Australianwollemia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Australianwollemia
Wollemia nobilis (Kew Gardens).JPG
Uhanalaisuusluokitus: Äärimmäisen uhanalainen [1]
Äärimmäisen uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Havupuut Pinophytina
Luokka: Havupuut Pinopsida
Lahko: Pinales
Heimo: Araukariakasvit Araucariaceae
Suku: Wollemiat Wollemia
Laji: nobilis
Kaksiosainen nimi
Wollemia nobilis
W.G.Jones, K.D.Hill & J.M.Allen
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Australianwollemia Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Australianwollemia Commonsissa

Australianwollemia[2] eli wollemia[2] (Wollemia nobilis) on araukariakasvien heimoon (Araucariaceae) kuuluva havupuulaji ja wollemioiden suvun ainoa nykyisin elävä edustaja. Lajin ainoa tunnettu kasvupaikka on Wollemin kansallispuistossa Australiassa, noin 150 kilometriä Sydneystä luoteeseen. Laji löydettiin sattumalta vuonna 1994. Ennen australianwollemian löytymistä sittemmin wollemioiksi määriteltyjä puita tunnettiin liitukaudelta, yli 65 miljoonan vuoden takaisista fossiileista.[3][4]

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä suvun suomenkielisenä että tieteellisenä nimenä käytetty Wollemia on muodostettu lajin löytöpaikan mukaan Wollemin kansallispuiston nimestä. Puiston nimi puolestaan on johdettu Australian alkuperäisväestön puistossa sijaitsevista rotkoista käyttämästä nimestä.[3] Tieteellinen lajinimi nobilis on latinaa ja tarkoittaa ”jaloa”. Samalla nimi on myös epäsuora viittaus puun löytäneeseen David Nobleen.[3] Puusta käytetään maailmalla ja sen kotiseudulla Australiassa yleensä englanniksi nimeä Wollemi pine (suom. Wollemi-mänty).[3]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australianwollemia on ainavihanta puu. Se voi kasvaa noin 40 metriä korkeaksi, ja tulla rungon läpimitaltaan 1,2 metriä paksuksi. Suorarunkoinen puu vesoo usein tyvestään. Latvus on kapean pylväsmäinen.[3] Versot voidaan jakaa pystyihin pääversoihin ja sivusuuntaisesti siirottaviin sivuversoihin. Sivuversot ovat tavallisesti haarattomia. Rungon kuori halkeilee aluksi suomumaisina levyinä, mutta tulee vanhemmiten luonteenomaisten nystyröiden peittämäksi.[3]

Lehdet ovat ruodittomia ja kannaltaan johteisia. Pystyjen pääversojen lehtiasento on kierteinen, mutta siirottavissa sivusuuntaisissa versoissa se voi olla vastakkainen tai lähes vastakkainen.[3] Lehtiä on kolmea pääasiallista tyyppiä: pystyjen versojen pienet kolmiomaiset lehdet, nuorten kasvien ja alaoksien sivuversojen pitkät ja kapeat lehdet, sekä yläoksien sivuversojen leveämmät lehdet.[3] Pystyn verson kolmiomaiset lehdet ovat vain kolmesta kymmeneen millimetriä pitkiä, tyvestään kahdesta neljään millimetriä leveitä ja lehtiasennoltaan kierteisesti.[3] Sivusuuntaisissa versoissa nuorilla kasveilla ja puiden alaoksilla kasvavat kapeat lehdet ovat enimmillään kahdesta kahdeksaan senttimetriä pitkiä ja kahdesta viiteen millimetriä leveitä, ja muodoltaan tasasoukkia tai kapean kolmiomaisia. Ne ovat usein asettuneet rankaan vastakkaisesti ja kaksirivisesti.[3] Vanhempien puiden yläoksien lehdet ovat enimmillään yhdestä neljään senttimetriä pitkiä ja neljästä kahdeksaan millimetriä leveitä, ja muodoltaan kapean pitkänpyöreitä. Ne ovat yleensä asettuneet rankaan vastakkaisesti ja nelirivisesti.[3] Lehdet ovat suurimpia verson keskiosissa, ja pienenevät suomumaisiksi verson aivan tyvessä ja kärjessä. Lehden adaksiaalinen pinta eli yläpinta on yleensä syvänvihreä, kun taas abaksiaalinen alapinta on usein vaalea. Ilmarakoja on eniten lehtien alapinnoilla.[3]

Australianwollemia on yksikotinen, ja erilliset hede- ja emikukinnot kasvavat samassa puussa. Kukinnot kehittyvät sivusuuntaisten versojen kärkiin.[3]

Hedekukinto eli hedekäpy on koostuu lukuisista kierteisesti rankaan asettuneista hedelehdistä. Pitkä ja kapea hedekäpy kasvaa enimmillään noin 11 senttimetriä pitkäksi ja 19 millimetriä paksuksi. Hedelehdet ovat punaruskeita, muodoltaan kulmikkaita ja kilpimäisiä. Hedelehdellä on neljästä yhdeksään riippuvaa pölylokeroa.[3]

Emikukinto eli käpy koostuu useista rankaan kierteisesti asettuneista käpysuomuista, joista kukin itsessään koostuu suuresta peitinsuomusta ja surkastuneesta emisuomusta, jotka ovat yhdiskasvuisia.[3] Muodoltaan pallomainen tai leveän luumunmuotoinen käpy kasvaa enimmillään noin 12,5 senttimetriä pitkäksi ja kymmenen senttimetriä paksuksi. Aluksi vihreä käpy muuttuu kypsyessään ruskeaksi ja lopulta hajoaa käpysuomujen varistessa. Tällöin suomuissa kiinni pysyvät siemenet leviävät tuulen mukana siivellisten käpysuomujen mukana.[3] Kukin käpysuomu tuottaa yhden siemenen. Yksittäinen käpysuomu on litteä, 12–17 millimetriä pitkä, 14–22 millimetriä leveä ja kolmesta viiteen millimetriä paksu. Käpysuomulla on laidassaan lenninsiipi ja kärjessään kapea 6–12 millimetriä pitkä ota.[3]

Siemen on 7–11 millimetriä pitkä ja 5–7 millimetriä leveä. Siementä ympäröi kehänä ohut lenninsiipi, vaikka se on kiinnittynyt siivelliseen käpysuomuun. Itäminen on maanpäällistä ja sirkkalehtiä on kaksi.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australianwollemia tunnetaan luonnonvaraisena ainoastaan kolmelta kasvupaikalta Wollemin kansallispuistosta Blue Mountains -vuoristosta Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Australiassa.[5]

Elinympäristö ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australianwollemia kasvaa lämpimänlauhkeassa vuoristosademetsässä. Sitä esiintyy luonnossa ainoastaan virtaavan veden äärellä syvissä rotkoissa. Rotkojen pohjan kasvillisuuden tärkeimmät puulajit ovat kunoniakasveihin (Cunoniaceae) kuuluva Ceratopetalum apetalum ja Atherospermataceae-heimoon kuuluva Doryphora sassafras. Aluskasvillisuus on saniaisvaltaista. Australianwollemia kasvaa luonnossa ympäröiviä puita suurempana ylispuuna. Rotkojen reunojen rinteillä kasvaa eukalyptusmetsää, jonka valtapuulaji on Eucalyptus piperita. Australianwollemian kasvupaikkojen maaperä on hiekkakiviperäistä alluviaalimaata.[5]

Luokittelu ja kehityshistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australianwollemia on wollemioiden suvun ainoa nykyisin elävä laji. Wollemiat ovat araukariakasvien heimoon kuuluvia havupuita.[3] Genetiikan tutkimusten perusteella wollemiat ovat araukariakasvien basaalisin eli yhteisestä kehityslinjasta ensimmäisenä eriytynyt ryhmä, vaikka aiemmin 1990-luvun lopulla niiden katsottiinkin olevan heimon kahdesta muusta suvusta lähemmin sukua kaureille (Agathis) kuin araukarioille (Araucaria).[6][7]

Erittäin suppealla alueella syrjäisissä rotkoissa kasvava australianwollemia löydettiin vasta vuonna 1994. Pian lajin löytämisen jälkeen tutkimuksissa todettiin sen olevan erittäin läheistä sukua aiemmin vain fossiileista tunnetulle havupuusuvulle Dilwynites. Sittemmin on esitetty kasvien kuuluvan samaan sukuun. Tässä tapauksessa suvun tunnettu historia ulottuisi liitukaudelle.[3][7]

Merkitys ihmiselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australianwollemian taimia alettiin myydä kaupallisesti vuonna 2005 vuosikymmen lajin löydön jälkeen. Puusta tuli suhteellisen nopeasti tunnettu koristekasvi lauhkean ja subtrooppisen ilmaston alueilla. Sitä voidaan lisätä pistokkaista, ja se on puutarhakasvina helppohoitoinen. Australianwollemiaa on puutarhakasvina markkinoitu ”elävän fossiilin” kuriositeettiarvolla.[5]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt uhanalaisuusluokituksessaan australianwollemian äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi.[1] Luontainen levinneisyysalue on äärimmäisen suppea, ja luonnonvaraisia puita uskotaan olevan alle sata kappaletta.[8] Puut ovat luultavasti kaikki yhden tai kahden kasviyksilön klooneja. Tästä syystä australianwollemialla ei esiinny käytännössä lainkaan geneettistä muuntelua.

Australianwollemia on monien australialaisten puiden tavoin altis Australian luonnolle vieraan munasieniin kuuluvan Phytophthora cinnamoniin aiheuttamalle sairaudelle. Munasieni leviää mullassa olevien itiöiden avulla, ja voi helposti levitä ihmisten kenkien pohjiin tarttuneen maa-aineksen mukana. Sen pääsyä puun luontaisille kasvupaikoille on yritetty estää pitämällä niiden tarkka sijainti salaisena ja rajoittamalla ihmisten liikkumista alueella. Tästä huolimatta Phytophthora cinnamoniin uskotaan tartuttaneen luonnonvaraisia puita jo 2000-luvun alkupuolella.[1][7]

Puiden suojelemiseksi kasvuston tarkka sijainti on pidetty salaisena. Lajin turvaamiseksi Australian valtio on kasvattanut uusia wollemian taimia, joita on jaettu kasvitieteellisiin puutarhoihin ympäri maailmaa. Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha sai yhden taimen lokakuussa 2007 lahjoituksena Australian valtiolta.[9][10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 148. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Thomas, P.: Wollemia nobilis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.3. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.4.2017. (englanniksi)
  2. a b Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Wollemia nobilis Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.4.2017.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Farjon 2017, s. 1062
  4. Wollemia nobilis (Wollemi pine) Kew Gardens (englanniksi)
  5. a b c Farjon 2017, s. 1063
  6. Earle, Cristopher J.: Araucariaceae The Gymnosperm Database. 6.12.2014. Viitattu 15.4.2017. (englanniksi)
  7. a b c Earle, Cristopher J.: Wollemia nobilis The Gymnosperm Database. 17.12.2013. Viitattu 15.4.2017. (englanniksi)
  8. Wollemia nobilis: The Wollemi Pine Plant Evolution
  9. Karumo, Markku: Hirmuliskojen ajan havupuu Helsinkiin Helsingin Sanomat. 26.10.2007. Viitattu 12.4.2010.
  10. Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote 22.10.2007: Elävä fossiili saapuu Suomeen Luettu 23.2.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]