Abraham Achrenius
| Abraham Achrenius | |
|---|---|
| Nousiaisten kirkkoherra | |
|
1753–1767
|
|
| Edeltäjä | Jakob Gadolin |
| Seuraaja | Anders Planman |
| Turun linnansaarnaaja | |
|
1748–1753
|
|
| Edeltäjä | Samuel Wacklin |
| Seuraaja | Karl Barck |
| Ähtävän kappalainen | |
|
1736–1740
|
|
| Seuraaja | Matthias Choraeus |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. helmikuuta 1706 Jakkula, Somerniemi |
| Kuollut | 28. syyskuuta 1769 (63 vuotta) Nousiainen |
| Vanhemmat |
Simon Achrenius Elisabet Sigfridintytär Laurina |
| Puoliso |
|
| Lapset | Antti Achrenius |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | Ylioppilas (1725) |
| Tutkinnot | Turun akatemia |
| Uskonto | kristinusko |
| Tunnustuskunta | pietismi |
| Osa artikkelisarjaa |
| Rukoilevaisuus |
|---|
 |
|
Henkilöitä 1700-luku
1800-luku
1900-luku |
|
Opistot |
|
Kulttuuri |
|
Lisää aiheesta |
Abraham Achrenius (1. helmikuuta 1706 Jakkula, Somerniemi – 28. syyskuuta 1769 Nousiainen) oli suomalainen pappi, virsirunoilija ja herätysliikkeen johtaja. Hän oli merkittävä vaikuttaja 1700-luvun suomalaisessa pietistisessä liikehdinnässä ja tunnetaan erityisesti osallisuudestaan Länsi-Suomen rukoilevaisuuden muotoutumiseen sekä ainutlaatuisesta virsirunoudestaan.[1]
Varhainen elämä ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Achrenius syntyi Somerolla vuonna 1706 pitäjänapulaisen Simon Achreniuksen ja Elisabet Sigfridintytär Laurinan perheeseen. Achrenius oli yksi kahdeksasta lapsesta ja sai kotonaan uskonnollisen kasvatuksen.[2] Hän sai alkeisopetuksen isältään ja lähetettiin 13-vuotiaana Turkuun opintielle, missä hän myöhemmin jatkoi opintojaan Turun akatemiassa.[1]
Tutustuminen pietismiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Achrenius ryhtyi opintojensa rahoittamiseksi kotiopettajaksi ja päätyi karoliinipietistiseen kreivi Gustaf Creutzin perheeseen. Achrenius koki Malmgårdissa pietistisen kääntymyksen jouluna 1728. Kääntymyksen myötä Achrenius keskittyi teologiaan ja hänet vihittiin papiksi 1730.[1]
Ura pappina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pappisvihkimyksen jälkeen Achrenius lähetettiin Pohjanmaalle rykmentinsaarnaajaksi, missä hän meni avioliittoon Pietarsaaren kirkkoherra Anders Degermanin tyttären kanssa.[1]
Ähtävän aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1736 Achrenius siirtyi Ähtävän kappalaiseksi. Tuolla Achrenius oli kosketuksissa Ähtävän herätyksen kanssa, joka ilmeni kansankirkon vastaisuutena ja tosi uskovien seurakuntien perustamiseen tähdänneenä separatismina. Aluksi Achrenius taisteli liikettä vastaan korostamalla kirkkokuria, mutta liittyi itse herätykseen. Helluntain 1740 rukouksen jälkeen Achrenius joutui eroamaan kirkon virasta.[1]
Paluu kirkon virkaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Achrenius pyrki useaan kertaan takaisin papinvirkaan, mutta luultavasti tämän uskonnollinen vakaumus esti viran saamisen. Achrenius piti yhteyttä Suomen uskonnollisiin ryhmiin, järjesti konventikkeleita ja haaveili herätyksen noususta. Vuonna 1748 Achrenius sai vakanssin Turun linnansaarnaajana, mutta radikaalipietistiset korostukset jäivät vähemmälle.[1]
Nousiaisten aika ja herätysliikkeen johtajuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Achrenius valittiin Nousiaisten kirkkoherraksi elokuussa 1752. 1760-luvulla Achrenius nousi Nousiaisten herätysliikkeen johtohahmoksi. Hän kiinnostui Liisa Erkintyttären hurmoksellisesta herätyksestä. Herätys eteni Nousiaisiin vuoden 1758 aikana. Hän ohjasi liikkeen kehitystä järjestämällä konventikkeliplakaatin kieltämiä seuroja ja pyrki suuntaamaan sen pois separatistisesta hurmoksesta. Achrenius saavutti huomattavan aseman pietistien sielunhoitajana, mikä johti 1760-luvulla useisiin syytöksiin ja prosesseihin.[1]
Virsirunous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Achreniuksen runous ja herätysliikkeeseen liittyvä toiminta juontavat juurensa pietismistä, joka korosti henkilökohtaista uskonkokemusta ja hengellistä uudistusta. Hän kehitti ja monipuolisti pietististä virttä, ja hänen myöhäiskauden virsissään on havaittavissa myös seesteisiä sävyjä. Achreniuksen virsille on tunnusomaista pietistinen dramatiikka, jyrkkyys ja vastakohtaisuus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa (1986) on säilytetty kolme Achreniuksen virttä (103, 153 ja 390) sekä yksi hänen teksteihinsä perustuva virsi (265).[1]
Achrenius julkaisi vuonna 1762 kaksi virsikokoelmaa Wanhat ja uudet hengelliset wirret sekä Uudet hengelliset wirret. Vuonna 1769 Achrenius julkaisi 70 virttä käsittävän kokoelman Zionin Juhla-Wirret.[1]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Abraham Achrenius oli Achreniuksen pappis- ja runoilijasukua. Hänen poikansa Antti Achrenius ja veljenpoikansa Simo ja Henrik Achrenius kirjoittivat myös runoja. Tytär Fredrika Achrenius avioitui tähtitieteilijä Anders Planmanin kanssa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Esko M. Laine: Achrenius, Abraham (1706–1769) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.1.2012. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.2.2024.
- ↑ Sinkko, Ilpo: Abraham Achrenius (rukoilevaisen herätysliikkeen hengellinen isä) Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry. Viitattu 5.9.2011.
- ↑ Helsinki.fi Keskusarkisto, virkamiehet viitattu 7.6.2012
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ilpo Sinkko: Abraham Achrenius (rukoilevaisen herätysliikkeen hengellinen isä)
- Kotivuori, Yrjö: Abraham Achrenius. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
- Esko Laine: Achrenius, Abraham (1706–1769) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.10.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jaakko Haavio: Siionin vanki, romaani elävästä toivosta. Elämäkertaromaani Abraham Achreniuksen elämästä.
| ||||||||||||||
