Carlo Buonaparte

Carlo Maria Buonaparte, Anton Raphael Mengs (attr.) n. 1766-1779

Carlo Maria Buonaparte tai Charles-Marie Bonaparte (27. maaliskuuta 1746 Ajaccio, Korsika, Genovan tasavalta – 24. helmikuuta 1785 Montpellier, Ranskan kuningaskunta) oli korsikalainen lakimies ja diplomaatti, joka tunnetaan parhaiten Napoleon Bonaparten isänä ja Napoleon III:n isoisänä.

Buonaparte toimi lyhyen aikaa vallankumouksellisen johtajan Pasquale Paolin henkilökohtaisena avustajana taistellen Korsikan joukkojen mukana Ranskan valloittaessa Korsikan. Kun Ranska oli vuonna 1769 valloittanut saaren ja voittanut vastarinnan, Buonaparte nousi Korsikan edustajaksi Ludvig XVI:n hoviin. Kaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen toiseksi vanhimmasta pojasta Napoleonista tuli Ranskan keisari. Myöhemmin Buonaparten muut lapset saivat kuninkaalliset tittelit veljeltään ja avioituivat kuninkaallisten kanssa.

Suku ja koulutus

Carlo Buonaparte syntyi nuorimpana Giuseppe Maria Buonaparten (1713–1763) ja Maria Saveria Paravicinin (1715–1750) kolmesta lapsesta. Hänellä oli vanhempi sisar Maria Gertrude (s. 1741) ja veli Sebastiano (s. 1743).

Giuseppe Maria Buonaparte oli edustanut Ajacciota Corten kirkolliskokouksessa vuonna 1749. Korsikan Buonapartet olivat toscanalaista alkuperää. Carlon esi-isä Guglielmo di Buonaparte oli ollut Firenzen ghibelliinien hallitseman kunnanvaltuuston jäsen 1300-luvulla. Kun guelfien puolue otti vallan Firenzessä, Guglielmo perheineen pakeni Sarzanaan. Hänen jälkeläisensä Francesco di Buonaparte purjehti Liguriasta Korsikaan 1500-luvulla uutta elämää varten. Suku, vaikka kuuluikin Ajaccion porvaristoon, oli varalliuudeltaan vaatimaton ja omisti muutamia peltoja ja viinitarhoja ympäröivällä alueella.

Carlo seurasi alun perin isänsä jalanjälkiä ja opiskeli asianajajaksi Pisan yliopistossa, mutta saatuaan isänsä kuoltua huomattavan perinnön hän lähti ennen tutkinnon suorittamista hoitaakseen perintö-osaansa ja ottaakseen vastuun perhevelvollisuuksista.

Avioliitto

Carlo meni 18-vuotiaana naimisiin 14-vuotiaan Maria Letizia Ramolinon kanssa 2. kesäkuuta 1764. Ramolinot polveutuivat langobardeista ja olivat asuneet Korsikassa 250 vuoden ajan. Avioliiton järjestivät heidän perheensä. Taloudelliset tekijät olivat yksi useista liittoa puoltavista tekijöistä. Maria Letizia toi myötäjäisinä mukanaan 31 eekkeriä maata sekä niihin kuuluvan myllyn ja leipomon, joiden vuosituotto oli noin 10 000 livreä.

Korsikan luovutus

Avioiduttuaan Carlo Buonaparte työskenteli Pasquale Paolin sihteerinä ja henkilökohtaisena avustajana. Paoli lähetti Buonaparten Roomaan neuvottelemaan paavi Klemens XIII:n kanssa vuonna 1766. Buonaparte nautti ajastaan ​​Roomassa, mutta hänet pakotettiin tuntemattomista syistä takaisin Korsikaan vuonna 1768. Asiaan saattoi vaikuttaa hänen mahdollinen suhteensa naimisissa olevaan naiseen. Buonaparten palattua Genovan tasavalta oli tarjonnut Korsikaa Ludvig XV:lle velan maksuna. Ranskalaiset halusivat saada strategisesti tärkeän saaren omien rannikoidensa suojelemiseksi, ja Genova oli yhtä innokas luopumaan hallinnasta, koska ei kyennyt vastustamaan kasvavia itsenäisyysliikkeitä. Buonaparte tunnettiin kiihkeästä puheesta Ranskan "hyökkäystä" vastaan. Seurasi poliittisia mullistuksia, kun Ranska sai Korsikan omistukseensa ja monet Paolin kannattajat joutuivat pakenemaan vuorille. Buonaparte, hänen vaimonsa ja poikansa Joseph kuuluivat myös tähän joukkoon. Perhe palasi Ajaccioon, jossa Letizia Buonaparte synnytti elokuussa 1769 kolmannen pojan Napoleonen.

Pian Ranskan saatua Korsikan hallintaansa Carlo Buonaparte hyväksyi uuden hallituksen. Hänet nimitettiin Ajaccion ja naapurialueiden kuninkaallisen oikeuslaitoksen asessoriksi 20. syyskuuta 1769. Hän valmistui oikeustieteen tohtoriksi Pisan yliopistosta saman vuoden marraskuussa.

Nousu kuuluisuuteen

Huhtikuussa 1770 Ranskan hallinto loi Korsikan aateliston. Hänestä tuli Korsikan ylimmän neuvoston edustaja 11. joulukuuta 1769 ja Ranskan kuninkaan sijaisprokuraattori Ajacciossa lokakuussa 1770. Carlolla oli jo vuodesta 1769 lähtien Pisan arkkipiispan myöntämä arvonimi "Toscanan jalo patriisi" (Nobile Patrizio di Toscana), ja hänen aatelisarvonsa vahvistettiin 13. syyskuuta 1771. Sitten hänestä tuli Ajaccion kuninkaallisen oikeuslaitoksen asessori helmikuussa 1771, Korsikan yleissäätyjen aateliston varaedustaja 13. syyskuuta 1771, Dilan (Länsi-Korsika) kahdentoista aatelisen neuvoston jäsen toukokuussa 1772, Korsikan aateliston varaedustaja Ranskan kuninkaallisessa hovissa heinäkuussa 1777, ja lopulta hänet nimitettiin Korsikan edustajaksi Ranskan Ludvig XVI:n hoviin Versaillesiin vuonna 1778.

Hän onnistui saamaan Toscanan hovista suosituskirjeitä Ranskan hoviin sekä asiakirjoja, jotka osoittivat hänen sukunsa aatelisarvon, joka oli arvostettu asia vallankumousta edeltäneessä Ranskassa – hän ja hänen lapsensa allekirjoittivat nimensä muodossa "de Bonaparte" useiden vuosien ajan – mikä edisti vanhimpien lasten Napoleonin ja Élisan pääsyä kuninkaallisiin yläluokan lapsille tarkoitettuihin Briennen sotaoppilaitokseen ja Saint-Cyrin tyttöjen luostarikouluun.

Hänen avioliittonsa vuonna 1764 paremmassa taloudellisessa asemassa olleen Letizia Ramolinon kanssa ei tuonut juurikaan helpotusta köyhyyteen, jota suuri perhe vain pahensi. Monista arvonimistä huolimatta Buonaparten tyytymätön luonne sai hänet ryhtymään riskialttiisiin liikeyrityksiin. Hän puolusti sitkeästi oikeuksiaan ja etujaan ja oli kiihkeä saaren taloudellisen elvyttämisen ideoiden ja hankkeiden suhteen, joihin hän oli henkilökohtaisesti sitoutunut kuten mulperipuu taimitarhat ja viljelysmaan parannus.

Hän esitti monia maa- ja rahavaateita oikeusistuimissa, mutta hänen menestyksensä oli vähäistä ja hän kulutti varansa nopeasti. Hänen ilmeinen intohimonsa uhkapeliin pahensi hänen talousvaikeuksiaan. Buonaparte merkitsi huomion tilanteestaan tilikirjaansa:

»Pariisissa sain kuninkaalta 4000 frangia ja hallitukselta 1000 kruunun maksun, mutta palasin takaisin ilman penniäkään.»

Vuoteen 1782 mennessä Buonaparten terveys alkoi heikentyä ja hän kärsi jatkuvista kivuista. Hän matkusti Montpellieriin hakemaan asianmukaista lääketieteellistä hoitoa. Mitään ei voitu tehdä oletetun mahasyövän hoitamiseksi. Hänen isänsä, kuuluisin poikansa Napoleon, poika Lucien Bonaparte sekä tyttäret Pauline Bonaparte ja Caroline Bonaparte kuolivat myös mahasyöpään.

Carlo Buonaparte kuoli vain 38-vuotiaana 24. helmikuuta 1785 Montpellier'ssä. Hänen tuhlaavaisuutensa takia hänen vaimonsa ja kahdeksan lastaan jäivät rahattomiksi useiden vuosien ajaksi. Nuorin lapsi Jérôme syntyi vain kolme kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Hän oli onnistunut integroimaan osan lapsistaan viemällä heidät pois sisäänpäin kääntyneeltä Korsikan saarelta rikkaampaan ja monimuotoisempaan ranskalaiseen elämään: Napoleon oli juuri aloittanut École militaire sotilasakatemian Pariisissa.

Lapset

Carlo Buonaparten sai Letizia Ramolinon kanssa kolmetoista lasta vuosina 1768–1784. Viisi heistä kuoli lapsina, kaksi syntyessään ja kolme varhaislapsuudessa. Kahdeksan lasta eli aikuiseksi asti.

• Napoleone Buonaparte (17. elokuuta 1765), syntyi kuolleena
• Maria Anna Buonaparte (3. tammikuuta 1767 – 1. tammikuuta 1768), kuoli alle vuoden ikäisenä
• Joseph Bonaparte (7. tammikuuta 1768 – 28. heinäkuuta 1844) Napolin ja Sisilian kuningas, Espanjan ja Intian kuningas sekä Comte de Survilliers. Avioitui 1794 Marie Julie Claryn kanssa, heille syntyi kaksi lasta. Useita aviottomia lapsia oleskelunsa Yhdysvalloissa aikana.
• Napoleon Bonaparte (15. elokuuta 1769 – 5. toukokuuta 1821), kuolleen vanhemman veljensä kaima ja Ranskan keisari. Meni 1. kerran naimisiin 1796 Joséphine de Beauharnaisin kanssa, ei yhteisiä jälkeläisiä, avioliitto mitätöitiin; avioitui toisen kerran 1810 Marie Louisen, Itävallan arkkiherttuataren kanssa, heille syntyi yksi lapsi, Napoleon II. Useita aviottomia lapsia.
• Maria Anna Buonaparte (1770), kuolleen vanhemman sisarensa kaima, kuoli pian syntymänsä jälkeen
• Maria Anna Buonaparte (14. heinäkuuta 1771 – 23. marraskuuta 1771), kuolleiden vanhempien sisarustensa kaima, kuoli alle puolivuotiaana
• Nimetön poika (1773), syntyi kuolleena
• Lucien Bonaparte (21. maaliskuuta 1775 – 29. kesäkuuta 1840), Caninon ja Musignanon prinssi. Meni ensimmäisen kerran naimisiin 1794 Christine Boyerin kanssa ja toisen kerran 1803 Alexandrine de Bleschampin, Hippolyte Jouberthonin lesken kanssa. Poistettiin kruununperimysjärjestyksestä ilman lupaa solmittujen morganaattisten avioliittojensa vuoksi. Hänellä oli yhteensä 11 lasta.
• Maria Anna (Elisa) Bonaparte (3. tammikuuta 1777 – 7. elokuuta 1820), kuolleiden vanhempien sisarustensa nimikaima, Toscanan suurherttuatar. Meni naimisiin 1797 Felice Pasquale Baciocchin kanssa, josta tuli Luccan ja Piombinon prinssi; heille symtyi viisi lasta, joista vain yksi eli aikuiseksi asti.
• Louis Bonaparte (2. syyskuuta 1778 – 25. heinäkuuta 1846), Hollannin kuningas. Meni naimisiin 1802 Hortense de Beauharnaisin kanssa; heille syntyi kolme lasta, joista Louis Napoleon tuli keisariksi nimellä Napoleon III.
• Pauline Bonaparte (20. lokakuuta 1780 – 9. kesäkuuta 1825), Guastallan prinsessa omalla oikeudellaan ja herttuatar. Meni 1. kerran naimisiin 1797 Victor-Emmanuel Leclercin kansssa, heille syntyi yksi lapsi; toisen kerran 1803 Camillo Borghesen, Sulmonan kuudennen herttuan kanssa, ei jälkeläisiä.
• Caroline Bonaparte (25. maaliskuuta 1782 – 18. toukokuuta 1839), Bergin ja Kleven suurherttuatar, Joachim Muratin vaimo, myöhemmin Napolin kuningatarpuoliso; heille syntyi neljä lasta.
• Jérôme Bonaparte (15. marraskuuta 1784 – 24. kesäkuuta 1860), Westfalenin kuningas. Meni 1. kerran naimisiin 1803 Elizabeth Pattersonin kanssa, heille syntyi yksi lapsi, ilman lupaa solmittu aviolitto mitätöitiin. Avioitui toisen kerran 1807 Württembergin prinsessa Katharinan kanssa, heille syntyi kolme lasta. Kolmas morganaattinen avioliitto 1840 Giustina Pecori-Suárezin kanssa, ei jälkeläisiä.

Esivanhemmat

Giuseppe Maria Buonaparte (1663–1703)

Sebastiano Nicola Buonaparte (1683–1720/60)

Maria Colonna di Bozzi (1668–1704)

Giuseppe Maria Buonaparte (1713–1763)

Carlo Tusoli di Bocognano

Maria Anna Tusoli di Bocognano (1690–1760)

Isabella N.

Carlo Maria Buonaparte

Francesco Maria Paravicini

Giuseppe Maria Paravicini

Maria Saveria Paravicini (1715–bef. 1750)

Angelo Agostino Salineri (1653–1724)

Maria Angela Salineri

Francetta Merezano (1652–1724)