Arthur Schopenhauer

Arthur Schopenhauer
Schopenhauer vuonna 1859.
Henkilötiedot
Syntynyt	22. helmikuuta 1788 Danzig, Puola-Liettua
Kuollut	21. syyskuuta 1860 (72 vuotta) Frankfurt am Main, Saksan liitto
Koulutus ja ura
Koulukunta	mannermainen filosofia
Vaikutusalueet	filosofia, psykologia
Tunnetut työt	Die Welt als Wille und Vorstellung -teos; näkemys maailmasta tahdon ilmentymänä, Schopenhauerin pessimismi, elämisen tahdon käsite
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Arthur Schopenhauer (22. helmikuuta 1788 Danzig, Puola-Liettua – 21. syyskuuta 1860 Frankfurt am Main, Saksan liitto) oli 1800-luvun merkittävimpiä filosofeja. Saksalaista Schopenhaueria on pidetty pessimistinä – elämä sinänsä oli hänen mielestään julmaa ja tarkoituksetonta – mutta toisaalta hänen kirjoituksensa käsittelevät usein juuri tämän pahuuden ylittämistä. Schopenhauerin filosofialle olennainen käsite on persoonaton ”elämisen tahto”, jonka ilmenemismuoto kaikki elämä on ja jota on mahdotonta tyydyttää. Tässä hänen ajattelunsa tulee lähelle joitakin itämaisia filosofioita, kuten buddhalaisuutta.

Schopenhauer kutsui itseään kantilaiseksi ja piti itseään Hegelin vastustajana. Hänen pessimistinen filosofiansa sai suosiota Saksan ja Itävallan vuoden 1848 epäonnistuneiden vallankumousten jälkeen.

Elämä

Schopenhauer nuorena.

Schopenhauer syntyi keskiluokkaiseen perheeseen vuonna 1788 Stutthofin kaupungissa lähellä Danzigia. Hänen isänsä oli Heinrich Floris Schopenhauer ja hänen äitinsä kirjailija Johanna Schopenhauer, o.s. Trosiener. Molemmat olivat varakkaasta kauppiassuvusta. Schopenhauerin isä vastusti kaikenlaista nationalismia ja ihaili englantilaista elämäntapaa. Hän valitsi pojalle nimen ”Arthur”, koska se oli käytössä saksan, englannin ja ranskan kielissä.

Kaupungin jouduttua Preussille Puolan toisessa jaossa vuonna 1793 Schopenhauerit muuttivat Hampuriin. Vuonna 1805 Schopenhauerin isä kuoli, teki ehkä itsemurhan, ja hänen äitinsä muutti Weimariin, missä hän saavutti mainetta kirjailijana. Schopenhauer pysyi kuitenkin Hampurissa, koska hän oli luvannut jatkaa kauppiasuralla. Hänen vastenmielisyytensä uraa kohtaan sai hänet kuitenkin muuttamaan Weimariin äitinsä luokse jo vuoden kuluttua. Schopenhauer ei kuitenkaan tullut toimeen äitinsä kanssa: kun Johannan ystävä kirjailija Johann Wolfgang von Goethe sanoi tälle, että hänen poikansa kohtalona oli tehdä suuria tekoja, Johanna vastusteli – hän ei ollut koskaan kuullut, että yhdessä perheessä voisi olla kaksi neroa.

Schopenhauer aloitti opiskelut vuonna 1809 Göttingenin yliopistossa, jossa hän opiskeli metafysiikkaa ja psykologiaa Gottlob Ernst Schulzen oppilaana. Schulze neuvoi häntä keskittymään Platoniin ja Immanuel Kantiin. Schopenhauer väitteli tohtoriksi Jenan yliopistosta vuonna 1813. Vuonna 1818 hän sai suurin ponnistuksin valmiiksi pääteoksensa Die Welt als Wille und Vorstellung (’Maailma tahtona ja mielteenä’, osa suomennettu). Hän jätti teoksensa kustantajalle ja lähti Italiaan lepäämään. Palattuaan Saksaan suurin odotuksin vuonna 1819 hän sai huomata, ettei kirjaa ollut myyty yhtään kappaletta. Kukaan ei ollut edes kuullut siitä.

Schopenhauer aloitti vuonna 1820 luennoitsijana Berliinin yliopistossa. Hän osallistui jälkikantilaisen Johann Gottlieb Fichten ja teologi Friedrich Schleiermacherin luennoille. Hän alkoi kuitenkin vastustaa Fichten äärimmäistä idealismia. Tältä ajalta on peräisin myös vastakkainasettelu hänen ja G. W. F. Hegelin välillä. Schopenhauer ajoitti tarkoituksella luentonsa samaan aikaan kuin Hegel, houkutellakseen opiskelijat omille luennoilleen Hegelin luentojen sijasta. Hänen luennoilleen tuli kuitenkin ainoastaan viisi oppilasta, ja lopulta hän lähti yliopistosta eikä palannut enää koskaan opettamaan sinne. Hänen pettymyksensä yliopistofilosofiaa kohtaan ilmenee muun muassa hänen myöhemmin kirjoittamassaan esseessä ”Yliopistofilosofiasta”.

Kun Schopenhauer oli Berliinissä, hänet haastettiin oikeuteen. Haastajana oli ompelija Caroline Marquet. Melua vihannut Schopenhauer oli työntänyt ikkunansa alla äänekkäästi lörpötelleen naisen alas portaita. Nainen oli loukkaantunut niin pahasti, että Schopenhauer määrättiin maksamaan tälle kuukausittaista rahallista tukea. Kun nainen 20 vuotta myöhemmin kuoli, Schopenhauer kirjoitti päiväkirjaansa latinaksi obit anus, abit onus ('akka kuoli, taakka lähti').

Vuonna 1831 Berliinissä puhkesi koleraepidemia, ja sekä Hegel että Fichte pakenivat kaupungista. Hegel kuitenkin palasi liian pian, sai tartunnan ja kuoli muutama päivän kuluttua. Schopenhauer sen sijaan muutti etelään ja asettui vuonna 1833 loppuiäkseen Frankfurtiin. Siellä hän eli yksin ainoana seuranaan lemmikkinsä villakoira Atma ja myöhemmin Butz. Atma oli nimetty hindujen maailmansielun atmanin mukaan. Schopenhauer testamenttasi koiralleen 300 guldenia.

Schopenhauerin terveys heikkeni vuoden 1860 mittaan. Hän kuoli sydämen petettyä samana vuonna 72 vuoden iässä.

Filosofia

Schopenhauer vuonna 1852.

Schopenhauerin lähtökohtana oli Immanuel Kantin transsendentaalinen idealismi, jossa todellisuus jaetaan kahteen puoleen: fenomenon ja noumenon. Hän katsoi, että noumenon on sama kuin se ihmisessä oleva, mitä kutsutaan Tahdoksi. Se on kaikkeuden perimmäinen sisältö ja perusvoima. Schopenhauerin mukaan inhimillisellä tahdolla on näin ontologinen etusija suhteessa järkeen; toisin sanoen tahtominen on ensisijaista suhteessa ajatteluun, ja samalla tavalla tahto on ensisijainen suhteessa olemiseen.

Pyrkiessään ratkaisemaan elämän ongelmat, Schopenhauer piti filosofiaa ja logiikkaa toisarvoisina – tai tehottomampina – kuin taidetta, tietynlaista hyväntahtoisuutta (”rakastavaa hyväsydämisyyttä”) ja tietynlaista uskonnollista harjoitusta. Schopenhauer katsoi, että filosofinen ja looginen ajattelu eivät voineet sen enempää koskettaa kuin ohittaakaan halun eli Tahdon luonnetta. Teoksessaan Maailma tahtona ja mielteenä Schopenhauer esitti, että aineellisessa todellisuudessa eläessään ihmiset elävät halun piirissä, ja siksi he ovat tämän halun ikuisesti piinaamia. Hänen ajatuksensa halusta muistuttaa Vedanta-hindulaisuuden ja buddhalaisuuden näkemyksiä, ja Schopenhauer havaitsi itsekin nämä yhtäläisyydet. Se merkitsi jumalan ja kaikkeuden välisen vastakkaisuuden poistumista. Kaikkeus on olemassa omasta voimastaan ja itsestään. Hänen mukaansa panteismin väite: ”Jumala ja maailma ovat yhtä” on vain kohtelias käänne, antaakseen jäähyväiset herrajumalalle.

Schopenhauer itse sanoi saaneensa vaikutteita hindulaisista Upanishadeista, Immanuel Kantilta ja Platonilta. Hänen mukaansa hänen ajattelunsa ei olisi voinut syntyä ennen näiden ajatusten tuloa saataville. Hän arvosti myös Siddhartha Gautaman opetuksia ja jopa kutsui itseään ”buddhaistiksi”. Muita vaikutteita hänelle olivat Jean-Jacques Rousseau, John Locke, Baruch Spinoza, Matthias Claudius, George Berkeley, David Hume ja René Descartes.

Metafysiikka

Schopenhauerille esteettinen näkökulma on todellisempi kuin tieteellinen näkökulma juuri siksi, että se erottaa järjen tahdosta taiteen muodossa. Kyky nähdä luonto esteettisesti on hänelle selvä merkki neroudesta. Schopenhauerin tekemä ero tahdon ja taiteen välillä on keskeisimpiä hänen tekemiään erotteluja, joita hän kutsuu |metafyysisiksi. Hän katsoi, että ruumis on tahdon laajennos, kun taas taide on spontaani toiminto, jota ei voi liittää sen enempää ruumiiseen kuin järkeenkään. Schopenhauerille järki mahdollistaa inhimillisen kärsimyksen, koska se tuo maailman kärsimykset kirkkaammin tietoisuuteen. Näin loogisesti seuraaa, että älykkäämpi ihminen kärsii eniten.

Schopenhauer käytti platonilaista allegoriaa osoittaakseen, että kaikki olemassaolo on lopulta turhaa, koska sitä voidaan pohjimmiltaan luonnehtia sellaisen tyydytyksen haluamiseksi, jota ei voida saavuttaa. Näin Schopenhauerin elämänkäsitystä leimaa kaikenkattava pessimismi. Tämä pessimismi on ristiriitainen Schopenhauerin saksalaisten romantikkoaikalaisten ajattelun kanssa. Tuon ajan romantikkoihin kuuluivat muun muassa Goethe, Hegel ja Friedrich von Schelling, jotka kaikki näkivät ihmiskunnan historian optimistisena edistyksenä.

Schopenhauer katsoi, että taide on spontaani, ennalta määrätty ajatus, joka taiteilijalla on mielessä jo ennen aikomustakaan luoda mitään. Taide sijoittaa ihmisen näin tieteen ja koko luonnon yläpuolelle, koska sen alue ulottuu järjen alueen ulkopuolelle. Tiede tulee Schopenhauerin mielestä karkottaa järjen rajojen sisäpuolelle, ja siksi neroa oli estetty astumasta sen alueelle. Schopenhauerille filosofia ei ollut välttämättä viisauden tavoittelua, vaan sen voi nähdä yksilön elämän henkilökohtaisten kokemusten tulkitsemisena.

Schopenhauer katsoi, että halu tuottaa tuskaa, ja hedonismia tulee siksi välttää sen kiduttavien seurausten vuoksi. Kaskuna on mainittu, että vaikka Schopenhauer korostikin filosofiassaan asketismia, hänen lempiharrastuksiaan oli ylellisistä aterioista nauttiminen kotikaupunkinsa ravintoloissa.

Schopenhauer ja buddhalaisuus

Schopenhauerin filosofia muistuttaa monella tavalla buddhalaisuutta. Buddhalaisuus opettaa neljää jaloa totuutta:

1. Elämä on kärsimystä.
2. Kärsimyksellä on syy.
3. Kärsimys lakkaa, kun syy poistuu.
4. Tie kärsimyksen sammuttamiseen on jalo kahdeksanosainen polku.

Schopenhauerin filosofia yhtyy kolmeen ensimmäiseen siinä, että hän yhdistää kärsimyksen syyn tahdon elämänjanoon, haluun, himoihin ja tarpeisiin. Neljännen totuuden sijaan Schopenhauer esittää kuitenkin kaksiosaisen polun. Tahdon kieltäminen saavutetaan hänen mukaansa joko:

1. henkilökohtaisella hyvin suuren kärsimyksen kokemuksella, joka johtaa elämänhalun menettämiseen; tai
2. todellisuuden pohjimmaisen luonteen tuntemisella tarkkailemalla muiden ihmisten kärsimyksiä.

Buddhalaisen nirvanan voisi nähdä tilana, jota Schopenhauer piti tahdon kieltämisen tilana. Joscelyn Godwinin mukaan ”buddhalaisuus innoitti Schopenhauerin filosofiaa, ja hänen kauttaan se veti puoleensa Richard Wagneria. Léon Poliakovin mukaan tämä orientalismi heijasteli saksalaisten romantikkojen ponnisteluja vapautua juutalais-kristillisistä kahleista”. Buddhalainen filosofi Nishitani Keiji puolestaan halusi luoda etäisyyttä buddhalaisuuden ja Schopenhauerin välille.

Schopenhauer itse kirjoitti, ettei ollut saanut vaikutteita buddhalaisuudesta, vaikkakin oli tyytyväinen, että niin suuren uskonnon opetukset olivat osittain yhtäpitäviä hänen ajatustensa kanssa. Samoin hän halusi pitää filosofian ja uskonnon erillään. Schopenhauer itse kirjoitti, että ”filosofia – – on tiede, eikä siihen siten kuulu uskonkappaleita; vastaavasti siinä mitään ei voida olettaa olevaksi, paitsi se mikä on joko empiirisesti vahvistettu tai todistettu kiistämättömillä päätelmillä”.

Schopenhauer ja Kant

Ludwig Sigismund Ruhlin muotokuva Schopenhauerista vuodelta 1815.

Schopenhauerin näkemys siitä, että kantilainen noumenon on sama kuin tahto, ansaitsee jonkin verran selitystä. Kantille noumenon on sama kuin ”oleva sellaisenaan”, todellisuus joka oli aistien ja mielen ulkoisesta maailmasta antaman kuvan taustalla. Kantille nämä aistien ja mielen ilmiöt ovat pelkkää fenomenaa, ilmiöitä. Schopenhauer eroaa Kantista siinä, miten hän kuvasi noumenonin ja fenomenonin eron. Kantille oleva sellaisenaan on ilmiöiden pohjalla. Schopenhauer taas uskoi noumenonin ja fenomenonin olevan saman kolikon kaksi puolta. Olevat sellaisenaan eivät aiheuta ilmiöitä, vaan ilmiöt ovat vain tapa, jolla ihmisen mieli havaitsee olevan sellaisenaan. Tämä tapahtui riittävän syyn periaatteen nojalla. Schopenhauer selvittää tätä laajamittaisemmin väitöskirjassaan Über die vierfache Wurzel des Satzes vom zureichenden Grunde (”Riittävän syyn periaatteen nelinkertaisesta perustasta”, 1813).

Schopenhauerin toinen poikkeama kantilaisesta tieto-opista koskee ruumista. Kantin filosofia oli muotoiltu vastaukseksi David Humen radikaalille skeptismille, joka väittää, ettei kausaliteettia voi havainnoida kokemusperäisesti. Schopenhauer katsoi, että Kantin tekemä erottelu ulkoisten olioiden, jotka olivat tunnettavissa vain ilmiöinä, ja olevaan sellaisenaan, sisältää merkittävän aukkokohdan. Schopenhauerin mukaan oli olemassa yksi fyysinen olio, jonka tunnemme läheisemmin kuin minkään sellaisen, minkä tunnemme vain aistien kautta. Tämä on oma ruumiimme. Tiedämme, että ruumiillamme on tietyt rajat ja se täyttää tietyn tilan samalla tavalla kuin aistiemme havaitsemat kohteet. Vaikka harvoin ajattelemme ruumistamme fyysisenä oliona, tiedämme, että sillä on fyysisiä ominaisuuksia. Tiedämme, että tietoisuutemme asuttaa fyysistä ruumista, mutta silti se ei ole yhteismitallinen ruumiin kanssa. Ruumiissa on esimerkiksi toimintoja, joita tietoisuus ei ohjaa, kuten hengitys ja sisäelinten toiminta.

Kun Schopenhauer yhdistää noumenonin haluihin, tarpeisiin ja impulsseihin, joita kutsutaan tahdoksi, hän tarkoittaa, että ihmiset ovat osallisia muutoin saavuttamattomissa olevasta mielen ulkopuolisesta maailmasta tahdon kautta. Ihmiset eivät voi todistaa järjen avulla, että mielemme kuva ulkoisesta maailmasta vastaa todellisuutta. Tahdon kautta tiedetään – ilman ajattelua – että maailma voi stimuloida mieltä. Ihminen kärsii haluista ja peloista. Nämä tilat ovat tahdosta riippumattomia ja heräävät ennen ajatuksia. Ne heräävät silloinkin, kun tietoinen mieli haluaisi pitää ne aloillaan.

Estetiikka

Schopenhauerille taide on keino paeta kärsimystä. Taiteen kautta ajatteleva subjekti voi päästä ulos henkilökohtaisesta perspektiivistään tunteakseen universaalin suoraan – ja tämä ”universaali” oli tahto. Henkilökohtaisten halujen kamppailu sellaisen maailman kanssa, joka on luonteeltaan vihamielinen halujen toteutumista kohtaan, on välttämättä lopputulokseltaan traaginen. Siksi taiteessa korkein paikka on tragedialla. Schopenhauerin estetiikassa myös musiikilla on erityinen asema. Schopenhauerille taide on mietiskelyä ja pyrkimys viestiä yleisölle olemassaolon ahdistusta, jonka kannalta suurin osa viihteen muodoista – mukaan lukien huono taide – on vain häiriötekijä.

Monet kirjailijat ja taiteilijat ovat saaneet vaikutteita tästä esteettisestä näkemyksestä, ja 1900-luvulla Schopenhauerin ajatukset saivat vielä 1800-lukua enemmän huomiota.

Moraalikäsitys

Schopenhauerin moraalikäsityksen mukaan kolmesta tärkeimmästä moraalisesta kannustimesta myötätunto on moraalisten tekojen aidoin vaikutin. Kahta muuta, pahanilkeyttä ja egoismia, hän piti turmeltuneina kannustimina. Myötätunnon pitäminen ensisijaisena vaikuttimena liitti osaltaan Schopenhauerin ajattelun itämaiseen ajatteluun.

Schopenhauer esitti eettiset ajatuksensa ennen kaikkea teoksessaan Die beiden Grundprobleme der Ethik. Myös neljännes teoksesta Maailma tahtona ja mielteenä käsittelee etiikkaa.

Psykologia

Schopenhauer pohti paljon rakkauteen liittyvää kärsimystä. Schopenhauerille perimmäinen tahdon muoto oli tahto elää (Wille zum Leben) eli tahto pysyä hengissä ja lisääntyä. Tämä ajaa ihmisiä eteenpäin kaikkein suurimmalla voimalla. Schopenhauer katsoi, että rakkaus on ihmisen psyykessä piilevä äärettömän suuri voima, joka muokkaa maailmaa dramaattisesti.

Schopenhauerin ajatukset on voitu nähdä Charles Darwinin evoluutioteoriaan, Friedrich Nietzschen tahdon valtaan ja Sigmund Freudin libidoa ja viettipohjaa koskevien ajatusten edeltäjinä.

Politiikka

Schopenhauerin poliittisilla näkemyksillä oli suora yhteys hänen eettisiin näkemyksiinsä. Schopenhauer katsoi olevansa rajoitetun hallinnon kannattaja. Oleellista oli, että valtion tuli jättää kaikki ihmiset ”vapaiksi saamaan selville oma pelastuksensa”, ja niin kauan kuin hallinto oli näin rajoitettu, ihminen ”olisi mieluummin leijonien kuin rottatoveriensa hallitsema”, ja tällä hän tarkoitti monarkkeja. Schopenhauer kuitenkin jakoi Thomas Hobbesin näkemyksen valtion ja sen väkivaltakoneiston välttämättömyydestä ihmislajin tuhoavia taipumuksia vastaan.

Schopenhauer myönsi itsekin, ettei häneltä liiennyt paljon ajatuksia politiikalle, ja hän kehui useasti, kuinka vähän huomiota hän oli kiinnittänyt oman aikansa politiikkaan. Tuohon aikaan Ranskassa ja Saksassa oli useita vallankumouksia ja koko Euroopassa useita maanosanlaajuisia sotia, ja Schopenhauer kiinnitti huomionsa mieluummin ”ikuisuuksiin kuin hetkiin”.

Schopenhauerilla oli melko hierarkkinen käsitys ihmisroduista. Hänen mukaansa ”pohjoiset rodut” olivat sivistyneempiä ja luovempia. Schopenhauer oli myös omaksunut juutalaisvastaisuuden. Hän katsoi, että kristinusko oli kapina juutalaisuuden materiaalisia perusteita vastaan, ja omaksunut intialaisvaikutteisen ”itsensä valloittamiseen” pyrkivän etiikan, joka oli suuntautunut juutalaiselle hengelle tyypillistä maallista utopianismia vastaan.

Schopenhauer kirjoitti Saksasta ja saksalaisista kuitenkin myös useita väheksyviä huomautuksia, kuten ”saksalaiselle on jopa hyväksi, että hänellä on melko pitkiä sanoja suussaan, koska hän ajattelee hitaasti, ja ne antavat hänelle aikaa pohdiskella”.

Vaikutus

Schopenhauerin rintakuva Frankfurtissa.

Schopenhauerin katsotaan vaikuttaneen seuraaviin ajattelijoihin: Friedrich Nietzsche, Richard Wagner, Gustav Mahler, Charles Darwin, Theodule Ribot, Ferdinand Tönnies, Eugene O’Neill, Max Horkheimer, C. G. Jung, Sigmund Freud, Ludwig Wittgenstein, Albert Einstein, Karl Popper, Samuel Beckett, Jorge Luis Borges, Wilhelm Busch, Dylan Thomas, Leo Tolstoi, Emil Cioran, Thomas Mann, Italo Svevo, Joseph Campbell ja Eduard von Hartmann. Koulukunnista hänen vaikutuksensa näkyy fenomenalismissa ja rekursionismissa.

Teoksia

• Über die vierfache Wurzel des Satzes vom zureichenden Grunde (”Riittävän syyn periaatteen nelinkertaisesta perustasta”, väitöskirja, 1813)
• Über das Sehn und die Farben (”Näöstä ja väreistä”, 1816)
• Theoria colorum (”Värioppi”, 1830)
• Die Welt als Wille und Vorstellung (”Maailma tahtona ja mielteenä”, 1818/1819, toinen osa 1844, kolmas laitos 1859, osa suomennettu)
• Eristische Dialektik. Die Kunst, Recht zu behalten (suom. Taito olla ja pysyä oikeassa. Eristinen dialektiikka, 1831)
• Über den Willen in der Natur (”Tahdosta luonnossa”, 1836)
• Über die Freiheit des menschlichen Willens (suom. Ihmisen tahdon vapaudesta, 1839)
• Über die Grundlage der Moral (”Moraalin perustasta”, 1840)
• Parerga und Paralipomena (”Liitteitä ja sivuun jätettyjä”, esseitä, 1851)

Suomennetut teokset

• Kuolema ja kuolematon. (Über den Tod und sein Verhältnis zur Unzerstörbarkeit unseres Wesens an sich.) Suomentanut ja johdannolla varustanut Eino Kaila. 3. painos (1. painos 1919) Hämeenlinna: Karisto, 1997. ISBN 951-23-3771-1
• Pessimistin elämänviisaus. Valittuja lukuja Schopenhauerin teoksista. (Suomentanut Sirkka Salomaa. 5. painos (1. painos 1944)) Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16888-2
• Taito olla ja pysyä oikeassa. Eristinen dialektiikka. ((Eristische Dialektik. Die Kunst, Recht zu behalten, 1831.) Suomennos ja jälkisanat: J. S. Tuusvuori) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005. ISBN 952-5503-16-X
• Ihmisen tahdon vapaudesta. ((Über die Freiheit des menschlichen Willens, 1839.) Suomennos ja johdanto: Markus Nikkarla) Turku: Sammakko, 2023. ISBN 978-952-483-439-1
• Tahdottoman tietämisen autuus. Estetiikka ja tieteenfilosofia. ((Osia teoksesta Die Welt als Wille und Vorstellung, 1818, 1844, 1859.) Suomentanut Risto Pitkänen) Helsinki: Gaudeamus, 2024. ISBN 978-952-483-439-1

Lähteet

• Albright, Daniel: Modernism and Music. An Anthology of Sources. Chicago: University of Chicago Press, 2004. ISBN 0-226-01267-0 (englanniksi)
• Godwin, Joscelyn: Arktos. The Polar Myth in Science, Symbolism, and Nazi Survival. Grand Rapids, Michigan: Phanes Press, 1993. ISBN 978-0-933-999-46-6 (englanniksi)
• Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti 2. Uuden ajan filosofia. (History of Western Philosophy and its Connection with Political and Social Circumstances from the Earliest Times to the Present Day, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948) Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1
• Safranski, Rüdiger: Schopenhauer and the Wild Years of Philosophy. ((Schopenhauer und die wilden Jahre der Philosophie, 1988.) Translated by Ewald Osers) Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1990. ISBN 0-674-79275-0 (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Salomaa, J. E.: Arthur Schopenhauer. Elämä ja filosofia. Helsinki: WSOY, 1942.
• Tanner, Michael: Schopenhauer. Metafysiikka ja taide. ((Schopenhauer. Metaphysics and Art, 1998.) Suomennos: Floora Ruokonen ja Risto Vilkko) Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16192-X Myös teoksessa Monk, Ray & Raphael, Frederic (toim.): Suuret filosofit II. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22308-5

Aiheesta muualla

Schopenhauerin teoksia

• Arthur Schopenhauerin teoksia Gutenberg-projektissa
• The World as Will and Idea (Internet Archive)
  • Volume I
  • Volume II
  • Volume III
• On the fourfold root of the principle of sufficient reason ja On the will in nature (Internet Archive)
• Über Religion, von Parerga und Paralipomena II.
• Die Kunst, Recht zu behalten – The Art Of Controversy (Arkistoitu – Internet Archive)
• Studies in Pessimism

Muuta

• Heikkerö, Topi: Arthur Schopenhauer. Ensyklopedia Logos.
• Heikkerö, Topi: Schopenhauerin filosofia. Ensyklopedia Logos.
• Ross, Kelley L.: Arthur Schopenhauer (1788–1860). 1998. (englanniksi)
• Arthur Schopenhauer. Stanford Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)

Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja

• Sokrates
• Platon
• Aristoteles
• Augustinus
• Tuomas Akvinolainen
• Thomas Hobbes
• René Descartes
• Baruch Spinoza
• John Locke
• Gottfried Leibniz
• George Berkeley
• David Hume
• Jean-Jacques Rousseau
• Voltaire
• Immanuel Kant
• G. W. F. Hegel
• Arthur Schopenhauer
• Karl Marx
• Søren Kierkegaard
• John Stuart Mill
• Friedrich Nietzsche
• Bertrand Russell
• Ludwig Wittgenstein
• Edmund Husserl
• Martin Heidegger
• Jean-Paul Sartre