Herman (arkkipiispa)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arkkipiispa Herman 1934

Herman (siviilinimeltään Herman Aav, 2. syyskuuta 1878 Muhu, Hellamaa, Viro14. tammikuuta 1961) oli Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon arkkipiispa. Hänen isänsä Vassili oli kanttori. Herman oli kaikista edeltäjistään ja useimmista seuraajistaan poiketen siviili- eli valkoisen papiston jäsen ja leskimies. Hänellä oli kuusi lasta, joista nuorin oli sylivauva Lucia, jonka synnytyksessä rouva Aav kuoli.

Koulunkäynti ja opiskelu sekä työt Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herman Aav kävi Hellamaan seurakunnan kirkkokoulun, Kuressaaren kaupungin alkeiskoulun ja opiskeli Riian hengellisessä koulussa sekä pappisseminaarissa vuodesta 1894 alkaen. Jo opiskelunsa aikana hän toimi muun muassa Haapsalun kanttorina sekä diakoni- ja pappisvihkimyksiensä jälkeen 1904 pappina Lellen, Vändran ja Mustjalan seurakunnissa. Hän oli myös Kuresaaren piirinvalvoja. Näiden kirkollisten tehtävien lisäksi hän ehti toimia muun muassa maatalouskomiteoissa, raittiusseuratyössä, toimittajana, opettajana ja erilaisissa luottamustehtävissä hiippakunnassaan. Hän oli myös kohtalaisen tuottelias uskonnollinen kirjailija ja lehtikirjoittaja.

Työ ja kirkolliset tehtävät Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1922 kirkolliskokous valitsi Herman Aavin apulaispiispaksi ja hän tuli Suomeen Sortavalan piispaksi. Piispa Herman oli virolainen, hän ei osannut aluksi suomea kovinkaan hyvin. Hän oli leskimies, jolla oli kuusi lasta: kolme poikaa ja kolme tytärtä. Hänet vihittiin Suomen arkkipiispakunnan apulaispiispaksi Konstantinopolissa 1923 ja vuoden 1924 hiippakunta-asetuksessa piispa Hermanin arvonimeksi tuli Karjalan piispa.

Arkkipiispa Serafim siirrettiin vuoden 1924 alusta alkaen lakkautuspalkalle ja tähän tehtävään valitsi kirkolliskokous vuonna 1925 piispa Hermanin. Tässä yhteydessä arkkipiispanistuin siirrettiin Viipurista Sortavalaan, ja uudeksi arvonimeksi tuli Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa. Uusi piispa sai maahan tullessaan hoidettavakseen työkentän, johon kuului muun muassa vielä käynnissä ollut ajanlaskukiista.

1930-luvun jälkipuolella arkkipiispan apuna toimi hänen nuorin tyttärensä, Virosta Suomeen alle vuoden ikäisenä tullut Lucia Aav, joka jo kouluikäisestä alkaen hoiti isänsä taloutta ja piispan kunnon huonontuessa hoivasi tätä aina hautaan asti. Hänen voidaan sanoa olleen omaishoitaja jo vuosikymmenet ennen termin virallistumista. Isä Hermanin hautajaisten jälkeen Lucia Aav siirtyi Kirkollishallituksen palvelukseen loppuiäkseen. Joka vuosi hänen nimensä esiintyi muiden viraston työntekijöiden joukossa Ortodoksisessa kalenterissa, viimeiset vuodet virkanimikkeellä kirjaaja.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1977 hän katosi täydellisesti julkisuudesta. Muut arkkipiispa Hermanin lapset perustivat perheen ja heidän jälkeläisiään elää Suomessa edelleen. Heidän monilukuinen lapsilaumansa oli arkkipiispan vanhuuden päivien suurimpia iloja. Myös papillinen sukuhaara jatkuu edelleen tätä kautta; Helsingin pitkäaikainen kirkkoherra, pastori (myöhemmin rovasti) Mikael Kasanko oli arkkipiispan ensimmäinen vävy ja vanhimman tyttären Tamaran puoliso. Ikäjärjestyksessä toisen tyttären, Ariadnen, häistä on säilynyt perhekuva, joka julkaistiin arkkipiispa Hermanin elämäkertateoksessa.

Kansallistaja, jälleenrakentaja, eheyttäjä, kirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkipiispa Hermanin elämä ja toiminta Suomessa oli aktiivista kirkon hengellisen ja aineellisen elämän rakentamisen kautta. Arkkipiispa arvosti Suomea ja Karjalaa, isänmaallisuutta ja kansallisia perinteitä. Usean lapsen yksinhuoltajuus tuotti hänelle runsaasti lisää huolia ja kieltämättä arkkipiispa näyttääkin jo ennen sotaa otetuissa kuvissa huomattavasti ikäistään vanhemmalta.

Vuoteen 1935 arkkipiispa Herman oli Suomen ainoa ortodoksinen piispa; vasta silloin löytyi kirkkopoliittisesti sopiva ehdokas auki olevaan Viipurin (1940 alkaen Helsingin) piispan tehtävään: juuri leskeksi jäänyt Annantehtaan seurakunnan kirkkoherra, rovasti Aleksanteri Karpin, josta tuli KS piispa Aleksanteri. Hänen toimintansa kevensi arkkipiispan taakkaa huomattavasti.

Sortavalaan valmistui uusi kirkkokunnan keskustalo ja pappisseminaarin kirkko. Seurakuntia yhdistettiin ja pakkoliitettiin toisiin seurakuntiin. Toisen maailmansodan kynnyksellä Suomen ortodoksinen väestö oli noin 82 000 henkeä, joista sitten sotien seurauksena 55 000 joutui evakkoon ja 90 % kirkon omaisuudesta menetettiin. Suuri menetys oli se, että merkittävä osa kirkonkirjoista ja muista kirkollisista arkistoista menetettiin. Niidem mukana katosi paljon historiaa ja lakisääteisen väestökirjanpidon hoitaminen vaikeutui.

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon hallinto sijoittui Kuopioon ja jäsenistö hajaantui ympäri Suomea. Arkkipiispan toimintakenttä laajeni ja vaikeutui samalla huomattavasti. Hänen laaja kirjallinen toimintansa auttoi siirtoväkeä kaukana kotiseuduiltaan jälleenrakentamaan niin omaa fyysistä ympäristöään kuin hengellistä ympäristöään. Jo korkeahkoon ikään ehtineen arkkipiispan esimerkki kannusti vahvasti pappeja, kun nämä polkupyörillä pitäjiä kierrellen etsivät hajalleen joutuneita seurakuntalaisiaan ja kirjasivat löydetyt kosmoskynällä tavallisiin kouluvihkoihin. Näin ortodoksiset seurakunnat hiljalleen muodostuivat uudelleen.

Vuonna 1955, kun Herman jo vakavasti harkitsi eläkkeelle jäämistä, hän suostui jäämään vielä joksikin aikaa palvelukseen, koska kirkolliskokous valitsi hänelle apulaispiispan. Tehtävään valittiin yksimielisesti pappismunkki Paavali, Aamun Koitto -lehden pitkäaikainen päätoimittaja, josta sittemmin tuli seuraava arkkipiispa. Sama toistui kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun Paavali sai oman apulaispiispan.

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkipiispa Hermanille on myönnetty muun muassa seuraavat ansio- ja kunniamerkit:

Arkkipiispa Herman luopui tehtävistään vuonna 1960 ja siirtyi viettämään eläkepäiviään Kuopiossa. Hän kuoli 14. tammikuuta 1961. Hänen viimeinen paimenkirjeensä elokuussa 1960 julkaistiin lehdissä ja aikanaan myös elämäkertateoksessa. Kirjeen yleissanoma on lempeän esipaimenellinen ja sen on sanottu liikuttavan kaikkia sen lukeneita.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arkkipiispa Herman: Lähentäkää lapsenne kirkkoon, kirkko lapsiinne. Sortavala: Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta, 1929.
  • Arkkipiispa Herman: Arkkipiispa Hermanin paimenkirje Karjalan lapsille. Sortavala: (kustantaja tuntematon), 1933.
  • Arkkipiispa Herman: Elämän myrskyssä. Savonlinna: Savonmaan Kirjapaino, 1940.
  • Arkkipiispa Herman: Rakkaat kristityt, paljon kärsivä siirtoväki, arvoisat kansalaiset : Kristus nousi kuolleista! : huhtikuun 28 p:nä 1940 pidetty radiopuhe. Kuopio: Tekijä, 1940.
  • Arkkipiispa Herman: Elämään matkaajille. Ortodoksiselle nuorisolle ilmaiseksi jaettava julkaisu. Kuopio: Tekijä, 1941.
  • Arkkipiispa Herman: Julkaisu kansan yhteislaulua varten Suomen kreikkalais-katolisissa seurakunnissa. 2 osaa. Kuopio: Tekijä, 1941.
  • Arkkipiispa Herman: Naisen voima. Kuopio: Tekijä, 1942.
  • Arkkipiispa Herman: Taivaan esikartano. Kuopio: Tekijä, 1943.
  • Arkkipiispa Herman (toim.): Veisatkaa Herralle. Kuopio: Tekijä, 1943.
  • Arkkipiispa Herman (toim.): Kirkkojuhlia. Kuopio: Tekijä, 1945.
  • Arkkipiispa Herman: Raittius on hyveitten ovi. Suomen 61. yleisessä raittiuskokouksessa Joensuussa 12.6.1948 pidetty juhlapuhe. Helsinki: Raittiuden Ystävät, 1949.
  • Arkkipiispa Herman: Ahdistuksessa kärsivällisinä : lohdutusta ja mietiskelyä siirtolaisten kilvoitustiellä.. 1. osa. Jyväskylä: Karjalan kirja, 1950.
  • Arkkipiispa Herman: Loistakoon valonne! Mietteitä pastoraalisesta palvelustoimesta vv. 1923-1950. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1951.
  • Arkkipiispa Herman: Vihollinen n:o 1. Viisi lukua raittiudesta. Kuopio: Tekijä, 1951.
  • Arkkipiispa Herman: Ahdistuksessa kärsivällisinä : lohdutusta ja mietiskelyä siirtolaisten kilvoitustiellä.. 2. osa. Kuopio: Tekijä, 1953.
  • Arkkipiispa Herman: Katoamaton nuoruus. Opetuspuheita ja tervehdyskirjeitä kirkkoni nuorille. Kuopio: Tekijä, 1959.
  • Arkkipiispa Herman: Eukaristia. Säv. arkkipiispa Herman. Kuopio: Tekijä, 1959.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aamun Koitto 1/1961, isä arkkipiispan kuolinuutinen

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrki Loima: Esipaimen siunaa – Suomen ortodoksiset piispat 1892–1988
  • Veikko Purmonen: Arkkipiispa Hermanin elämä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]