The Blues Brothers (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Blues Brothers
Bluesbrothersmovieposter.jpg
Ohjaaja John Landis
Käsikirjoittaja Dan Aykroyd
John Landis
Tuottaja Bernie Brillstein
George Folsey Jr.
David Sosna
Robert K. Weiss
Pääosat John Belushi
Dan Aykroyd
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 20. kesäkuuta 1980
Suomen lippu 19. joulukuuta 1980
Kesto 133 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 30 000 000 USD
Seuraaja Blues Brothers 2000
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

The Blues Brothers on yhdysvaltalainen vuonna 1980 ensi-iltansa saanut John Landisin ohjaama musikaalinen komediaelokuva, jossa pääosia näyttelevät John Belushi ja Dan Aykroyd. Pääosahahmot kehittyivät Saturday Night Live -televisio-ohjelman sketseistä. Elokuvan musiikkia esittävät maineikkaat rhytm and blues- ja soultähdet James Brown, Cab Calloway, Aretha Franklin, Ray Charles ja John Lee Hooker. Yhdeksi The Blues Brothersin roolihahmoksi voidaan lukea myös elokuvan auto The Blues Mobile.

Kulttimaineeseen noussut elokuva kertoo parodisen tarinan kahden veljeksen yrityksestä pelastaa orpokoti sitä verorästien vuoksi uhkaavalta vararikolta. Jake ja Elwood Blues saavat tämän tehtävän itseltään Jumalalta. Pelastusyritys saa veljekset kokoamaan entisen The Blues Brothers -yhtyeen uudelleen rahojen keräämiseksi.

Elokuva on kuvattu Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa.

Elokuvan vuonna 1998 ilmestynyt jatko-osa Blues Brothers 2000 ei saanut vastaavaa suosiota kuin alkuperäinen. Blues Brothers 2000 oli tekijöidensä kunnianosoitus edesmenneiden John Belushin, John Candyn ja Cab Callowayn muistolle.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Blueslaulaja "Joliet" Jake Blues (John Belushi) vapautuu ehdonalaiseen Jolietin vankilasta ja hän saa vankilavirkailijalta (Frank Oz) siviilivarusteensa.

Jake ärsyyntyy, kun hänen veljensä Elwood (Dan Aykroyd) tulee hakemaan häntä vankilasta vuoden 1974 Dodge Monacolla, joka on entinen Mount Prospectin kaupungin poliisiauto. Selitykseksi tähän Elwood kertoo vaihtaneensa edellisen Cadillacin mikrofoniin, ja osoittaakseen auton soveltuvan uudeksi Bluesmobiiliksi hän hyppää sillä avautuvan nostosillan yli.

Jälleennäkeminen orpokodin johtajan Sisar Mary Stigmatan eli "Pingviinin" (Kathleen Freeman) kanssa johtaa seikkailuun. Veljesten tavoite on kerätä 5 000 dollaria verorästiin yhdentoista päivän aikana. Orpokodin talonmies Curtis (jazzlaulaja Cab Calloway) neuvoo menemään tiettyyn kirkkoon kuuntelemaan sen pappia. He tottelevat vaikka Jake rutisee vastaan.

Jumalanpalveluksessa soul-pappi (James Brown) kysyy Jakelta näkeekö hän valon, ja hän saa ilmestyksen: Jumala käskee kerätä yhteen vanhan The Blues Brothers -yhtyeen ja kerätä rahat sen avulla. Kirkkokuorossa esiintyy myös Chaka Khan.

Mutta jo aivan alussa Elwood on vähällä pilata kaiken: punaista päin ajamalla pojat saavat virkaintoisen poliisiparin peräänsä. Syntyy takaa-ajo, joka päättyy suuren kauppakeskuksen alueelle ja lopulta siihen että ensin ajetaan lukuisia hienojakin liikkeitä säpäleiksi ja lopulta kaksikin poliisiautoa ajaa - liian nokkelan pussitusyrityksen seurauksena - keskenään romuttavan kolarin. Toisessa poliisiautossa on ajajana elokuvan ohjaaja John Landis. Veljekset poistuvat kaikessa rauhassa autollaan katolleen menneissä poliisiautoissa olijoiden puidessa nyrkkiä perään.

Pojat majoittuvat Elwoodin kotiin rähjäiseen asuntohotelliin Chicagon metroradan vieressä. Salaperäinen nainen (Carrie Fisher) ammuskelee heidän peräänsä järeilläkin aseilla. Juuri kun poliisit ovat aikeissa tulla huoneen ovesta läpi aamuyhdeksältä, nainen räjäyttää talon; miehet kiipeävät pölyisinä mutta naarmuitta tiilikasan alta ja lähtevät toteuttamaan missiotaan. Kolhuiset ja nolatut poliisit kömpivät raunioista ja luovuttavat - toistaiseksi.

Elwood sanoutuu irti työstään aerosolipurkittamosta ja veljekset alkavat kasata bändiä.

Viiden tärkeimmän jäsenen löytäminen on helppoa: he ovat ravintolayhtye ja luopuvat mieluusti moisesta vanhojen aikojen vuoksi - ja koska he ovat sen velkaa: Jake joutui vankilaan ryöstettyään huoltoaseman jotta voisi maksaa poikien laskut.

Matkalla tapaamaan kahta tärkeää bändin jäsentä pojat hajottavat Illinoisin natsien mielenosoituksen saaden nämä lippuineen päivineen loikkaamaan sillalta jokeen - mikä herättää sivustakatsojissa ääretöntä riemastusta; natsijohtaja (Henry Gibson) saa raivokohtauksen ja uhkaa tappaa veljekset.

Suvantona nähdään katuyhtye, jonka kitaristi/solistina on John Lee Hooker.

Tämäkään tapaaminen ei aivan heti suju: kitaristi Matt Murphyn vaimo, Soul Food -kahvilan omistaja (Aretha Franklin), ei pidä ajatuksesta ja tuo ajatuksensa ilmi laulutulkinnalla Think! - mutta Matt heittää esiliinan päältään, ottaa kitaransa ja lähtee poikien mukaan - ja vaimo tiuskaisee perään haikailevalle tiskaaja-saksofonisti Blue Loulle (Lou Marini) että menköön sitten tämäkin!

Hovimestariksi ryhtynyt trumpetisti Mr. Fabulous (Alan Rubin) antaa periksi kovan kiusaamisen jälkeen.

Soittimetkaan eivät ole ongelma: Ray´s Music Exchange -liike (Ray Charles) myy soittimet luotolla - kun ensin kaupassa soitetaan vakuuttava, puoli kaupunginosaa tanssimaan saava yhteisnumero Shake your tail feather.

Kun yhtye on jälleen koossa ensimmäinen esitys menee vikaan: kantribunkkerin omistaja Bob (Jeff Morris) ei aiokaan maksaa palkkiota vaan vänkää että poikien on maksettava hänelle; hän ensin tarjoaa avokätisesti näille olutta ja ilmoittaakin lopuksi että olut maksaakin enemmän kuin soittopalkkio! Kaiken huipuksi paikalle saapunut kateellinen teksasilaisista punaniskoista koottu kantribändi The Good Ol' Boys (DVD-tekstityksessä Kunnon Hempat, tarkempi käännös Hyvät vanhat pojat) ryhtyy vainoamaan veljeksiä.

Erityisen kiukkuinen on kantriyhtyeen soololaulaja ja kuski Tucker McElroy (Charles Napier). Takaa-ajo Bobin autolla tosin päättyy kolariin veljeksiä kauppakeskuksessa vainonneen poliisiauton ja vesipostin kanssa.

Ja niin kuin ei tässä olisi tarpeeksi, salaperäinen nainen eli Jaken entinen morsian - jonka tämä aikoinaan hylkäsi alttarille - alkaa vainota heitä toinen toistaan järeämmillä aseilla. Lopulta Jake ja Elwood löytävät vanhan managerinsa ja saavat tämän hankkimaan heille kyllin tilavan ja siis tuottoisan esiintymispaikan; pojat mainostavat itse - tehokkaasti.

Poikia saa tosin odottaa lavalle - mutta Curtis pelastaa tilanteen tulkitsemalla avauksena vanhan jazzklassikon "Minnie the Moocher".

Tällä välin Elwood keksii punaniskojen auton ja suihkuttaa erikoiskovaa liimaa sen kaasupolkimeen ympäriinsä. Toinenkin spraypurkki löytyy hänen salkustaan: siinä on hiukan keskeneräistä kaasuseosta ja auton pyöränventtiiliin sopiva sumutinosa. Tätä seosta Elwood työntää sopivan keskeiselle paikalle pysäköidyn poliisiauton oikeaan eturenkaaseen - ja rengas räjähtää kun auto lähtee liikkeelle... seuraa uutta pellinräminää.

Jake ja Elwood pääsevät lavalle; aluksi pahaenteisen hiljainen tunnelma repeääkin miltei heti mahtimenestykseksi - vaikka yleisön joukossa ovat niin pesäpallomailoin aseistetut punaniskat kuin kymmenittäin poliiseja. Johtava poliisi (John Candy) joka on salavihkaa poikien fani, pysyy mukana tunnelmassa mutta punaniskat muuttuvat hetki hetkeltä raivomman näköisiksi: miksi he eivät menesty noin!

Mahtiesityksensä johdosta Jake ja Elwood saavat levytyssopimuksen ennakkomaksuksi 10 000 dollaria. Levypomokaan ei pidä poliisien paikallaolosta ja auttaa pojat takatietä ulos; entinen kostonhimoinen morsian tosin ammuskelee mutta Jake lirkuttelee häneltä jalat alta. Kohtaus on ainoa, jossa Jake ottaa aurinkolasinsa pois.

Siitä alkaa huima pakomatka Illinoisin poliisivoimien, natsien ja The Good Ol' Boys -yhtyeen saartorenkaasta kohti Illinosin verotoimistoa Chicagossa.

Elwoodin liiman johdosta Tuckerin saapas juuttuu kaasupolkimeen - ja poljin pohjaan! Punaniskojen auto päätyy ohjauskyvyttömänä veteen.

Pakomatkalla lukuisat poliisiautot romuttuvat taka-ajon seurauksesta sekä natsipomo apureineen taittaa niskansa; ja lopuksi matkan päätteeksi Jake ja Elwood saavat peräänsä myös kansalliskaartin ja pelastusviranomaiset.

Matka päätyy verotoimistoon kymmenien aseistettujen miesten saartamana kädessä kuitti orpokodin verorästeistä. Maksun kuittaavana verovirkailijana nähdään elokuvaohjaaja Steven Spielberg.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

The Blues Brothers -yhtye[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan The Blues Brothers -yhtye:

 John Belushi  …  "Joliet" Jake Blues, laulu  
 Dan Aykroyd  …  Elwood Blues, huuliharppu ja laulu  
 Steve Cropper  …  Steve "the Colonel" Cropper, rytmikitara ja taustalaulu  
 Donald Dunn  …  Donald "Duck" Dunn, bassokitara  
 Murphy Dunne  …  Murphy "Murph" Dunne, piano ja kosketinsoittimet  
 Willy Hall  …  Willy "Too Big" Hall, rummut  
 Tom Malone  …  Tom "Bones" Malone, pasuuna, saksofoni ja taustalaulu  
 Lou Marini  …  "Blue Lou" Marini, tenorisaksofoni ja taustalaulu  
 Matt "Guitar" Murphy  …  Matt "Guitar" Murphy, soolokitara  
 Alan Rubin  …  Alan "Mr. Fabulous" Rubin, trumpetti ja taustalaulu  

Kaikki näistä ovat lähes legendaarisiksi muodostuneita studiomuusikoita, joiden soittoa on kuultu jo 60-luvulta alkaen satojen eri artistien taustalla. Cropper ja Dunn kuuluivat aikoinaan legendaariseen Booker T. & the M.G.'s -yhtyeeseen, jonka tunnetuin hitti lienee instrumentaali Green Onions

Bluesmobiili[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bluesmobiilin replika

Bluesmobiilina käytettiin 13 eri 1974 Dodge Monacoa esittämään käytöstä poistettua illinoisilaisen Mount Prospectin kylän poliisiautoa. Ne kaikki sovitettiin eri tehtäviin: kuten nopeaksi tai hyppyihin, riippuen kuvattavasta kohtauksesta. Autot oli ostettu California Highway Patrolilta huutokaupassa. Lopussa olevaa takaa-ajokohtausta varten filmintekijät hankkivat 60 poliisiautoa $US 400 kappale; suurin osa romutettiin myöhemmin.[2] Yli 40 stuntti-ajajaa palkattiin ja autoja korjailtiin ympäri vuorokauden. [2]

Autoa viriteltiin useita kuukausia kohtaukseen, jossa Blues Brothersit saapuvat Richard J. Daley Centeriin, että auto hajoaisi näyttävästi osiin.[2] Kohtauksen patsaat, jotka näyttävät katsovan auton hajoamista, sijaitsevat itse asiassa toisaalla, Cook County Buildingin luona. Elokuva piti pitkään hallussaan ennätystä romutettujen autojen määrästä: 103 autoa romuksi joista 60 yhdessä kohtauksessa. Elokuvan jatko-osassa ennätys kuitenkin rikottiin 104 autoa.[2]

Kulttielokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Blues Brothers -elokuva sai kulttielokuvan aseman pian ensiesityksensä jälkeen. Elokuvan merkittäviin saavutuksiin liittyvät R&B- ja soul-musiikin tuominen uudelleen tavallisille musiikinkuulijoille elokuvan keinoin. Mainittakoon, että James Brown ja Aretha Franklin saivat uuden alun urallensa tämän elokuvan avulla.[3][4]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Blues Brothers 2000 (1998) - Trivia - IMDb (englanniksi) Viitattu 3.7. 2011
  2. a b c d Newbart, Dave. "Incredible stunt driving: "That was all real"", Chicago Sun-Times, June 23, 2005. Luettu 21.5.2010. 
  3. Aretha Franklin: Biography | Rolling Stone Music (englanniksi) Viitattu 3.7. 2011
  4. James Brown: Sex Machine! (englanniksi) Viitattu 3.7. 2011