Charon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä. Kharon on myös Pluton kuu sekä mytologiassa manalan lautturi.
Charon
(19922011)
Charon Nummirockissa 2006.
Charon Nummirockissa 2006.
Tiedot
Tyylisuunta: metallimusiikki
Tyylilaji: goottimetalli
Kotipaikka: Suomen lippu Raahe, Suomi
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.charon.fi
Jäsenet
Teemu Hautamäki basso
Antti Karihtala rummut
Juha-Pekka Leppäluoto laulu, piano
Lauri Tuohimaa kitara
Entiset jäsenet
Jasse Hast kitara
Pasi Sipilä kitara
Levy-yhtiöt
Spinefarm Records  

Charon [khɑron] oli raahelainen vuonna 1992 perustettu goottimetalliyhtye.

Yhtyeen perustivat rumpali Antti Karihtala, basisti Teemu Hautamäki, kitaristi Pasi Sipilä ja kitaristi Jasse Hast. Laulaja Juha-Pekka Leppäluoto liittyi yhtyeeseen 1995. Kitaristit Hast ja Sipilä ovat sittemmin jättäneet yhtyeen, ja heidän tilalleen on tullut Lauri Tuohimaa.[1][2]

Charon soitti alun perin death metalia. Leppäluodon liittymisen myötä tyyli muuttui kevyemmäksi. Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi Sorrowburn ilmestyi vuonna 1998. ”Little Angel”-singlestä (2001) alkaen yhtyeen julkaisut ovat nousseet Suomen viralliselle listalle.[3]

Bändi lopetti toimintansa heinäkuun lopussa 2011. Sen jäsenet aikovat jatkaa musiikin parissa. [4]

[muokkaa] Jäsenet

[muokkaa] Entiset jäsenet

  • Jasse Hast – kitara (1992–2003)
  • Pasi Sipilä – kitara (1992–2010)

[muokkaa] Julkaisut

Studioalbumit

Kokoelma-albumit

Singlet

[muokkaa] Lähteet

  1. Biography Charon. Viitattu 8.2.2010. (englanniksi)
  2. News 5.2.2010. Charon. Viitattu 8.2.2010. (englanniksi)
  3. Lista-arkisto Suomen virallinen lista. Viitattu 8.2.2010.
  4. http://www.charon.fi/

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä