Abortinvastainen liike

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Abortin vastustus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Abortinvastainen liike on poliittinen liike, joka vastustaa aborttia ja kannattaa sen kieltämistä tai rajoittamista.

Liikkeen kannattajat kutsuvat itseään mieluummin nimellä pro life -liike eikä abortin vastustajat, koska heidän mielestään he ennen kaikkea puolustavat elämää. Abortin vastustamisen lisäksi ideologiaan kuuluui mm. eutanasian vastustaminen. Ensimmäinen järjestetty liike, joka vastusti aborttia oli Yhdysvaltojen katolisten piispojen aloittama.[1] Nimitys pro life otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1973, kun korkein oikeus laillisti abortin koko maassa Roe vastaan Wade[2] -tapauksessa. Ennen Roe vastaan Wade -tapausta suurin abortinvastaisen liikkeen järjestö oli Right to Life, jonka jäsenistä suurin osa oli katolilaisia.[3] Yhdysvaltojen pro life -katoliset käyttävät usein pro life -nimitystä vastustaakseen sotia, kuolemanrangaistusta ja eutanasiaa. Maailmanlaajuisesti abortinvastainen liike kannattaa sikiön oikeutta elämään, sillä he pitävät sitä ihmisenä ja sen takia ihmisoikeuksien subjektina. Usein he pitävät hedelmöitystä ihmiselämän alkuna. Pro life -liikkeen vastakohta on pro choice -liike, joka pitää aborttia naisen oikeutena.

Usein abortin vastustajat ovat uskonnollisia ihmisiä, erityisesti kristittyjä, vaikka abortinvastaisen liikkeen äärestä löytyykin muita uskontoja ja uskonnottomia.[4][5]

Abortinvastaisen liikkeen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa abortinvastainen liike on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Monissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa pidetään vuosittain March for Life -mielenosoituksia.[6] Ranskan ensimmäinen abortinvastaisen liikkeen järjestö oli Laissez-les Vivre. Sen puheenjohtajana toimi geneetikko Jérôme Lejeune. Isossa-Britanniassa suurin järjestö on Society for the Protection of Unborn Children.

Espanjan abortinvastainen liike on kasvanut jyrkästi viime vuosina. Espanjassa järjestettiin 19. lokakuuta 2009 mielenosoitus, johon osallistui noin miljoona ihmistä.[6]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen abortinvastainen liike muodostuu järjestöistä, joihin kuuluu sekä poliittisia puolueita että sitoutumattomia ryhmiä. Kristillisdemokraattinen puolue on aborttia vastustava järjestö.[7] KD on Suomen ainoa puolue, joka on ottanut virallisesti kantaa aborttia vastaan.

Sitoutumaton aborttia vastustava ryhmä on Pro Life Suomi ry, jonka perustaja ja puheenjohtaja on poliitikko Mika Ebeling.[8]. Pro Life Suomi ry järjestää säännöllisesti mielenosoituksia eri kaupungeissa[9] ja tarjoaa myös tukea raskaana oleville naisille[10]. Heidän abortinvastaisuutensa perustuu pääasiassa uskonnolliseen vakaumukseen.

Toinen suomalainen aborttia vastustava ryhmä, jonka toiminta ja vakaumukset ovat riippumattomia uskonnoista, on rekisteröimätön yhdistys nimeltä Oikeus elämään.[11]. Oikeus elämään -järjestön päätoimintaa on tiedon jakaminen ja mielipidevaikuttaminen, mutta se tarjoaa myös apua raskaana oleville [12].

Uskonnot ja abortinvastainen liike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös: "Ei abortille".

Aborttia koskeva erimielisyys näkyy uskonnoissa. Esimerkiksi katolinen kirkko vastustaa aborttia ja tuomitsee sen syntinä.[13] Toisaalta jotkut uskonnot hyväksyvät abortin, esimerkiksi juutalaisuus ja jotkut islamin ryhmät.[14]

Katolinen kirkko, Missourin Synod luterilainen kirkko, Wisconsin evankelisluterilainen kirkko, Englannin kirkko, Yhdysvaltojien anglikaaniset kirkot ja ortodoksiset kirkot eivät hyväksy aborttia.[15][16][17] National Association of Evangelicals hyväksyy abortin vain kun sikiöllä on vakavia ongelmia tai vammoja.[18][19]. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan ihmiselämän syntyy hedelmöityksessä, mutta aborttia voidaan tehdä, jos äidin henki on uhattuna, lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta tai lapsi on vakavasti vammainen.[20]. Toisaalta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on paljon erimielisyyttä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]