Tiedekeskus

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tiedekeskus on näyttelykeskus, jossa esitellään tiedettä, teknologiaa ja tutkimusta suurelle yleisölle.[1] Tiedettä on tarkoitus tarjota kaikille ihmisille iästä tai taustasta riippumatta.[2]

Päätoimintona ovat vuorovaikutteiset näyttelyt, joita täydentävät usein superelokuvat, tiede-esitykset ja ohjelmatapahtumat. Pääasiallisesti tiedekeskuksissa ei siis kuitenkaan tehdä tiedettä.[1]

Monien tiedekeskusten elokuvateattereissa käytetään IMAX-tekniikkaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Järjestöt

Monet tiedekeskukset kuuluvat johonkin järjestöön.

Vuonna 1973 perustettiin Association of Science-Technology Centers. Siinä on yli 540 jäsentä 40 maasta. Jäsenistä kaikki eivät kuitenkaan ole varsinaisia tiedekeskuksia, vaan mukana on myös esimerkiksi kasvitieteellisiä puutarhoja, planetaarioita, museoita ja eläintarhoja.[3]

Vastaava järjestö pelkästään eurooppalaisille on Ecsite, European Network of Science Centres and Museums.

[muokkaa] Tiedekeskukset

Suomen tiedekeskukset ovat Heureka Vantaalla ja Tietomaa Oulussa. Maailmalla tiedekeskuksia on esimerkiksi

[muokkaa] Lähteet

  1. 1,0 1,1 Yleisimmät kysymykset - heureka.fi, luettu 27.11.2006
  2. About Science Centers - astc.org, luettu 27.11.2006
  3. About ASTC - astc.org, luettu 27.11.2006

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut