Umberto Eco

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Umberto Eco

Umberto Eco (s. 5. tammikuuta 1932 Alessandria, Italia)[1] on maailmanlaajuisesti tunnettu italialainen kirjailija ja semiotiikan professori Bolognan yliopistossa.

Henkilökuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umberto Eco on semiootikko, keskiajan estetiikan tutkija, joukkotiedotuksen asiantuntija, lingvisti ja filosofi, kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Eco on ollut koko uransa ajan Bolognan yliopiston humanististen tieteiden korkeakoulun johtaja ja semiotiikan professorin viran haltija.

Eco suoritti filosofian tohtorin tutkinnon 22-vuotiaana Torinon yliopistosta. Väitöskirja käsitteli Tuomas Akvinolaisen estetiikan ongelmia (Il problema estetico in San Tommaso, 1956). Jo akateemisen uransa alkuvaiheessa Eco olikin kiinnostunut keskiaikaisesta skolastiikasta (Sviluppo dell-estetiva medievale, 1959). Sen jälkeen hänen kiinnostuksensa kohdistui nykytaiteeseen (Opera aperta, 1962) ja nykyhetken populaarikulttuuriin (Apocalittici e integrati, 1964), ja hän nousi heti kansalliseksi kuuluisuudeksi Italiassa. Tämän jälkeen hänestä tuli semiotiikan pioneeri (La structure absente, 1968), Tratto de semiotica genrale, 1975). Hän kehitti teoriaa omaksumisesta (Lector in fabula (1979), jolloin hän nousi 1900-luvun lopun tärkeimpien eurooppalaisten ajattelijoiden joukkoon.

Jo vuonna 1959 hän oli aloittanut työnsä Bompiani-kustantamon konsulttina. Myös Italian yleisradiolle RAI:lle hän oli tehnyt kulttuuriohjelmia, ja yhtenä tuloksena näistä ohjelmista oli kuuluisa essee Fenomenologia di Mike Bongiorni (1963). 1960-luku oli myös hänen akateemisen uransa nousukautta. Näinä vuosina hän opetti Milanon ja Firenzen yliopistoissa, kunnes päätyi lopullisesti Bolognaan. Hän osallistui myös italialaisen avantgardistisen ryhmän Gruppo 63 toimintaan. Ryhmän tarkoituksena oli uudistaa romaanikirjallisuuden ilmaisumuotoja, ja siihen tarkoitukseen syntyi teos Opera aperta (1962).

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umberto Econ ensimmäinen kaunokirjallinen teos, romaani Il nome della rosa (1980) (suom. Ruusun nimi) 1983 sai osakseen maailmanlaajuisen suosion huolimatta sen vaikeasta ja tiiviistä sisällöstä. Teosta myytiin 16 miljoonaa kappaletta ja se käännettiin 26 kielelle. Tässä "keskiaikaisessa dekkarissa" Eco tuo kansanomaistettuna esiin semiologiset näkemyksensä ja teoriansa kielestä, samat joita hän oli opettanut Torinossa.

Hänen toinen romaaninsa Il pendolo di Foucault (1988) (suom. Foucaultin heiluri 1990) saavutti edellisen tavoin suuren suosion, joskin perusteet olivat hyvin erilaiset. Econ johdattelemana kirjan lukijat lähtevät löytämään arvoituksellisia tai profeetallisia symboleja. Kirjailijan tarkoituksena onkin saada tämä suppeiden piirien tietämys leviämään laajemmalle yleisölle. Samalla hän myös näyttää, kuinka lukija on vapaa kirjoittajan omista tulkinnoista. Tätä teoriaa Eco on jatkuvasti kehitellyt tieteellisissä teoksissaan vastaanotosta muun muassa I limiti dell'interpretazione (1990). Foucaultin heiluri vie naurettavuuteen saakka ylenmääräisen tulkinnan historian legendoista tai sellaisiksi osoittautuneista tapahtumista, asettaen tavallisten populaarijulkaisujen tasolle saman informaation kosmisista voimista, jota jotkut uskovat löytävänsä muun muassa Kheopsin pyramidista.

Umberto Econ muita kaunokirjallisia teoksia ovat L'isola del giorno prima, (1994) (suom. Edellisen päivän saari 1995), Baudolino (2001) (suom. Baudolino 2002), La Misteriosa fiamma della regina Loana (2004) (suom. Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki 2005) sekä Il cimitero di Praga (2010) (suom. Prahan kalmisto 2012)

Tiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Internet è come un immenso magazzino (di informazioni), ma non può costituire di per sé la «memoria»" -Umberto Eco

"Internet on kuin suunnattoman suuri (tiedon) varasto, mutta se ei voi itsessään muodostaa «sielua*» " Teksti voidaan myös kääntää muotoon: "Internet on kuin suunnattoman suuri informaation myymälä, mutta se ei voi muodostaa itselleen «muistia»".

Eco erottaa tiedon informaatiosta, joka ei aina sisällä tietoa. Muisti tarkoittaa älyllistä muistia, ei mekaanista tai muuta keinotekoista muistia

Kaunokirjallisen tuotantonsa ohella Eco on tiedemiehenä käsitellyt kirjallisuutta ja sen teoriaa luennoillaan sekä teoksissaan. Romaanin kirjoittamisen teoriaa hän käsittelee teoksessa Six Walks in the Fictional Woods (1994), kirjallisuuden kääntämistä kirjassa Experiences in Translation (2000) sekä kirjallisuutta yleisemmin teoksessa Sulla letteratura (2002).

Koko uransa ajan Eco on kirjoittanut ajankohtaisiin aiheisiin paneutuvia artikkeleita päivälehtiin, kuten La Stampa, La Repubblica, Il Corriere della Sera, II Giorno, Il Manifesto, l'Espresso ja aikakauslehtiin Quindici ja Il Verri. Tarkoituksena hänellä on ollut saada ajatukset liikkeelle sielläkin, missä yleensä nähdään vain tosiasioita. Nämä lehtikirjoitukset ovat ilmestyneet useina kirjoituskokoelmina. Kantaaottavista ja kriittisistä kirjoituksista on ilmestynyt omat teoksensa, muun muassa In cosa crede chi non crede? (1996) (yhteistyössä Carlo Maria Martinin kanssa) (suom. Mihin uskot jos et usko? 2002) ja Cinque scritti morali (1997).

Tutkijana ja kirjailijana arvostettu Eco on kuitenkin koko elämänsä ajan pysynyt pedagogina, opettajana ja oppilaan johdattelijana. Eco on nykyhetken tärkeimpiä ajattelijoita ja kirjoittajia koko maailmankin mittakaavassa. Hän on ansioitunut erityisesti myös tieteellisten tekstien kansanomaistajana.

Suomeksi Econ tieteellisestä työstä on julkaistu kirja Umberto Eco: James Joyce, Teräsmies ja vesinokkaeläin (toim. Tarja Knuuttila & Max Ryynänen, Yliopistopaino, Helsinki, 2005).

Suomennettu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Eco tunnetaan lähinnä kaunokirjailijana. Kirjailijanuran Eco aloitti varsin myöhään – hänen esikoisteoksensa Ruusun nimi julkaistiin vuonna 1980, ja se teki hänestä maailmankuulun. Romaani on myös filmatisoitu.

Kaunokirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruusun nimi. (Il nome della rosa, 1980.) Suomentanut Aira Buffa. WSOY, 1983.
  • Foucaultin heiluri 1990
  • Edellisen päivän saari 1995
  • Baudolino. (Baudolino, 2000.) Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. WSOY, 2002.
  • Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki 2005
  • Prahan kalmisto 2012

Esseistiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matka arkipäivän epätodellisuuteen (WSOY 1985, Porvoo)
  • Miten käy? Pakinoita arkipäivän aiheista (WSOY 1995, Porvoo)
  • Eco, Umberto & Martini, Carlo Maria: Mihin uskot jos et usko?. (In cosa crede chi non crede?, 1996.) Suomentanut Lea Peuronpuro. Turku: Kirja-Aurora, 2002. ISBN 951-29-2298-3.

Tietokirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esseistiikan ja tieteellisen tuotannon rajamaille sijoittuvat:

  • Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. (Come si fa una tesi di laurea, 1977.) Suomentanut Pia Mänttäri. Tampere: Vastapaino, 1989 (3. painos 1995). ISBN 951-9066-29-2.
  • (Toim.): Kauneuden historia. (Storia della bellezza, 2004.) Suomentanut Pekka Tuomisto. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31910-9.

Arvot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleinen bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kertomakirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteellinen kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Il problema estetico in San Tommaso (1956), Torino: Edizioni di Filosofia. Uusi, muokattu painos: Il problema estetico in Tommaso d'Aquino, Milano: Bompiani, 1970). The aesthetics of Thomas Aquinas. Translated by Hugh Bredin. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1988. ISBN 0-674-00676-3. (englanniksi)
  • Sviluppo dell'estetica medievale (1959) In Momenti e problemi di storia dell'estetica, Milano: Marzorati (toinen uusittu painos: Arte e bellezza nell'estetica medievale, Milano: Bompiani, 1987).
  • Opera aperta (1962), Milano: Bompiani (Topinen uudistettu painos, jonka perustana ranskankieliset painokset 1965 ja 1971, Neljäs muutettu painos 1976).
  • Diario minimo (1963), Milano: Mondadori (silsätlää mm.Fenomenologia di Mike Bongiorno). (Muutettu painos, 1975).
  • Apocalittici e integrati (1964), Milano: Bompiani (edizione modificata, 1977).
  • Le poetiche di Joyce (1965), Milano: Bompiani (muutettu painos teoksen Opera Apertan toisesta osasta, 1962).
  • Appunti per una semiologia delle comunicazioni visive (1967), Milano: Bompiani (mukana myös La struttura assente).
  • La struttura assente (1968), Milano: Bompiani (viimeisin muutettu painos, 1983).
  • La definizione dell'arte (1968), Milano: Mursia.
  • Le forme del contenuto (1971), Milano: Bompiani.
  • Il segno (1971), Milano: Isedi (toinen muutettu painos, Milano: Mondadori).
  • Il costume di casa (1973), Milano: Bompiani.
  • Beato di Liébana (1973), Milano: F.M. Ricci.
  • Trattato di semiotica generale (1975), Milano: Bompiani.
  • Il superuomo di massa (1976), Milano: Cooperativa Scrittori (edizione modificata, Milano: Bompiani, 1978).
  • Dalla periferia dell'impero (1977), Milano: Bompiani.
  • Come si fa una tesi di laurea (1977), Milano: Bompiani. (suom. Pia Mänttäri, Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään, Vastapaino, 1989)
  • Lector in fabula (1979), Milano: Bompiani.
  • Function and sign: the semiotics of architecture. A componential analysis of the architectural sign /column/ (1980) in G. Broadbent et al. (eds),Signs, symbols and architecture, New York: Wiley.
  • Sette anni di desiderio (1983), Milano: Bompiani.
  • Semiotica e filosofia del linguaggio (1984), Torino: Einaudi.
  • Sugli specchi e altri saggi (1985), Milano: Bompiani.
  • Semiologia quotidiana (suom. Aira Buffam Matka arkipäivän epätodellisuuteen, WSOY, 1985)
  • De bibliotheca (1986), Caen: L'échoppe.
  • Notes sur la sémiotique de la réception (1987), Paris: Actes Sémiotiques IX, 81 (Centre National de la Recherche Scientifique).
  • Lo strano caso della Hanau 1609 (1989), Milano: Bompiani.
  • I limiti dell'interpretazione (1990), Milano: Bompiani.
  • Stelle e stellette (1991), Genova: Melangolo.
  • Vocali (1991), Napoli: Guida.
  • Il secondo diario minimo (1992), Milano: Bompiani. (suom. Liisa Ryömä Miten käy : pakinoita arkipäivän aiheista, WSOY, 1995)
  • Interpretation and overinterpretation (1992), Cambridge: Cambridge U.P.
  • La memoria vegetale (1992), Milano: Edizioni Rovello.
  • La ricerca della lingua perfetta nella cultura europea (1993), Bari: Laterza.
  • Six Walks in the Fictional Woods (1994), Cambridge: Harvard U.P.
  • In cosa crede chi non crede? (1996) (con Carlo Maria Martini), Roma: Liberal. (Suom. suom. Lea Peuronpuro Mihin uskot jos et usko?, Kirja-Aurora, 2002)
  • Cinque scritti morali (1997) Milano: Bompiani.
  • Kant e l'ornitorinco (1997), Milano: Bompiani.
  • Tra menzogna e ironia (1998), Milano: Bompiani.
  • La bustina di Minerva (2000), Milano: Bompiani.
  • Mein verrücktes Italien (2000), Berlin: Wagenbach (saggi selezionati).
  • Riflessioni sulla bibliofilia (2001), Milano: Edizioni Rovello.
  • Sulla letteratura (2002), Milano: Bompiani.
  • Dire quasi la stessa cosa. Esperienze di traduzione (2003), Milano: Bompiani.
  • Mouse or Rat?: Translation as negociation (2003), London: Weidenfeld & Nicholson.
  • Storia della bellezza (2004), Milano: Bompiani. A cura di U.Eco, suom. Pekka Tuomisto 2008, Kauneuden historia
  • A passo di gambero. Guerre calde e populismo mediatico (2006), Milano: Bompiani.
  • Storia della bruttezza (2007), Milano: Bompiani (U.Econ luento)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Umberto Eco: James Joyce, Teräsmies ja vesinokkaeläin. Toimittaneet Tarja Knuuttila ja Max Ryynänen. Yliopistopaino, 2005.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Umberto Eco Viitattu 4.7.2010. (englanniksi)