Pietarin kansainvälinen punaupseerikoulu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pietarin kansainvälinen punaupseerikoulu aloitti toimintansa entisen tsaarinaikaisen kadettikoulun tiloissa marraskuussa 1918. Koulun tarkoituksena oli paitsi kouluttaa päällystöä vastaperustetulle puna-armeijalle myös erityisesti saada aikaan osaava kaaderi odotetun maailmanvallankumouksen tarpeisiin.

Suomalaiset valinkauhassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimensä mukaisesti oppilaitos oli hyvin kansainvälinen. Koska Neuvosto-Venäjällä toimi 1910-luvun lopulla useita sotilasoppilaitoksia, olivat punaupseerikoulun oppilaiden enemmistönä venäläisten sijasta suomalaiset. Heitä oli asunut ja oleskellut Pietarissa jo ennen lokakuun vallankumousta, mutta oppilaiden enemmistön muodostivat kansalaissodan loppuvaiheessa Suomesta paenneet punasotilaat, erityisesti kaartin päällystön jäsenet. Suomalaisten lisäksi oppilaita oli Venäjän eri raja-alueilta, kuten Baltiasta, Saksasta, Ruotsista ja Koreasta.

Paitsi oppilaista myös suuri osa sen toimihenkilöistä oli sukujuuriltaan suomalaista. Koulun johtajana toimi taustaltaan tsaarinarmeijan kapteeni, Kronstadtissa syntynyt virolainen Aleksander Inno, joka myöhemmin katosi Stalinin puhdistuksissa 1930-luvun lopulla. Koulun poliittisina komissaareina olivat puolestaan suomalaiset Rahjan veljekset, Eino, Jaakko ja Jukka, joista ensin mainittu oli kuulunut kansalaissodan ylimpään punapäällystöön. Heitä tehtävässä seurasi myös suomalainen Kustaa Rovio.

Opetustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaatimuksena punaupseerikurssille pääsyyn pidettiin kansakoulutasoista sivistystä. Tulokkaalta vaadittiin myös suositus, jonka tavallisesti antoi joko hänen kotimaansa tai Venäjän kommunistinen puolue (VKP, myöh. NKP). Lisäksi hakijan tuli hallita perustiedot politiikasta (lähinnä kumouksellisesta opista ja työväenhistoriasta). Olihan joukon yhtenä tarkoituksena juuri kommunistisen propagandan levittäminen kotimaihinsa joko ennen vallankumouksen puhkeamista tai osallistuessaan siihen sen aikana.

Opetus oli järjestetty siten, että eri kansallisuudet muodostivat omat opintoryhmänsä. Oppilaat osasivat venäjää usein joko huonosti tai välttävästi, minkä vuoksi luentomuotoinen opetus tapahtui tulkin välityksellä, koska luennoitsijat olivat tavallisesti venäläisiä, jotkut entisiä tsaarinupseereitakin. Vuosien aikana polttava oppimateriaalin puute alkoi hellittää ja luentopainotteisuudesta siirryttiin itseopiskelun suuntaan. Koulun organisaatio kasvoi, samoin kurssilaismäärä.

Oppiaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutusaika oli jalkaväen osalta kolme vuotta ja pioneeri- ja tykistöaselajien osalta neljä vuotta. Koulutuksen aikana kurssilaiset perehtyivät paitsi sotilasoppiin myös yleissivistäviin aineisiin. Syynä tähän oli edellä mainittu oppilasaineksen tiedollinen kirjavuus. Sotilasaineita olivat asekäsittely, tykistöoppi, taktiikka, linnoitusoppi ja pioneeriaineet sekä topografia. Yleissivistäviä olivat muun muassa historia ja maantieto. Lisäksi opiskeltiin matematiikkaa ja urheiltiin. Mainittakoon, että koululla oli oma urheiluseura, Punatähti. Kulttuuritarjonnasta huolehti kurssilaisten oma näytelmäryhmä.

Punaupseerikurssin aikana opeteltiin myös Maxim-konekiväärin käyttö

Oppilaitoksen aseenkäsittelykursseilla opetettiin paitsi henkilökohtaisen aseen, Mosin-Nagantin kiväärin, myös saatavilla olleiden muiden yksikkökohtaisten taisteluvälineiden käsittelyä. Näitä olivat Maxim-konekivääri ja erilaiset tykkimallit. Lisäksi harjoiteltiin käsikranaattien käyttöä. Vuosikurssit saivat myös käytännön harjoitusta osallistuessaan erilaisiin järjestettyihin sotaharjoituksiin. Poikkeuksena tästä olivat ensimmäiset, vuoteen 1922 mennessä valmistuneet upseerierät, jotka pääsääntöisesti rekrytoitiin Venäjän sisällissodan taisteluihin. Heidän koulutusaikansakin poikkesi yllä mainituista vuosimääristä.

Kurssilaisen henkilökohtainen ase

Arki punaupseerikoulussa oli karua ja ankaraa. Rangaistuksia annettiin helposti ja suhteellisen vähäisistäkin rikkomuksista. Lisäksi erityisesti ensimmäisinä toimintavuosina oli pulaa niin varusteista, oppimateriaaleista kuin ravinnostakin. Kurssilaisten tulotkin olivat pienet, mahdollisuudet omiin hankintoihin olivat jatkuvasti vähäiset. Opettajat arvostelivat oppilaansa määräajoin ja heikoimmin menestyneimmät saattoivat menettää opiskeluoikeutensa, jopa sotilasarvonsakin.

Viimeiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarin kansainvälisenä punaupseerikouluna tunnettu oppilaitos ehti toimia monilla eri nimillä. Vuonna 1921 koulun nimeksi tuli Pietarin kansainvälinen sotakoulu, seuraavana vuonna Pietarin kansainvälinen päällystökoulu ja vuonna 1923 edelleen Yhdistetty kansainvälinen päällystökoulu. Koulu jatkoi toimintaansa vuoteen 1926, jolloin se suljettiin. Suomessa oli jo pitkään tunnettu huolta sen toiminnasta ja nykyisen Suojelupoliisin edeltäjä Etsivä keskuspoliisi (EK) oli usean vuoden ajan seurannut tarkasti koulun toimintaa pitäen yllä luetteloita sen suorittaneista suomalaisista. Oppilaitoksen lakkauttamisen syynä oli erityisesti se, että Suomen viranomaiset jatkuvasti syyttivät koulua sekä vuonna 1920 solmitun Tarton rauhansopimuksen että kahta vuotta myöhemmin allekirjoitetun rajarauhasopimuksen vastaiseksi. Aikaansaadulla koulun lopettamisella oli kuitenkin vain vähän varsinaista merkitystä, sillä tuolloiset oppilaat sijoitettiin muihin vastaaviin oppilaitoksiin heidän opintojensa siitä merkittävästi kärsimättä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]