Talkkuna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hämäläistä talkkunaa marjojen ja jogurtin kera.

Talkkuna on nesteeseen sekoitetuista talkkunajauhoista tehty ruoka. Talkkunajauho on perinteinen suomalainen jauhovalmiste, joka koostuu paahdetusta, yleensä melko karkeaksi jauhetusta viljasta. Viljana on ohra, ruis tai kaura, harvemmin vehnä. Valmistusaine vaihtelee paikan mukaan, joissain versioissa mukana on myös papuja. Suolaa saattaa olla mukana pieni määrä. Hämeessä käytetään kauraa, jonka lisänä ohraa, herneitä tai papuja. Karjalassa ja Savossa talkkuna on pääasiassa ohraa. Vilja keitetään padassa puolikypsäksi, valutetaan ja kuivataan riihessä tai nykyisin myös muussa sopivassa paikassa.

Talkkuna Suomen maakuntien ruokaperinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talkkunan syönti keskittyi vanhastaan Hämeeseen, Savoon, Kainuuseen ja Karjalaan. Pohjoisimmassa Suomessa sitä ei tunneta ja rannikoillekin se levisi vasta myöhään. Kainuussa on oma kainuulainen talkkuna.

Talkkuna syödään Etelä- ja Länsi-Suomessa pöperönä, jolloin sitä sekoitetaan veteen, marjoihin (pöllöhillo eli pöpörö), rasvaan tai kalaliemeen. Talkkunatahna tunnetaan myös nimellä pepu tai mutti[1], ja niitä syödään leivän asemesta. Talkkunajauhon sijasta voidaan käyttää kypsentämätöntäkin viljaa ja leivänpaloja. Hämeessä ja Varsinais-Suomessa talkkunaa syödään myös viiliin tai piimään sekoitettuna, jolloin siitä käytetään nimitystä piepo tai piapo[2]. Talkkunajauhon nimitys samoilla alueilla on piapojauho.[2][1] Savossa talkkunjauhoista valmistetaan perinteisesti veteen keittäen puuroa, joka nautitaan sianlihasta tehdyn tirripaistin tai voin kanssa pääruokana.

Savossa tunnetaan "kouratalkkuna". Uuden talkkunan onnistuminen kokeillaan keittämällä uusista talkkunoista veteen sekoitettu tiukka puuro. Se on niin tiukkaa, että siitä saadaan kädessä puristamalla tappimainen möhkäle. Sen päähän laitetaan veitsellä voilastu ja leikataan poikki suupalan kokoinen pätkä. Sama toistetaan kunnes tappi on syöty kokonaan. Savolainen talkkuna sisältää yleensä useampia viljalajeja, esimerkiksi ohraa, ruista, vehnää ja kauraa.selvennä

Hieman erilaisena talkkuna tunnetaan myös Etelä-Pohjanmaalla. Siellä se valmistetaan paahtamalla kokojyväkaura-, ohra-, ja ruisjauhoa. Pavut tai herneet eivät eteläpohjalaiseen talkkunaan kuulu. Talkkunaa syödään viiliin tai piimään sekoitettuna vellinä, tai marjoihin sekoitettuna "tokerona". Nykyään on suosittua sekoittaa talkkunajauhoa myös jäätelöön, jolloin siitä saadaan terveellinen jälkiruoka. Myös talkkunamuroja on nykyisin saatavilla.

Eri maakuntien talkkunajauhoja on nykyisin saatavana kaupallisesti tuotettuna ympäri Suomea.

Talkkuna kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Helvi Hämäläisen, jonka äidin suku oli Somerniemeltä Hämeestä, kyläromaaneissa esiintyy talkkunan hämäläinen variantti piepo joitakin kertoja[3]. Lounaishämäläistä ja somerolaista piapo-perinnettä on tutkinut ja tehnyt tunnetuksi somerolaisen kansanperinteen osana somerolainen kotiseutuneuvos ja kotiseututyön vaikuttaja, filosofian tohtori Tapio Horila.[2] Toinen talkkunan hämäläinen variantti pöllöhillo on antanut nimensä Helena Meripaasin vuonna 2007 ilmestyneelle nuortenromaanille Pöllöhilloa.[4]

On päreitä vain kainalossain
eikä jäljellä talkkunaakaan.

Martti InnanenPäreitä kainalossa

Uudemmassa populäärikulttuurissa talkkuna mainitaan Martti "Huuhaa" Innasen kappaleessa "Päreitä kainalossa" Innasen samannimiseltä albumilta vuodelta 1978. 1990- ja 2000-luvulla on pilapiirtäjä Heikki Paakkasen paikallisia aiheita kommentoivissa pilapiirroksissa Somerolla ilmestyvässä paikallislehti Somerossa nähty muun muassa kunnanjohtajaehdokkaille järjestettävä "piapotesti" sekä konsultti, joka panee Somerolle muuttaneen Matti Nykäsen suuhun iskulauseen "Matti Nykänen: 'Pidän piaposta'".

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mutti ja muuta perinneruokasanastoa Ruokatieto Yhdistys ry. Viitattu 7.12.2012.
  2. a b c Horila, Tapio: Missä syödään piapoa. Lounais-Hämeen joulu, 1985. (Julkaistu myös teoksessa: Horila, Tapio: Lehtori ja hänen syrjähyppynsä. Kirjoituksia kansanperinteestä ja kotiseututyöstä, äidinkielestä, ihmisistä, s. 139-141. Somero: Somero-seura, 1990. ISBN 952-90-2450-9. )
  3. Ks. esim. Hämäläinen, Helvi: Kylänruusut, s. 27-28. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22871-0.
  4. Meripaasi, Helena: Pöllöhilloa. Helsinki: Otava, 2007. ISBN: 978-951-1-21745-9.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina: Pieni talkkunakirja. Jyväskylä: Atena, 2005. ISBN 951-796-378-5.