Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809, Emil Wikström 1903.

Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809 on kuvanveistäjä Emil Wikströmin suuri veistossarja Helsingissä sijaitsevan Säätytalon päätykolmiossa. Pronssiin valettu teos kuvaa Venäjän keisari Aleksanteri I:ä vahvistamassa Suomen lakeja ja oikeuksia Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Veistokseen kuuluu yhteensä 26 hahmoa, joiden joukossa on viisi historiallista henkilöä ja 21 Suomen kansan vaiheita edustavaa allegorista eli vertauskuvallista hahmoa. Teos on 18,6 metriä leveä ja huipun kohdalla 3,12 metriä korkea.[1] Se oli valmistuessaan Suomen suurin pronssiveistos.[2]

Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema Säätytalo valmistui vuonna 1890 Suomen suuriruhtinaskunnan säätyvaltiopäivien aatelittomien säätyjen kokouspaikaksi. Wikströmin veistos lisättiin julkisivuun vuonna 1903.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskuva säätytalon julkisivusta.

Arkkitehti Nyström halusi alusta alkaen Säätytalon päätykolmioon suuren veistosryhmän.[3][4] Talon suunnitteluvaiheessa rakennustoimikunta pyysi veistosluonnosta kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrandilta.[4] Rakennuksen valmistuttua säätyvaltiopäivät päättivät kuitenkin vuonna 1891 järjestää taideteoksesta suunnittelukilpailun, joka julistettiin seuraavana vuonna. Määräajan päätyttyä 1. maaliskuuta 1893 kilpailulautakunta valitsi viidestä saapuneesta ehdotuksesta voittajaksi yksimielisesti Wikströmin ehdotuksen ”Porvoo 29. maaliskuuta 1809” (toisen tiedon mukaan ”Suomen kansan kehitys taistelun ja työn kautta ensimmäisille valtiopäivillensä saakka 1809”). Wikström oli vasta 29-vuotiaana nuorin kilpailun osanottajista ja päihitti monet vanhemmat kuvanveistäjät kuten Robert Stigellin ja Ville Vallgrenin, joista Vallgren oli jättänyt kaksi ehdotusta. Voitto vakiinnutti Wikströmin aseman julkisten monumenttien tekijänä.[1][5][2][3]

Teoksen piti alun perin valmistua kesään 1899 mennessä, mutta toteuttaminen viivästyi. Alkuperäisluonnos ja kolmen vuoden aikana toteutetut kipsivalut tuhoutuivat 13. elokuuta 1896 taiteilijan ateljeetalon Visavuoren tulipalossa. Wikström oli siihen mennessä ehtinyt saada valmiiksi kipsiin valetun veistoksen keskiryhmän ja saviluonnokset muista osista, mutta nyt hänen oli aloitettava kokonaan alusta. Sopivien ateljeetilojen puuttuessa taiteilija siirtyi Pariisiin, jossa teos valmistui vuosien 1897–1902 aikana. Se myös valettiin pronssiin pariisilaisessa valimossa.[1][5][2] Se tuotiin Pariisista Suomeen heinäkuussa 1902.[4]

Suomessa oli 1800-luvun aikana kehittynyt käsitys Suomen suuriruhtinaskunnasta valtiona, jonka perustuslait Aleksanteri I oli Porvoon valtiopäivillä vahvistanut. Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809 -veistoksen sijoittaminen Säätytalon julkisivuun osoitti, miten suuren merkityksen tämä käsitys oli Suomessa saavuttanut.[6] Veistoksen valmistuessa Suomessa oli kuitenkin jo alkanut ensimmäisenä sortokautena tunnettu ajanjakso, ja uuden kenraalikuvernöörin Nikolai Bobrikovin mielestä veistos ilmensi suomalaisten separatismia.[5] Teos oli vallitsevan poliittisen tilanteen vuoksi paljastettava ilman juhlallisuuksia, eikä ajan­kohtaakaan ilmoitettu julkisesti etukäteen.[7] Säätytalon julkisivut määrättiin uudelleenmaalattaviksi, tarinan mukaan siksi, että maalausurakan varjolla voitiin pystyttää rakennustelineet ja tuoda veistos paikalleen herättämättä venäläisen hallinnon huomiota.[4] Paljastustilaisuudessa 21. marraskuuta 1903 kello 10.30 olivat läsnä satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi vain Wikström, Nyström sekä säätyjen pankkivaltuusmiehet ja veistostoimikunnan jäsenet.[1][5] Bobrikov raivostui nähtyään veistoksen ja sen tekstit, mutta jätti asian sikseen saatuaan tietää, että keisari Nikolai II oli allekirjoituksellaan vahvistanut Wikströmin veistosluonnoksen.[4][5]

Veistoksen hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veistosryhmän keskiosa, Aleksanteri I ja säätyjen puhemiehet.

Veistos esittää hetkeä 29. maaliskuuta 1809, jolloin Aleksanteri I antoi hallitsijanvakuutuksensa suomalaisille, ja lupasi sen yhteydessä säilyttää suomalaisten uskonnon ja vanhat lait.[5] Veistosryhmään kuuluu yhteensä 26 hahmoa, jotka on kaikki kuvattu luonnollista suuremmassa koossa. Keskimmäisenä on keisari itse kahden fanfaaria puhaltavan torvensoittajan välissä. Keisarin ympärillä seisovat Porvoon valtiopäivien säätyjen puhemiehet: vasemmalta oikealle porvarissäädyn puhemies Kristian Trapp, aatelissäädyn maamarsalkka Robert Wilhelm de Geer, pappissäädyn puhemies, arkkipiispa Jacob Tengström ja talonpoikaissäädyn puhemies Pehr Klockars.[1][5] Loput hahmot ovat allegorisia. Keskusryhmän vasemmalla ja oikealla reunalla seisovat kättään kohottavat naishahmot edustavat lakia ja uskontoa. Teoksen vasemman päädyn hahmot (Kanteleensoittaja, Ensiopetus, Maanviljelys, Kauppa, Teollisuus, Tiede ja Taide) edustavat Suomen kansan kehitystä työn kautta ja oikean päädyn hahmot (Sota, Sovinto, Kohti parempaa tulevaisuutta ja Jumala isänmaata siunatkoon) kehitystä taistelun kautta.[1]

Lakia edustava vertauskuvallinen naishahmo nojaa kilpeen, jossa lukee ”Lex – 1734 – 1772”. Se tarkoittaa Suomen tärkeimpiä Ruotsin vallan aikaisia lakeja, vuoden 1734 lakia (yleinen siviili- ja rikoslaki) ja vuoden 1772 hallitusmuotoa (perustuslaki), jotka Aleksanteri I vahvisti Porvoon valtiopäivillä.[5][6] Keskushahmojen alle on kaiverettu kullatuin kirjaimin latinankielinen lause Leges et instituta Fenniæ solenniter comfirmatæ (”Suomen lait ja laitokset juhlallisesti vahvistetut”).[4] Suoraan keisarin jalkojen alle on kuvattu Suomen leijonavaakuna.[5]

Wikström on kertonut ennen veistoksen paljastusta piilottaneensa Uskonto-hahmon rinnan sisään kuparilaatan, johon on kaiverrettu J. L. RuneberginIsänmaan virren” kaksi säkeistöä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Julkiset veistokset -tietokanta, Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 1.8.2015.
  2. a b c Erik Kruskopf: Veistosten kaupunki – Taidetta Helsingin katukuvassa (suom. Rauno Ekholm), s. 24–25. Schildts, Helsinki 2000.
  3. a b Mari Tossavainen: Emil Wikström – Kuvien veistäjä, s. 32, 132. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2016.
  4. a b c d e f g Säätytalo – Julkisivujen vaiheet, s. 46–48 Senaatti-kiinteistöt 2020. Viitattu 29.10.2020.
  5. a b c d e f g h i Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät (Internet archive) Serlachiuksen taidemuseo. Viitattu 10.11.2020.
  6. a b Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 376–377, 790–791. WSOY, Helsinki 2004.
  7. Yrjö Suomalainen: ”Ensimmäiset suuret kypsyysnäytteet”, Visavuoren mestari, s. 54. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2014 (alun perin 1948). ISBN 978-952-7017-02-9. .

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]