elokuuta 1820), kuolleiden vanhempien sisarustensa nimikaima, Toscanan suurherttuatar. Meni naimisiin 5. toukokuuta 1797 Felice Pasquale Baciocchin, Luccan ja Piombinon prinssin kanssa.
  • Louis Bonaparte (2. syyskuuta 1778 – 25. heinäkuuta 1846), Hollannin kuningas. Meni naimisiin 4. tammikuuta 1802 Hortense de Beauharnaisin kanssa.
  • Pauline Bonaparte (20. lokakuuta 1780 – 9. kesäkuuta 1825), Guastallan suvereeni prinsessa ja herttuatar. Meni 1. kerran naimisiin 5. toukokuuta 1797 Victor-Emmanuel Leclercin ja toisen kerran 28. elokuuta 1803 Camillo Borghesen, Sulmonan kuudennen prinssin kanssa.
  • Caroline Bonaparte (25. maaliskuuta 1782 – 18. toukokuuta 1839), Bergin ja Kleven suurherttuatar. Joachim Muratin vaimo, myöhemmin Napolin kuningatarpuoliso.
  • Jérôme Bonaparte (15. marraskuuta 1784 – 24. kesäkuuta 1860), Westfalenin kuningas. Meni 1. kerran naimisiin 24. joulukuuta 1803 Elizabeth Pattersonin ja toisen kerran 22. elokuuta 1807 Württembergin prinsessa Katharinan kanssa.

Esivanhemmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Giuseppe Maria Buonaparte (1663–1703)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sebastiano Nicola Buonaparte (1683–1720/60)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maria Colonna di Bozzi (1668–1704)
 
 
 
 
 
 
 
 
Giuseppe Maria Buonaparte (1713–1763)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Carlo Tusoli di Bocognano
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maria Anna Tusoli di Bocognano (1690–1760)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Isabella N.
 
 
 
Carlo Maria Buonaparte
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Francesco Maria Paravicini
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Giuseppe Maria Paravicini
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maria Saveria Paravicini (1715–bef. 1750)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Angelo Agostino Salineri (1653–1724)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maria Angela Salineri
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Francetta Merezano (1652–1724)
 
 
 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Carlo Buonaparte