The Odorants

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Odorants
Tiedot
Toiminnassa 1995–2009
Tyylilaji punk rock
Kotipaikka Suomi Helsinki
Laulukieli englanti
Jäsenet

Anssi, rytmikitara, laulu
Rami, soolokitara, taustalaulu
Murkku, basso, taustalaulu
Jaska, rummut, taustalaulu

Levy-yhtiö

Sony BMG
Mörkö Records
United Records
Moby Disc

Aiheesta muualla
Kotisivut

The Odorants on vuonna 1995 perustettu suomalainen punk rock -yhtye. Yhtye on julkaissut kaksi täysmittaista studioalbumia, neljä virtuaalista EP-levyä, sekä kolme singleä ja yhden demolevytyksen. Jäsenten oikeat nimet eivät ole vuotaneet julkisuuteen. Yhtye teki vuosina 2000−2003 yhteistyötä Extreme Duudsonit -temppuryhmän kanssa tehdessään musiikkia heidän Maailmankiertue-sarjalleen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja ensimmäinen demo (1995-1997)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Odorantsin perusti vuonna 1995 lukioon päässyt yhtyeen rumpali Jaska. Lukiossa hän tapasi Anssin ja Ramin, jotka liittyivät hänen uuteen bändiprojektiin, The Odorantsiin. Anssi ja Rami kertoivat soittavansa kitaroita, ja Anssi myös lauloi. Yhtye muovautui ensimmäiseen muotoonsa. Jaska muisti myöhemmin vanhan seinäjokelaisen ystävänsä, joka käytti taiteilijanimeä Murkku, ja hän myös soitti bassoa. Yhtyeen alkuperäinen kokoonpano oli syntynyt. Vuonna 1996 yhtye julkaisi ensimmäisen demolevytyksensä, joka kantoi nimeä Butt First. Demo ei saavuttanut kovin suurta suosiota, ja se julkaistiin United Recordsin kautta.

EP-levyt ja studioalbumi (1998-2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 yhtye julkaisi EP-levyn Tales From The Underground, joka menestyi paljon paremmin musiikkimaailman saralla kuin edeltäjänsä. Vuonna 1999 ilmestyi toinen EP-levy, jonka nimeksi tuli 2 (EP) (tunnetaan myös nimellä II). Toinen EP-levy oli jo erittäin iso menestys, mutta ei herättänyt kiinnostusta isoissa levy-yhtiöissä. Lopulta yhtye kiinnitettiin paikalliseen Mörkö Recordsiin, jonka kautta se julkaisi EP-levyn Sing When You Are Copulating (2001). Yhtye kuitenkin lopetti yhteistyön Mörkö Recordsin kanssa, koska levy-yhtiöllä ei ollut varaa rahoittaa täyspitkää studioalbumia. Lopulta Sing When You Are Copulating kuitenkin päätyi Sony BMG -levy-yhtiön käsiin, jonka kanssa yhtye solmi levytyssopimuksen. Vuonna 2002 yhtye pääsi tekemään ensimmäistä studioalbumiaan, Beat The Odorantsia, joka julkaistiin vuonna 2003. Albumi myi kultaa ja pääsi yhtye ensimmäiselle täyspitkälle kiertueellekin. Kuitenkin albumi jäi toistaiseksi viimeisimmäksi studioalbumiksi yhtyeen ja BMG:n yhteistyön kanssa. Muut julkaisut olivat pelkkiä singlejulkaisuja.

Singlet ja Counting Wolves (2003-2007)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2003 yhtye julkaisi singlet This Night ja Late Night Call BMG:n kautta, jonka jälkeen purki levytyssopimuksen väliaikaisesti levy-yhtiön kanssa. 2004 yhtye alkoi kirjoittaa materiaalia uudelle albumilleen, ja materiaalin kirjoittaminen kesti vuoden 2005 loppuun. 2006 yhtye pääsi studioon tekemään toista albumiaan, Counting Wolvesia. Yhtye oli solminut levytyssopimuksen Moby Disc levy-yhtiön kanssa. Yhtye oli kierrellyt ympäri Suomea. Counting Wolves albumista tuli paljon taitavampi eepos kuin ensimmäisestä studioalbumista. Yhtyeen jäsenet olivat jo ensimmäisellä studioalbumilla kuvitelleet olevansa oikeita muusikkoja, ja että he osaavat tehdä kaikkea mahdollista. Counting Wolves oli paljon onnistuneempi ja hiotumpi että tarkempi kokonaisuus jo pelkästään albumina. Bändin välillä ei ollut yhtään riitoja, kuten ennen ensimmäistä albumia oli ollut. Kokoonpano toimi erityisesti hyvin yhtyeenä. Yhtye pääsi vuonna 2007 albumin julkaisun myötä Counting Tour 2007-2008 kiertueelle.

Yhtyeen lopettaminen (2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye lopetti vuonna 2009. Se palasi vuonna 2013 yhden keikan ajaksi.[1]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anssi - rytmikitara, laulu
  • Rami - soolokitara, taustalaulu
  • Murkku - basso, taustalaulu
  • Jaska - rummut, taustalaulu

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teenage Bottlerocket Suomeen marraskuussa KaaosZine. 7.11.2013. Viitattu 7.4.2018.
  2. Spotify – Web Player Spotify. Viitattu 7.4.2024.