Antti Marjoniemi

Antti Marjoniemi (24. joulukuuta 1904 Nivala – 20. tammikuuta 1922 Kiimasjärvi, Vienan Karjala) oli suomalainen vapaaehtoinen heimosoturi, joka surmattiin Karjalan kansannousun yhteydessä. Tapaus sai 1930-luvulla laajaa julkisuutta Toivo Antikaisen oikeudenkäynnin yhteydessä.

Taustaa

Nivalan Karvoskylässä syntyneen Marjoniemen vanhemmat olivat maanviljelijä Antti Marjoniemi (1864–1935) ja Johanna Marjoniemi. Marjoniemen talo oli varakas ja kaikki perheen 10 lasta kävivät kansanopiston. Antti Marjoniemi kuului Nivalan suojeluskuntaan, mutta hän ei osallistunut Suomen sisällissodan taisteluihin. Hän lähti Itä-Karjalaan 17-vuotiaana ilman vanhempiensa lupaa yhdessä viiden muun nivalalaisnuorukaisen kanssa.

Karjalan kansannousu

Sissipäällikkö Ilmarisen (Jalmari Takkinen) johtamat karjalaiset olivat aloittaneen kapinan venäläisiä vastaa lokakuussa 1921. Kapinalliset olivat jakaantuneet kolmeen osastoon, joista Uhtualla ja Kiestingissä toiminut Vienan Rykmentti eteni kohti Louhea, Kiimasjärvellä päämajaansa pitänyt Karjalan Metsäsissirykmentti taas kohti Sorokkaa ja Repolan pataljoona eteni etelään vallaten Porajärven vuoden lopulla. Kapinallisten vahvuus oli kaikkiaan 2 500 miestä. Suomen puolelta kapinallisia lähti avustamaan noin 500 vapaaehtoista, joista ensimmäiset saapuivat Karjalaan marraskuun lopulla 1921. Suomalaisten osuus oli suurin Repolan Pataljoonassa, jota komensivat ensin jääkärikapteeni Gustaf Svinhufvud ja sen jälkeen joulukuun puolivälistä alkaen jääkärimajuri Paavo Talvela. Metsäsissirykmentin komentajaksi tuli kapteeni Emil Hiukka ja vänrikki Paul Marttina taas johti kaukopartiota, joka yritti katkaista Muurmannin radan siinä kuitenkaan onnistumatta. Koska kapinalliset eivät saaneet Muurmannin rataa katkaistua puna-armeija onnistui tuomaan paikalle 20 000 miehen vahvuiset joukot kapinaa kukistamaan.

Antikaisen hiihtopataljoonan retki

Katso myös: Kiimasjärven retki

Toivo Antikaisen johtama 136 miehen hiihtopataljoona teki 20. tammikuuta 1922 yllätysiskun syvälle sissien selustaan Kiimasjärven kylään, jossa sijaitsi metsäsissien esikunta ja muun muassa kenttäsairaala. Antikaisen joukko, joka koostui valtaosin Suomesta 1918 paenneista punaisista oli muodostettu Pietarin suomalaisen sotakoulun oppilaista. Joukko lähti liikkeelle 7. tammikuuta Maaselän asemalta ja eteni 980 kilometrin pituisella hiihtomarssilla Paatenen, Honkaniemen, Repolan ja Saarenpään kautta Kiimasjärvelle, Antikaisen joukko yllätti kylää vartioineen karjalaisista koostuneen reservikomppanian, mutta esikunnan ja kenttäsairaalan väki onnistui suurimmaksi osaksi pakenemaam. Antikaisen vangiksi jäi noin 40 karjalaista sekä sairaalassa potilaana ollut Antti Marjoniemi. Kylässä olleet sissien ampumatarvike- ym. varastot tuhottiin tai otettiin mukaan sotasaaliiksi.

Paluumatkalla Antikainen alkoi ensimmäisessä yöpymisleirissä kuulustella Marjoniemeä, joka ei kuitenkaan paljastanut mitään tietojaan. Tästä suuttuneena Antikainen pakotti Marjoniemen pistimien avulla palavaan nuotioon istumaan, jossa hän sitten paloi kuoliaaksi. Antikaisen joukossa mukana ollut Hjalmar Front kertoi muistelmissaan kuulleensa Marjoniemen tuskanhuudot, vaikkei hän ollut itse silminnäkijänä. Myös toinen Antikaisen joukon mukana ollut suomalainen Ludvig Arajärvi kertoi myöhemmin, että Marjoniemi poltettiin. Antikaisen retkellä mukana olleen Toivo Vähän elämäkerran kirjoittaja Oleg Tihonov taas on esittänyt, että Vähä surmasi Antikaisen käskystä Marjoniemen ja pari muuta vankia katkaisemalla näiden kaulavaltimot puukolla.

Jälkinäytös

Helmikuun lopulla 1928 Marjoniemen vanhemmat saivat sanantuojan kautta tiedon, että sotaretkelle jäänyt Antti olikin hengissä ja oli nyt palaamassa kotiinsa. Antiksi esittäytynyt mies kertoi päässeensä kesällä 1927 vapaaksi pietarilaisesta vankilasta, jossa hän oli ollut viiden vuoden ajan. Hän oli sitten palannut Suomeen ja asunut eri paikkakunnilla ennen Nivalaan tuloaan. Monet kyläläiset ja Antin kanssa Vienassa olleet entiset heimosoturit epäilivät miehen tarinaa, mutta Antin vanhemmat ja Marjoniemen talon muu väki uskoivat kuitenkin siihen. Totuus paljastui parin viikon päästä, kun Anttina esiintynyt mies osoittautuikin Keiteleeltä kotoisin olleeksi Jussi eli Juho Jauhiaiseksi. Jauhiainen oli jo aiemmin syyllistynyt huijauksiin esiintyen metsäherrana, saarnamiehenä ja Amerikasta palanneena kadonneeksi luultuna miehenä.

Jauhiainen tuomittiin myöhemmin petoksesta 7,5 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Tapausta käsiteltiin paikallisissa lehdissä muun muassa oululaisessa Kalevassa ja kirjailija Pentti Haanpää sai siitä aiheen näytelmäänsä Pojan paluu. Näytelmässä Torniainen-niminen huijaripäähenkilö esiintyy Kankaan talon Aunuksen sotaretkellä kadonneena Ossi-poikana. Haanpää käsitteli samaa aihepiiriä vielä 1938 ilmestyneessä veijariromaanissaan Taivalvaaran näyttelijä.

Antikaisen oikeudenkäynti

Marjoniemen tapaus nousi vielä kerran lehtien otsikoihin, kun Suomeen salaa tullut Toivo Antikainen pidätettiin marraskuussa 1934 Kirkkonummella. Antikaista vastaan alkoi helmikuussa 1935 oikeudenkäynti, jossa häntä syytettiin valtiopetoksesta ja Marjoniemen murhasta. Oikeudenkäynnin aikana esitettiin jopa väite, että Antikaisen joukko olisi syönyt nuotiolla paistuneen Marjoniemen lihaa ja tämän perusteella oikeistolehdet vaativat kuolemanrangaistusta Antikaiselle. Kaksi vuotta kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen Antikainen tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen valtiopetoksesta ja elinkautiseen vankeuteen Marjoniemen murhasta. Antikainen luovutettiin talvisodan jälkeen Neuvostoliittoon, jossa hän kuoli lento-onnettomuudessa lähellä Arkangelia lokakuussa 1941.

Lähteet

• KirjastoVirma : Nivalalaisen Antti Marjoniemen Karjalan-retki 1922 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Jussi Niinistö : Duodecimin ambulanssit Itä-Karjalan sodassa 1921–1922
• Carl-Fredrik Geust : Venäjän sisällissodassa surmansa saaneet suomalaiset punakaartilaiset, teoksessa Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa, toim. Lars Westerlund. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6/2004 ISBN 952-5354-48-2, Antikaisen hiihto-osaston retkestä ss. 150–153 (Arkistoitu – Internet Archive)