Scipio Africanus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee roomalaista sotapäällikköä, sanan muut merkitykset katso Scipio.

Publius Cornelius Scipio Africanus (236183 eaa.) oli roomalainen valtiomies ja sotapäällikkö toisessa puunilaissodassa. Hänet tunnetaan ennen muuta Hannibalin voittajana. Tästä voitosta hän sai lisänimen Africanus. Historioitsija Livius on kirjoittanut hänen vaiheistaan laajasti. Scipio on yksi Rooman tasavallan tunnetuimmista sotapäälliköistä ja taitava valtiomies.[1]

Luonne ja myytit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scipio Africanus kuului Rooman aatelistoon eli patriiseihin. Hän oli älykäs ja karismaattinen henkilö, jolla oli rajaton itseluottamus. Scipion nuoruudesta löytyy tarinoita, joilla on yhtymäkohtia hellenistiseen prinseihin ja kuninkaisiin. Myöhemmin hänen ympärilleen kehittyi Aleksanteri Suureen kietoutunut myytti, joka vihjasi hänen syntymänsä olleen jumalallista alkuperää.[2] Scipio ihaili antiikin Kreikkaa, mitä monet aikalaiset kuten Cato vanhempi pitivät moraalittomana ja epäisänmaallisena käytöksenä. Cato vanhempi yritti saada Scipiota jopa syytteeseen lahjusten otosta. Oikeudenkäynti sattui olemaan Zaman taistelun vuosipäivänä. Scipio käytti tätä hyväkseen puheessaan jossa hän sanoi, että: "Sellaisena päivänä ei roomalaisten sovi kuunella herjauksia sitä miestä vastaan, jota hänen syyttäjiensä on kiittäminen siitä, että he ylipäänsä voivat puhua. Päinvastoin kaikkien velvollisuus on viettää suuren voiton muistoa menemällä Capitoliumille kiittämään jumalia isänmaan pelastuksesta. Sen minä teen nyt ja ken ajattelee samoin kuin minä, seuratkoon minua!" Kansa seurasi Scipiota joka oli täten voittanut oikeudenkäynnin.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen puunilaissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scipio syntyi vuonna 236 eaa. arvostettuun Corneliusten sukuun. Toisen puunilaissodan syttyessä Karthagoa vastaan vuonna 218 eaa. Scipio oli kahdeksantoistavuotias. Hänen isänsä, Publius Cornelius Scipio, palveli tuolloin konsulina. Scipio nuorempi osallistui isänsä mukana taisteluihin ratsumiehenä. Tarinan mukaan hän pelasti isänsä hengen Ticinuksen taistelussa.[1]

Tyypilliseen roomalaiseen tapaan Scipion uralla oli vaihtelevia tehtäviä, jotka nykyisiin ryhmiteltäisiin siviili- ja sotilastehtäviksi. Vuonna 214 eaa. hänet valittiin vuoden ajaksi ediiliksi, jonka tehtäviin vastuuseen kuuluivat Rooman kaupungin festivaalit ja julkiset rakennukset. Vuonna 211 eaa. Scipion isä ja setä kaatuivat Hispaniassa taistelussa Hasdrubal Barkaa vastaan. Pian tämän jälkeen Scipio sai prokonsulaarisen vallan ja Iberian niemimaan sotajoukkojen komennon. Scipion valinta oli poikkeuksellista, sillä hän oli vasta 26-vuotias ja ei ollut toiminut vielä preettorina eikä konsulina. Lisäksi poikkeuksellista oli se, että Scipiolle annettiin valta kansan, ei senaatin aloitteesta.[1]

Sotaretki Hispaniassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 209 eaa. Scipio valtasi Hispaniassa nopeasti alueen tärkeimmän kaupungin Uuden Karthagon ja kukisti karthagolaisen kenraalin Hasdrubal Giscon komentaman armeijan Ilipan taistelussa vuonna 206 eaa.[1]

Vuonna 206 eaa. Scipio oli voittanut Hispanian Roomalle, ja jatkoi matkaansa Afrikan puolelle etsimään liittolaisia Hannibalia vastaan. Tällä välin Hannibal hyökkäsi Italiaan, ja Scipio palasi kotiin, missä hänet valittiin vuonna 205 eaa. yksimielisesti senaattiin.

Sotaretki Afrikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaiset eivät kyenneet voittamaan taistelussa Hannibalia, joten hän pysyi armeijoineen Italiassa. Hannibalin toimintamahdollisuudet heikkenivät koko ajan ja hänet ahdistettiin Italian niemimaan eteläosaan. Rooman senaatti päätti vuonna 205 eaa., että Karthagon voittamiseksi piti tehdä sotaretki Afrikkaan, Karthagon sydämeen. Sotaretken valmistelijaksi valittiin Scipio. Hyökkäys toteutui vuonna 204 eaa. ja vuonna 203 eaa. Scipio voitti Afrikassa karthagolaiset suuressa taistelussa.[3]

Karthagon armeijan lyömisen jälkeen karthagolaiset kutsuivat Hannibalin kotiin ja anoivat rauhaa Roomalta. Rooman rauhanehdot olivat kovat, joten Hannibalin paluusta rohkaistuneena karthagolaiset päättivät rikkoa rauhanehdot ja jatkaa taistelua. Scipio kuitenkin voitti Hannibalin Zaman taistelussa 202 eaa. Scipio saneli rauhanehdot ja sota päättyi.[3]

Puunilaissodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scipion vaikutusvalta ja maine oli korkeimmillaan vuonna 194 eaa. jolloin hänet valittiin toisen kerran konsuliksi. Scipio osallistui veljensä Luciuksen legaattina seleukidien kuningas Antiokhos III Suurta vastaan käytyyn sotaan. Myöhemmin Corneliusten suku joutui vaikeuksiin senaatissa ja Scipio vetäytyi julkisesta elämästä tiluksilleen Rooman ulkopuolelle. Siellä hän kuoli vuonna 184 eaa. sairaana ja pettyneenä miehenä.[1]

Scipion ura on hyvä osoitus siitä miten Roomassa harvainvaltaisen järjestelmän sisältä nousi miehiä vaikutusvaltaiseen asemaan. Näiden miesten kyvykkyys auttoi rakentamaan valtakuntaa. Scipion uran loppu taas on esimerkki siitä, miten järjestelmä tasapainotti itsensä syrjäyttämällä liian mahtavaan asemaan nousseen ylimyksen.[1]

Myöhempi vaikutus kulttuurielämään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scipio Africanuksen elämää ja kohtaamista Hannibalin kanssa on käsitelty useissa teoksissa. Paavo Cajander on kirjoittanut hänestä runoelman vuonna 1914.[4] ja Carmine Gallone ohjannut elokuvan Scipio Africanus, Afrikan valloittaja vuonna 1937.[5] Georg Friedrich Händel sävelsi oopperan Scipio vuonna 1726. [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Malkki ym.
  2. Goldsworthy, s. 55
  3. a b Sipilä, Joonas: ”Puuneista bastioneihin – sota ja historialliset esimerkit”, Muuttuva sota, s. 33–34. Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitos, 2005. ISBN 952-9872-37-2.
  4. Kirjastot.fi
  5. ELONET
  6. Naxos

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]