Tom Clancy

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Thomas Leo Clancy Jr. (12. huhtikuuta 1947 Baltimore County, Maryland, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen menestyskirjailija, joka tunnetaan realistiseen kuvaukseen pyrkivistä ja vakoiluun, sotilastekniikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin painottuvista jännityskirjoista. Hänen on yleisesti katsottu aloittaneen niin sanotun "teknotrilleri"-kirjallisuuden, jonka muita tunnettuja tekijöitä ovat esimerkiksi Larry Bond, Michael Crichton ja Ralph Peters. Clancy on yksi nykyhetken tunnetuimmista ja luetuimmista kirjailijoista, ja hänen kirjoittamia kirjoja on painettu yhteensä noin 80 miljoonaa kappaletta.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Thomas Leo Clancy Jr. syntyi 12. huhtikuuta 1947 Baltimore Countyn kaupungissa Marylandissä, Yhdysvalloissa. Clancy opiskeli Loyola Blakefield Jesuit Schoolin katolisessa koulussa. Alun perin hän opiskeli fysiikkaa, mutta omien sanojensa mukaan hän menetti kiinnostuksensa tieteisiin ja aloitti englannin kielen opiskelun. Hän valmistui collegesta vuonna 1969 ja ryhtyi vakuutusvirkailijaksi. Koska ammatti ei kuitenkaan osoittautunut erityisen tuottoisaksi, Clancy päätti hyödyntää englannin kielen opintojaan ja ryhtyi jännityskirjailijaksi.

[muokkaa] Ura

Clancyn esikoisteos vuodelta 1984 oli jännityskirja Punaisen lokakuun metsästys, joka osoittautui maailmanlaajuisesti suureksi myyntimenestykseksi ja teki Clancysta kuuluisan. Hän jatkoi uraansa kirjailijana muilla myyntimenestyksiksi osittautuneilla jännityskirjoilla, kuten Näkymätön vihollinen, Isku Kolumbiaan, Peloista pahin ja Kunniavelka. Koska Clancyn kirjoittamat teokset saavuttivat suuren suosion kylmän sodan loppuvaiheessa, hänen nimestään on tehty brändi, jonka turvin useat tuntemattomammat jännityskirjailijat ovat julkaisseet omia teoksiaan. Clancyn teoksista on myös tehty elokuvasovituksia (mm. Punaisen lokakuun metsästys, Isku Kolumbiaan) ja tietokonepelejä (Rainbow Six, Splinter Cell).

Useimmissa Clancyn kirjoittamissa teoksissa on päähenkilönä CIA-virkailija Jack Ryan, josta teoksessa Kunniavelka tulee Yhdysvaltain presidentti. Toinen huomattava päähenkilö CIA:n kenttäagentti John Clark, joka kirjoissa ystävystyy Ryanin kanssa. Kirjoissa seurataan heidän toimintaansa kylmän sodan loppuvuosista ja Neuvostoliiton romahtamisesta aina nykyaikaan ja terrorismin vastaiseen sotaan. Teokset sijoittuvat Clancyn luomaan fiktiiviseen nykymaailmaan, jota päähenkilöiden toiminta on muokannut hieman erilaiseen suuntaan kuin mihin todellinen kehitys on johtanut; tähän kuuluvat muiden muassa kuvitteelliset suurvaltojen väliset sodat.

[muokkaa] Yksityiselämä

Tom Clancy on ollut naimisissa kahdesti. Vuonna 1969 hän meni naimisiin Wanda Thomasin kanssa ja sai avioliitosta hänen kanssa neljä lasta, mutta he päätyivät avioeroon vuonna 1998. Vuodesta 1999 Clancy on ollut naimisissa Alexandra Marie Llewellynin kanssa.

Vaikka Clancy on poliittiselta kannalta Yhdysvaltain republikaanisen puolueen puolella ja ilmoittanut olevansa presidentti George W. Bushin kannattaja, viime vuosina hän on Yhdysvaltain merijalkaväen kenraali Anthony Zinnin kanssa osoittautunut kiivaaksi Irakin sodan vastustajaksi.[2]

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Suomennetut teokset

[muokkaa] Jack Ryan ja John Clark -kirjat

  • Punaisen lokakuun metsästys (WSOY 1985) (The Hunt for Red October, 1984)
  • Näkymätön vihollinen (WSOY 1988) (Patriot Games, 1987)
  • Kremlin kardinaali (WSOY 1989) (The Cardinal of the Kremlin, 1988)
  • Isku Kolumbiaan (WSOY 1990) (Clear and Present Danger, 1989)
  • Peloista pahin (WSOY 1991) (The Sum of All Fears, 1991)
  • Armoa tuntematta (WSOY 1994) (Without Remorse, 1993)
  • Kunniavelka (WSOY 1995) (Debt of Honor, 1994)
  • Leijona ja hyeenat 1–2 (WSOY 2001) (Executive Orders, 1996)
  • Iskuryhmä Rainbow (WSOY 1999) (Rainbow Six, 1998)
  • Karhu ja lohikäärme (WSOY 2004) (The Bear and the Dragon, 2000)
  • Tiikerin hampaat (WSOY 2007) Pääosassa Jack Ryan Jr. (Teeth of the tiger, 2004)

[muokkaa] Operatiivinen keskus -kirjat

  • Operatiivinen keskus (WSOY 1996; Steve Pieczenikin kanssa) (Op-Center, 1995)
  • Kaaoksen päivät (WSOY 1997; Steve Pieczenikin kanssa) (Games of State, 1996)
  • Pelon tasapaino (WSOY 2000; Steve Pieczenikin kanssa) (Balance of Power, 1998)
  • Hajoita ja hallitse (WSOY 2001; Tom Clancyn ja Steve Pieczenikin idean pohjalta kirjoittanut Jeff Rovin) (Divide and Conquer, 2000)
  • Tehtävä vuoristossa (WSOY, 2005; Tom Clancyn ja Steve Pieczenikin idean pohjalta kirjoittanut Jeff Rovin, 2001)

[muokkaa] Muut kirjat

  • Myrsky nousee (WSOY 1987) (Red Storm Rising, 1986, Larry Bondin kanssa)
  • Tom Clancyn valtapelit (WSOY 1998; Martin Greenbergin kanssa) (Tom Clancy's Power Plays, 1997)

[muokkaa] Suomentamattomat teokset

[muokkaa] Jack Ryan ja John Clark -kirjat

  • Red Rabbit (Penguin Putnam Inc., 2002)

[muokkaa] Viitteet

  1. WSOY.fi | Kirjailijat | Käännöskirjailijat | Tom Clancy
  2. Author Tom Clancy criticizes Iraq war (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut