Arsène Wenger

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arsène Wenger
OBE
Arsene Wenger JHayes (cropped).jpg
Henkilötiedot
Koko nimi Arsène Wenger
Syntymäaika 22. lokakuuta 1949 (ikä 68)
Syntymäpaikka Strasbourg, Alsace, Ranska
Pituus 191 senttimetriä
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1973–1975 Mulhouse 56 (4)
1975–1978 ASVP Strasbourg
1978–1981 Strasbourg 11 (0)
Yhteensä 67 (4)
Valmennusura
1984–1987 Nancy
1987–1994 Monaco
1994–1996 Nagoya Grampus Eight
1996–2018 Arsenal

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. Nimi-testi OK

Arsène Wenger, OBE (s. 22. lokakuuta 1949 Strasbourg, Ranska) on ranskalainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja. Hän toimi syksystä 1996 kevääseen 2018 englantilaisen valioliigaseura Arsenalin päävalmentajana.

Ura pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wenger pelasi pienissä ranskalaisseuroissa amatöörinä opiskellessaan Robert Schumanin yliopistossa Strasbourgissa. Wenger valmistui taloustieteen maisteriksi 1974.

Wengerin ammattilaisura kesti lyhyenaikaa, vuodesta 1978 vuoteen 1981. Sinä aikana hän voitti Ranskan-mestaruuden Gilbert Gressin valmentamassa RC Strasbourgissa 1979. Wenger ei kuitenkaan kuulunut joukkueen avainpelaajiin ja mestaruuskaudella hän pelasi vain kolme ottelua.[1] 1981 Wenger lopetti peliuransa ja suoritti valmentajan tutkinnon.

Meriitit pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ura valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wenger aloitti menestyksekkään valmennusuransa Cannesin joukkueen apualaisvalmentajana 1983. Vuoden kuluttua Wengeristä tuli Nancy-Lorrainen päävalmentaja ja 1987 Monacon päävalmentaja. Monacossa Wengerin ura lähti lentoon sillä jo ensimmäisellä kaudellaan hän luotsasi seuran Ranskan liigamestariksi ja hänet palkittiin Vuoden valmentajaksi Ranskassa 1988. Menestys jatkui kahden liigan kakkossijan, cup-voiton, cupin kahden hopean ja Cup-voittajien Cupin loppuottelupaikan myötä, ennen kuin 1994 Wenger jätti seuran valmennusvastuun Jean Tiganalle.

Ranskasta Wengerin tie jatkui Japaniin, jossa hän johdatti J. Leaguen hännillä riutuneen Nagoya Grampus Eightin liigan kärkipaikoille sekä kahteen cup-voittoon. Wengerin suureksi henkilökohtaiseksi saavutukseksi Japanissa tuli valinta vuoden liigavalmentajaksi 1995.

Bruce Riochin jätettyä Arsenalin päävalmentajan tehtävät elokuussa 1996, Wengerille tarjoutui tilaisuus ryhtyä Arsenalin päävalmentajaksi. Sijaisvalmentajat Stewart Houston ja Pat Rice hoitivat valmentajan tehtäviä lyhyen ajan, kunnes Wenger aloitti syyskuussa 1996 Arsenalin uutena päävalmentajana. Wenger oli Arsenalin ensimmäinen päävalmentaja Britteinsaarten ulkopuolelta ja varsin tuntematon Englannissa. Wengerin ura Arsenalissa alkoi kuitenkin menestyksekkäästi, avausottelu Blackburn Roversia vastaan päättyi 2–0-voittoon ja kauden 1996–1997 päätteeksi Arsenal oli Englannin Valioliigassa kolmas ja hävisi toiseksi tulleelle Newcastle Unitedille vain maalierolla.

Seuraava kausi oli menestyksekäs ja edelliskauden katkerat muistot katosivat. Wenger johdatti Arsenalin tuplaan, eli sekä Valioliigan että FA Cupin voittoon. Tuplamestaruus oli vasta toinen Arsenalin historiassa, mikä nosti Wengerin arvostusta lontoolaisseurassa. Seuraavillakin kausilla Arsenal kamppaili kärkipaikoista, mutta liigamestaruus luisui kolmesti Manchester Unitedille. Tiukimmille taistelu meni 1998–1999, kun Arsenal hävisi mestaruuden vain pisteellä. Wenger johdatti Arsenalin UEFA Cupin loppuotteluun 2000, mutta Galatasaray oli loppuottelussa parempi.

Kausi 2001–2002 toi taas lisää sulkia Wengerin hattuun Arsenalin viedessä jälleen tuplamestaruuden. Seuraava kausi alkoi loistavasti ja Arsenal oli matkalla mestaruuteen, mutta muutama tappio liikaa ja Manchester United juhli jälleen voittoa. Kaudella 2003–2004 Arsenal oli ylivoimainen ja voitti liigamestaruuden tappiottoman kauden päätteeksi. Wenger ja Arsenal tekivät historiaa, sillä edellisen tappiottoman kauden oli pelannut Preston North End 1888–1889.

Huolimatta pettymyksistä joinain kausina, Wenger on Arsenalin historian menestyksekkäin päävalmentaja ja Wengerin johdolla Arsenal on ollut myös lähellä jättipottia eurokentillä. Mestarien liigan loppuottelu 2006 päättyi kuitenkin tappioon Barcelonalle.

Vaikka viimeisimmät kaudet Englannin kentillä eivät ole tuoneet Arsenalille jättipottia, seurajohto luottaa edelleen Wengeriin. Vuonna 2010 Wenger jatkoi sopimustaan Arsenalin kanssa neljällä vuodella kauden 2013–2014 loppuun saakka. Wengerin sopimus oli keväällä 2014 katkolla, eikä Valioliigan esitykset tyydyttäneet kaikkia kannattajia. FA Cupissa Wenger piiskasi Arsenalin finaaliin yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja seura nappasi 3-2 voitolla Hull Citystä mestaruuden yhtä monen kuivan vuoden jälkeen. [2] Wenger palkittiin kauden jälkeen kolmivuotisella jatkosopimuksella. [3]

Arsenal jatkoi seuraavilla kausillaan taistelua liigan kärkisijoista, mutta mestaruuden saavuttamisessa Wengerin ryhmä ei onnistunut. Kaudella 2014/15 Arsenal oli kolmas ja jäi mestaruuden vieneestä Chelseasta peräti 12 pisteen päähän. FA Cupissa tuli kuitenkin jälleen menestystä, kun joukkue kaatoi loppuottelussa Aston Villan 4-0 ja voitti toisen perättisen cup-mestaruuden.[4]

Kaudella 2015/16 Arsenal jäi yllätysmestaruuden vieneestä Leicester Citystä 10 pisteen päähän, mutta sijoittui kuitenkin toiseksi ensimmäistä kertaa 11 vuoteen. Kaudella 2016/17 Arsenal jäi Valioliigan kärkitaistelussa lopulta viidenneksi häviten pisteellä viimeisen Mestarien liigaan oikeuttaneeseen sijaan tarranneelle Liverpoolille. Arsenal jäi näin ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Sijoitus oli myös heikoin Wengerin vuonna 1996 alkaneella uralla Arsenal-valmentajana.[5] Heikot suoritukset erityisesti tammi-maaliskuussa 2017 voimistivat Wengeriin kohdistunutta kritiikkiä ja Wengerout-kylttejä nähtiin Arsenalin otteluissa entistä useammin.[6] Vaikea kausi päättyi kuitenkin voitonjuhliin, kun Arsenal kaatoi Chelsean FA Cupin finaalissa 2-1.[7]

Kaudella 2017/18 Arsenal jäi jälleen Valioliigassa kärkijoukkueiden taakse taistelemaan kuudennesta sijasta Burnleyn kanssa. FA Cupissa mestaruutta puolustaneen joukkueen tie katkesi historiallisen aikaisin jo 3. kierroksella ensimmäistä kertaa Wengerin Arsenal-uran aikana, kun Nottingham voitti Tykkimiehet 4-2.[8] Kauden aikana paljon kritiikkiä osakseen saanut Wenger ilmoitti 20. huhtikuuta 2018 jättävänsä Arsenalin päävalmentajan tehtävät kauden jälkeen.[9] Wengerillä oli lopettamispäätöksensä jälkeen mahdollisuus luotsata Arsenal urallaan ensimmäistä kertaa eurokilpailun voittoon, mutta joukkue taipui Atléticolle Eurooppa-liigan välierissä yhteismaalein 2-1. Näin Wengerin pitkä, melkein 22 vuotta kestänyt Arsenal-ura ei saanut kruunua eurokilpailun voitosta.[10]

Meriitit valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranska

Japani

  • Japanin liigan vuoden valmentaja: 1995
  • Japanin Super Cupin voitto: 1996
  • Emperor's Cupin voitto: 1996

Englanti

Kansainväliset turnaukset

Wengerin kyvyistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wenger on tullut kautta valmennusuransa tunnetuksi kyvystään löytää hyviä nuoria pelaajia joukkueeseensa, jotka maksavat itsensä takaisin muutaman vuoden kuluttua. Monacossa Wenger löysi George Weahin kyvyt ja myöhemmin Weahista tuli Fifan vuoden pelaaja 1995 Milanissa. Arsenalissa Wenger on hankkinut lukuisia nuoria lupauksia ja heistä on kehittynyt lähes poikkeuksetta maailmanluokan pelureita. Patrick Vieira, Cesc Fàbregas, Thierry Henry, Robin van Persie ja Nicolas Anelka ovat hyviä esimerkkiä Wengerin löytämistä kyvyistä. Anelkan Wenger hankki Paris Saint-Germainista vain 500 000 punnalla, mutta hänet myytiin Real Madridiin 22,3 miljoonalla punnalla kaksi vuotta myöhemmin.

Wengerin alaisuudessa myös moni vaikeuksissa ollut peluri on noussut kukoistukseen. Bruce Riochin Arsenaliin hankkima Dennis Bergkamp pääsi loistoonsa Wengerin alaisuudessa ja alkoholismista kärsinyt Tony Adams nousi Wengerin avulla joukkueen avainkaartiin ja oli mukana voittamassa joukkueen tuplamestaruuksia.

Wengerin kunniatunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wenger palkittiin Kunnialegioonan jäsenyydellä vuonna 2002 Ranskassa. 2003 Wengeristä tuli Brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeri, OBE. 2006 Wenger hyväksyttiin Englannin jalkapallon Hall of Fameen toisena ulkomaalaisena valmentajana, aiemmin Hall of Fameen oli päässyt italialainen Dario Gradi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
George Burley
David Moyes
LMA:n vuoden valmentaja Englannissa
2002
2004
Seuraaja:
David Moyes
David Moyes
Edeltäjä:
Hervé Collot
Nancyn päävalmentaja
1984–1987
Seuraaja:
Robert Dewilder
Edeltäjä:
Stefan Kovacs
Monacon päävalmentaja
1987–1994
Seuraaja:
Jean Tigana
Edeltäjä:
Pat Rice
Arsenalin päävalmentaja
1996–2018
Seuraaja:
Unai Emery
Edeltäjä:
Pablo Correa
France Footballin vuoden valmentaja
2008
Seuraaja:
Laurent Blanc