Tämä on hyvä artikkeli.

Pydnan taistelu

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. syyskuuta 2008 kello 19.57 käyttäjän Barosaurus Lentus (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli kertoo vuoden 168 eaa. Pydnan taistelusta. Vuoden 148 eaa. taistelusta on erillinen artikkeli.
Pydnan taistelu
Osa kolmatta makedonialaissotaa
Pydnan sijainti kartalla
Pydnan sijainti kartalla
Päivämäärä:

22. kesäkuuta 168 eaa.

Paikka:

lähellä antiikin Pydnaa, Makedonian valtakunta (Nykyinen Kreikka)

Lopputulos:

Rooman voitto

Aluemuutokset:

Makedonia jaettiin neljään tasavaltaan

Vaikutukset:

Sodan loppu, useita kreikkalaisia ja makedonialaisia kaupunkeja ryöstettiin ja tuhottiin

Osapuolet

Rooman tasavalta

Makedonian valtakunta

Komentajat

Lucius Aemilius Paullus Macedonicus

Kuningas Perseus

Vahvuudet

35 000-40 000

44 000

Tappiot

noin 1000 kuollutta
useita haavoittuneita

25 000 kuollutta ja haavoittunutta

Kolmannen makedonialaissodan taistelut
Kallinikos - Pydna

Pydnan taistelu käytiin Rooman tasavallan ja Makedonian valtakunnan välillä 22. kesäkuuta 168 eaa. Taistelussa Lucius Aemilius Paulluksen johtama Rooman armeija voitti kuningas Perseuksen komentaman makedonialaisarmeijan. Sen tuloksena kolmas makedonialaissota päättyi, ja Kreikka sekä Makedonia päätyivät roomalaisten haltuun.

Perseus kärsi tappion Pydnassa lähinnä Rooman taktisen järjestelmän vuoksi. Osasyy oli myös taistelun hajanainen alku, jonka johdosta makedonialaiset eivät pystyneet ryhmittämään armeijaansa kunnolla. Se osoittikin, että roomalaisten manipuli-taktiikka oli parempi ja joustavampi kuin kömpelömpi falangi.[1] Taistelua onkin sanottu klassiseksi esimerkiksi legioonan ja falangin kohtaamisesta.

Pydnan taistelun päivämäärä on kiistanalainen. Taistelua edeltäneenä päivänä oli kuunpimennys, minkä perusteella taistelun mahdollinen ajankohta on pystytty laskemaan. Eräät yksityiskohdat eivät kuitenkaan sovi kreikkalaisen historioitsija Plutarkhoksen kuvaukseen, joten taistelun päivämääräksi on esitetty myös 11.–12. kesäkuuta 167 eaa. tai 2.–3. syyskuuta 172 eaa.[2]

Taustaa

Pääartikkeli: Kolmas makedonialaissota

Toisen makedonialaissodan jälkeen Makedonian ja Rooman välit olivat edelleen kehnot, eikä niitä ollut yritettykään parantaa.

Filippos V:n poika Perseus nousi valtaistuimelle vuonna 179 eaa. Isänsä tavoin hän vihasi Roomaa ja alkoikin heti haastaa roomalaisten arvovaltaa eri alueilla. Perseus otti vaimokseen Seleukidien valtakunnan kuninkaan Seleukos IV Filopatorin tyttären Laodiken[3] ja teki liittolaissopimuksia muun muassa Kreikan, Epeiroksen, Seleukidien, Rhodoksen sekä useiden roomalaisvastaisten traakialais- ja illyrialaisheimojen kanssa. Hän marssitti armeijansa sekä Pohjois-Makedoniaan että etelään Kreikkaan ja rikkoi siten Makedonian aiempia sopimuksia Rooman kanssa. Lopuksi Perseus muodosti liiton Akhaian liiton ja muiden Kreikan kaupunkivaltioiden kanssa uhaten roomalaisten määräysvaltaa Makedoniassa ja Kreikassa.[4]

Vuonna 172 eaa. Rooman uskollinen liittolainen ja Makedonian vihamies, Pergamonin kuningas Eumenes II tuli epäluuloiseksi ja kertoi roomalaisille Perseuksen toimista syyttäen tätä Pergamonin rajojen loukkaamisesta. Rooman senaatti ei kuitenkaan vielä kiinnittänyt asiaan paljon huomiota, koska roomalaisten huomio oli kiinni Illyriassa, missä he joutuivat toistuvasti taistelemaan paikallisia heimoja vastaan. Mielipiteet kuitenkin muuttuivat, kun Illyrian ongelmat ja Eumeneksen salamurhayritys yhdistettiin Perseukseen. Senaatti päätti sotilaallisista toimista Perseusta vastaan, ja Rooma lähetti legioonalaisia ja lähettiläitä Epeirokseen ja Kreikan kaupunkeihin vartioimaan Makedonian hyökkäysreittejä ja turvaamaan kreikkalaisten liittolaissopimukset Rooman kanssa.[4]

Sota julistettiin keväällä 171 eaa. Ensimmäisinä viikkoina roomalaiset onnistuivat saamaan lukuisia pieniä voittoja makedonialaisista, mutta Perseus voitti myöhemmin samana vuonna roomalaisen konsuli Publius Licinius Crassuksen johtaman roomalaisarmeijan Callicinuksen taistelussa Larissan lähettyvillä. 250 roomalaista kaatui ja 6 000 jäi vangeiksi.[5][6] Crassus ja hänen seuraajansa eivät osoittaneet kovinkaan suurta kyvykkyyttä taistelussa, ja heidän joukkojensa liikkeet olivat huonosti koordinoituja.[7] Taistelun jälkeen samana vuonna preetori Lucretius Galluksen ja myöhemmin L. Hortensiuksen joukot ryöstivät useita makedonialaismielisiä kaupunkeja, mikä lietsoi vihaa kreikkalaisissa.[4]

Seuraavina vuosina sota juuttui paikoilleen eikä kumpikaan puoli saanut strategista etua. Roomalaiset päätyivät lähinnä ryöstelemään makedonialaisia ja kreikkalaisia kaupunkeja.[4] Perseus taas siirtyi puolustuskannalle ja keskittyi linnoittamaan asemiaan Makedonian rajalla. Vuonna 169 eaa. konsuli Quintus Marcius Philippus otti Makedoniassa olevan armeijan komentoonsa muttei pystynyt pakottamaan makedonialaisia ratkaisevaan taisteluun, vaikka hänen onnistuikin murtautua äärimmäisen vaikeakulkuisen vuoristoalueen läpi Olymposvuoren lähellä olevalle tasangolle ja vallata Herakleum, Dium sekä muut rannikkoalueen kaupungit.[8]

Lucius Aemilius Paullus valittiin uransa toisen kerran konsuliksi 15. maaliskuuta 168 eaa., ja hänestä tuli Makedoniassa olevan armeijan komentaja.[9] Hän oli Cannaen taistelussa kuolleen Aemilius Paulluksen poika. Kesäkuun alussa 168 eaa. Paullus saapui Rooman armeijan leiriin lähellä Philan kaupunkia.[10]

Joukot

Rooman armeija

Roomalaisilla oli noin 35 000-40 000 miestä[11][12], mukaan lukien kaksi legioonaa. Näissä legioonissa oli poikkeuksellisesti 6 000 jalkaväkimiestä ja 300 ratsumiestä, kun normaalivahvuus oli 5 200 miestä. Ne olivat myös kokeneita, koska niihin kuului toisen puunilaissodan ja sitä seuranneiden konfliktien veteraaneja. Toisaalta legioonat olivat myös jossain määrin ikääntyneitä.[13]

Armeija, jonka vahvuus oli 14 000 jalkaväki- ja 600 ratsumiestä, kutsuttiin palvelukseen ja lähetettiin Makedoniaan Paulluksen mukana täydentämään legioonat määrävahvuuteensa. Joukot olivat pääasiassa roomalaisia ja latinalaisia. Liittolaisjoukkoja oli Makedoniassa jo ennestään: itaaleja, kreetalaisia, marrukiineja, pelignejä, traakialaisia ja samnilaisia. Numidialaiset olivat antaneet roomalaisille myös sotanorsuja,[14] ja maavoimien tukena oli preetori Gnaeus Octaviuksen komentama laivastoeskadeeri.[15]

Pydnassa legioonat olivat keskustassa, Rooman liittolaiset niiden vieressä, ratsuväki sivustoilla ja 22 norsua oikealla sivustalla.[16]

Makedonian armeija

Perseuksen armeijan taktiikka, varustus ja kokoonpano periytyi Aleksanteri Suuren ja Filippos II:n sotavoimista. Armeijaan kuului makedonialaisten värväämiä ulkomaalaisia palkkasoturijoukkoja, mutta sen iskukykyisin voima oli 21 000 miehen suuruinen hellenistinen peitsifalangi, jonka aseena oli sarissa, noin 6,3 metriä pitkä keihäs. Sarissaa piti käsitellä kahdella kädellä, joten käsivarteen oli kiinnitetty pyöreä kilpi (pelta). Lisäksi miehillä oli pronssinen kypärä, kovetetusta pellavasta tehty rintapanssari ja säärisuojat.[17]

Makedonialainen falangi

Falangirykmentin iskuvoima suuntautui eteenpäin eikä se voinut puolustautua sivustasta tulevia hyökkäyksiä vastaan, joten sen kylkiä piti suojata muilla jalkaväki- tai ratsuväkiyksiköillä.[18] Falangisotilailla oli tosin miekka, mutta heitä ei ollut yleensä koulutettu miekkamiehiksi. Makedonialaisten falangi oli jaettu pronssikilpiin (chalcaspides), jotka taistelivat vasemmalla puolella, ja valkokilpiin (leucaspides) oikealla puolella.[19]

Tiheä keihäsmuuri pelotti useampia vastustajia, ja falangi oli vaikea voittaa edestä päin, kunhan se vain pysyi linjassa. Paullus ei ollut aikaisemmin nähnyt falangia taistelussa, ja myöhemmin hän myönsi, että hänen elämänsä kauhistuttavin näky oli Rooman armeija hyökkäämässä päin makedonialaisten falangia.[20]

Falangin valio-osasto Pydnassa oli kuninkaallinen kaarti eli agema, johon kuului 2 000–3 000 miestä ja jota komensivat Leonnatus ja Thrasippus.[18]

Paionialaisten, agrianien ja muiden liittolaisten joukoissa oli 3 000 miestä. Armeijassa oli myös 2 000 gallialaista, 3 000 traakialaista, 3 000 kreetalaista ja jonkin verran kreikkalaisia Leonideksen komennossa. Perseus oli myös kerännyt Makedoniasta 3 000 ratsumiestä, ja lisäksi Odrysian kuningas Cotys VI oli antanut hänelle 1 000 ratsumiestä ja 1 000 jalkaväkimiestä, joten hänen armeijassaan oli yhteensä noin 40 000 jalkaväki- ja 4 000 ratsumiestä.[18]

Komentajat

Lucius Aemilius Paullus Macedonicus

Pääartikkeli: Lucius Aemilius Paullus Macedonicus

Aemilius Paullus syntyi vuonna 229 eaa. Hän oli Cannaen taistelussa kuolleen Lucius Aemilius Paulluksen poika. Paullus oli preetorina vuodesta 191 eaa ja taisteli lusitaaneja vastaan Hispaniassa, missä hän valloitti lukuisia kaupunkeja ja kyliä ja kukisti barbaarit kahdessa taistelussa.[21] Vuonna 182 eaa. hänet valittiin ensimmäisen kerran konsuliksi, minkä jälkeen hänet lähetettiin Lugiaan. Sotaretki alkoi huonosti, ja hän joutui jopa saarretuksi omaan leiriinsä mutta onnistui lopulta lyömään vihollisensa. Paullus halusi päästä toisen kerran konsuliksi, mutta hän ei ollut erityisen suosittu.[10]

Lopulta Paulus valittiin konsuliksi vuonna 168 eaa., jolloin hän oli jo 60-vuotias. Senaatti antoi hänelle tehtäväksi voittaa sota ja kukistaa makedonialaiset.[10]

Perseus

Pääartikkeli: Perseus
Kuningas Perseus muinaisessa kolikossa. Kreikkalaisessa kirjoituksessa lukee: ΒΑΣΙΛΕΩΣ ΠΕΡΣΕΩΣ (Kuningas Perseus).

Perseus syntyi vuonna 212 eaa. Hän kuului Antigonidien hallitsijasukuun, ja hänen isänsä oli Makedonian kuningas Filippos V. Kuten isänsäkin, hän oli vihamielinen roomalaisia kohtaan, koska nämä olivat rajoittaneet Filippoksen valtaa. Perseus oli myös osallinen nuoremman veljensä Demetrioksen murhaan, sillä hän oli kertonut isälleen tämän tavoittelevan pääsyä valtaistuimelle.[22]

Kruununprinssinä Perseus taisteli muun muassa traakialaisia vastaan vuonna 183 eaa. Valtaistuimelle noustuaan hän solmi rauhan roomalaisten kanssa ja sekaantui Kreikan politiikkaan. Perseus alkoi myös välittömästi vahvistaa armeijaansa, ja hänen tavoitteenaan oli nostaa Makedonia ja Kreikka takaisin mahtavaksi valtakunnaksi.[3]

Ennen taistelua

Roomalaisten leiri sijaitsi Philan alueella, mistä sai hyvin huonosti vettä, joten Paullus käski aluksi kaivaa kaivoja vedensaannin turvaamiseksi. Tämän jälkeen hän tiedusteli upseeriensa kanssa Elpeus-joen (nyk. Mavrólongo) aluetta, ja eteni sitten muutaman kilometrin pohjoiseen ja käski armeijan leiriytyä joen etelärannalle. Tiedusteluissa oli saatu selville, että Perseus oli linnoittanut Olymposvuoren ja merenrannan välisen alueen ja kaikki miehet ja naiset oli määrätty rakentamaan linnoituslaitteita. Muureilla oli erikokoisia heittokoneita, joten puolustuslinja oli erittäin vahva ja hyökkäys olisi ollut vaarallinen yritys.[23]

Sillä aikaa Paulluksen leiriin oli tullut tieto Perseuksen liittolaisen tappioista Illyriassa. Se rohkaisi roomalaisia, mutta vielä oli päätettävä, miten hyökkäys toteutettaisiin. Paullus kutsuikin upseerinsa consiliumiin keskustelemaan tilanteesta. Jotkut kannattivat suoraa hyökkäystä makedonialaisten puolustuslinjoja vastaan, kun taas toiset ehdottivat, että Octaviuksen laivat hyökkäisivät makedonialaisten kimppuun mereltä kauempana pohjoisessa, jolloin Perseus joutuisi vetämään joukkonsa pois asemista.[24]

Paullus ei kuitenkaan innostunut näistä ehdotuksista, ja kokouksen päätyttyä hän kutsui puheilleen kaksi Perrhaebiasta kotoisin olevaa kauppiasta, jotka tunsivat alueen hyvin. He kertoivat, ettei maasto ollut erityisen vaikeaa mutta Perseus oli asettanut osastoja puolustamaan vuoristoreittejä.[25] Paullus päätti näiden tietojen perusteella lähettää tribuuni Publius Cornelius Scipio Nasican komentaman marssiosaston Herakleumista vuorten yli vihollisen selustaan kauppiaiden opastamina.[25] Paullus toivoi yllättävänsä vihollisen ja valtaavansa sen asemat, jolloin pääjoukko voisi tunkeutua puolustuslinjan lävitse. Taisteluosaston koosta ei ole varmaa tietoa, mutta Livius ja Polybios kertovat siinä olleen 5 000 miestä[26] ja Plutarkhos 8 000 jalkaväki- ja 320 ratsumiestä.[24]

Paulluksen, Nasican ja Milon liikkeet ennen taistelua

Paullus päätti harhauttaa Perseusta, joten hän käski Octaviuksen laivojen purjehtia Herakleumiin ja kerätä sen jälkeen muonavaroja kymmenen päivää. Myös Nasican osaston piti matkata aluksi Herakleumiin ja antaa näin Perseuksen uskoa, että iskuosaston oli määrä nousta laivoihin ja suorittaa maihinnousu pohjoisessa, makedonialaisten selustassa. Mutta kun osasto oli Herakleumissa, Nasica marssikin oppaiden avulla länteen kohti Pythiumin lähellä olevaa solaa, aikeenaan hyökätä makedonialaisten kimppuun selustasta.[24]

Seuraavana päivänä Paullus teki harhautushyökkäyksiä makedonialaisten asemia vastaan Elpeus-joella. Tavoitteena oli kiinnittää Perseuksen huomio pois Nasican osastosta. Vaikean maaston takia taisteluita käytiin pääasiassa kevyen jalkaväen kesken. Makedonialaiset olivat vahvoilla, ja roomalaiset kärsivät tappioita vihollisen heittoaseiden takia. Parin päivän taisteluiden jälkeen Paullus kutsui joukkonsa takaisin.[25]

Tällä välin Nasica oli päässyt määränpäähänsä ja hyökännyt aamuyöllä. Makedonialaisten asemat vallattiin kiivassa lähitaistelussa, jossa roomalaiset olivat selvästi vahvempia. Tämän jälkeen osasto laskeutui Petran solan kautta tasangolle, joka oli lähellä Diumin kaupunkia. Nasica kertoi surmanneensa erään traakialaissotilaan keihäällä.[27]

Eräs roomalaisten riveissä taistellut kreetalainen siirtyi Perseuksen puolelle ja kertoi, että roomalaisten taisteluosasto oli makedonialaisten selustassa. Perseus kokosi 10 000 palkkasotilasta ja 2 000 makedonialaista ja lähetti nämä Milon komennossa roomalaisia vastaan.[28] Osasto kuitenkin lyötiin, ja Perseus päätti vetäytyä lähelle Katerinin kylää Pydnasta etelään. Tämä maasto sopi myös paremmin falangille. Paullus ylitti joukkoineen Elpeus-joen kohtaamatta lainkaan vastarintaa ja liittyi Nasican osastoon.[25]

Perseus oli vaikeassa tilanteessa, ja hänen piti kohdata vihollinen taistelussa, ettei hänen arvovaltansa kärsisi. Hän ryhmitti 21. kesäkuuta armeijansa Pydnan eteläpuolella olevalle tasangolle. Paullus hämmästyi vihollisen päättäväisyyttä mutta ei hyökännyt, vaikka monet hänen miehistään olisivat eri mieltä. Nasica kehotti Paullusta hyökkäämään viipymättä, koska Perseuksen armeija oli nyt avoimella kentällä, mutta Paullus oli vastannut:[27]

»Olen sodan monista ailahduksista oppinut, milloin on aika taistella ja milloin kieltäytyä siitä. Nyt kun seisomme tässä taisteluvalmiina, ei ole aikaa perustella sitä, miksi tänään on parasta olla toimettomana. Kysykää perusteitani toisella kertaa; nyt teidän on vain luotettava kokeneen komentajan sanaan.[29]»

Tämä oli todennäköisesti viisas päätös, sillä roomalaiset olivat uupuneita, kuri alkoi pettää ja kiireesti kootut muodostelmat olivat hajanaisia. Perseuksen armeija oli taas täysissä voimissaan ja valmiina taisteluun. Oli epätodennäköistä, että roomalaiset olisivat voineet lyödä heidät. Paullus käski armeijansa vetäytyä hyvässä järjestyksessä hyökkäysten varalta, ja Perseus sai tyytyä moraaliseen voittoon vihollisen vetäytyessä. Armeija leiriytyi Olympos-vuoren länsirinteille makedonialaisten entisistä asemista länteen.[30]

Samana yönä sattui olemaan kuunpimennys, joka pelotti makedonialaisia. Liviuksen mukaan tribuuni Gaius Sulpicius Gallus selitti ilmiön roomalaisille, joten heidän leirissään ei ollut yhtä suurta paniikkia kuin makedonialaisilla. Paullus käski uhrata yksitoista hiehoa ja yhden härän Herakleelle.[31] Pimennys aiheutti kuitenkin suurta levottomuutta makedonialaisten leirissä, sillä se ennusti yleensä kuninkaan loppua.[32]

Taistelun alusta on monia tarinoita. Lähellä roomalaisten leiriä oli joki, josta roomalaiset ja makedonialaiset hakivat juomavetensä. Liviuksen mukaan roomalaisten puolella puolustivat marrukiinien ja pelignien kohortit, makedonialaisten puolella taas 800 traakialaista. Päivällä 22. kesäkuuta roomalaisorjien kantojuhta pelästyi ja juoksi joen yli kohti traakialaisia, jolloin roomalaiset juoksivat sen perään ja tappoivat yhden traakialaissotilaan.[33] Tästä seurasi ensin pieni kahakka, jonka jälkeen lisää joukkoja tuli paikalle. Plutarkhoksen mukaan Paullus päästi tarkoituksella hevosen juoksemaan vihollisleiriin provosoidakseen taisteluun, mutta tämä pitää tuskin paikkansa.[34] Paullus tajusi kuitenkin, että taistelu oli väistämätön, ja kävi leirissä rohkaisemassa sotilaitaan.[33]

Armeijoiden taistelujärjestys Pydnan taistelussa.

Taistelu

Taistelun alku

Kummankin osapuolen armeijat ryhmittyivät kiireesti taistelukentälle ilman kunnollista taistelulinjaa. Osastot marssivat leireistään ja ryhmittyivät taistelumuotoon. Paullus itse johti I legioonansa roomalaisten rintaman keskustan oikealle lohkolle, makedonialaisten chalcaspides-joukkoja vastapäätä. Vuoden 173 eaa. konsuli Lucius Postumius Albinus komensi toista legioonaa. Se seurasi Paulluksen perässä ja asettui tämän vasemmalle puolelle.[16]

Paullus itse oli harmissaan siitä, että taistelu alkoi sekavasti, mutta kätki harmistuksensa. Hän alkoi kiertää armeijaansa ja rohkaista miehiään. Plutarkhoksen mukaan Paullus jätti pukeutumatta punaiseen panssaripaitaansa ja kypäräänsä, mahdollisesti osoittaakseen ylenkatsetta vihollista kohtaan.[16]

Polybios sanoo, että heti taistelun alettua Perseus jätti armeijansa ja pakeni Makedonian pääkaupunkiin Pellaan kertoen, että hänen täytyi uhrata Herakleelle. Poseidonios kuitenkin puolustaa Perseusta kertoen, että hän oli edellisenä päivänä saanut hevosenpotkun jalkaansa, eikä aluksi näin ollen pystynyt ottamaan osaa taisteluun. Myöhemmin hän kuitenkin huonosta kunnostaan huolimatta nousi hevosen selkään ja ratsasti taisteluun ilman rintapanssariaan.[35]

Ensimmäiset taistelukosketukset

Makedonialaiset etenivät aluksi löysästi porrastuneina ja pysähtyivät vasta roomalaisten ankaraan vastarintaan. Valiokaarti agema iski yhteen Rooman itaalisten liittolaisten kanssa. Kiivas yhteenotto ei johtanut mihinkään. Falangi pysyi koossa, eivätkä sivustahyökkäykset onnistuneet, koska sivustoja suojasivat palkkasoturiosastot. Lopulta pelignikohortin päällikkö Salvus yritti murtaa tilanteen sieppaamalla yksikön lipun ja heittämällä sen makedonialaisten riveihin. Saadakseen kallisarvoisen tunnuksen takaisin pelignit tekivät ankaran rynnäkön ja koittivat katkaista miekoilla sarissa-keihäät.[16] Makedonialaiset kärsivät tappioita mutta pysyivät muodostelmassaan. Roomalaisten piti irrottautua ryhmittyäkseen uudelleen, ja samalla jotkut heidän liittolaisistaan pakenivat. Plutarkhos kertoo, että Poseidonioksen mukaan itaalien vetäytyminen sai Paulluksen turhautumaan ja repimään tunikansa.[36]

Käännekohta

Tämän jälkeen falangi hyökkäsi ja liikkui hitaasti eteenpäin. Se oli kuitenkin edennyt jo pitkän matkan ja sen muodostelmat alkoivat hajota niideen kaartaessa luonnollisista syistä toisten yksiköiden tielle ruuhkauttaen armeijaa. Kaiken lisäksi maasto alkoi olla epätasaista, joten jotkut muodostelmat hajosivat jättäen sivustat paljaiksi. Paullus käski tällöin legioonansa hyökätä sivustoja vastaan. Kun makedonialaiset huomasivat uhan, jotkut pudottivat peitsensä ja ottivat miekkansa tupesta. Makedonialaisilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia hyvin varustautuneita ja koulutettuja legioonalaisia vastaan, ja he kärsivät ankaria tappioita. Roomalaisten oikealla siivellä sotanorsut olivat lähteneet liikkeelle ja aiheuttivat melkoista sekasortoa. Perseus oli tosin muodostanut erityisen norsuntorjuntaosaston uudenmallisine aseineen ja panssareineen ja yrittänyt totuttaa hevoset norsujen hajuihin ja niiden suureen kokoon, mutta se ei ollut onnistunut.[37]

Makedonialaisten rintamassa oli nyt suuria aukkoja, ja koko makedonialaisten vasen sivusta oli pakokauhun vallassa norsujen takia, joten Paullus käski antaa kuoliniskun Perseuksen armeijalle. Vähitellen legioonalaiset murtautuivat vihollisen rintamaan. Seuranneissa lähitaisteluissa roomalaisten gladius hispaniensis-miekan ja suuren ovaalinmuotoisen scutum-kilven yhdistelmä osoittautui tappavan tehokkaaksi ja aiheutti suuria tappioita makedonialaisille. Keskustassa loputkin falangeista lyötiin ja eloonjääneet kääntyivät pakoon. Perseus huomasi taistelun käännekohdan ja ratsasti pakoon Makedonian pääkaupunkiin Pellaan ratsuväkensä kanssa, joka ei ollut käytännössä taistellut yhtään.[38]

Roomalaiset surmasivat eloonjääneitä armotta. Livius kertoo pimeyden pelastaneen loput makedonialaiset, sillä jos taistelu olisi alkanut aiemmin, koko Perseuksen armeija olisi todennäköisesti tuhottu. Hämärän laskeuduttua roomalaiset eivät kuitenkaan enää uskaltaneet lähteä ajamaan takaa vihollisiaan näiden omalla maaperällä.[39]

Taisteluun osallistui myös Paulluksen 17-vuotias poika Scipio Aemilianus, jonka Scipio Africanuksen poika oli adoptoinut, sekä Cato vanhemman poika. Molemmat kunnostautuivat hyvin taistelussa ansaiten isiensä tunnustuksen.[40]

Tappiot

Vaikka taistelu kestikin vain tunnin, makedonialaisten riveistä ehti kaatua 20 000 sotilasta ja 11 000 otettiin vangeiksi.[12] Roomalaisten tappiot olivat selvästi pienemmät, vain 1 000 kaatunutta ja vähän enemmän haavoittuneita. Liviuksen mukaan roomalaisten puolella oli vain 100 kaatunutta, pääasiassa pelignejä.[41]

Makedonialaisten valiokaarti agema oli pyyhitty pois taistelukentältä. Plutarkhos kertoo Perseuksen saaneen osuman keihäästä, joka oli repinyt hänen takkinsa.[36]

Taistelun jälkeen

Kuningas Perseus Paulluksen edessä. Jean-François Pierre Peyronin maalaus vuodelta 1802.

Taistelun jälkeen Perseus pakeni Pellaan pienen ratsuväkiosaston kanssa ja kutsui ystävänsä ja liittolaisensa koolle. Harvat kuitenkin saapuivat paikalle, joten Perseus joutui lähtemään kaupungista Amfipoliksen kautta Galipsokseen, mistä hän jatkoi veneellä Traakianmerellä sijaitsevaan Samothraken saareen.[42] Tämän jälkeen myös Octavius ilmestyi Samothrakeen, ja osin hänen painostuksestaan Perseus ja hänen poikansa päättivät lopulta antautua.[43]

Perseuksen tappio päätti sodan. Muutama päivä taistelun jälkeen myös suurin osa Makedonian kaupungeista oli antautunut, mukaan lukien Pella, jonka Paullus antoi ryöstää tyhjäksi. Perseus vietiin Roomaan, ja hän joutui kulkemaan Paulluksen suuressa voitontriumfissa, missä tämä sai lisänimensä Macedonicus (Makedonialainen).[4] Paulluksen triumfi oli tosin aluksi vaakalaudalla, sillä monet hänen sotilaansa ajattelivat, että heitä ei oltu palkittu riittävästi ansioistaan. Senaatti kuitenkin päätti myöntää Paullukselle triumfin. Erityisesti toisessa puunilaissodassa ansioitunut veteraani Marcus Servilius Pulex Geminus kannatti triumfin myöntämistä.[44]

Triumfi kesti poikkeuksellisesti kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä näytettiin erilaisia taideteoksia, jotka oli ryöstetty Makedoniasta sodan aikana, toisena päivänä taas sotasaaliksi saatuja aseita ja muita varusteita. Viimeisenä päivänä esiteltiin kuningas Perseus, jonka jälkeen tuli myös Paullus itse upeasti koristeluilla sotavaunuilla. Plutarkhoksen mukaan Perseuksen ja hänen perheensä ja palvelijoidensa kuljettaminen kahleissa kaupungin läpi sai monet roomalaiset liikuttumaan kyyneliin.[44]

Triumfin jälkeen Perseus karkotettiin perheineen italialaiseen Alba Fucensin vuoristokylään, jossa hän joutui elämään huonoissa olosuhteissa, kunnes kuoli vuonna 165 eaa. tai 162 eaa. Perseus jäi viimeiseksi antigonidien suvun hallitsijaksi. Makedonia jaettiin neljään tasavaltaan, jotka eivät saaneet käydä kauppaa toistensa kanssa. Paikalliset hallintomiehet vietiin Roomaan. Roomalaiset kukistivat myös Illyrian viimeisen kuninkaan Gentiuksen, joka oli ollut Perseuksen liittolainen.[4] He rankaisivat myös Akhaian liittoa viemällä satoja johtomiehiä vankeuteen Italiaan. Heidän joukossaan oli myös kreikkalainen historioitsija Polybios.[45]

Pahiten kärsi kuitenkin Epeiros, josta Paullus päätti tehdä varoittavan esimerkin Makedonian ja Kreikan kansoille. Hän käski, että alueen 70:n kaupungin piti luovuttaa kulta- ja hopeavarastonsa roomalaisille. Tämän jälkeen hän ryösti ja tuhosi kaupungit surmaten ja orjuuttaen 150 000 ihmistä.[4]

Vaikka sodasta saadut voitot olivatkin suuret, Plutarkhos sanoo Paulluksen itse pysyneen köyhänä. Hän toi ainoastaan Perseuksen laajan kirjaston Roomaan poikiensa käyttöön.[45] Kun Paullus kävi Delfoissa tapaamassa kuuluisaa oraakkelia, hän näki tyhjän jalustan, jolle oli ollut tarkoitus tulla kuningas Perseuksen patsas. Silloin hän käski pystyttää paikalle omasta voitostaan kertovan muistomerkin, josta osa on säilynyt nykyhetkeen asti.[46]

Vuonna 150 eaa. Filippos VI julistautui Makedonian kuninkaaksi aloittaen neljännen makedonialaissodan. Hänet kuitenkin voitettiin toisessa Pydnan taistelussa.

Lähteet

Nykyajan lähteet

  • Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta - sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2.
  • Jona Lendering: Battle of Pydna Livius.org. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  • Third Macedonian War UNRV.com. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  • N. G. L. Hammond: The Battle of Pydna, The Journal of Hellenic Studies vol. 104, s. 31-47. , 1984. (englanniksi)
  • Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2. WS Bookwell Oy, 2001. ISBN 951-0-18515-9.

Antiikin lähteet

Viitteet

  1. ↑ Goldsworthy s. 108, 111
  2. ↑ Bill Thayer: The Parallel Lives by Plutarch penelope.uchicago.edu. 10. helmikuuta 2008. Viitattu 25.8.2008.
  3. ↑ a b Jona Lendering: Perseus, Livius.org. 4.4.2006. Viitattu 5.8.2008
  4. ↑ a b c d e f g UNRV.com: Third Macedonian War unrv.com. 2003-2008. Viitattu 5.8.2008
  5. ↑ Plutarkhos, Aemilius Paulus 9.2
  6. ↑ Liviuksen mukaan roomalaiset menettivät 2200 miestä kaatuneina ja 600 vankeina. Livius 42.60
  7. ↑ Goldsworthy s. 96
  8. ↑ Goldsworthy s. 97
  9. ↑ Livius 44.19
  10. ↑ a b c Goldsworthy s. 97-98
  11. ↑ Livius 42. 31
  12. ↑ a b John Foss: THE THIRD MACEDONIAN WAR and THE BATTLE OF PYDNA (168 BC). musesnet.gr 2001. Viitattu 5.8.2008
  13. ↑ Goldsworthy s. 92
  14. ↑ Goldsworthy s. 95
  15. ↑ Goldsworthy s. 100
  16. ↑ a b c d Goldsworthy s. 107
  17. ↑ Goldsworthy s. 92-93
  18. ↑ a b c Livius 42. 51
  19. ↑ Goldsworthy 105-107
  20. ↑ Polybios, 29.17
  21. ↑ Plutarkhos, Aemilius Paulus 4
  22. ↑ Goldsworthy s. 91
  23. ↑ Goldsworthy s. 99
  24. ↑ a b c Goldsworthy s. 100-101
  25. ↑ a b c d Livius 44.35
  26. ↑ Polybios, 29.14
  27. ↑ a b Goldsworthy s. 102-103
  28. ↑ Polybios, 29.15
  29. ↑ Livius 44.36
  30. ↑ Hammond (1984) Battle of Pydna, s. 38-39
  31. ↑ Goldsworthy s. 103-104
  32. ↑ J. E. Lendon: Soldiers & Ghosts: A History of Battle in Classical Antiquity, s. 199. Yale University Press, 2005. ISBN 0300119798.
  33. ↑ a b Livius 44. 40
  34. ↑ Plutarkhos, Aemilius Paullus 18
  35. ↑ Plutarkhos, Aemilius Paulus 19
  36. ↑ a b Goldsworthy s. 108
  37. ↑ Goldsworthy s. 108-109
  38. ↑ Goldsworthy s. 109-110
  39. ↑ Jona Lendering: Battle of Pydna Livius.org. Viitattu 5.8.2008
  40. ↑ Goldsworthy s. 110-111
  41. ↑ Livius 44. 42
  42. ↑ Livius 44. 43-45
  43. ↑ Livius 45.6
  44. ↑ a b Goldsworthy s. 112-113
  45. ↑ a b Henrikson s. 506-507
  46. ↑ Goldsworthy s. 114

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pydnan_taistelu&oldid=5468242”