Välipuistorock
Wikipedia
Välipuistorock on Lapuan Laurilanpuistossa järjestettävä musiikkifestivaali. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1989 saakka. Tapahtuman järjestää Ämyri Ry.
Vuoteen 2007 asti Välipuistorock oli kaksi päivää kestävä ja se järjestettiin joko elokuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna. Myös lavoja oli vuoteen 2007 asti kaksi, päälava ja puistolava. Vuonna 2007 Välipuistorock jäi tappiolle vähäisen yleisömäärän takia, joita oli n. 2000 ja koko tapahtuman jatko oli vaakalaudalla.
Välipuistorock tappiosta huolimatta päätettiin järjestää myös vuonna 2008 tutusti Lapuan Laurilanpuistossa, mutta koki samalla suuria muutoksia. Suurin muutos oli se, että tapahtuma siirrettiin elokuun alusta heinäkuun alkuun ja aluetta pienennettiin niin, että oli enää vain yksi lava, päälava. Myös esiintyjälista koki kovaa karsintaa sillä esiintyjiä oli enää vain 7 kappaletta ja täten tapahtumasta tuli yksipäiväinen. Myös Välipuistorockin järjestäjissä tapahtui muutosta, sillä pitkään mukana ollut Raimo Santala jäi järjestäjistä pois. Välipuistorock jäi myös vuonna 2008 yleisömäärän tavoitteistaan. Tavoitteena oli viime vuotinen 2000 kävijää, mutta kävijöitä oli vain 400.
Järjestäjien mukaan Välipuistorock järjestetään myös vuonna 2009 20. kerran ja täten tulee olemaan juhlavuosi. Tapahtumasta saattaa tulla taas tutusti kaksipäiväinen ja kaksi lavaa ja myös esiintyjiin saatetaan panostaa viime vuotta huomattavasti enemmän, mutta näistä asioista ei ole vielä varmuutta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Välipuistorock 2001
Järjestettiin Laurilanpuistossa 10.–11.8.2001.
Esiintyjinä olivat: The Rasmus, Tehosekoitin, Kwan, Funk-a-delic/Ugc, Oppositio/VJH/Dread-I, Johnny Sulttaani Oy, Juhani, 313, Liisanpuisto, Shimmer, Kaucas, Musta Orkidea, Nuera, Sara, Olari, Jaarli Padington, Vähäiset Äänet, Larharyhmä, Rauhantekijä/Vallankumousarmeija, Päämies feat. Heikki Salo (Miljoonasade), Hamara, Sanna Mansikka, Tekitha Punx/Tapani Ganja, Soul City.
[muokkaa] Välipuistorock 2002
Järjestettiin Laurilanpuistossa 9.–10.8.2002.
Esiintyjinä olivat: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Kemopetrol, KMA, Turun Romantiikka, Bitch Alert, Tyrävyö, Maj Karman Kauniit Kuvat, Killer, Jaarli Padington, Fintelligens, Vancyria, Black Passat Blues, Sara, Sansa, Dust Eater Dogs, Celesty, Kuolleet Intiaanit, Technicolour, Lapset, Sur-rur.
[muokkaa] Välipuistorock 2003
Järjestettiin Laurilanpuistossa 8.–9.8.2003.
Esiintyjinä olivat: Apulanta, Satirnine, The Rasmus, Kotiteollisuus, Charon, YUP, Viikate, The Odorants, Lowe Motor Corporation, Velcra, Passionworks, Ripsipiirakka, Varjo, Minerva, Amadeus, Disco Ensemble, PMMP, Nummisuutarit Featuring Special Guest Star Kim Brown from Renegades, Wat 69, The Knob, Velvetcut, Kayah, Trigon, Stigma.
[muokkaa] Välipuistorock 2004
Järjestettiin Laurilanpuistossa 6.–7.8.2004.
Esiintyjinä olivat: Yö, Lullacry, Diablo, Suburban Tribe, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Blake, Peer Günt, Deep Insight, Ezkimo, Tohtori No!, Mokoma, Irina, Clamour, Uniklubi, Entwine, Klamydia, Technicolour, Private Line, Jaarli Padington, Pikkupaha, Rocklyriikkakilpailun 2004 voittaja.
[muokkaa] Välipuistorock 2005
Järjestettiin Laurilanpuistossa 5.–6.8.2005.
Esiintyjinä olivat: Kotiteollisuus, LAB, Stam1na, Ripsipiirakka, Turmion Kätilöt, Technicolour, Pain Confessor, Kuolleet Intiaanit, Rocklyriikkakilpailun voittaja Valtavirta, Zen Café, Viikate, Disco Ensemble, Pelle Miljoona & Rockers, Flylow, Maj Karma, Pornorphans, Free Spirit, Nicole, The Knob, Ozzy Osbourne Tribute.
[muokkaa] Välipuistorock 2006
Järjestettiin Laurilanpuistossa 4.–5.8.2006.
Esiintyjinä olivat: Diablo, Jaarli Padington, PMMP, So Called Plan, Lapko, Nicole, Klamydia, Rocklyriikkakilpailun voittaja 2006, Ruoska, Olavi Uusivirta, Telaketju, Bloodpit, Avidé, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Virkavalta, The Warblinkers.
[muokkaa] Välipuistorock 2007
Järjestettiin Laurilanpuistossa 3.–4.8.2007.
Esiintyjinä olivat: Apulanta, Sara, Stalingrad Cowgirls, The Odorants, Discore, Deathlike Silence, Ari Koivunen, Ruoska, Pauli Hanhiniemi & Testivoittaja, I Was a Teenage Satan Worshipper, The Cyan Velvet Project, Komedia Vulgaria, Velvetcut, Speed Limit.
[muokkaa] Välipuistorock 2008
Järjestettiin Laurilanpuistossa 5.7.2008.
Esiintyjinä olivat: Klamydia, Allied Forses, Dark The Suns, Retropop, Superjaded, Fourpointsix, Broken Reflections.

