Antti Inkinen (hallitusneuvos)
Antti Inkinen (26. lokakuuta 1880 Pietari – 8. kesäkuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen opetusministeriön hallitussihteeri ja hallitusneuvos.[1][2][3]
Antti Inkisen vanhemmat olivat Pietarissa jalkineliikkeen omistanut Paavo Inkinen (k. 1903) ja Anna Liisa Miettinen. Inkinen aloitti koulunsa 1886 Pietarissa suomalaisessa Pyhän Marian kirkkokoulussa. Hän suoritti opettajatutkinnon Kolppanan seminaarissa vuonna 1900 ja hän pääsi ylioppilaaksi yksityistodistuksella Viipurin jatko-opistosta 1902. Inkinen suoritti Helsingin yliopistossa pikkuteologian tutkinnon 1903, alemman hallintotutkinnon 1906 ja ylemmän hallintotutkinnon 1907. Vuonna 1937 Inkinen suoritti Pariisissa Institut de théologie ortodoxe-korkeakoulussa kanonisen oikeuden tohtorin tutkintoon kuuluvia opintoja.[1][2][3]
Inkinen senaatin valtionvaraintoimituskunnassa apulaiskielenkääntäjänä, oli vuodesta 1907 Koiviston ja Johanneksen piirin nimismiehenä ja toimi vuodesta 1910 senaatin toisena kielenkääntäjänä, sitten lääninsihteerinä Turun lääninhallituksessa ja 1914 maanviljelystoimikunnan protokollasihteerinä. Hän oli tämän jälkeen senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan protokollasihteerinä 1914–1922 ja hoiti Suomen ortodoksisen väestönosan asioita. Joulukuussa 1920 Inkinen matkusti Tallinnaan arkkipiispa Alexanderin vihkimis- ja virkaanastujaistilaisuuteen sekä saadakseen yhteyden Moskovan patriarkaattiin Suomen ortodoksisen kirkon autonomian saavuttamiseksi. Matkan tuloksena Moskovan patriarkka Tihon myönsi vuonna 1921 Suomen ortodoksiselle hiippakunnalle autonomian ja oikeuden uuden ajanlaskun käyttöön. Inkinen oli sitten opetusministeriön vanhempana hallitussihteerinä 1922–1947 toimien ortodoksisen kirkon asioiden esittelijänä valtioneuvostossa ja hänestä tuli hallitusneuvos 1947 samana vuonna kun hän jäi eläkkeelle.[1][2][3]
Syys-lokakuussa 1945 Leningradin metropoliitta Grigori vieraili Suomessa, vierailun tarkoituksena Suomen ortodoksisen kirkkokunnan palauttaminen takaisin Moskovan patriarkaattiin.Vierailun tuloksena Valamon ja Konevitsan miesluostarit palasivat Moskovan patriarkaatin yhteyteen. Valamon luostari palasi Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuonna 1957. Inkinen oli mukana kun Suomesta valmisteltiin syksyllä 1946 valtuuskuntaa Moskovaan sopimaan Suomen ja Moskovan kirkkojen yhdistämisestä, tämä hanke kuitenkin viivästyi ja jäi lopulta toteuttamatta. [2]
Eläkkeellä ollessaan Inkinen avusti arkkipiispa Hermania kääntämällä ortodoksisten kirkkojen välistä kirjeenvaihtoa ranskasta suomeksi ja päinvastoin. Hän toimi myös kirkollisena taustavaikuttajana ja tuki Suomen ortodoksien asemaa osana Konstantinopolin ekumeenista patriarkaattia. Vuonna 1948 Inkinen piti Suomen Kirkkohistoriallisessa Seurassa esitelmän Suomen kreikkalaiskatolisen kirkon oikeudellisen aseman kehittymisestä. Hän suomensi ortodoksisen kirkon kanonit ja ne julkaistiin kirjana vuonna 1980.[2][3]
Antti Inkinen oli naimisissa vuodesta 1908 Ida Maria Pesolan kanssa.[1]
Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Roomalaiskatolinen kirkko Suomessa ja sen oikeudellinen asema. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Helsinki 1929
- Hajapiirteitä Suomen kreikkalaiskatolisen kirkon oikeudellisen aseman kehityksestä. Helsinki 1930
- Kleruskäsitteestä kanonisen oikeuden mukaan. P. Sergein ja Hermanin veljeskunta, Sortavala 1930
- Konevitsan luostarin vaiheista. Aamun Koitto 1930
- Vanhan Suomen kirkollisista oloista venäläisvallan alkuaikoina. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 1932
- L'église catholique en Finlande et sa situation juridique. 1936
- Säännökset elokuvista: kokoelma elokuva-alaa koskevia asetuksia ja muita määräyksiä. Suomen biografiliitto 1936
- Suomalainen koululaitos Pietarissa. Koulu ja menneisyys 4/1938
- Autokefalia ortodoksisessa kirkossa. Teologinen aikakauskirja 58/1953
- Suomalaisen nuorison opinkäyntiä Pietarissa venäläisen valtakauden aikana. Koulu ja menneisyys 11/1959
- Arkkipiispa Serafim: Aleksander Lukianov. Historiallinen aikakauskirja 58/1960
- Suomalainen virkamies Pietarissa: piirteitä Karl Adolf Rafael Hakkaraisen toiminnasta 1904-1945. Historiallinen aikakauskirja 60/1962
- Pietarilaispojan tie Kolppanan seminaariin. Opettajain lehti 58/1963
- Die Ingermanländer - Schicksal eines Volkssplitters unter Sowjetrussischer Herrschaft. Osteuropa 15/1965
- K. F. Ordin ja Suomen kielikysymys. Historiallinen aikakauskirja 64/1966
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Henry Bordeaux : Ilmestys ; ranskankielestä suom. Antti Inkinen. Kariston romaanisarja n:o 7. Karisto 1922 (alkuteos La visionnaire)
- Juri Tynjanov : Nuori Puskin; suom. Antti Inkinen ; runot suom. Lauri Kemiläinen. Tammi 1945
- Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, Helsinki 1980
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Ylioppilasmatrikkeli 1902, matrikkelinumero 27935 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Juha Riikonen : Opetusministeriön virkamies Antti Inkinen Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan taustavaikuttajana, Karjalan teologinen seura 2020
- ↑ a b c d Ortodoksi.net : Hallitusneuvos Antti Inkinen 75-vuotias