Ruusun nimi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruusun nimi
Il nome della rosa
Ruusun nimi2.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Umberto Eco
Kieli italia
Genre rikosromaani, historiallinen romaani
Julkaistu 1980
Suomennos
Suomentaja Aira Buffa
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1983
ISBN 951-0-12082-0
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Ruusun nimi (ital. Il nome della rosa) on vuonna 1980 ilmestynyt Umberto Econ kirjoittama dekkarimuotoinen romaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat keskiajalle, kuvitteelliseen italialaiseen luostariin vuonna 1327.

Romaani sai osakseen maailmanlaajuisen suosion, ja se käännettiin kymmenille kielille. Murhamysteerin suosiota ei haitannut teoksen vaikea ja tiivis sisältö. Eco tuo kansanomaistettuna esiin semiologiset näkemyksensä ja teoriansa kielestä, samat joita hän oli opettanut Torinon yliopistossa.

Kirja kuvaa 1300-luvun luostarielämää pikkutarkasti. Tapahtumat sijoittuvat benediktiiniläisluostariin aikana jona benediktiinien ja fransiskaanien välillä oli suuria ristiriitoja. Kirja valaisee keskiajan kristinuskossa vallinneita jännitteitä: uskonnollista köyhyyttä korostaneet fransiskaanit olivat katolisen kirkon vallalle suurempi uhka kuin monet harhaoppiset lahkot, kuten Apostolici ja dolcinolaiset, joita tuona aikana myös oli paljon. Jos kirkko olisi seurannut fransiskaaneja, sen olisi tullut luopua rikkauksistaan ja maaomaisuuksistaan, jolloin se olisi ollut ilman valtaa. Osa kirjassa esiintyvistä henkilöistä, kuten inkvisiittori Bernardo Gui ja minoriitti Michael de Cesena, ovat todellisia historiallisia henkilöitä.

Kirja on suomennettu vuonna 1983. Vuoden 2009 painos oli Suomessa jo seitsemästoista. Ruusun nimeä oli vuonna 2004 myyty maailmanlaajuisesti yli yhdeksän miljoonaa kappaletta[1].

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Fransiskaanimunkki William Baskerville matkustaa yhdessä oppipoikansa Adson Melkin (nimetty benediktiniluostari Stift Melkin mukaan) kanssa luostariin, jossa on tapahtunut murha. Kun juoni kehittyy, myös useita muita henkilöitä kuolee. Päähenkilöt tutkivat luostarin salaperäistä kirjastoa ja naurun kumouksellista voimaa sekä kohtaavat inkvisition. Luostarin mysteerit ratkeavat ainoastaan Williamin loogisten kykyjen ja päättelyn avulla.

Taustaa ja viittauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Baskervillen nimi vihjaa sekä toiseen kuvitteelliseen mestarietsivään Sherlock Holmesiin Arthur Conan Doylen tarinan Baskervillen koira kautta että Vilhelm Occamilaiseen, joka kehitti Occamin partaveitsen loogisen periaatteen, jonka mukaan selityksistä tulisi aina valita yksinkertaisin joka kattaa kaikki tosiasiat. Williamin apulaisen Adsonin nimi puolestaan on sanaleikki sekä Galileo Galilein dialogista, jossa esiintyy henkilö Simplicio (Adso = ad Simplicio, ”Simpliciolle”), että Sherlock Holmesin apulaisesta tohtori Watsonista.

Yhdellä tasolla kirja on selonteko skolastisesta menetelmästä, joka oli hyvin suosittu 1300-luvun filosofiassa. William esittelee deduktiivisen päättelyn voimaa, erityisesti syllogismeja. Hän kieltäytyy hyväksymästä selitykseksi yksinkertaista demonien riivattuna olemista, vaikka demonologia oli suosittu selitys keskiajan katolisessa maailmassa. Apotti puolestaan on sitä mieltä, että luostari käy läpi viimeisiä päiviä ennen Kristuksen toista tulemista. Myös tätä aihetta käsitellään kirjassa laajalti. William osoittaa empiirisillä kyvyillään, että kyse on jostain paljon maallisemmasta. Hän pitää mielensä avoimena, kerää faktoja ja havaintoja, seuraa puhdasta intuitiotaan ja hyödyntää dialektista metodia, ja tekee näin päätöksiä siitä, mitä hänen tulisi tutkia, aivan kuin skolastikko tekisi. Tarina näyttää myös, kuinka tärkeää on olla valmiina muuttamaan mieltään faktojen muuttuessa asioita tutkiessa. Vaikka Williamin teorisoidut ratkaisut eivät aina käy yhteen todellisten tapahtumien kanssa, hän ei kykenisi ratkaisemaan luostarin mysteereitä ilman niitä.

Kuten Econ teoksissa yleensä, myös Ruusun nimi sisältää oppineita viittauksia. Sokea kirjastonhoitaja Jorge Burgoslainen on sanaleikki argentiinalaisesta kirjailijasta Jorge Luis Borgesista, joka on vaikuttanut Ecoon suuresti. Borges oli sokea viimeisinä vuosinaan ja toimi myös Argentiinan kansalliskirjaston hoitajana. Hänen novellinsa Baabelin kirjasto on vaikuttanut Econ kirjan salaiseen kirjastoon. Eco vietti jonkin aikaa Toronton yliopistossa kirjoittaessaan kirjaansa. Kirjassa esiintyvän kirjaston portaat muistuttavat suuresti Robarts Libraryn portaita. Kirjassa on kauttaaltaan useita latinankielisiä lainauksia, osa autenttisia ja osa apokryfisiä. Kirjassa keskustellaan Aristoteleen filosofiasta ja muun muassa islamilaisten filosofien kirjoittamista kommentaareista, sekä millenaristisista harhaopeista kuten fraticelleistä. Kirjassa viitataan useisiin filosofeihin, moniin anakronistisesti, mukaan lukien muun muassa Ludwig Wittgenstein.

Eco on tunnettu semiootikko, jonka oppilaat hyödyntävät hänen teoksiaan mielellään pyrkiessään selittämään tieteenalaansa. Econ kertomatyylille ovat tyypillisiä tarinat tarinoiden sisällä, faktojen ja fiktion sekoittaminen sekä tarkoituksellinen kielellinen epämääräisyys. Ratkaisu kirjan keskeisimpään murhamysteeriin löytyy Aristoteleen komediaa käsittelevästä teoksesta. Se on mahdollisesti ollut osa hänen Runousoppiaan, mutta siitä ei ole säilynyt yhtään kopiota. Eco kuitenkin kuvaa sen sisältöä monipuolisesti ja hänen henkilöhahmonsa reagoivat siihen ajalleen ominaisesti. Vaikka kirjan sisältö ja reaktio on kuvattu realistisesti, se perustuu paljolti Econ oppineisiin arvauksiin ja mielikuvitukseen. Kirjasta on käytännössä mahdotonta erottaa kaikkia historiallisia faktoja fiktiosta.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen taskukirjapainoksen kansikuva.

Myöhemmin Ruusun nimen kaltaisia kirjoja, jotka yhdistävät eurooppalaista kulttuurihistoriaa jännityskertomukseen, ovat kirjoittaneet muun muassa Arturo Pérez-Reverte ja Dan Brown.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusun nimestä tehtiin elokuva vuonna 1986. Sen ohjasi Jean-Jacques Annaud. Päärooleissa William Baskervillea näytteli Sean Connery ja Adsonia Christian Slater.

Näyttämösovitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusun nimen ensimmäinen suomenkielinen näyttämösovitus sai kantaesityksensä 23.10 2008 Rovaniemellä. Dramatisoinnin teki Lauri Sipari ja näytelmän ohjasi Tytti Oittinen.

Kuunnelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion Radioteatteri teki keväällä 2011 kolmiosaisen kuunnelman Ruusun nimestä. Siinä kertojaa, vanhaa Adsoa esittää Esko Salminen, William of Baskerville – Kari Heiskanen ja nuori Adso – Aaro Wichmann. Kuunnelman on sovittanut Lauri Sipari (2010), ohjannut Vilppu Kiljunen ja äänisuunnittelun tehnyt Ari Mursula.[2]

Julkaisutietoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eco, Umberto: Ruusun nimi. (Il nome della rosa, 1980.) Suomentanut Aira Buffa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1983. ISBN 951-0-12082-0.
  • Eco, Umberto: Ruusun nimi. (Il nome della rosa, 1980.) Suomentanut Aira Buffa. 17. painos. WSOY:n klassikot. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35007-2.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]